Poistetut kohtaukset
maanantai 28. toukokuuta 2012
Eli Isintyttö elokuvasta poistettuja kohtauksia, yllättävän vähän näitä tuli :D Niin ja tossa alussa on vielä julkaisematon trailerikin.
jos video ei toimi niin tästä linkistä pääset siihen.
#290 Tästä kesä voi alkaa
sunnuntai 27. toukokuuta 2012 • ilman satulaa, laidun, shopping
#289 ISINTYTTÖ - elokuva
lauantai 26. toukokuuta 2012 • elokuva, erikoispostaus, video
#288 jesjesjes!
perjantai 25. toukokuuta 2012 • estevalmennus, kuvapostaus, video
Moi! Päätin nyt heti kirjoittaa postauksen niin ei taas jää roikkumaan, eli eilen oli estevalmennus kotikentällä. Älkääkä nyt saako sellaista käsitystä, että hyppään ihan hullun usein. Sillä viimepostauksen hyppykerta oli viime sunnuntailta ja tää valmennus oli tortsaina. Sitten haluan kiittää vielä kaikkia ihania ihmisiä, jotka meidän kuvaa Janitan valokuvauskilpailussa ovat äänestäneet, sillä tällä hetkellä ollaan johossa!
Pinja oli kuvailemssa joten nyt on ainakin kuvia ja yksi videokin :D Pienentelin kuvat, mutta hidaastaako liikaa blogia? ja onko niitä muutenkin yksinkertaisesti liikaa?
Rosa toi mukanaan oman Butet-satulansa, joka sopii oikeastaan kaikkien hevosten selkää ja pitemmällä käytöllä muokkautuisi hevosen selän mukaan. Voiton satula ei nimittäin ole tällä hetkellä ihan kaikista sopivin, uuden satulan hankinta siis edessä jossain vaiheessa. Satula oli kiva istua, parempi kun Voiton oma muttei kumminkaan niin suurta eroa kun Bruno Delgrange-satulaan jolla jokin aika sitten ratsastin kerran.


Muutaman kerran tuli paikat vähän pohjaan ja vähän kauas, joskus Voitto ei hypännyt ees 80cm esteitä semmosista paikoista ja nyt meni ton kokosia. Mutta syynä oli se, että silloin jätin Voiton yksin enkä viennyt paikkapäätöstä loppuun asti. Nyt kun tulee huonoon paikkaan tajuan ratsastaa sen paikan loppuun asti ja auttaa hevota kaikin tavoin.
En tajua, miten näin lyhyessä ajassa ollaan edistytty näin paljon. Nykyään näen paikat, osaan toimia että hevonen tulee kohtuu hyvään paikkaan, mitä on oikeesti tapahtunu sitä Rosakin mietti tunnin jälkeen:D Isotkin esteet tuntu tosi helpoille, eikä tullu mitään rimakauhua? Suurin syy on varmasti nyt kun on taas säännöllinen kotivalmentaja joka sopii meidän tyylille tosi hyvin! Myönnän että olen vähän huolimaton ratsastaja, menen aina vähän sieltä päin. Rosalle se ei käy ja se on tosi hyvä asia, koska oikeesti niin pienet asiat kun ulkopohkeen oikea paikka, huolliset tiet jne. vaikuttavat tosi paljon. Sitten kun Rosa löysi Voitolle sopiva laukan, enkä enään pidä sitä niin paketissa tikittävässä laukassa vaan joustavassa ja rennossa. Ihan mahtava fiilis, kun tuntuu sille että kerranki mä osaan!:)
#287 Esteitä ja kouluvalmennus
torstai 24. toukokuuta 2012 • esteitä itsenäisesti, kouluvalmennus, kuvapostaus, video
Moi! En oo jotenkin saanu vaan aikaseks kirjottaa postausta ja asiaa kun olisi sunnuntain hyppelyistä alkaen. Nyt päätin, etten tee mitään ennen kun tämä on hoidettu ja tässä sitä ollaan jotain yritän kirjoittaa, muistankohan enään ees kunnolla viisi päivää sitten olevia ratsastuksia:D Aloitetaan sunnuntain kuvilla.
Käsken tässä Lilliä menemään pois, kun harjasain Voittoa ja ponin oli pakko tulla härkkimään.
nousenko mä todellakin näin hepan selkään:DD
Sunnuntaina hyppäsin itsenäisesti. Viime valmennuksesta kentälle jäänyttä rataa. Sanna(aluevalmentajamme) aina sanoo, että hyppää mahdollisimman paljon pieniä, mee kavaletteja ja puomeja itsenäisesti niin estesilmä kehittyy ja alkaa paikat osua paremmin. Joten tehtiin samaa rataa mitä Rosan valmennuksessa, vähän niinkun kotiläksynä. Otin aika lyhyen verkan kun oli sadepilvet niin uhkaavasti lähestymässä taivaalla. Keventelin kaheksikolla ja laukkailin pääty ympyröitä. Este verkan alotin samalla tavalla kun valmennuksessakin, muutama hyppy ristikolle, pystylle ja okserille. Sitten tulin radan. Kävelin välissä ja tulin saman radan takasin päin.
Yritin ylläpitää koko ajan sen rennon ja joustavan laukan, missä oli tosi helppo hypätä viime valmennuksessa. Mielestäni onnistuin siinä hyvin. Voitto oli mukavan eteenpäin pyrkivä itsestäänkin, joten vauhdin kanssa ei joutunut tappelemaan. Kaikki paikat oli minun omia päätöksiäni, vaikka tulikin muutama vähän pohjaan tai vähän kaukaa. Jokaiseen väliin saatiin oikea määrä laukkoja ja jäi muutenkin tosi hyvä fiilis:)
Maanantaina oli kouluvalmennus Korholassa pitkästä pitkästä aikaa. Mentiin ulkona koska oli tosi hyvä ja lämmin ilma. Tosta viedolta näätte vähän meidän menoo, mutta kerron nyt kummin tarkemmin tässä noista tehtävistä ja fiiliksistä.
Verkattiin itsenäisesti kaikki askellajit läpi, koska alotettiin suoraan laukka tehtävällä. Päätyihin laukka ympyrät ja pitkillä sivuilla laukka-käynti-laukka siirtymisiä. Miten voi ola näin hyvä tuuri että tein näitä ihan muutama päivä sitten :D Ja sen huomasi, sillä Voitto laahaa yleensä siirtymisiin mutta nyt ne oli jo vähän parempia ja loppua kohti paranivat. Ympyröillä, mun piti tosi tarkasti vahtia että Voitto taipuu kunnolla sisäpohkeen ympäri. Tähän täytyy kiinnittää kotonakin huomiota! Sen jälkeen tultiin muutama kolmikaarinen laukassa, käynnin kautta laukanvaihdoilla.
Kun oltiin tehty laukkatehtävää molempiin suuntiin alettiin tekemään tehtävää, jota olin myös tehnyt ihan lähipäivinä:D Toiselle pitkälle sivulle kaksi volttia ravissa ja toiselle uraa pitkin väistöä, väistön sisällä siirtyminen käyntiin ja väistön sisällä siirtyminen takaisin raviin. Väistöt meni ihan jees, ite pyysin vaan liikaa poikitusta.Lopuksi mentiin vielä kaksi ja kaksi pareina isoille ympyröille. Kerranki en ollu Pinjan kanssa samalla ympyrällä:D Siinä ravattiin aluksi ja sitten laukattiin, sama molempiin suuntiin. En tajua miten mulla meni ihan totaalisesti kaikki voimat, joka lihasta särki ja olin iha läkähtymis pisteessä. Ihaninta koko tunnissa oli se kun Ellu sano, että nyt saa keventää :D Ei mulla oikeesti voi olla näin huono kunto?!
Käytiin vielä Lillin ja Manin kanssa järvessä kahlailemassa ja Voitto yllätti meidät kaikki, menemällä järveen kiltisti ilman vastalauseita. Siellä sitten seistiin jonkun aikaa ja kylmäiltiin jalkoja, jonka jälkeen hepat koppiin ja kotiin.
Muista päivistä ei ole kuvia, joten en jaksa nyt kirjoittaa. Tänään on se estevalmennus, josta tulossa toivon mukaan heti huomenna postaus. Sitten muutama erikoispostaus työn alla, mutta ennen niitä pitää kirjoittaa muutama esse. blääh.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)