Kuvapostaus maastosta

sunnuntai 9. huhtikuuta 2017


Moikka! Me ollaan parhaillaan ajamassa kohti Tampereen hevosmessuja. Ihana päästä pitkästä aikaa fiilistelemään kunnon heppataphtumaa tai ylipäätänsä kunnon heppajuttuja! Nykyisin kun ei tule oikein muualla käytyä kun tuolla omassa kotitallissa... No, ehkä kesällä sitten vähän aktiivisempaa kisoja kuvaten ja ratsastuskouluja testaten... Nyt kuitenkin olisi luvassa harvinaista herkkua eli kuvapostaus maastosta. Pinja lähti Lillin kanssa mukaan taluttaen, joten saatiin kerrankin kuvia myös maastoilusta.

Maastoiluaika on nyt parhaimmillaan kun tiet ovat sulia, mutta vielä kuitenkin pehmeitä. Kesällä tiet kun muuttuvat kuivuudesta koviksi, ainakin jos kyseessä on tällaiset hiekkatiet kun meidän lähellä. Nyt oli jo muutamin paikoin niin sulaa, että olisi vaikka voinut ottaa ravi- tai laukkapätkiäkin. Voitto muutamat oma toimiset etujalan nakkelut ottikin. Se on niin kiltti ja suloinen kun viskelee vaan etujalkoja ja niskojaan villisti kun innostuu. Selässä ei siis mitään ongelmia sen kanssa toisin kun vaikka pukkien kanssa olisi... Taluttaessa tosin villisti huitovat etujalat eivät ole ihan niin kiva juttu.


Näihin kuviin tuli niin keväinen tunnelma vihreiden kuusien vuoksi. Kohta saadaankin nauttia taas monta kuukautta vihreistä kuvista. Suomessa on kyllä kivaa kun taustat vaihtelee melko radikaalisti vuoden ajan mukaan. Ei tule ympäri vuoden siis otettua samanlaisia kuvia esimerkiksi kentällä ollessa kuten ehkä jossain muualla maailmassa voisi käydä. Pitää yrittää etsiä tästä talvesta hyviäkin puolia ;)

Karvaa lähtee nyt aivan valtavasti Voitostakin ja joskus vaikkei edes kävisi koko päivänä tallissa löytyy suusta silti illalla hevosen karvoja.. Jännityksellä odotan millainen karva Voiton talviturkin alta paljastuu. Monesti kun sanotaan, että karvan laatu menee huonommaksi kun aineenvaihdunta heikkenee kevyemmän käytön vuoksi. Voihan se hyvin olla totta. Ennen ratsastettiin kuitenkin hikeen useamman kerran viikossa. Talvikarva on ollut melko hyvä, joten siinä ei isoa eroa ole ainakaan huomannut. 



 Kotona odottikin maastoreissun jälkeinen ihana yllätys, nimittäin postin tuoma paketti täynnä kosmetiikkaa...


Loppuun vielä ihania uutisia kaikille kosmetiikkafaneille. Yhteistyökumppanini House of Brandonin verkkokauppaan on nyt rantautunut NYC Cosmetics -brändin meikkejä iso valikoima! Itse olen käyttänyt kyseisen merkin tuotte jo melko pitkään ja ehdottomia lemppareitani ovat heidän huulituotteet. Niin hyviä ja kuitenkin todella edullisia. Shoppailemaan pääset TÄSTÄ* ja pakettihan on mulla ainakin aina perillä seuraavana tai heti sitä seuraavana päivänä ;)


Toivottavasti nähdään Hamppukaupan pisteellä klo 11.30!

*=mainoslinkki


4 kommenttia

  1. Kiva postaus ja ihania kuvia! (:
    Messupostausta odotellessa
    .

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania kuvia ja noi kuuset toi hienoa vihreää väriä niihin! :) Mä tykkään tosi paljon maastoilusta, mutta ikävä kyllä mun hoitoponi pukittelee maastossa aika paljon mikä kyllä vähän alentaa maastoiluintoa... :/ Olis ollut huippua päästä tapaamaan teitä tonne messuille, mutta ehkä joku toinen kerta!

    VastaaPoista
  3. Huikeita kuvia, kiitos! Voitto nauttii näköjään suunnattomasti, kun saa katsella horisonttiin. Toivotaan, että kaunis lilan vivahde Voiton karvassa säilyy. Sielukkuutta hänestä ei liikkumattomuus onneksi vie minnekään, jee.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.