#206 Motivaatio hukassa

keskiviikko 11. tammikuuta 2012






Moi! Motivaatio ei suinkaan ole hukassa bloggaamisen suhteen vaan ratsastamisen! Eilen sitten tajusin, että itseäni ei "kiinosta" vaan köpötellä ja puskailla, vaikka se onkin kevyempää ja jää aikaa enemmän muuhun kun heppailuun. No, kohta tämäkin on ohi ja pääsee taas treenaamaan =)

Jännä oli muuten huomata, ettei tehnyt silloin siellä tk:lla yhtään mieli hypätä taikka ratsastaa, mutta sitten kun mentiin Pikkupihalle katsomaan aluevalkkuihin "meidän ryhmää" niin teki kauheasti mieli selkään ja hyppäämään. Sitten mun on tehnyt kaikista eniten mieli päästä kunnolla revittelemään maastoon, muista niiin hyvin viime vuoden tykitykset jäällä ja metsissä :D No, kohtahan tuo heppa on jo melkein kunnossa ja päästään treenailemaan.

Ravasin muuten Voitolla eilen ekaa kertaa ja heppa oli ihanan innoissaan. Oon nyt menny oikeestaan joka päivä ilman satulaa ja toistaiseksi olen kyydissä pysynyt, vaikka muutaman pupuloikan jälkeen meinasin eilen tipahtaa :D

9 kommenttia

  1. oon vasta hetken seuraillu sun blogia nii en oo ihan kärryillä et mikä tolla sun hepalla on et sillä ei pysty ratsastaa ? ja tykkään tosi paljon tästä blogista varsinkin video postauksista! :)

    VastaaPoista
  2. siltä leikattiin irtopala takasesta ja nyt sitä parannellaan :)

    VastaaPoista
  3. öö.. minkä ikänen sä oikein oot ?

    VastaaPoista
  4. öö oon -97 eli 14vuotta vielä :D

    VastaaPoista
  5. 14!! Luulin et oot paljon vanhempi :D Annat itestät paljo varttuneemman kuvan, siis hyvällä tavalla tietenkin!
    Mut nii, mä pelästyin jo ku luin otsikon et bloggaamiseen olisit kyllästyny, mut onneks et. Sun blogi ku on yks parhaist. Nopeaa toipumista teille! :)

    VastaaPoista
  6. Mä näin sut horse showssa !!!! mä kävelin teijän ohi ja mäki ratsastin ennen peikkometsässä.

    VastaaPoista
  7. mä niin tiedän milta susta tuntuu ku meilläki oli kolme kuukautta saikulla poni. aluks ajattelin et joo hirveetä kun poni poni on kipee ja näin, mut et siin on sit enempi aikaa tehdä kaikkee muuta sen kaa. kuitenki muutaman viikon päästä meni kokonaa motivaatio mennä käyntii ympäri uraa :D

    mut toipumisia teille!

    VastaaPoista
  8. Mulla on ollu vaikeuksia saada Sony Vegas Pro 11 niin kuulin mun yheltä kaverilta et sulla on se käytössä, nii minkä viedon avulla oot ladannu sen? =) Kiitti toosi paljon jos vastaat! =) + sulla on hienoja videoita tubessa :)

    VastaaPoista
  9. Kysyisin samaa kun anonyymi tuossa minua ennen =)

    Käykää täällä=):

    nellanlife.blogspot.com

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.