#288 jesjesjes!

perjantai 25. toukokuuta 2012















sanoisinko että kiva kaulalla makaaminen


























Moi! Päätin nyt heti kirjoittaa postauksen niin ei taas jää roikkumaan, eli eilen oli estevalmennus kotikentällä. Älkääkä nyt saako sellaista käsitystä, että hyppään ihan hullun usein. Sillä viimepostauksen hyppykerta oli viime sunnuntailta ja tää valmennus oli tortsaina. Sitten haluan kiittää vielä kaikkia ihania ihmisiä, jotka meidän kuvaa Janitan valokuvauskilpailussa ovat äänestäneet, sillä tällä hetkellä ollaan johossa! 

Pinja oli kuvailemssa joten nyt on ainakin kuvia ja yksi videokin :D Pienentelin kuvat, mutta hidaastaako liikaa blogia? ja onko niitä muutenkin yksinkertaisesti liikaa?

Rosa toi mukanaan oman Butet-satulansa, joka sopii oikeastaan kaikkien hevosten selkää ja pitemmällä käytöllä muokkautuisi hevosen selän mukaan. Voiton satula ei nimittäin ole tällä hetkellä ihan kaikista sopivin, uuden satulan hankinta siis edessä jossain vaiheessa. Satula oli  kiva istua, parempi kun Voiton oma muttei kumminkaan niin suurta eroa kun Bruno Delgrange-satulaan jolla jokin aika sitten ratsastin kerran.


Aika luksusta kun Rosa verkkasi mulle taas hepan :D Hyvä vain kun käy aina selässä kattomassa mikä tilanne oikeen on ja mukava saaha palautetta onko ratsastettu hyvin läpi. Sitten kun Rosa oli ratsastanut kaikki askellajit läpi niin vaihettiin varsinaiseen kuskiin, eli minuun. Alettiin verkkaamaan kahdeksikolla, pienillä esteillä. Onnistu aika jees, Voitto imi tavallisesta poiketen tosi hyvin pikkuesteillekin. Sitten otettin ykisttäisenä hyppyjä okserille, jotka tuli toisesta suunnasta aika pohjaan, mutta sitten reittiä vaihtamalla sain hyviä paikkoja.

Sitten tultiin erillaisia radanpätkiä, en nyt jaksa jokaista piirtää kun enään edes niitä muista:D Mutta ton ekan laitoin, sitä taidettiin tulla muutamaankiin kertaan esteitä aina vähän nostaen. Lopulta oltiinkin meille jo aika isossa radassa, jälkeenpäin kun mittasin niin kaikki paitsi se pinkki ämpäreistä tehty este oli n.110cm. En olisi ihan heti uskonut, että me ratsastetaan sen korkusilla esteillä vielä uusinta teitä vieläpä sarjalle :D Sanoinkin Pinjalle valmennuksen jälkeen, etten tee ees 80cm radalla tommosta tietä sarjalle ettei liutua b-osasta ohi. Tulevaisuudessa aion kyllä tehdä jos onnituu tonki kokosilla esteillä niin hyvin. Yksi kielto tuli isoimmalle pystylle, joka oli sarjan b-osana. Tultiin sarja juuri toisesta suunnasta mitä tossa ratapiirroksesta, tuolta okserin takaa kiertäen ja a-osalle paikka oli ihan surkee, joten b-osalle sitten kielto. Toisella kerralla kun a-osankin paikka osu kohilleen niin mentiin beestäkin yli. 


Muutaman kerran tuli paikat vähän pohjaan ja vähän kauas, joskus Voitto ei hypännyt ees 80cm esteitä semmosista paikoista ja nyt meni ton kokosia. Mutta syynä oli se, että silloin jätin Voiton yksin enkä viennyt paikkapäätöstä loppuun asti. Nyt kun tulee huonoon paikkaan tajuan ratsastaa sen paikan loppuun asti ja auttaa hevota kaikin tavoin.

En tajua, miten näin lyhyessä ajassa ollaan edistytty näin paljon. Nykyään näen paikat, osaan toimia että hevonen tulee kohtuu hyvään paikkaan, mitä on oikeesti tapahtunu sitä Rosakin mietti tunnin jälkeen:D Isotkin esteet tuntu tosi helpoille, eikä tullu mitään rimakauhua? Suurin syy on varmasti nyt kun on taas säännöllinen kotivalmentaja joka sopii meidän tyylille tosi hyvin! Myönnän että olen vähän huolimaton ratsastaja, menen aina vähän sieltä päin. Rosalle se ei käy ja se on tosi hyvä asia, koska oikeesti niin pienet asiat kun ulkopohkeen oikea paikka, huolliset tiet jne. vaikuttavat tosi paljon. Sitten kun Rosa löysi  Voitolle sopiva laukan, enkä enään pidä sitä niin paketissa tikittävässä laukassa vaan joustavassa ja rennossa. Ihan mahtava fiilis, kun tuntuu sille että kerranki mä osaan!:)


19 kommenttia

  1. Aivan ihania kuvia ja Voitto on superhieno! :) Ja ei oo kuvia liikaa, mulla ei ainakaan hidasta yhtään, kiva on katsella noin hienoa menoa.

    VastaaPoista
  2. Mahtavia kuvia ja te ootte ihan paras pari! :) Oikeesti itteäkin vaan hymyilyttää toi sun hyvä fiilis, kun samaistun aina kaikkiin kenen blogeja luen :D. Eikä isot kuvat hidasta yhtään, eikä niitä todellakaan ole liikaa! :D
    Pääset vielä pitkälle ton hevoses kanssa :).

    VastaaPoista
  3. voitko joskus johonkin videopostaukseen kuvata kun kävelette teidän kotiovelta tallille? :) en vieläkään tiedä miten pitkä se matka on enkä ymmärrä minkä takia se minua kiinnostaa mutta kumminkin.. :D

    VastaaPoista
  4. Vau Tiia!! Jee! Sulla täytyy olla ihan mahtava fiilis ton jälkeen! Toivotaan, että pääsisit pitkälle Voiton kanssa! :D

    VastaaPoista
  5. http://immylainen.blogspot.com/2012/05/46-haaste.html

    tuola olisi sulle haaste :)

    VastaaPoista
  6. Vähän te meette oikeesti HYVIN!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  7. Kuvia on ehkä vähän liikaa, ja ne ovat sijoitettu tyhmästi alkuun melkein aina. Olisi kivempi, jos laittaisit kuvia vähemmän alkuun ja enemmän tekstin sekaan. :)

    VastaaPoista
  8. Te sovitte hyvi yhtee ja Voitto hyppää upeesti♥
    Ihana video♥

    VastaaPoista
  9. Kuvia on just sopivasti, eikä hidasta yhtään. Mut ois kiva, jos kuvat ois tekstin jälkeen :) Kivempi katsoa ne, kun on lukenut tekstin!

    Ootte hienoja.

    VastaaPoista
  10. Kysyisin että miten saa tuon tehtyä että esim. kun kirjotit janitan blogissa niin sit siitä, kun painaa niin pääse sen blogiin, tai siis että saa sen linkin siihen? Toivottavasti ymmärsit! :D

    VastaaPoista
  11. Oi noi isot esteetki näyttää niin "pienilt" ku Voitto on niin iso! :D <3
    Ja ihania kuvia!<3 niitä ei voi koskaa olla liikaa:)

    VastaaPoista
  12. Niin milloin olisi tulussa seuraava videopostaus?

    VastaaPoista
  13. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. voitko tehdä mulle bannerin blogiini jos lähettäisin kuvia vaikka sähköpostiin nimellä Maria&Palee?

    VastaaPoista
  15. Miten sinä saat tuon videon noin isoksi ;o
    Okei, mutta tosi nätisti menitte ja kuvia ei voi ikinä olla liikaa!

    VastaaPoista
  16. mitä te junnaatte jossain kasikympissä, ne on voitolle ihan SÄÄLITTÄVÄN kokoisia oikeesti :DDD

    VastaaPoista
  17. aaaghh kauhee kun tekee mieli treenata esteillä ku lukee näitä postauksia....onneksi pääsee pian!!! :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.