#294 Kuvien- ja videoiden käsittely ohjelmani -erikoispostaus

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

KUVIEN KÄSITTELY OHJELMAT

Oon kokeillu tosi monia ohjelmia ja voin sanoa, että lähes kaikkiin ohjelmiin on jonkunmoinen tuntuma olemassa. Esittelen tässä nyt yksinkertaisesta monimutkaisimpaan tällä hetkellä koneella olevat ohjelmat.


PhotFiltren olen joskus tosi kauan aikaa sitten netistä, sen saa ihan luvallisesti ilmaiseksi ladattua. Kannattaa vähän katsoa kumminkin miltä sivulta lataa ettei saa kasaa viruksia mukana. Helppo yksinkertainen ohjelma, jolla ihan aluksi tein bannerini. Ohjelman saa myös suomeksi. Tällä teen jotain ihan pikkuhommia nykyään, koska se aukeaa kaikista nopeiten, rajaan esimerkiksi kuvia.



Sitten Gimp 2, joka on tällä hetkellä ehkä ahkerimmin käytössä bannerine teossa. Tämä on jo vähän monimutkaisempi, mutta jos laittaa suomenkielelle niin kyllä sen käytön nopeasti oppii. Gimpillä pystyy tekemään oikeastaan kaikkea ihan hienonkin bannerin aikaansaamiseksi, varjostamaan kuvia, rajaamaan siististi, käyttämään brusheja jne. Tämäkin on ilmainen ohjelma ja suosittelen lataamaan Gimpin omilta sivuilta. Tällä teen yleensä bannerin pohjan, eli laitan kuvat paikalleen, taustan, brusheja mahdollisesti ja ehkä tekstinkin, sitten muokkaan loppuun photoshopilla.

Sitten uusin ja ehdottomasti parhain kuvamuokkausohjelmani Photoshop CS5. Sanottaisiinko, että tämän kanssa oli rakkautta ensisilmäyksellä. Ihan mahtava ohjelma, jolla voisi tehdä vaikka kuinka hienoja bannereita jos vain osaisi. Tällä siis nykyään teen bannereihin, varjostukset, kuvien rajauksen ja tekstit. Sitten muokkaan ja piennennän valokuvat tällä. Tämä ohjelmahan ei ole ilmainen, joten siitä miten sen olen itselleni hankkinut ei sen enenpää...

Haluaisin esittää muutaman kysymyksen photoshop asiantuntijoille.
  • Miten voi ladata brusheja?
  • Miten tekstin saa normaali kirjaimille, kun mulla se kirjottaa koko ajan capsi päällä?


VIDEOIDEN KÄSITTELY OHJELMAT

Mullahan oli jossain vaiheessa hetken vegasi, mutta se lakkasi kertakaikkiaan toimimata eikä aukea enään millään koneellani ei mikään versio. kellään kokemuksi? Joten edelleen muokkailen Windows Liven Elokuvatyökalulla. Itseasissa ihan kätevä ohjelma, jolla voi saada kohtuullisen hienojakin videoita aikaan, jos vaan jaksaa perehtyä ja opetella. Ainoana ongelmana on ohjelman jumittuminen järkkärivideoista aina aika ajoin.

Elokuvatyökalun tuotoksia


ja ah kun tulikin ikävä vegasia<3

 Toivottavasti joku osaa noissa mun ongelmissa auttaa, minäkin autan teitä mielelläni sen minkä osaan:) Kertokaahan mitä ohjelmia teillä on?

80 kommenttia

  1. Brusheja voi ladata esim. deviantartista, menet deviantart.com, kirjoitat vaikka flower brush ja etit mieleisen, sitten lataat .abr-tiedoston, kun se on ladattu tuplaklikkaat sitä koneella ja se on siinä. Löytyy sieltä Window-> Brushes (mulla aina kaikki ohjelmat enkuks, eli mitähän tää sit suomeks olis, en tiedä).

    Mulla ei ole ikinä jumittunut capsille, mutta kai nyt oot kattonu, että sulla ei oo mitään koko ajan capsi päällä olevaa fonttia käytössä? xD Ite pidän yleensä fontin regularina ja sit valkkaan siitä oikeanpuolimmaisimmasta valikosta strong... Näitä on aina vaikea sanoa näkemättä. Kokeilisin ekana vaihdella fonttia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos, kaikilla fonteilla tekee tuon saman:D?

      Poista
    2. hei moi :) blogger ei anna mun laittaa uutta kommenttia , niin kirjoitan sen tähän. Eli voisitko tehdä mulle bannerin? :) oon sitä joskus ennenkin kysynyt :D mut ikinä en oo saanu vastausta :< kun oot niin hyvä tekemään! sähköpostiisikin sillon joksus lähettelin kuvia...
      mutta jos vaan jaksat / haluat / viitsi tehdä niin olisin kyllä kiitollinen. :)
      kuvia voi poimia tuolta : http://dreamornot.blogspot.com

      Poista
    3. Mikshän Anni vastas tähän? :DDDDDDDDDDDDDD

      Poista
  2. Photoshoppiin Brusheja voit ladata tosi monilta sivustoilta, mutta itse käytän eniten tätä; http://myphotoshopbrushes.com/
    Brushes välilehdeltä löytyy kaikki ladattavat brushit, avaat haluamasi, painat download ja kun lataus on valmis niin purat kansion.

    Photoshopin puolella valitset sitten sivellintyökalun, painat hiiren oikeaa näppäintä ja sitten ilmestyvästä ikkunasta oikean yläkylman pientä mustaa nuolta. Sieltä valitset load brushes ja sitten etsit tiedoston vaan koneeltasi :) Brushit ilmestyy listaan automaattisesti.

    Tokan kysymyksen ongelmaa itsellä ei ole koskaan ollut, niin siihen en osaa auttaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihan mielettömästi nyt sain ladattua brusheja!:))

      Poista
  3. Mulla on vaan Windows live elokuvatyökalu, mutta oon yrittäny ladata vagasia ilmatteeks, mutta en tiedä miten saan sen Authentication coden Sony vegas pro 11.0. Tiiäkkö miten saan sen selville? :/

    VastaaPoista
  4. Mulla on Photoshopin elements-versio. Siihen pitää erikseen ladata siihen sopivia fontteja (eli siis ne gimpin ei käy) ja en oo varma mut pitäis samal taval laittaa ku gimpissäki tai sit siirtää ne tiedostot järjestelmätiedostoihin... eli siis sinne mistä ne originaalit fontit on tai siis äh en mä osaa selittää :D

    en oo tosin perehtynyt sen enempää photoshoppiin, pitäiskö mun? :D oon nyt jotenki kiintyny gimppiin ku vihdoin osaan käyttää sitä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei, pitääpä kokeilla ladata erikseen noita fontteja!:)

      Poista
    2. ja sit siis brusheille pitäis sielt järjestelmätiedostoista/photoshop löytää brushes-kansio tai jotai ja sit liittää ne tiedostot sinne :D

      Poista
  5. Kannattaa tosiaan kattoa paaaaljon tutoriaaleja netistä Photoshopiin liittyen. Oon ite oppinu ihan hurjasti kattomalla pelkästään tutoriaaleja. Kirjastosta löytyy myös iso kasa kirjoja, joita kannattaa kans vilkasta.

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. En saa millää Photofilteriä suomenkieliseksi! Miten sä sait ladattuu sen suomeks? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen saa suomeks kun googlettaa photofiltre suomeks, ja sieltä lataa suomenkielisen kielipaketin. sitte kun oot saanu sen ladattua siirrät sen enkunkielisen photofiltren suomenkieliseen pakettiin :D

      Poista
  8. Kiva postaus ja teen bannerit yleensä sillä ihan tavallisella paintilla. :)

    PS. Tää ei kyllä kuulut tähän mut miten sä saat noi videot tolleen isoks kun mulla tulee ne hirveen pienenä? :O Toivoisin et vastaan mun blogiin mut voit sä tähänkin vastata kun käyn päivittäin nin nään sit vastauksen! :----)

    http://mylife-choice.blogspot.com tossa kuitenkin toi mun blogi.

    VastaaPoista
  9. http://livingwithsonja.blogspot.com, yritä muistaa;)

    VastaaPoista
  10. En löydä koneeltani tuota windows liven elokuva työkalua. Onko mahdollista ettei sitä ole koneellani ja mistä sen voisin mahdollisesti löytää? kiitos jos osaat neuvoa!

    VastaaPoista
  11. miten saat blogitekstiin videon isokokoseksi, kun yleensä tulee pienenä? toivottavasti ymmärrät, kun en paremmin osaa selittää :')

    Toinen kysymys vielä. sivupalkissa on sulla lisätietoja-kuvat joista painaa niin pääsee sinne. Kuinka oikeen teit ne?

    Hyvää kesää teille!♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tubessa kun on upottamassa niin rullaa sivua vähän alaspäin niin siellä voi valita koon.

      Kuvalinkkinä.

      Kiitos(:

      Poista
  12. miten tosssa elokuva työkalussa saa hidastettuu videoit :D?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin nyt varmaan vastata Tiian puolesta, että kun lisäät videon ja painat siitä, ylös tulee keltainen palkki "Videotyökalut" painat siitä, ja siihen tulee toimintoja, joissa yhdessä sitten lukee että "nopeus 1x" ja valitset siitä valikosta sen nopeuden ! (:

      Poista
  13. Hei olisko mahdollista että listaisit blogisi Blogilista.fi:hin? Itse (kuten sadat ja sadat muutkin) seurailee blogeja sitä kautta, ja tykkäisin myöskin sinun blogisi lisätä sitä kautta luettavien listalle, jolloin näet uudet postaukset kätevästi :) Suuret kiitokset :)

    VastaaPoista
  14. Miten saat tossa elokuvatyökälussa ns. kaks tekstiä samaan aikaan, niin että se eka on jo valmiiks ja sit se toinen tulee niiku ... en osaa selittää :D
    Esim ku sulla on tos eka mustalla "i love you always" ja sitte vähä ajan pääst tulee valkosella "forever" ku minä saan vaa sillee et laittaa kaiken pötköö enkä tuollee samaa aikaa :D

    kiitos jos nyt jotai tajusit !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tallennan videon ja sitten kun sen avaa uudestaan voi siihen päälle laittaa uuden tekstin. En osaa tarekmmin selittää:D

      Poista
  15. miten saa photofiltrellä tollasen taustan mikä on tos ekassa bannerissa?:)

    VastaaPoista
  16. olisko se ollu nimeltään "rrrroosan meeppiin lalala" tai joku sellainen video sinulla youtubessa, niin muistatko sen biisin nimeä ja tekijää?

    VastaaPoista
  17. Minulla on tuo sama ongelma ollu capsin kanssa, päätin vain vaihtaa ohjelmaa ja koitin sitä joskus myöhemmin .. Löysin sellatteen palkin mistä niitä pystyi säätään .. Toimi pari riviä sitten simahti .. Ja enäään en olekkaan sitä käyttänyt ;D Terkkuja Votelle <3

    VastaaPoista
  18. Mistä Gimbbiin kannattaa ladata brusheja ja fontteja? Ja miten sillä voi saada taustan tehdyksi? :D

    VastaaPoista
  19. Pidätkö enää pystyssä toista blogiasi?

    VastaaPoista
  20. Brushit saa ladattua photoshoppiin esimerkiksi deviantartista. siellä on nimenomaan photoshopille suunnattuja. lataus ei oo ihan yksinkertaista mut jos on jo esim. fontteja ladattu pitäisi onnistua.

    mulla oli aikoinaan sama ohjelma mutta sitten kone vaihtu ja enää en ole saanu varetettua sitä netistä, laitonta ja muutenki vaikeeta koska tolla ohjelmalla on aika isot suojaukset... ja siitä tulee kallista lystii jos jää kiinni:s

    VastaaPoista
  21. Tee joskus jos haluat niin erikoispostaus
    "Parhaat lukemani blogit top 3"
    esim. Kategorioissa
    1.Poni blogit
    2.Hevos blogit
    3.Ulkomaalaiset blogit
    tms :)

    VastaaPoista
  22. Ihana banneri tuo yks (: Mut millon teet nuo tulossa - jutut?

    VastaaPoista
  23. Miten fontteja ja brusheja saa ladattua gimppiin ?
    Antaisitko "sivustoja" ja olvatko ne ilmaisia ? tai helppoja ladata .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. dafont sieltä fontteja, mutta brusheja etin vaan googlella:)

      Poista
  24. Hei miten gimp 2.8 pystyy vaihtaa tiedoston muotoa,ku mul on kuvanmuotona (kun yritän tallentaa kuvaa) niin xcf eikä sitä pysty missään muualla käyttää,miten sen saa vaihdettua -jpeg muotoon? :) ja tää uusi ulkoasu on tosi kiva! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kirjotat siihen tiedoston perrään esim. kuva.jpg, kuva.png :D

      Poista
  25. Ihana tää uus ulkoasu:D Tuli heti hyvä mieli kun avas tän sivun:)

    VastaaPoista
  26. Ootko huomannu että sun blogi on siellä Kaktun blogissa siinä 20 blogin joukossa jotka se valitsi:) Koita ymmärtää tästä mun sekakirjotuksesta

    VastaaPoista
  27. Ihana uus ulkoasu<3 Banneri on tosi söpö<3 :)

    VastaaPoista
  28. Ihana blogi<3 Käyppä lukee munki blogia :)

    VastaaPoista
  29. hei mite siin temppukisassa kävi? :D en tiiä onko tää jo julkisesti selvinny mutta mä en oo ainakaa saanu selville vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli taisi niukasti voittaa, pittä tehdäsiitä jossain vaiheessa jotain postausta:)

      Poista
  30. Ihan mielenkiinnolla kysyn, että kuinka leveä teidän tallin ovi on?
    Eikä vuonna 2014 mene tallitkin EU aikaan ja tulee uudet direktiivit.
    Muistaaksnei oven korkeuden tulisi olla vä. 2m 20cm ja leveyden muistaakseni 1m 10cm tai sitten 1m 50cm.
    Kannattaa tsekata noi, meillä kaatuu ainakin hevosten pito siihen kun tulee noita uusia direktiivejä, ne löytää googlettamanlla 2014 hevastallien direktiivit.
    Lisäksi ptää olla 3 %tallsita ikkuna pinta-alaa ja titty ilamvihto porosentti tmv.
    Sanoisin että kakat säädökset ovat.

    VastaaPoista
  31. vegas jonka oot ladannu ilmaseks on vaan kokeilu versio eli lähtee jonkun ajan päästä veke. mulla oli joskus ja ihmettelin samaa mut sitte sain tietää et se on vaan kokeilu versio

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. joo siis kyllä mää ton tajuan:DD olin ladannu sen oikeen version(ei kokeilu) mu se ei toimi.

      Poista
  32. Mää oon aina tehny bannerini gimpillä ja kaikki videot teen nykyään Windows Liven Elokuvatyökalulla. Eikai mun järki muihin oikee riitä. x)
    Sulla on ihana blogi ja hyvää kesää sinnekkin päin. ☺

    VastaaPoista
  33. Hei ihan tämmöne kysymys vaa et miten saa tommosen ''toiminnot'' palkin tohon tän tekstin alareunaa? (: voisitko vastata blogiini tai sit tähän!? Liityin muute lukiaks ja mulle saa kans liittyy! (:
    http://hopea-mursu.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sieltä ulkoasun muokkauksesta:D en osaa selittää ne oli mulla valmiina ?!:D

      Poista
  34. kivan uuden bannerin oot jälleen tehnyt! ;)
    mulla olis pieni kysymys, miten saan tuollaset kuvat sivupalkkiin missä lukee esim. hevosen nimi siinä kuvan kohdalla ja siitä pääsee sen hevosen tietoihin? Niinku sulla on "Voitto" ja "Minä" :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis tekee vaan tommosen kuvan ja lisää sitten kuva gadgetin johon voi tehä linkin :D Oon huono selittää:DDD

      Poista
  35. Hellou! Tekisiksä mulle bannerin, ku noi sun tekemät on iha mielettömän hienoja !! :)
    Säpö: anniina_99@hotmail.com
    Blogi:valtsunseikkailut.blogspot.com

    VastaaPoista
  36. Moikka!
    Osaisitko auttaa sellaisessa asiassa että miten saa windows liven elokuvatyökalulla tehdyn videon muotoa muutettua? Esim avi. tai mov. muotoon? Hirveellä vaivalla oon tehnyt videon ja nyt en saa ladattua sitä haluamaani paikkaan :/

    VastaaPoista
  37. hei tällanen aika tyhmä kysymys, miten ton photofiltren saa suomenkieliseks ?(:

    VastaaPoista
  38. Hei, miten ton Gimpin saa suomenkieliseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho se olikin jo suomenkielinen kun avasin sen ekan kerran :D

      Poista
  39. oisko jotain linkkiä sivulle josta vois turvallisesti ladata photofiltren? kun en haluis viruksiiii!
    :DD

    VastaaPoista
  40. Mistä gimpiin voi ladata brusheja?

    VastaaPoista
  41. Tee joskus opetus video miten lataat Gimpin suomeks!!?:D

    VastaaPoista
  42. Mitä välkky paskaa toi vegasi!

    VastaaPoista
  43. Millä saan tallenettua gimpillä tehdyn bannerin niin että se saadaa muolekin kuten blogiin olen kokeillu vaihtaa sitä loppua mutta se valittaa aina että sen pitää olla xcf :D
    enkä tiedä millä pystyy ladata fonteja ???
    hieno banneri muute!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ano sen voi tallentaa esim. Png tiedostona kun otat siitä open sarakkeesta alhaalla export to ja siitä sitten calitse kansion ja tiedosto muodon

      Poista
  44. Voihan Photoshopin ladata ilmaiseksikin esim. togglesta, mutta siinä kestää n. 8h-10h että se latautuu, itse en jaksanut moista oottaa joten mielummin ostan, taiko kokeilen kokeiluversiota:)

    VastaaPoista
  45. Tiia toivoisisin että vastaat :)
    Tossa toi viimeinen video, millä teit se, onko se tehty sillä windoes elokuva työkalulla, jos on miten noi hienot tekstit?
    Ja vielä, miten voi ladata photoshopin ja mistä, mistä itse latasin pystytkö linkkaamaan ?

    VastaaPoista
  46. Mäki teen elokuva työkalulla. Se on ihan sairaan hyvä.

    VastaaPoista
  47. tää on varmaan jo ihan sairaan vanha postaus, mutta kommentoin silti:D toivottavasti vastattais. mutta, kun on toi video minkä olet tehny elokuvatyökalulla, niin jos olet hidatanu noita joitain pätkiä, niin miten. kun en osaa :(kiitos etukäteen jos vastaat :)

    VastaaPoista
  48. Kannattaa kokeilla sellasta videonmuokkaus ohjelmaa kuin Wondershare. Saa ladattua ilmaseksi, mutta jos ei oo ns. Ostanut sitä niin siihen videoon tulee isolla tekstiä joka on erittäin raivostuttava. Wondershare on helppo käyttää ja ammattimainen. Jos et tajunnu yritän selittää paremmin :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.