Perjantaista sunnuntaihin

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

perjantai


Perjantaina oli taas kouluvalemmennus, loman aikan tulikin ahkerasti reenailtua valvovan silmän alla. Meitä oli ryhmäsä poikkeuksellisesti neljä, kun ollaan nyt oltu melkeen aina Pinjan kaa yksityis(kaksituis)tunneilla. Voitto kulki tosi kivasti heti ohjat käteen otettuani ja oli koko tunnin tosi miellyttävä ratsastaa. Tehtiin mm. väistöjä ja vastalaukkaa. En ole mennyt melkeen yhtään harjotusravia, joten sen kanssa oli vähän ongelmia. Muun näettekin videolta.

lauantai


Lauantaina lähdettiin heti aamusta kuvaamaan Keskimäelle Antti Jauhiaisen estevalmennuksia ja matkaan tarttui sielä Petra. Petra tulikin sitten meille kuvaamaan ja katsomaan meidän estevalmennusta. Videolta näette taas kaiken muun, mutta vähän tohon itse valmennukseen haluun kommentoida. Otettiin kannukset heti alkutunnista pois, josko Voitto muuttuisi tasaisemmaksi ja ei niin paineistetuksi, se auttoikin. Tosin tykkään enemmän ratsastaa kannuksilla, kun se reagtio tulee just sillon kun pyydetään ja pinestä avusta. Valmennus meni ihan kohtalaisen hyvin, oon melko ylpee siitä mitän näin paikat ja osasin regoida melkeen aina ongelmatilanteessa oikein. Sen sijaan jäin ihan liian usein hypyistä jälkeen ja meinasin noilla jumpilla oikeesti lentää satulasta kun en vaa pysyny siellä :D Loppuun vielä vähän kuvasatoa keskimäeltä.

 

sunnuntai

Nona tuli käymään meillä. Ollaan tutustuttu Nonaan blogien kautta ja sitten kun tuli tilaisuus niin tavattiin. Nona ridasi molemmat hepat, josta kuvattiinkin videopostaus. Videopostauksen julkaisen varmaan huomenna ja siinä sitten vähän tarkemmin kaikkea. 




54 kommenttia

  1. Ihania kuvia Nonasta ja Voitosta! Tosi kivasti kirjoitat!

    meidanquadmirs.blogspot.com (koiria ja hevosia.)

    VastaaPoista
  2. Siis kauanko oot tuntenu Nonan ja ookko nähnyt sen kanssa ennen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan tunnettu se jonkin aikaa blogien kautta ja ei oltu nähty ennen:)

      Poista
  3. Miks sul on koulussa noi hirvee lyhkäset jalkkarit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän on edellisessä kouluvalkka postauksessa jo Tiian vastaus. Voitolla on estesatula, joten siinä on vaikea mennä koulujalkkareissa. Siksi on hieman lyhyemmät.

      Poista
    2. aa aivan en vastausta huomannutkaan :)

      Poista
  4. Tosi kiva postaus!:)
    Tiiätkö kuka hevonen on tuossa toiseks alimmassa kuvassa estevalkusta?
    Kiitos jo etukätee jos vastaat:)!

    VastaaPoista
  5. Tällänen oli tosi kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  6. Minkä kokoisia nuo esteet olivat tossa teidän valkussa? :)

    VastaaPoista
  7. Ihme kun nonalla ei ole omaa heppaa, näyttää voitollakin menevän niin hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tiesitkös, että läheskään kaikilla hyvillä ratsastjilla ei ole omaa hevosta.

      Poista
  8. Kiva keltanen pyörä noissa kottareissa! ;D

    VastaaPoista
  9. Oletteko milloinkaan miettineet, että jos ostaisitte Voitolle myös koulusatulan? Koulusatulalla olisi varmaan parempi mennä valmennuksissakin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaanhan me mietitty varsinkin alussa, mutta inhoon kertakaikkiaan istua koulupenkissä ja tykkään mennä enemmän lyhyillä, nii ei olla enää oikee mietitty:)

      Poista
  10. kiva postaus, ja en jaksa oottaa videopostausta! :D

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus! :) Voisitko mitenkään laittaa nuo sun lemppari blogit silleen et ne päivittyis siinä listassa aina kun tulee uusi postaus? ^^

    VastaaPoista
  12. Tossa ekassa Keskimäeltä otetussa kuvassa on mun entinen heppa Sanni :) Ja ennen muahan Sanni oli Rosalla.

    Kiva että te ootte päässy taas Voiton kanssa hyppäämään kunnolla! :)

    VastaaPoista
  13. Saako täällä mainostaa blogia? :)

    VastaaPoista
  14. Kiva postaus ::) ootan videopostausta innolla!

    VastaaPoista
  15. Miten teet bannereita? Ja millä ohjelmalla niitä teet? Onko se maksullinen?
    Ja voitko katsoa blogini?: http://poniratsastajanarkea.blogspot.fi/ ja liittyä lukijaksi, jos pidät siitä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bannerit tekee photoshopilla ja on kait maksullinen paitsi kokeiluversiot jotka kestää 30 päivää.

      Poista
  16. Kiva postaus ja tosi hyvin Voitto kulkee Nonalla!(: Nyt odotan innolla videopostausta:D

    VastaaPoista
  17. Tuo estevalkkuvideo piristi kummasti ! :D

    VastaaPoista
  18. hui kamala kun vote hyppää voimakkaan näkösesti :D hienosti meette kuitenkin :)!

    VastaaPoista
  19. Kuulenks mä väärin vai röhkiikö Voitto?:D (ei sitten ollu mikään ilkeeks kommentiks tarkotettu:)

    VastaaPoista
  20. Aika isoja jo hyppäätte vaikka voitto on vasta käyny kavaletti valkussa jne. Mutta ei se mit

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahaha asiahan kuuluukin sulle? mun mielestä ok hypätä ton kokosia ja hyvin näytti sujuvan :)

      Poista
    2. Plus valmentaja varmaan tietää kuitenkin, miten isoa Voitolla voi nyt hypätä;)

      Poista
    3. Ja hei, Voitolla on kyllä hypätty metrin ratoja, vaikka olis toi 110 cm loikka sellanen että lentäsin varmaa ku leppäkekhäs! :D Söpö Voitto <3
      -Anu

      Poista
  21. En halua nyt ruveta valittaa eikä mua kirjoitus virheet häiritse mutta olet pyytänyt korjaamaan ?

    Löysin useamman. Haluatko kuulla vai löydät ite ?

    VastaaPoista
  22. Miks Voitto rohkii tollee? En siis tarkottanu pahalla halusin vaan kysyä.
    Ratsastat tosi hyvin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä mietin ihan samaa, koska aina kun Vote hyppää, se röhkäsee tollain hassusti ; ) ei pahalla!

      Poista
    2. Mä oon monesti nähny hevosen joka röhkii hypätessään esteitä:D Kai se vaan on jonkinlainen tapa.

      Poista
  23. voitto ja sä meette tosi hienosti kummassakii valmennuksessa:):)

    VastaaPoista
  24. milloin muuten tulee helmikuun blogi (kuukauden blogi) ja maaliskuun ehdokkaat? (:

    VastaaPoista
  25. Mikset korjaa kirjotusvirheitä joita sulle on sanottu, ja oot nähny ne?

    VastaaPoista
  26. Ihanasti voitto röhkii joka esteen alastulossa, söpö :D

    VastaaPoista
  27. Kyllä sää melkein osaat tehdä lähestymiset oikein :) Ja tuo välienkin ratsastaminen sujuu yhtähyvin kun sokealla. Voitto-parka <3 Jos yhtään välität Voitosta, myy se jollekin paremmalle joka ansaitsee sen. Ja olet aika leija.

    VastaaPoista
  28. Minkä kokosia hyppäsitte?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.