Kotoa pois muuton plussat ja miinukset

perjantai 20. lokakuuta 2017


Siellä ruudun toisella puolella on paljon suunnilleen minun ikäistä porukkaa, jolle kotoa muuttaminen on ajankohtaista. Ehkä se on vielä edessä päin ja voitte vähän valmistautua siihen mun fiilisten välityksellä tai sitten se on jo takana teidän osalta ja voittekin samaistua ehkä näihin juttuihin. Olen nyt tainut parit vuokrat jo maksaa eli ainakin pari kuukautta on tullut täällä asuttua eli hyvä arkirytmi ja omat tavat on alkaneet hiljalleen löytyä. Ehkä enin uutuuden viehätyskin on kadonnut, joten plussat ja miinukset ovat todellisempi. Tosin tälläisen postauksen, aivan erilaisine plussine ja miinuksineen, voisi varmaan myöhemminkin kirjoitella.

Aloitetaan hyvistä puolista. Mulla ei varsinaisesti ollut mikään kiire muuttaa kotoa pois, mutta kaikkien palasten loksahdellessa kohdalleen niin nyt vaan sattui käymään. Silti oma rauha ja se, että on voinut liikkua ihan vapaasti on olleet yksi parhaista jutuista. Enää ei tarvitse kysellä lupaa tai edes ilmoittaa, monelta on tulossa kotiin tai minne on lähdössä. Ei tarvitse miettiä kuka hoitaa iltatallin tänään tai onko Voiton karsina siivottu. Tosin se pitää sopia minä päivänä menen hoitamaan kotiin tallin, mutta sen suhteen nyt saan aika vapaasti ilmoittaa milloin olen tulossa tai sitten Pinja ilmoittaa milloin ei itse oikein ehdi hoitaa hevosia. Olen käynyt kotona töistä riippuen kerran tai kaksi viikossa ja yleensä aina sitten hoitanut Voiton ja Lillin täysin.

Toinen ja ehkä paras puoli on ollut se, että nyt kun asun kaupungissa enkä maalla, on kaikki ihanan lähellä! Mä voin kävellä kauppaan ja pyöräillä töihin. Pärjäisin ihan hyvin ilman autoa, jos kotona ei tulisi käytyä niin usein ja jos töiden puolesta ei tarvisi reissata. Tosin mun auto on tällä hetkellä korjauksessa, josta päästäänkin hyvin niihin miinuksiin... Mitä tehdä kun auton korjaus maksaa sun kuukauden palkan verran :D? Ennen olen kuitenkin saanut bensarahaa ja auton muut kulutkin on vanhemmat maksaneet. Iskee todellisuus vasten kasvoja kun ensin tulee postissa tonnin vakuutuslasku ja sitten vielä koko auto hajoaa. Onneksi vanhemmat kuitenkin auttavat edelleen ja säästääkkin olen osannut jo monta vuotta juuri tällaisia tilanteita varten.


Vaikka mentiinkin vähän jo miinuspuoliin, pitää vielä nostaa pari plussaa esiin. Valinnanvapaus ulottuu sisustuksesta ruokaan saakka eli ei tarvitse syödä enää kaalilaatikkoa, jos ei tahdo! Mä en ole hyvä kokki, mutta kun mun yksi lemppariruoka on esimerkiksi jauheliha, tomaatti ja makaroni -yhdistelmä. Ei siis mun hyvän ruuan kriteerit paljoa vaadi täyttyäkseen. Jonkin verran ruokailutottumukseni ovat muuttuneet. En syö enää juurikaan leipää, olen myös alkanut syömään paljon enemmän salaatteja ja kasviksia. Olen melko nirso niille, mutta tykkään kyllä jos salaatissa on just ne tietyt ainekset ja kasviksina vain ne tietyt lempparit. Ja nyt voin valita itse ne omat lempparit. Toki ikävä on myös sitä, että ruokaa on aina kaapissa. Tänäänkin söin pelkkää riisiä tomaatilla ja kananmunaa, kun kaappi oli tyhjä ja työpäivän jälkeen en jaksanut enää käydä kaupassa.

Pidempään minua seuranneet tietävät myös, että olen hyvin sotkuinen. Mun huone oli aina epäjärjestyksessä. Toisin on nyt! En nyt toki oli muuttunut miksikään siisteysintoilijaksi, mutta mua jopa ahdistaa jos täällä on sotkuista. Ja näin pienen asunnon siivoaminen ison omakotitalon jälkeen on luxusta, joten imuroiminenkin on suorastaan kivaa. Ja tiskaaminen! Haluan syödä ja juoda aina niistä tietyistä lemppareista, joten mielelläni tiskaan ne käsin, jotta voin seuraavallakin ruualla niitä käyttää. Tiskikonetta pyöritän kuitenkin kerran tai kaksi viikossa, kun se nyt tuossa sattuu olemaan ;)

Millaisia fiiliksiä teillä on kotoa muuten suhteen ollut aikoinaan? Tai kuinka monella se on tässä lähitulevaisuudessa ajankohtainen?

16 kommenttia

  1. Tuo auton omistaminen on kyllä pirun ankeaa hommaa toisinaan. Huoltohommat maksaa ihan jäätäviä summia, vakuutuksesta puhumattakaan. Jos hevoseton on huoleton, niin on kyllä autotonkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja omistappa sitten auto JA hevonen 😂😂

      Poista
  2. Oon nyt abi ja varmaan ens kesän jälkeen muutan kotoa pois. Koen itseni aika itsenäiseksi jo nyt, joten ehkä siksikin jopa ärsyttää tehdä tiliä omista menoista :D. Viime viikolla omassa kämpässä asuvalla kaverilla vieraillessani tajusin, kuinka iso juttu on, että kaapissa on oikeesti monipuolisesti ruokatarvikkeita. Ja jos jotakin puuttuu, voi kirjoittaa puutelistaan :D. Sitä tulee olemaan ikävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan tuo, että jos jotain puuttui niin ostoslistaan vaan ja seuraavalla kerralla se oli sinnekaappiin sit ilmestynyt...:D

      Poista
  3. Muutin itse pari vuotta sitten vanhempien luota pitkäaikaisen poikaystäväni kanssa suoraan yhteen. Olin silloin 21-vuotias ja koin, että halusin jo oman elämän ja kodin. Silloin pohdin, että olisi järkevää muuttaa ensin yksin, jotta oppisi talouden pyörittämisen, mutta taloudellisista syistä muutimme yhteiseen kotiin. Eniten stressasivat raha-asiat: olin aina ollut todella nuuka rahankäyttäjä ja ajatus kuukausittaisista elinkustannuksista hirvitti. Kaikki on kuitenkin mennyt hyvin, turhaan tuli jännitettyä ja on ihanaa, kun on oma koti jossa saa tehdä mitä itse haluaa! Vanhempien luona "koti kotona" on sitten kiva vierailla aina välillä. Suhde vanhempiinkin on muuttunut aivan toisenlaiseksi, enemmän ystävyyssuhteeksi. Heiltä kuitenkin tietää aina saavansa tukea ja apua, jos tulee tiukka paikka.

    VastaaPoista
  4. Mukavaa että olet aikuistunut asumisen suhteen. Seuraavaksi voisit harkita aikuistumista autolla ajamisen suhteen ja ehdottaa samaa myös siskollesi. Se, että te molemmat sekä kuvaatte ja snäppäätte (yms.) autolla ajaessanne, on todella typerää ja kännykän käyttö ajaessa on myös laitonta tieliikennelain 24 a§:n mukaan. Pisti myös korvaan kun sanoit snäpissä tai instastoryssa, että syöt ruokasi autolla ajaessasi (ja ruoka oli myös selvästi sellaista mihin tarvitset haarukan/lusikan tms). Asetatte vaaraan sekä itsenne että muut tiellä liikkuvat.. Ajaessa kannattaisi keskittyä ihan siihen ajamiseen, etenkin kun nyt on taas tulossa liukkaat kelit. Varmasti ajattelette, ettei teille voi mitään sattua (niinkuin varmaan hyvin moni), mutta kannattako oikeasti turhaan ottaa riskejä?

    Tiedän että tulen saamaan tästä paskaa niskaan, mutta tulkoot.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kyllä lopettanut auton ratissa puhelimen käytön. Tosin sen myönnän, että joskus otan videon pätkän tai kuvan, mutta en esimerkiksi julkaise sitä siinä vaan otan nopeasti ja perillä sitten vasta julkaisen ja muokkaan. Huono tapa sekin, mutta parempaan päin ollaan menossa...:)

      Itse koen, että pystyn syömään kyllä lusikalla puuroa koko ajan tiehen katsoen. Eväsrasia syliin, kiinteää puuroa ja siitä vain kauhon suuhuni. Otan eväät myös valmiiksi ennen lähtöä siiten syliin. Toki ei sekään hyvä tapa ole, mutta joskus pakko syödä siinä autossa kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa.

      Poista
    2. Jos aamuisin tulee kiire, ettei ehdi syömään kotona, niin herätyskelloa aikaisemmin hälyttämään. Aina on vaihtoehtoja, etenkin kun liikenteessä olemisesta kyse.

      Poista
    3. No aamulla ehdin kyllä syödä. Mutta en tuona yhtenä päivänä kun piti kesken päivän vaihtaa toiselle paikkakunnalle pitämään ryhmää ja päivän ainot taukoni oli se ajomatka, joten pakko nyt silloin vaan oli syödä :D

      Poista
    4. Autossa syöminen on ihan oikeasti aika helppoa kunhan autolla ajo on rutiinia. Mä ajan isoja yhdistelmiä työkseni ja toisinaan sitä tulee syötyä ratissa. Puhelin kyllä kannattais jättää pois ihan kerralla. Laittaa vaikka laukkuun ja takapenkille ajon ajaksi jos muuten ei näppejä saa pidettyä kurissa: ajon aikana otetut kuvat ei tuo kellekään mitään mutta usein vaarantavat liikennettä ihan oikeasti :) Ottaa sen kuvan sit parkissa ennen tai jälkeen ajon!

      Poista
  5. Miten sun vakuutukset on tonnin? 😬😬😬

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enemmänki ku tonnin ja sain sen vielä jopa vaihdettua parempaan😂 Tosin maksan vaan kerran vuodessa, oisko sulla sitten erissä? Siihen hintaanhan vaikuttaa kuljettajan vahinkohistoria (kerran oon kolaroinut), kotipaikka,
      kuljettajan ikä ja auton merkki, – ikä, -malli yms.

      Poista
  6. Itse muutin kotoa jo 4 vuotta sitten, mutta olenkin sinua 7 vuotta vanhempi :D
    Yksin asumisessa on ehdottomasti omasta mielestäni enemmän hyviä, kuin huonoja puolia, mutta aloitetaan huonoista:

    - kaikki pitää tosiaan maksaa ite, laskut, ruoka, pesuaineet tms. Luojan kiitos, itselläni ei ole autoa, koska yksin asuminen on TODELLA kallista loppupeleissä.

    - Kaapissa ei tosiaan ole aina ruokaa, ellet sitä itse sinne hommaa :D

    - Tiskit/siivous pitää hoitaa ihan itse (ei voi delegoida kenellekään muulle). Itse ahdistun syvästi, jos kämppä on sotkuinen ja jos tiskejä ei tiskata heti käytön jälkeen.

    Mutta loppupeleissä hyviä puolia on enemmän :)

    - Oma rauha <3
    - Vessan käyttömahdollisuus 24/7 (ei tarvitse jakaa yhtä vessaa neljän hengen kesken)
    - Saa tulla ja mennä miten tahtoo
    - Saa syödä/olla syömättä milloin tahtoo.
    - Saa sisustaa miten tahtoo.
    - Ja lopuksi vielä: rakkaan harrastuksen eli ratsastuksen tavarat voi jättää vaikka eteistä, eikä kukaan valita hajusta :D

    VastaaPoista
  7. Olen asunut omassa kotona jo yli 6 vuotta (muutin 9 jälkeen) ja en kyllä voisi kuvitella enää asuvani vanhempien kanssa. Oma tupa oma lupa 😄

    VastaaPoista
  8. Mä olen nyt 23-vuotias ja asunut pois lapsuudenkodista pari vuotta. Ihan hyvin on kaikki mennyt, mutta tunnistan kyllä nuo sun mainitsemat miinukset. Auto tosiaan voi niellä aikamoisia summia... :/ :,,D Mutta jos sitä oikeasti tarvitsee niin ei siitä voi luopuakaan. Tosi kivoja kuvia muuten tässä postauksessa! :)

    VastaaPoista
  9. Mikset mee enää Voitolla selästäkäsin?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.