Syksyisten kuvien aika!

keskiviikko 18. lokakuuta 2017

Nykyään kunnon kuvaukset tulee pidettyä noin kolmesti vuodessa vuodenajan vaihtuessa. Ennen tuli kuvailtua useastikkin erilaisia yhteiskuvia, mutta viime vuodet ollaan menty lähinnä sillä linjalla, että kauniista ruskasta, lumisista maisemista ja kesän vihreydestä saadaan jotkut kivat vuodenaikaan sopivat kuvat mm. sosiaalisten medioiden kanavien profiilikuviksi. 

Tänä syksynä tosin meinasi mennä vähän tiukille, sillä myin tosiaan meidän kameran uuden tilalta, joten meillä ei ollut kameraa millä kuvata. Juulian kanssa kuitenkaan järjestettiin jälleen kuvaustreffit. Muistattekin ehkä edelliset tältä keväältä. Ne ihanat kuvat voi tsekata täältä. Oltiin valmistauduttu samanlaiseen operaatioon tälläkin kertaa, mutta yllätykseksemme Voitto käyttäytyi tosi nätisti ja saatiin kuvat aina nopeasti purkkiin. Tosin pimeyskin painoi päälle, että paljoa pidempään ei oltaisi voitu edes kuvailla. Talvi se vaan tulee... 

Nyt perinteiseen tapaan kuvapläjäys ja heittäkää sitten kommentteihin mitä piditte ja mikä oli suosikkikuvanne!


 Minusta näistä tuli aivan ihania ja kivan erilaisia mitä viime vuoden syksykuvat, vaikka samalla takilla samassa paikassa ovatkin otettu kun tasan vuosi sitten!


28 kommenttia

  1. KAIKKI ON KYLLÄ NIIN UPEITA/KAUNIITA KUVIA!!💖😍

    En osaa edes valita mikä ois mun lemppari kuva näistä kuvista, mitä tässä postauksessa on..😊🙈

    VastaaPoista
  2. Tosi ihania kuvia! Lemppari varmaan toi viides :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on yksi omakin lemppari! Oksat tulee ihanasti tuohon etualalle.

      Poista
    2. Olen samaa mieltä, että viides kuva on erityinen. Kolmannen kuvan "Voiton hammashymy" taas piristi päivää, jee!

      Poista
  3. Ei oikeastaan liity postaukseen, mutta tuli vain mieleen kun teidän hevosilla ei enää mennä kunnolla ja sulla oli muutenkin hevostavaraa myynnissä, niin ei teillä olisi ylimääräisenä myydä Ps of Swedenin suitsia? :) En uusia raaskisi ostaa, kun ei 100% varmuutta miten hevoseni niillä toimisi, joten käytetyt menisi hyvin näin alkuun!

    VastaaPoista
  4. Muuten tosi kivoja kuvia mut näissäkin häirihtee (samoin kun viime vuoden) toi räikeen punainen takki kun pistää liikaa silmään ja vie huomion muuten kivoista kuvista😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sitten tuo liika valotus muutamassa kuvassa, kasvot ei näytä luonnollisilta kun valo palanut melkein puhki. Kivat kuvat, mutta muokkaus mennyt osittain pipariksi.

      Poista
    2. Samaa mieltä olen myöskin minä😇

      Poista
    3. Jokaisella omat mieltymyksensä muokata kuvat, joten turha lähteä makuasioista kiistelemään :) Mielestäni nuo ovat. juuri hyvä (takin punaista on säädetty neutraalimmaksi toisin kun viime vuoden kuvissa, joissa se tosiaan oli luonnottoman punainen).

      Poista
  5. Voitolla näkyy aika selvästi kylkiluut🤔😳🙈👀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy varmaan tehdä tästä oma postaus kun jokaisessa muussa somekanavassa asiasta avautuminen ei näköjään auta :D Mutta ymmärtäähän sen toki, ei kaikki käytä muita väyliä seurata meidän menoja ja ei kaikilla ole käsitystä millainen on terve (ei liian lihava) hevoinen. Usein lihaksettomat hevoset ovat liian lihavia ja sitten taas lihaksikkailla hevosilla muotoja luiden päälle tuovat ne lihakset. Voitto on kaikkien ammattilaisten mielestä eläinlääkäristä alkaen oikein hyvässä lihavuuskunnossa, eikä ollenkaan liian laiha.

      Poista
    2. Jep, etenkin Suomessa moni kauhistelee hevosten "laihuutta" kun oikeasti esimerkiksi Voittokin näyttää omaan silmään oikein sopivan painoiselta. Tuntuu, että joka toinen hevonen täällä on liian lihava. :D

      Poista
    3. Hevonen on todellakin liian laiha, ei nimittäin ole normaalia, että kylkiluut paistaa noin rumasti. Ne saa tuntua, muttei näkyä.

      Poista
    4. Varmaan sit meillä käynyt vain epäpäteviä eläinlääkäreitä :) Voitto saa heinää niin paljon kun suostuu syömään, että kaikkemme kyllä tehdään, mutta eise tuosta enempää vaan lihoa :/

      Poista
  6. Kaikki kuvat ovat tosi hienoja mutta minun mielestä viides kuva on paras❤

    VastaaPoista
  7. Pidin 5&7 kuvista eniten jos pitäisi päättää, kaikki kuvat oli kauniita ja kuvassa kaikki sitoo toisiaan😍❤ hyvää syksyä sinnekkin
    ja talvea odotellessa🍁🍂

    VastaaPoista
  8. Oho, tosi upeita kuvia! :D Hirveen vaikea valita lempparia, mut ehkä toi eka tai sitten se jossa sä katsot Voittoa :) Noi pihlajat ja koivut taustalla tuo hienoja värejä kuviin. Joku sanoi että haittaa toi sun takin väri, niin mun mielestä sen väri vaan sopii noihin kuviin kun niissä on muutenkin tuollainen lämmin värimaailma.

    P.S Se teidän kanavan uusin video, jossa puhuit siitä uudesta kamerasta, oli ihan HUIPPUHYVÄ! Ja todellakin ihan hämmästyttävä kuvan- ja äänenlaatu siinä :o

    VastaaPoista
  9. Todella kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  10. Oma hwnkilökohtainen toi kolmonen selkeesti, se vaan on niin ihana se kuva😍👌

    VastaaPoista
  11. Kommenttini ei varsinaisesti liity tähän postaukseen vaan aattelin antaa yhden video ehdotuksen. 😊 (Jos sinua Tiia tämä edes innostaa/kiinnostaa! EI OLE TOKI PAKKO TEHDÄ, KOKO VIDEOO MUTTA AJATTELIN VAIN EHDOTTAA)

    Eli voisitko tehdä videon siitä, kun snäppäät sun omaan snapchatti my storeen..
    Ainakun sä laitat sinne kuvia/videoita niin ne on niin hienosti laitettu sinne jnee...
    Videoll riittäisi ihan se, että miten niiku esim (MUOKKAAT) kuvia/videoo ym...

    VastaaPoista
  12. Pidin eniten viimeisestä kuvasta. :) Pitikin jo aiemmin tulla kommentoimaan kuinka hyvältä uusi ulkoasu näyttää. Muutenkin ihanaa katsoa kuinka paljon panostat blogiisi (etenkin kuvien ja videoiden laatu), niistä huomaa että olet oikeasti laittanut paljon aikaa tähän.

    Älä mieti liikaa mitä ihmiset kommentoivat sinusta, blogista tai Voitosta. Tuntuu siltä, että kateellisia ihmisiä aina löytyy ja on helppo huudella anonyymisti ruudun toiselta puolelta. Hyvää syksyä! <3

    http://newdaysaara.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. (Vastaan täällä blogissa instagram kysymyksiin)

    Itsekin olen aina ollut kotona katsomassa ja ihailemassa taitavien ratsastajien ratsastamista! Ennen olen katsonut tv tulevat luokat, mutta nyt on tullut katsottu enemmänkin kun tuli myös näitä muita Haven live lähetyksessä. Ehkä vähän liikaakin.. :D Hienosti vähän aikaa sitten Sanna Backlund ratsasti luokkansa voittoon! <3

    VastaaPoista
  14. Minun silmää miellyttävät kaikista eniten kuvat 1 ja 2 ^^ ekassa kuvassa molemmilla on niin nätit ilmeet ja kakkoskuvassa Voiton musta väri tulee kauniisti esiin :)

    VastaaPoista
  15. Ei nyt liity postaukseen, mut aattelin et osaisit vastata. Eli saako sun mielesta harjoitus/seuratason estakisoissa olla huppparia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin omasta mielestä olisi ihan ok. Toki huppari ei ole ehkä kaikkein hienoin asu, mutta esimerkiksi ratsastuskoulun kisat ei nyt ole niin tärkeitä. Voithan kysyä kisan järjestäjiltä onko ok käyttää hupparia kisoissa, jos epäilyttää/mietityttää!

      Poista
  16. Rakastan näitä! Aivan ihana postaus!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.