#240 Maastoilua

tiistai 13. maaliskuuta 2012









Moi! Sunnuntaina köpöttelin molemmilla hevosilla ilman satulaa kentällä ja Voitolla vieläpä ilman suitsia. Voitto oli kyllä aika hienosti ja ei oikeastaan edes huomnannut, että suitset puuttuivat. Oli myöskin hauska olla vaihteeksi, ihan yksin hevosen kanssa tallissa, kentällä jne. Kun yleensähän ollaan aina Pinjan kanssa kahdestaan.

Eilen sitten lähdettiin naapurin Jaanan kanssa maastoon. Hoidimme ja liikutimme Jaanan suokkitamma Liljaa ennen sen eläkeelle pääsyä. Jaanan kanssa sitten laiteltiin hepat kuntoon ja lähdettiin pikku lenkille tien päähän.

Voitto meinasi alussa vähän steppailla, mutta suostui sitten kävelemään ihan kiltisti. Ravailtiin jonkin verran ja käytiin semmosella metsäkoneen tamppaamalla polullakin. Siellä  Voitto vähän poukkoili ja hyppi:D Mutta kun käännyttiin kotiin, niin ei käynti askeleen käynti askelta.. Semmosta steppiravia vaan! Pikkuhiljaa sitten rauhoittua ja laukattiin yksi ylämäki takasin päin. Voitto oli koko ajan hallinnassa, mutta oli kyllä pitelemistä ja oisittepa nähneet sen laukan! Jouduin pitämään aika paketissa, jottei tultaisi Lillin tarakalle ja Voitto kumminkin laukkas tosi energisesti. Tommosta laukkaa me vielä joskus mennään kentällä;)

Tänään Voitolla on vapaapäivä. Loppuviikosta varmaan ensimmäinen estevalkku ja loppukuusta jo kevennettyyn aluevalmennukseen:)!

2 kommenttia

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.