Huomenna se alkaa - Tule moikkaamaan meitä HIHS:iin!

keskiviikko 21. lokakuuta 2015


Tänä vuonna lähdetään vähän erilaisin fiiliksin Horse Showhun ja itseä suorastaan pelottaa millainen inspiraatio tuolta tulee kotiin tuomisena, kotona kun ei olekkaan aikaisemmista vuosista poiketen hevosta jolla voisi treenata... Juuri tällä hetkellä mulla ei hirveää hinkua esteradoille enää edes ole, mutta hieman veikkaan, että kun katsoo kaksi päivää (ollaan siis la ja su) tuolla esteratsastusta ja ratsastusta ylipäätänsä niin voi alkaa tehdä mieli itsekkin...

Aikaisemmista vuosista poiketen minulla ei ole edes ostoslistaa etukäteen laadittuna. Ei tarvita juuri mitään uutta tavaraa, mikään ei ole rikki eikä millekkään ole erityisemmin tarvetta. Mutta katsotaan miten osataan hillitä itsemme siellä ihanan tavarapaljouden ja alennusten keskellä. Kannattaa muuten suunnata Reunoksen ständille ensimmäisenä, me ollaan sieltä ainakin tehty aina hyviä löytyjä! Ainot juttu mikä on oikeastaan ihan pakollinen ostaa on uudet ratsastushousut. Pakollinen siksi että, en ole löytänyt niiden onnettomuudessa rikkoutuneiden housujen tilalle vielä uusia ja kohta alkaa vakuutuksen puolesta olla jo kiire ne ostaa. 

Sitten vinkki niille, jotka haluaa tulla meitä moikkaamaan. Mua ja Pinjaa saa tulla moikkaamaan lauantaina klo 17->  Ladies Nightiin, joka on jäähallin käytävällä oleva oma kauneuden ja hyvinvoinnin teema-alue. Mä en tiedä tarkalleen missä päin tää alue on, mutta eiköhän se sieltä helposti löydy! Olisi kiva, että tulisitte nimenomaan tuolloin moikkaamaan, jos vain pääsette siihen aikaa. Ihmispaljoudessa esim. shoppaillessa yhteiskuvien yms. ottaminen on vähän hankalaa, kokemusta on ;) Mutta jos tuo aika ei sovi niin saa toki tulla muulloinkin!

Ladies Night on tosiaan ihan uusi ohjelmanumero, joten innolla odotan sitäkin, sillä bloggaajat on siellä hienosti esillä. Mä olen demomeikissä sunnuntaina klo 19-20 välisenä aikana samassa paikassa missä toi meidän tapaaminen on. Pakko muuten muistaa ottaa meikinputsarit mukaan, sillä en koko iltaa halua ilman meikkiä kulkea ennen demoa.. Perjantaina voit moikkailla ilmeisesti muita bloggaajia, mutta me ei Pinjan kanssa olla silloin vielä paikalla, joten meitä voi tulla sitten vasta lauantaina moikkaamaan. Paikalla on myös mm. urheilupsykologi!

Matkustetaan monta tuntia täältä Kuopiosta Helsinkiin, joten viikonloppuun sisällytetään varmaan muutakin kuin pelkkiä hevosia. Jos muulle ei kuitenkaan jää aikaa, niin ainakin käydään syömässä jotain hyvää, ehkä perinteisesti sushia ja nepalilaista. Ja toki kuvataan videopostaus koko reissusta, jotta tekin pääsette tapahtuman tunnelmaan, vaikkette paikalla olisikaan. Katsotaan miten ehdin blogia tapahtuman aikana päivitellä, mutta instagramissa @lillivoitto sekä snäpissä @tiiasuomalainen pääset fiilikseen ihan reaaliajassa!

Koitan myös kirjoitella tässä ennen lähtötä postauksen Voitosta ja vastailla teidän edellisten postausten kommentteihin. Mutta sen voin sanoa, että Voiton tilanne näyttää tosi huonolle :/

Mitä te odotatte tapahtumalta tänä vuonna? Onko ostoslista jo laadittu?

35 kommenttia

  1. Tuleehan sieltä videoon koska en ite oo tulos koska se maksaa niin paljon ja sain äsken Macbook pron joka maksaa yli kaks tonniin ni sen takia tehkää joku 25minä ainaki:-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen takia video että sulla on melkein kolmen tonnin läppäri?

      Poista
  2. Mä en tänä vuonna tule Horse Showhun:):| Eli ois kiva jos kuvaisitte niin paljon kun ehditte:)

    VastaaPoista
  3. Toi onnettomuus-linkki menee HIHSin sivulle. Tsemppiä Voiton kanssa!

    VastaaPoista
  4. Moi muistatko mikä video se oli kun olit viemässä satulaa autoon ja liukastuit?

    VastaaPoista
  5. Onnettomuuslinkki mene vähän väärään suuntaan. :D Mistä onnettomuudesta puhut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä voitolle on tullut? Saman kysymykseen haluaisin vastauksen kuin muutkin: mistä voten onnettomuudesta puhut??

      Poista
    2. tässä oikea http://www.lillivoitto.fi/2015/04/sairaalareissuun-paattynyt-maastoreissu.html

      Poista
  6. En nääteitä sielä koska mun pitäälähtee hihs klo19 vaikka oisin halunnut tavata teijät ja semppii voittolle

    VastaaPoista
  7. Tiia mistä oot ostanu sun ratsastus saappaat ja paljo makso?:)

    VastaaPoista
  8. Mitä sä aijot tehä jos voitto ei tuu enää oarantumaa? meinaatko silti pitää sen vai hommata uuden hepan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos en väärin muista niin tähänkin tiia vastasi jo pari postausta takksepäin, etsi sieltä.

      Poista
  9. Mitä luulet löytyiskö sieltä mahdollisesti jostain myynnistä tipperaryn liivejä? :)

    VastaaPoista
  10. Itse olen tulossa Sunnuntaina joten voiko sillonkin tulla moikkaamaan?😊

    VastaaPoista
  11. Milloin julkaiset lippujen voittajat? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Julkaistu jo facebookissa ja voittajallekkin ilmotetttu :)!

      Poista
    2. Kiitos tuhannesti lipuista! :) Harmi vain, etten pääse sua moikkailemaan :(

      Poista
  12. Tulossa ollaan lauantaina, toivottavasti päästään moikkaamaan! Horse show on niin ihana tapahtuma, se tunnelma! Odota kyllä innolla... :)♥

    VastaaPoista
  13. Käytätkö klipatulla hevosella fleeceä tai fleecevuorta? Jos et niin miksi ja miksi jos kyllä?

    VastaaPoista
  14. Tsemppiä Voiton kanssa. Ja hyvää matkaa!

    VastaaPoista
  15. Tuun ite lauantaina, enkä oo ennemmim ollu, jännittää ihan sairaasti !!:33

    VastaaPoista
  16. Ite oon tulossa sunnuntain aamunäytökseen. Odotan ihan hirveästi, katotaan mitä kaikkea expo-alueelta tarttuu mukaan! ;) Tee sit erillinen postaus ostoksistasi, jos siis ostat jotain. :D

    VastaaPoista
  17. Voiko HIHSiin ottaa omia eväitä?

    VastaaPoista
  18. Jos ruokapaikkaa etsitte Helsingistä ja jos aasialainen kiinnostaa niin suosittelen Indian Housea! Hinta ja laatu kohdillaan illan ruokatarjoilussa. Myönnän että viime kerralla itseni niin täyteen ettei mitään järkeä. Hieno paikka!😌

    VastaaPoista
  19. Tiia vissiin aikoo pitää Voiton silti vaikka se ei parantuisikaan ja sori kun vastasin Tiiän puolesta

    VastaaPoista
  20. Oletko mennyt Tarmolla keskimäessä? Entä Muumilla? Mulla on tänään rats.tunti siellä, tuleekohan Roope?
    :D

    VastaaPoista
  21. Muokkaatko sun videot elokuvatyökalulla? Nimittäin mä itse tein videopostauksen sillä ja haluaisin siihen jonkun hyvän taustamusan, en siis mitään biisiä. Tuolta youtuben muokkausjutusta (:D) löyty yks hyvä taustamusiikki, mutta se kestää vain 2minuuttia ja videopostaus 7min... Osaisitko siis auttaa, että saako sitä musiikkia millään niin, että se kestäisi koko videon ajan? :)

    VastaaPoista
  22. Voisitteko tehdä postauksen/videon itsenäisestä ratsastamisesta ja siitä mitä voi tehdä esim. vuokriksen tai oman hepan kanssa kun ideat alkaa jo loppua :)

    VastaaPoista
  23. mä tuun moikkaatetä tänään koska en kisaa tänään mä kisaan siellä humenna ja mä kisasin siellä to ja pe nähään <3

    VastaaPoista
  24. Ootko koskaan hypännyt voitolla ilma ilman satulaa?

    VastaaPoista
  25. mitä teet jos vote ei parane? lopetatko ratsastamisen?

    VastaaPoista
  26. ei liity postaukseen, mutta mistä olet ostanut tuon ratsastuskypäräsi, mikä sinulla oli päässäsi viime postauksen kuvissa? Minkä merkkinen se on ja paljoks makso? Oisko osotetta mistä näkis lisää kuvia tollasesta kypärästä?

    VastaaPoista
  27. Miksi et vastaa näihin kommentteihin? 😊

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.