Meet&Greet Tampereen hevosmessuilla!

keskiviikko 29. maaliskuuta 2017


Olenkin useasti jo maininnut ohimennen, että me tullaan pitkästä aikaa moikkaamaan teitä, meidän ihania lukijoita, johonkin hevostapahtumaan tänä vuonna. Ja tapahtumaksi valikoitui nyt sitten ainakin Tampereen Hevosmessut, joissa ollaan muutamia kertoja kuluneina vuosina vierailtukin blogiyhteistöiden merkeissä. Nyt tullaan kuitenkin ilman mitään sellaisia kuvioita ja ollaan tavattavissa Hamppukaupan osastolla klo 11.30 sunnuntaina.

Meille voi tulla ihan rennosti juttelemaan tai vaikka ottamaan yhteiskuvan kanssamme. Eli ihan rohkeasti vaan moikkaamaan, ollaan siellä teitä varten ja tutustumassa teihin. Homma kun menee niin, että te näette meidät ja tiedätte meistä vaikka mitä, mutta me ei olla suurimman osan kasvoja edes nähty. Joten ihan huippua nähdä just sut!

Alla vanhoja videoita vuosilta 2013 ja 2014 niin voitte virittäytyä jo messutunnelmaan:






Kuinka moni on messuille tulossa sunnuntaina?

13 kommenttia

  1. Me tullaan kaverin kanssa lauantaina (:

    VastaaPoista
  2. Siis, kuka haluaa ottaa yhteiskuvia tavisten kanssa? Ettehän te ole mitään julkkiksia, niin miksi joku haluaisi yhteiskuvaan? Nyt ei oikein avaudu???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa kuule vastata :D Kuukausittain lukijat pysäyttää kaupungilla ja haluaa yhteiskuvan. Tapahtumissa jossa ollaan oltu moikkaamassa lukijoita (HIHS ja aiemmat hevosmessut) ollaan saatu parhaillaan ottaa yhteiskuvia yli tunti putkeen. Joku niitä haluaa, vaikka sinä ilmeisesti et :)

      Poista
  3. Kiva, me "tavikset Hesasta" yritetään ehtiä teitä tapaamaan!

    VastaaPoista
  4. Hei tiia
    Miten sait tehtyä blogin .
    Haluaisn itsekkin kerta tehdä munnta en osaa. Onko siinä ikärajaa ?

    VastaaPoista
  5. En harmi kyllä pääse tapahtumaan:(

    VastaaPoista
  6. Me ollaan tulossa lauantaina:)

    VastaaPoista
  7. Juu mä oon tulossa!! Tosi huippua että tapaatte välillä lukijoitanne/videoidenne katsojia tapahtumissa :) Olis kiva jos kuvaisitte videota tuolta!

    VastaaPoista
  8. Siis tässä yhtä videota katselin, niin hakeeko Pinjakin lääkikseen? Ja ootte parhaimmat tubettajat <3 <3

    VastaaPoista
  9. Oon vähän nyt mietiskelly vanhempien kanssa hevosen hankkimista muutaman vuoden sisään, oisko sulla vastausta muutamaan kyssään?
    Mistä tietää olevansa valmis hevosen hankkimiseen?
    Mistä tietää että hevonen on "se oikea"?
    Kannattaako ennemmin hankkia hyvä yleissatula vai este ja koulusatula erikseen?
    Ja olisiko mahdollista että joskus tekisit postausta aiheesta/ mitä ensimmäiselle hevoselle kannattaisi hankkia?

    VastaaPoista
  10. me olemme tulossa sunnuntaina <3

    VastaaPoista
  11. Mikä on sinun korkein minkä olet hypännyt Voitolla

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.