Mä muutin!!

perjantai 28. heinäkuuta 2017




 Olen pitkin kesää maininnut, että elämässäni tulee jotain jännää tapahtumaan, joka vaikuttaa myös hyvin vahvasti blogiin. Nyt vihdoin ajattelin olevan sopiva aika kertoa, sillä eilen sitten virallisesti muutin. En halunnut ennakkoon asiasta juurikaan kertoa, koska en itsekkään oikein tiennyt miten kaikki menee ja sitten tuli vielä tuo Voiton sairastuminen. Mutta nyt kun homma on ihan virallista ja mun huone kotoa oikeestaan tyhjä, niin on sopiva aika asia teillekkin paljastaa. Osa tosin varmasti snapchatin puolelta asian jo huomasikin.

Muutin tosiaan ihan Kuopion sisällä, mutta maalta keskustan tuntumaan. Ei ole enää melkein puolen tunnin kotimatkaa, vaan pääsen vaikka töihinkin pyörällä! Tänäänkin kävelin töihin, ihanaa hyötyliikuntaa! Lisäksi Henna asuu ihan mun naapurissa ja vitsi kaupungissa on hyvät lenkkeily mahdollisuudetkin. Nuo on sellaisia asioita, mitä odotan kaikista eniten, sillä olen koko ikäni asunut maalla, jossa lähimpään kauppaankin on pakko lähteä autolla ja lenkille voi lähteä tasan kahteen suuntaan pihasta. Tosin se, että olen aina asunut maalla omassa rauhassa voi myös aiheuttaa pieniä sopeutumisvaikeuksia. Liikenteen äänet voi kuulua ja naapureita pitää miettiä ennen kun meluaa myöhään illalla esimerkiksi. Mutta enköhän mä tänne sopeudu.


Muutin tosiaan aivan ihanaan ihan asumattomaan kaksioon, joten tilaa on aika kivasti. Pinja ja Sinikin tosin varmasti tulee täällä jonkun verran olemaan, mutta hyvin mahtuu vuodesohvalle nukkumaan. Tämä muutto tulee vaikuttamaan hyvinkin paljon blogin ja youtuben sisältöön. Ehkä suurimpana muutoksena se, että voin kuvata kivempia videoita, sillä kotonahan emme saaneet kuvata kun omissa huoneissa ja tallissa. Nyt näytän kyllä ihan koko kodin teille, jolloin videoiden sekä postausten sisältö tulee vähän laajenemaan. Omaa päivää on kuitenkin melko vaikea näyttää kunnolla, jos ei voi sisällä talossa kuvata.

Lisäksi saatte todennäköisesti aika paljon varsinkin alkuun sisustusjutuja sekä muita omaan kotiin muuttamiseen liittyviä postauksia. Blogin suunta siis kääntyy ehkä hieman enemmän jälleen asteittain pois hevosista. Tämä on varmasti monelle pieni pettymys, mutta lupaan, että hevosjuttujakin kyllä tulee vielä aivan takuuvarmasti. Olen kyllä vähän pyöritellyt mielessä jälleen toisen blogin avaamista, mutta sitten kärsisi molempien postaustahti. Mutta olisiko se kuitenkin selkein, niin voisi lukija helposti valita kumpaa vai molempia seuraa... Ja eihän postausten määrä muuttuisi, ne vain jakautuisivat kahteen blogiin. Mitä mieltä olette? 

Ihanaakin ihanampi Laku-matto saatu Pentikiltä. Ruokapöytä on mun entisessä huoneessa ollut työpöytä. 

Mutta sitten takaisin hevospostausten tulevaisuuteen. Asun kuitenkin lähellä Voittoa, enkä esimerkiksi eri kaupungissa, eli käyn sitä luonnollisesti usein katsomassa ja hoitamassa. Ja aina, tai ainakin melko usein, näiltä käynneiltä voisin jotain materiaalia sitten kuvailla teille. Tulee ehkä tehtyä jotain spesiaalimpaakin kun vartavasten menee tallille eikä hoida tallihommia pala palalta päivän lomassa esimerkiksi.

Vielä en oikeastaan ihan tarkkaan tiedä, miten Voiton hoito lopulta sitten muovautuu. Olenhan tähän asti tehnyt osan tallivuoroista sekä siivonnut sen karsinan päivittäin. Vaikka useasti varmasti kotona käynkin ihan jo Voiton takia niin tuskimpa kuitenkaan päivittäin. Mutta eiköhän käytännöt tässä asetu paikalleem ajan kanssa ja tulen varmasti sitten myöhemmin kertomaan lisää. Meillä kuitenkin onneksi koko perhe ollut aina hevosten hoidossa mukana.  Teen tulevaisuudessa sitten postausta, miten kaikki käytännöt muovautuvat.

Hyvää viikonloppua <3 Mä suuntaan nyt Ikeaan!

ps. kommentteja julkaistessa sitten poistin melkein kaikki kommentit... Anteeksi :((( Yritän saada ne takaisin, mutta epäilen onnistumista.

114 kommenttia

  1. Paljon onnea uuteen kotiin! Kaks blogia vie kyllä paljon aikaa, mutta kuten sanoit, ehkä se olisi lukijalle selkeämpää :)

    VastaaPoista
  2. Oi, onnea sulle uuteen kotiin! Toi kaks blogia kyllä selkeyttäisi paljon. Mutta oli kyllä ihana yllätys ainakin mulle, kun muutit!

    VastaaPoista
  3. uijui, olipas kiva yllätys, kun muutit!! Onnea sulle uuteen kotiin! Teitkö videota muuttopäivästä? Ja kyllä tuo kaksi blogia ihan hyvältä ajatukselta kuulostaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  4. mielestäni kaksi blogia ei ole tarpeen, itseäni kiinnostaa molemmat aiheet :) blogi koostuu kuitenkin sun mielenkiinnon kohteista ja teet postauksia sua kiinnostavista asioista ja sun elämästä niin mielestäni kaksi blogia veisi sitä persoonallisuutta pois jos pitäisi alkaa erittelemään asioita eri blogeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  5. Mitenkäs voitto on suhtautunut tähän sun muuttoon??������

    VastaaPoista
  6. Joko sie muka oot palannut sielä Helsingin Asus Workshopista Kuopioon takasin?🤔
    Vai mitä sie snäppiin laitoit 2päivää sitte ja mydaystä puhuit...?👀

    VastaaPoista
  7. Älä tee kahta eri blogia! :D Ihan superkivaa kun tää sun blogi on näin monipuolinen eikä keskittynyt vain yhteen osa-alueeseen. Yhden osa-alueen blogit käyvät monesti vähän tylsiksi kun tuntuu että joka postaus tavallaan kuitenkin käsittelee samaa asiaa. Voihan lukijat sitten joitakin postauksia skipata jos tuntuu siltä ettei postaus ole omaan makuun.
    Mielestäni olet onnistunut superhyvin yhdistämään sekä "alkuperäistä" hevosblogia että tälläistä lifestyle-tyyppistä blogia. Toki nämä ovat makuasioita, mutta mielestäni olisi myös helpompaa ja yksinkertaisempaa seurata vain yhtä blogia samalta bloggaajalta. :)
    Onnea uudesta kodista, en malta odottaa uusia postauksia! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  8. Onnea uuteen kotiin! :) Pakko myöntää että heti kun näin tän uuden postauksen otsikon niin ajattelin että jes, nyt tulee varmaan kivoja sisustusjuttuja tännekkin :'D Oon ite kanssa muuttamassa ens kuussa niin muutto ja sisustusjutut kiinnostaa entistä enemmän. Mun mielestä ei ois syytä aloittaa toista blogia, tää blogi kuitenkin kertoo sun elämästä ja se kasvaa ja muuttuu sun mukana samoin kun vanhat "alkuaikojen" lukijatkin kasvaa ja tykkää lukea ehkä erilaista sisältöä kuin ennen. En nyt tiedä saitko mun ajatuksesta kiinni mutta ite olen seuraillut sun blogia aika pitkään ja oon huomannut että vaikka postausaiheet on muuttuneet aikojen saatossa niin silti tykkään hirveesti seurailla sun blogia, johtunee ehkä siitä että oon sun kanssa aika samaa ikäluokkaa ja käydään samanlaisia juttuja (ylppärit, pääsykokeet, muutto) läpi :)
    Kivaa loppukesää!

    VastaaPoista
  9. Onks Pinja puhu mitää, millo se julkasee Belgiasta osa 3 ??

    VastaaPoista
  10. Mielestäni yksi blogi on ihan tarpeeksi :)

    VastaaPoista
  11. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  12. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  13. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  14. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  15. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  16. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  17. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  18. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  19. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  20. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  21. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  22. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  24. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  25. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  27. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  28. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  29. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  30. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  31. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  32. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  33. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  34. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  35. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  36. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  37. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  38. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  39. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  40. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  41. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  42. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  43. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  44. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  45. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  46. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  47. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  48. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  49. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  50. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  51. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  52. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  53. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  55. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  56. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
  57. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    3. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    4. Jos sulla on hevonen ja viet sen täysihoito talliin, niin eikö sekin ole sitten hevosen jättämistä? Sinun kommenttisi perusteella ainakin olisi, jos sen ymmärsin oikein..
      Ja eihän Tiia Voittoa joka päivä käynyt hoitamassa vaikka kotona asuikin, kun kävi hevostapahtumissa ja muilla reissuilla. Ja eiköhän Tiian ole jo aika 20v muuttaa omaan kotiin ja aivan varmasti tätä muuttoa on jo jonkin aikaa mietitty, eikä vain hetken mielijohteesta. Joten varmasti on myös hevosen hoitoa mietitty, ja on tuo parempi vaihtoehto (ainakin minun mielestä) kuin se että Voitto joutuu muuttamaan aivan uuteen ympäristöön ja mahdollisesti eroon Lillistä jonka kanssa aina on ollut.

      Poista
  58. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  59. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  60. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, toi eka juttu on muuten ihan totta! Silloin kun Tiia tosiaan asu kotona niin kaikki oli "mikset ole jo muuttanut pois kotoa?" tai vastaavaa, mutta nyt kun Tiia on muuttanut tulee tänne jotkut (lähinnä Anonyymit) valittamaan että miksi jätit sairaan hevosesi. Miksi ensin toivotte että Tiia muuttaisi, mutta sitten tulette kommentoimaan että ei olisi saanut muuttaa?
      No saahan näistä silloin tällöin naurua aikaa kunnollakin, mutta miettikää mitä kommentoitte julkisiin blogeihin ja muihin someihin!

      Poista
  61. Oliko toi asunto teidän omistuksessa jo valmiiksi vai ostettiinko se nyt tät tilannetta varten erikseen siis?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos oikein muistan, niin asunto oli Tiian vanhempien omistuksessa ja Tiia on siinä vuokralaisena. :)

      Poista
  62. HUOM! kommentteja julkaistessa sitten poistin melkein kaikki kommentit... Anteeksi :((( Yritän saada ne takaisin, mutta epäilen onnistumista. Onneksi ehdin kaikki lukea ja vastatattkin, kuten näkyy katosi myös vastaukseni

    VastaaPoista
  63. Onko youtubeen tulossa 35K tilaajan bessuu??😊🌚

    VastaaPoista
  64. Onnea uuteen kotiin :) mun muutettua kotoa pois siirtyi hevoset myös täysihoitoon, vanhempani eivät suostuneet jäämään täysi vastuisiksi hevosista :/ enkä olisi millään pystyny ja jaksanut ajella kotiin hoitaan hevosia ja tallia monta kertaa pv:ssä.. Jouduin ikävän valinnan eteen, mutta nämä on näitä aikuistumisen vaikeita valintoja.. :/

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.