Study with me | Lääkikseen 2018

torstai 15. maaliskuuta 2018

KIRJAT & VALMENNUSKURSSIT

Käytän opiskeluun oikeastaan ainoastaan yhteistyönä saamaani Mafynettiä, joka on tabletissa oleva valmennuskurssi. Lisää voitte lukea aikaisemmasta postauksesta täältä. Luen siis tänä vuonna hyvin vähän kirjoista, mutta silti pöydältä löytyy niitä iso pino varmuuden varalle. Minulta löytyy kaikki lukiokirjat fysiikasta, biologiasta sekä kemiasta. Biologiasta BIOS -kirjasarja, Fysiikasta Sanomapron Fysiikka ja kemiasta Mooli -kirjasarja. Lisäksi kertauskirjat ylppäreitä varten niin fysiikasta kun biologiasta.  Käytänkin siis etenkin fysiikan ja kemian kirjoja vain silloin kun eteen tulee asia, jota en meinaa ymmärtää tai oppia. 

Minulta löytyy myös ekalta hakukerralta eli edelliseltä vuodelta Valmennuskeskuksen lääkiskirjat sekä Epionen vanhat kirjat, jotka sain ystävältäni lainaan myöskin ekaa hakukertaa varten. Epionen kirjoja en ole tainut avata kun yhden kerran jotain bilsan asiaa syventäessä, mutta Valmennuskeskuksen kirjoja olen lueskellut etenkin vaikein asioiden kohdalla, sillä olen kirjoittanut niihin aika paljon muistiinpanoja viime vuonna. 

Lukiokirjoissa on se huono, että tehtäviin ei ole mallivastauksia eivätkä monet tehtävät ole sen tyyppisiä, että lääkiksen kokeissa niitä on aiemmin kysytty. Myös teoriaosuudet on kirjoitettu ärsyttävän tarinalliseen muotoon ja siellä on tosi paljon täyteasiaa. Valmennuskurssien materiaaleissa ja monessa yo-kertauskirjassakin on tuotu esille myös asioita, joita juuri siinä sun lukion käyttämässä kirjasarjassa ei ole mainittu, mutta jotka kuitenkin voivat tulla eteen siellä pääsykokeessa. Siksi siis lämpimästi suosittelen useamman lukiokirjasarjan tai valmennuskurssimateriaalien hankkimista. Mafynetin materiaaleista olen pitänyt tosi paljon. Ne sisältävät vain faktaa, menevät (selkeästi merkattu eli tiedät mitkä tarpeen osata ja mistä voi vain olla apua) myös lukiotietojen yli välillä, sisältävät kivasti graafista materiaalia videoista tauloikoihin ja ovat helposti jaoteltu. 



MUUT TARVIKKEET 

1. Suurimman osan tehtävistä lasken suttupaperille ja sen jälkeen laitan paperinkeräykseen. En näe tarvetta säästellä tehtyjä tehtäviä, joihin löydän Mafystä oikeat mallivastaukset.

2. Käytän aika vähän kaavaliitettä tai MAOLia. MAOLista on joskus pakko etsiä Mafyn tehtäviin joitain arvoja, mutta muuten en sitä tietenkään käytä, sillä pääsykokeessakan ei sitä ole apuna. Kokeessa sallitusta kaavaliitteestä katson lähinnä joitain harvinaisempia vakioita, sillä kaiken muun muistan jo ulkoa. Nopeuttaa kivasti kokeess laskemista! Sen verran monta laskua on tullut laskettua, että jäänyt yleisimmät moolimassat ja luonnonvakiot kaavojen lisäksi muistiin.

3. Toinen vihkoni on se mihin teen vaikeat tehtävät, joihin joudun palaamaan sekä Mafyn tavoitetehtävät joihin ei ole mallivastauksia. Näin pystyn palaamaan siihen mihin viime kerralla jäin jumiin ratkaisussa. Merkkaan aina oranssilla tehtävänumerot, jotka olen saanut valmiiksi.

4. Tällä hetkellä lasken vielä lukioaikaisella laskimellani, jotta turhaan näpyttelyyn ei mene aikaa. Teen kuitenkin harjoituskokeet nelilaskimella. Treenasin viime koko kevään nelilaskimella, joten kikat on aika hyvin muistissa. Lasken nelilaskimella sitten vasta lähempänä pääsykoetta.

5. Vessan seinät, jääkaapin ovet, eteisen peilit... Kaikki täynnä mun muistilappuja. Kirjoittelen helppoja perusjuttuja tai esimerkiksi kaavoja muistilapuille, josta ne osuu sitten silmiini esimerkiksi hampaita harjatessa. Olen pitkälti visuaalinen oppija, joten muistan hyvin millainen lappu oli missäkin ja toivon mukaan myös mitä siinä luki sitten..:D

6. Tämä on uusin tapani. Kirjoitan joka päivältä puolikkaan A4-paperin täyteen pieniä yksityiskohtaisia asioita ja termejä, joita en vielä ole osannut täydellisesti. Luen nämä sitten päivän päätteeksi ja jätän lapun sohvapöydälle, josta voin sitten lueskella lyhyttä ja selkeää listaa sopivissa väleissä.

  
MUISTIINPANOT & MUISTIINPANOTARVIKKEET

Mä oon aika pitkälti visuaalinen oppija, joten etenkin bilsassa kirjotan ja teen tosi paljon muistiinpanoja. Fysiikassa ja kemiassa teen lähinnä vaikeista asioista, sillä niissä en koe muistiinpanoja läheskään niin tärkeänä kun laskemista. 

Bilsan muistiinpanot kirjoitan aina erillisille papereille, jotta voin sitten koota niistä haluamani kokonaisuuden, vaikka lähtiessä jonnekkin tai ennen nukkumaanmenoa luettavaksi. Olen aina tehnyt muistiinpanot huolellisesti ajatuksella, että sitten ensi vuonna voin käyttää näitä myös. Mutta oppiminen perustuu varmaan juuri siihen tekemisvaiheeseen, sillä ei ole koskaan tullut vanhoja lappuja käytettyä uudelleen. 

Ostin bullet journalia varten useita erilaisia uusia kyniä edullisesti ebaystä ja nyt muistiinpanoja onkin ihan erityisen kivaa tehdä kun voi käyttää erilaisia värejä ja paksuuksia tusseissa ihan reilusti! Yksi apuväline muuten opiskelussa on bullet journal itsessään, sillä siellä mulla on study tracker -kaavio, johon merkkaan luetut tunnit ainekohtaisesti sekä käyrä, josta näen harjoituskokeissa edistymisen. Lisäksi merkkaan jokaiselle päivälle, mitä minäkin päivänä luen ja viikkotasolla listaan vaikeat asiat, jotka pitää erityisesti vielä kerrata.

INSPIRAATIO

Inspiraatiota opiskeluun saan niin youtubesta kun tv-sarjoista. Omia suosikkejani ovatkin olleet viime aikoina ruutu+ kautta katsottuna Greyn Anatomia sekä uusi The Resident sarja. Molemmat siis ovat sairaalasarjoja ja etenkin Greyn Anatomia yksi mun kaikkien aikojen lempparisarjoista. Kiitos vaan lukiokavereiden, jotka mua patisti sitä katsomaan aikoinaan!

Tykkään katsoa youtubesta myös opiskeluaiheisia kanavia sekä vloggaajia, jotka opiskelevat lääkiksessä. Sellaisia ei suomalaisia ole, mutta amerikkalaisia löytyy useampikin ja heidän koko kanavansa keskittyvät pelkästään opiskeluun. Youtube on pullollaan opiskeluaiheisia oikeasti mielenkiintoisia videoita!

Lisäksi tykkään seurata Jodelissa Lääkikseen -kanavaa (Helsingin Jodelissa), jossa on paljon keskustelua hakijoiden kesken. Siellä myös saa apua, jos ei jotain osaa. 

TAUOT JA VAPAA-AIKA

Riippuen vähän fiiliksestä tai aiheesta pidän taukoja 30 minuutin tai tunnin välein. Yleensä pyrin ihan vain hengähtämään, hakemaan vettä tai katsomaan puhelimeen tulleet viestit eli tauon pituus on max 10min. Lisäksi pidän ainakin yhden pidemmän tauon päivän aikana jolloin syön. Tauon ajaksi laitan Mafynetin aina katkolle, jolloin se ei laske opiskeluaikaa ja samalla laskee minuuteissa kuinka pitkä taukoni oli. Kätevää kun ei pääse tauko venähtämään kovin pitkäksi ainakaan.

Vapaa-aikaa mulla ei ihan kamalasti jää arkipäivinä, sillä lukemisessa menee taukoiluineen yllättävän myöhään ja yleensä sitten illalla mulla on vielä aina joku työjuttu koneella tehtävänä. Viikonloppuna ehdin kuitenkin onneksi ottaa rennommin, jos ei ole työvuoroja sovittuna. Ja se vapaa-aika mikä jää tulee vietettyä kivaa sarjaa tai youtubea katsoen, kavereiden kanssa oleskellen, ulkoillen tai kotona hevosten luona käyden!

Luen tosiaan 6 tuntia 5 päivänä viikossa ja sitten lauantaisin vielä extraa sen mukaan mitä jaksan eli yleensä 31-35h viikossa. Yhden ihan kokonaisen vapaan lukemisesta pidän aina (yleensä sunnuntai), vaikka se päivä työjuttuja tehden menisikin.

OPISKELUPAIKKA
Olen kokenut ylivoimaisesti parhaaksi paikaksi tänä vuonna kodin. Nyt kun asun omillani on kotona ihanan rauhallista ja hiljaista. Huomattavasti rauhallisempaa kun kirjastossa, jossa on minusta yllättävän levotonta eivätkä ihmiset osaa olla hiljaa. 

Kotona opiskelussa on se hyvä, että ruoka on helppo syödä ja kahvit keittää. Mikään opiskeluväline ei voi myöskään unohtua. Huonoa on sitten taas ehdottomasti se, että muita hommia saattaa unohtua tauolla tekemään vähän liiaksi pitkää aikaa. Olen kuitenkin onnistunut aika hyvin jättämään siivoamiset ja työjutut illalle sekä viikonlopuille. Miten muuten voikaan olla, että silloin kun pitäisi opiskella tekee mieli yhtäkkiä siivota?:D

Samaistutteko? Vai onko teillä ihan erilaisia tapoja?

Seuraa instassa mun opiskelujuttuja @tiiastudies 

56 kommenttia

  1. Hei Vähänkö kiva postaus ja ihanat kuvat! Itse olen kokenut parhaaksi opiskelutavaksi juuri muistiinpanot ja mielestäni niitä on kiva väsätä vielä jos on kivoja värejä ja muita tarvikkeita. Näistä sun opiskelupostauksista saa itsellekin niin paljon motivaatiota opiskeluun☺ Toivottavasti pääset tänä vuonna lääkikseen koska sen olet ansainnut! Oletko muuten katsonut Sykettä? Itse ainakin pidän siitä todella paljon ja tällä hetkellä kaikki kaudet näkee Yle areenasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit postauksesta! Ja en ole katsonut Sykettä, pitääpä varmaan katsoa :)

      Poista
    2. Suosittelen!! Areenassa taitaa olla nyt kaikki kaudet katsottavissa, sitten kandit on myös ihan kivaa katottavaa.

      Poista
    3. Täällä pari vuotta sitten lähihoitajaksi valmistunut myös liputtaa Sykettä. Siitä oikeasti oppii sen lisäksi että se on parasta mitä Suomen telkkareissa on nähty. Tsempit lääkikseen pääsemiseksi :)

      Poista
  2. Tosi kiinnostava postaus, kiva kun jaksoit näin kattavasti kertoa sun opiskelusta! Itekki tykkään eniten opiskella kotona, vaikka esimerkiksi kirjasto on välillä mukavaa vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näimpä juuri! Joskus motivaatiota saa siitäkin, että vaihtaa opiskelupaikkaa :)

      Poista
  3. Kiva postaus! Ihan mielenkiinnosta kysyn, kun blogit ei enään niin suosittuja ole kun esimerkiksi youtubevideot; Miten saat voimia kirjottaa vielä blogia vaikka lukiakunta on laskenut verrattuna useampaan vuoteen taaksepäin? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun täällä kuitenkin "pienimmilläänkin" 10 000 yksittäistä lukijaa kuukaudessa on niin hyvin jaksaa kirjottaa :)! Vaikka toki näin on, että blogit ei enää ole etenkään nuorten keskuudessa niin suosittuja.

      Poista
  4. Moikka! Nyt, kun yhteishaku on alkanut jo - oletko miettinyt aiotko laittaa hakupapereita myös muualle varmuuden varalta? :) Pohdit b-vaihtoehtoja muistaakseni joskus aiemmin! Tsemppiä vielä viimeisten kuukausien loppurutistukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aion hakea kolme kertaa ennen kun oikeasti alan miettimään varasuunitelmia kunnolla tai sille ainakin nyt tuntuu. Enmä tyhmä ole, pakko mun on sinne sisään joskus päästä :D! Mulla on kuitenkin hyvä tilanne näin muuten eli ei ole mikään pakottava tarve päästä opiskelemaan. Mielellään sitä jotain opiskelisi, mutta kun ensikertalaisuus menee niin en halua ottaa mitään puolimieluista paikkaa vastaan :/

      Kiitos tsempeistä!

      Poista
  5. Olipa taas inspiroiva ja hyvä postaus! Odotan aina uusia opiskelupostauksia, koska olen itsekin ajatellut lääkikseen hakea tulevaisuudessa. Näitä postauksia lisää!

    VastaaPoista
  6. Tsemppiä hakuun, samassa veneessä ollaan. :) Mulla tosin vielä kevään kirjoitukset kesken. Oli kiva lukea sun opiskeluvinkkejä, varsinkin tuo lista nro 6. oli mullekin uusi, pitää ottaa loppukevääksi käyttöön :)

    VastaaPoista
  7. Samaistun jokaiseen kohtaan paitsi opiskelupaikkaan, mä aina mieluummin ajan vaikka johonkin kirjastoon lukemaan sillä kotona on liikaa häiriötekijöitä. :D Tsemppiä sulle hakuun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin yllätyin miten hyvin onnistun kotona lukemaan, ennen olin itsekkin aina kirjaston kannalla! Kiitos tsempeistä :)

      Poista
  8. Tsemppiä! :) Haen itsekin Kuopioon mutta tosi hampaalle, mutta toivottavasti nähdään syksyllä! :D Ja hei millaset yo-arvosanat sulla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hirveesti tsemppiä! Mulla oli ööö... EEECCB eli ei puhettakaan, että papereilla pääsisi sisään.

      Poista
  9. Ihana postaus! :) Tsemppiä! Millaiset yo-arvosanat sulla on kustakin aineesta ja mitä kirjotit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit! Mä kirjotin äikästä, uskonnosta ja bilsasta E:n, enkusta B:n ja pitkästä matikasta ja fysiikasta C:n.

      Poista
  10. Et sä kirjoittanut yhtään L:ää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis toki kirjotin oikeesti, mutta edellisissä vastauksissa vaan huijasin....

      Poista
  11. Oli pakko tulla kommentoimaan, kun katsoin sun My week-videon YouTubesta ja tuntui hirmu ikävältä lukea niitä negatiivisia viestejä, mitä toisinaan saatte...

    Oon seurannut teitä useita vuosia jo silloin, kun vielä kisasit Voitolla ja kävit valmennuksissa. Pitkä matka siitä tänne ja tulee nykyisin enemmän katsottua YouTube-videoita, kuin luettua eri blogeja. Tykkään tosi paljon teidän videoista ja tuo My week -video oli taas jotenkin niin inspiroiva! Opiskelen itse yhtä toista alaa yliopistossa ja ei ole ollenkaan mun juttuni... Lääkis on haaveissa yhäkin, mutta oon tosi laiska ja toisaalta en tiedä, miten saisin mahdutettua sen arkeeni. Siksikin musta on ihana katsoa näitä lääkisvideoita ja lukea lääkisaiheisia postauksia, kun inspiroituu itsekin ja jotenkin kai elän mukana tätä sun taivaltasi. Mafy-valmentajan puhelun perusteella kuulosti kyllä, että oot tosi hyvässä vauhdissa ja vaikuttaa, että lääkiksen ovet on kyllä tänä vuonna todella lähellä aukeamista. Hurjasti tsemppiä vielä loppukevään puristukseen, sä niin pystyt siihen!

    VastaaPoista
  12. itekin oon ajatellu hommata ton kaavaliitteen kunhan ylppärit menee ohi. Toi nelilaskin kyllä vähän hirvittää :D mut kai siihen tottuu sit viimestää ensi vuonna toivottavasti! Ootko lukenu yhtää tai ees aatellu lukea IFAA (ihmisen fysiologia ja anatomia -kirja) ? :) Toisaalt sullahan tais olla bilsa tosi hyvin hallussa

    Voisitko joskus vähän kertoa kuopiosta ? kuten kaikkee yleistä ja tietenkin sa kehua ;) Tällä hetkellä aikamoinen henkinen taistelu siitä, etä kumman laittaa ekaksi: Oulun vai Kuopion :D ihan sama kumman laitan niin välimatkaa on paljon kotikotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En aio lukea, se ei lukion oppimäärään kuulu ja kun noilla valmennuskursseilla on menty musta jo kivasti bilsassa yli lukion oppimäärän niissä kohdin missä tarpeen niin se saa riittää :) Vaikka varmasti mielenkiintoinen kirja olisikin! Oletko itse sitä lueskellut?

      Mä tykkään itse hirveästi Kuopiosta. Sopivan pieni, mutta kuitenkaan mikään tuppukylä eli löytyy esimerkiksi monet vaatekauppaketjut ja yöelämää jnejne. Sairaala ja koko yliopisto on Kuopiossa muuten tosi lähekkäin, siitä plussaa verrattuna Ouluun. Oulussa käsittääkseni yliopisto aika sivussa keskustasta, ja lääketieteen kampus sitten erillään sairaalaa lähellä?

      Mutta sulla kyllä paha päätös edessä! Tsemppiä!

      Poista
    2. saa nähä ehdinkö aloittaa IFAa ylppäreiden jälkeen, kun käymättä bilsasta neloskurssi :S Jos en pääse, niin kyllä ens vuonna aattelin lukea sitä :)

      Poista
  13. Ihana postaus, tälläisiä enemmänkin! Tykkään siitä, kun kerrot opiskelustasi ja opiskelutavoistasi, näistä niin moni saa itselleen vinkkejä! Bullet journaliisi olisi kiva tutustua kuvien/videon kautta enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo bujo juttua varmasti tulossa ehkä ihan omana juttunaan tai sitten näytän tarkemmin jollain my daylla esim!

      Poista
  14. Kuulin muuten hauskan vinkin pääsykokeisiin. Kannattaa ottaa mukaan lusikka, jonka avulla pystyy tekemään ne helpot mutta muistamista vaativat tehtävät peilaukseen liittyen helposti. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kehtaakohan tuota oikeesti käyttää :D? Lusikanhan sinne mukaan saa ottaa ;D

      Poista
  15. Tosi kiva postaus, kun itsekin on hakemassa. Hyvin olet edennyt, kun sanoit videolla kohta tehneesi jo tabletin tehtävät! Itse en todennäköisesti edes ehdi kaikkia tekemään... Vähän hirvittää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän se silti voi hyvin kuule mennä, eikä sekään, että kaikki ehtii tehdä ole mikään tae yhtään mistään...:D Mulla esim ei ole harjotuskokeet menneet yhtään niin hyvin mitä pitäisi siihen nähden kuinka pitkällä olen :/ Tsemppiä loppuun!

      Poista
  16. Millaisia sun kurssiarvosanat oli noista aineista mitä kirjotit? Ja saanko udella et miks et kirjottanu kemiaa kun kuitenkin lääkikseen haet? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äh niin kauan jo siitä, että nämä voi vähän heittää, mutta tällaset muistelisin päättötodistuksessa olleen. Bilsa 9, uskonto 9, fysiikka 7, äikkä 9, pitkä matikka 8 ja enkku 5. En ehtinyt kirjoittaa kemiaa ja ei sitä ole pakko lääkikseen hakiessa kirjottaa, mutta kävin kaikki paitsi vikaa kurssia ja niistä taisi keskiarvo olla 8 :)

      Poista
  17. Tää oli tosi hyvä ja kattava postaus! Mua kiinnostaa aina paljon kaikki opiskelujutut, vaikka haenkin lukemaan toista alaa kuin sä :) Toi oli totta mitä kirjotit että kirjastoissa(kaan) ihmiset eivät osaa olla hiljaa... :/ :,D Mäkin opiskelen siksi mieluiten kotona.

    Muuten, teidän Yotube-kanavalle viime aikoina tulleet videot on olleet tosi hyviä, mm. My week -video ja kengitysvideo :) On kans ollu kiva huomata että olette saaneet sinne lisää tilaajia! Seurasin kanavaanne jo silloin kun vielä kisasit Voitolla, niin on kyllä siitä teidän tilaajamäärä noussut paljon.

    VastaaPoista
  18. Mielenkiintoinen tämä lääkikseen-sarja. Mukavaa lukea ihan oikeasti opiskelusta myös suomeksi. Itse olen vielä lukiossa ja suunnitelmissa hakea aikanaan opiskelemaan historiaa. Se ei ole myöskään mikään helpoin paikka päästä sisään, joten kovasti pitäisi töitä tehdä.
    Itse käytän usein opiskelumotivaattorina nimenomaan youtuben eri study-kanavia, mutta yksi vakisuosikkini on myös ns. studyblr. Studyblr on siis tumblrissa opiskeluun liittyvät käyttäjät yms. Suosittelen tsekkaamaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haaveilin 9. luokalla historian opiskelusta, mutta en sitten keksinyt mitään mielekästä työtä minne historiaa opiskeltua voisi päästä... Joten se jäi sitten ylä-asteen jälkeen.

      Kiitos vinkistä, pitääpä tsekata tuo studyblr!

      Poista
    2. Niin ja tsemppiä sulle sun haaveiden suhteen :)

      Poista
  19. Heip! Onko sulla missään vaiheessa ollut mielessä mikään muu vaihtoehto kun lääkis? Itsellä haaveena useamman vuoden ajan ollut eläinlääkis, mutta pelottaa nuo yo-kirjoitukset ja se, ettei kurssiarvosanat ole siellä kiitettävässä fysiikassa tai kemiassa niin mietityttää onko musta lääkäriksi. Oon alkanut miettimään, voinko koskaan päästä sisään jos tulokset on tollasia lukion ekalla luokalla, kun pitäisi tehdä yo-suunnitelma. Sä et kuitenkaan kirjoittanut yhtään L:llää ja oot silti vielä hakemassa lääkikseen, joten tästä kyllä sai taas motivaatiota jatkaa ja yrittää pysyä päämäärässä! Kiitos❤
    Oliko sulla muuten yhtään nelosia fysiikasta, kemiasta tai pitkästä matematiikasta lukiossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, jos amiskastakin on päässyt useampi tietämäni henkilö lääkikseen kovalla pääsykoelukemisella niin helposti voit päästä, vaikka ei mitään kiitettäviä siellä todistuksessa olisikaan!

      Fysiikasta mulla oli yhdestä kurssista nelonen kun en jaksanut lukea yhtään, mutta taisin matikastakin selvitä ilman nelosia :)

      Tsemppiä sulle!

      Poista
  20. Kuinka kauan aikaa noissa sun tilaamissa kynissä meni ebayn kautta?

    VastaaPoista
  21. Erittäin mielenkiintoinen postaus, näitä lisää! Bullet journal postaukset olisivat myös kiinnostavia!!

    VastaaPoista
  22. Kiva postaus ja todella kauniit kuvat! :)

    VastaaPoista
  23. Halusitko kirjoittaa uskonnon vain siksi että se kiinnosti vai mikset kirjoittanut esim kemiaa uskonnon sijasta jos tiesit jo silloin hakevasi lääkikseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan siks kirjotin sen että siitä sai lähes lukematta E, jos vertaa miten paljo ois pitäny opiskella kemiaa. Koska siis lääkikseenkin hakiessa voi laittaa minkä aineen vaan siihen neljänneksi aineeksi, jolloin toki kantsii mahdollisimman helppo!

      Tosin mä en hae todistusjonossa kun enkku meni niin huonosti eli olisin enemmän hyötynyt siitä kemian kirjotuksesta treeninä pääsykokeisiin.

      Poista
  24. Ja josjoku vielä kehtaa sanoo, että opiskelu ei käy työstä..:D Ihailtavaa, kuinka tunnollisesti oot saanut pidettyä noi päivittäiset opiskelumäärät säännöllisinä ja järkevinä! Pakko sanoo että tosi iso kunnioitus kaikkia korkeakouluihin hakijoita kohtaan, tuntuu että itellä ihan tarpeeksi lukion ykkösvuodenkin kanssa.
    Eikös Pinja ollut kanssa hakemassa lääkikseen? Oletteko yhtään miettineet, miten vaikuttaa teidän väleihin, jos esim Pinja pääsee, sinä et, tai toisinpäin?
    Joku tuolla aiemmin jo sykettä ja kandeja suosittelikin, mutta kannattaa kattoo! Syke on suomalaiseksi sairaalasarjaksi oikeesti aikas hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinja ei hae lääkikseen, mutta en uskoisi sen vaikuttavan mitenkään. Ollaanhan me aina kisattukkin esim samoissa luokissa ja kateuden sijaan oltu iloisi toisen voitosta esimerkiksi :) Joo Kandit oon katsonut, mutta Sykkeen voisi laittaa kyllä listalle!

      Poista
  25. Moi. Kiva postaus. Miksi päätit hakea just lääkikseen? Siis miten valitsit mitä haluat työksesi tehdä? Ja pletko jp miettinyt millaisissa töissä haluiaisit olla "isona"? Siis mihin erikoistua jne. Itsellä haku ens vuonna ja en vieläkään oikeen osaa päättää mitä haluisin tehdä mut lääkis olis yks vaihtoehto ehkäpä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua kiinnostaa niin ihmisen biologinen puoli kun sitten ihan ”asiakaspalvelu”puoli eli ihmisten kanssa tekemisissä oleminen. Toki jos lääkikseen ei pääse on muitakin vaihtoehtoja joissa nämä yhdistyy tai on toista ainakin.

      Toivottavasti sunkin intohimo sieltä löytyy😊

      Poista
  26. Yllättikö sut miten vähän ensisijasesti oli hakenut Kuopioon tänä vuonna sekä hampaal et yleisel ? Ite Hampaalle ekaa kertaa kokeilemassa, ettei haittais jos kävis hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennoo kattonu noita sen tarkemmin, mutta vaikka ensisijaisena monella ei Kuopio olisi niin varmasti rajat kuitenkin nousee kun ne, jotka ei pääse esim. Helsinkiin voivat päästä Kuopioon ja näin pisterajat mun veikkauksen mukaan nousee sinne lähemmäs Helsingin tasoa ympäri Suomen. Kuopioon oli kuitenkin ihan ennätysmäärä hakijoita 2000 vai jopa 3000 enemmän kun aikaisemmin, joka toki selittyy tällä hakumuutoksella. Mut toki en pistäisi pahakseni, vaikka ne laskisi tai pysyisi vaikka samana :D

      Tsemppiä sulle luku-urakkaan!

      Poista
  27. Nyt on kyllä pakko kysyä, vaikka ei aiheeseen liitykään. Olen jo muutaman kerran Chiapuddingia sinun reseptilläsi kokeillut, mutta aina se maistuu mielestäni liikaa kauramaidolta. Olen siis yleensä yrittänyt tehdä sulkaapuddingia, mutta kauramaito puskee läpi. Käytän iKaffea, sillä se on ainot mitä kaapista muutenkin löytyy. Lisäksi chiapuddingini koostumus on mielestäni hyvin vastenmielinen, kun se jotenkin tosi limainen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Auttaisko muiden maitojen kokeileminen (lisäksi säästyisi rahaa kun iKaffe on superkallista sen takia, että pysyy hyvänä kahvissakin :D)? En osaa varmaksi sanoa, sillä omasta mielestä mun puddingit ei maistu yhtään kauramaidolle, ehkä oon liian tottunut/pidän sen mausta. Mä käytän yleensä Rainbown kauramaitoa tai Kaslinkin. Jos sä käytätä tavallista maitoa niin voihan sen kokeilla tehdä siihenkin!

      Moni vieras jolle oon tota tarjonnut on vierastanut limaista koostumusta, mutta musta se on just ihana :D! Mutta ehkä vähän vähemmän limaisen saa kun pistää blenderissä siemenet murskaksi.

      Poista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.