Kiirettää pitää

torstai 22. elokuuta 2013

 Pinjan ilme ja kurkistus on tässä niin hyvä :D!


 Moi! Olen saanut nyt pyyntöjä, että tekisin edes kerran viikossa kuulumispostauksen videopostauksen tai kuvien muodossa. En ymmärrä pyyntöä kun joka viikko on tullut ainakin yksi usein jopa useampi kuulumispostaus meidän normi heppailusta. Ollaan kumminkin viikon aikana kuvailtu ihan muutamia räpsyjä, jotta saisin tällekkin viikolle toisen kuulumispostauksen.

Voitto on ollut yleisesti melko kiva ratsastaa, mutta oikeaan kierrokseen se on ollut todella hankala saada kunnolla läpi. Se vastustelee suusta eikä taivy, lisäksi tässä suunassa itsekkin ratsastan liian ulospäin kääntyneenä, joka vaikeuttaa taas Voiton kääntymistä ympyrällä. Pitää koittaa kiinnittää ongelmaan huomiota nyt ihan super paljon! Lisäksi raskaan koulu päivän jälkeen, ratsastus ja tallityöt tekee ihan koomassa ja mahdollisimman nopeasti. Sen huomaa myös taas mun istunnasta, joka ei todellakaan ole mennyt eteen päin vaan näissä kuvissa ainakin palautunut takasin könötykseen.

Blogi on nyt jäänyt vähälle huomiolle ja postaukset olleet vähän huononpia, mutta kun aikaa ei vain ole. Kaikki tyhjät hetket menee blogin parissa, ei siksi että mun olisi pakko vaan siksi että se on kivaa ja rentouttavaa puuhaa. Vaikka tallillekkaan ei jaksaisi raahautua, tulee aina hyvä mieli kun on hetken ratsastanut. On kivaa ratsastaa, vaikka väsyttää ja on kiva blogata vaikka väsyttää. Oon tehnyt nyt sika ahkerasti läksyjä ja niissä meneekin n. 1h päivässä, sitten ei jääkkään kun max 1h. muuhun tekemiseen kun pitää jo rientää talliin. Onneksi ensi jaksossa helpottuu ja tämänkin jakson lopulla lähtee osa opo-tunneista pois, jolloin lukujärjestys kevenee yhden päivän osalta tunnilla.



 Lilli mukamas syö Voiton kupin vierestä...

..ja lopulta hivuttautuu itse Voiton kipolle.
Voitolla oli hieronta alkuviikosta, pahempia jumeja ei ollut joka on positiivistä! Ensi viikolla hepoilla on rokotus, raspaus ja Voitolla mahd. verikoe, jotta nähdään mikä sen rauta-arvo on. Jospa Voiton ratsastettavuus helpottuisi kun hampaat on taas hoidettu. Äiti muuten opetteli tänään juoksuttamaan Voittoa, jotta voi hoitaa sen silloin kun me ollaan koulussa/muualla. Vielä pari harjoitus kertaa ja eiköhän se ole siinä, toivottavasti ei tule jatkossa ongelmia..:D

muistakaahan vastat kyselyyn jossette oo vastanneet! Linkki kyselyyn

82 kommenttia

  1. Nää postaukset on kivoja:)!

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus ja oot tosi kaunis ja voitto söpö

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus!:) millon tulee postivideo 14??(:

    VastaaPoista
  4. Viides!!!:) en ole ikinä ollut top 5 muuta nyt oli pakko laittaa ihana postaus ja ei Se mitään vaikka postauksia ei tule niin usein mutta siihen lifestyle blogiin tulee melkein päivittäin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne ei ole tullut yhtäön postausta enempää mitö tänne. Onnea top vitoseen pääsystä:Dd

      Poista
  5. Ootte ihania <3 nää perus kuulumiset on kivoi! Eikä sun istunta mikään huono ole :D ei parhain mut en sanois sitö huonoks :)
    Hyvää alkavaa viikonloppua, votellekkin :*

    VastaaPoista
  6. Hei kiva postaus, nää on kivoja! :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus! Ihania kuvia!
    Vihdoinkin "ekojen" joukossa :)

    VastaaPoista
  8. Ei juma tuo pinjan kurkistusxdd mut kiva postaus jälleen :)

    VastaaPoista
  9. En vaan tiiä, mut toi kypärä ei oikee sovi sulle.. Se saa sun pään näyttää sellaselt kananmunalta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nii se vähä näyttääki, mut laatu ja varsini kestävyys ratkaisee, vai mitä?:)

      Poista
  10. Aaa sponsorituotekin (?) kuvissa vai? :) oliko tuo samshield muuten sellainen jos putoaa niinnsiitä pystytään vaihtamaan 'sisälmykset' uusiin tiettyä summaa vastaan? :)

    VastaaPoista
  11. Tää oli tosi kiva postaus! Sinä ja Pinja ootte tosi kauniita. :) ja piättekö te hebejä kesällä? :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ei oikeen pidetä kun on niin lämmin, nyt voi kohta alkaa jo pitämään.

      Poista
  12. Tosi kiva postaus! Ja voitto on niin söpö.

    VastaaPoista
  13. Tosi kiva postaus!:)
    En ymmärrä miksi jotkun tavallaan valittaa sulle!
    Ei sulla aika riitä kaikkeen kun on noi hevosetkin!
    :)

    VastaaPoista
  14. Kiva postaus:) saanko kysyä että onko voitto herkkä suusta ku sillä on noi kumioliivit?;)

    VastaaPoista
  15. Onko toi kl huppari se sponrori tuote kenties...?

    VastaaPoista
  16. Voitko tehä my dayn videona???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi viikolla voisin vaikka kuvailla sellaisen:)

      Poista
  17. Tiia..Ei kai tää tarkoita sitä mitämä luulen..?

    VastaaPoista
  18. Nää peruspostaukset on kivoja!:) http://pikkuponeeeja.blogspot.fi/ linkkaa blogisi-postaus meneillään:)

    VastaaPoista
  19. aika nopee oot läksyjen teossa jos saat tunnissa tehtyä! mulla menee aina puoltoista tuntia enneb tallia ja tallin jälkeen vielä varmana toiset puoltoistatuntia:D oon kolmosella ja nyt lähinnä keskityn kirjotuksiin, mutta aiemmin tein aina läksyjä:D

    siihen kyllä löytyy jokasella se oma aika, mulla on vaan paljon kursseja ja kaikista aina hommaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hui enmä nyt noin kauaa jaksais ees tehdä läksyjä:D!

      Poista
  20. Kiva postaus!!
    Onko äitinne aina päivällä kotona jos se niinku juoksuttaa ne?;-)
    Auttaako sini teitä usein tallihommissa?

    VastaaPoista
  21. toi sun kypärä on ihan munan mallinen...

    VastaaPoista
  22. onks toi KL paita se sponssi tuote? :D

    VastaaPoista
  23. Omituiset otukset on blogilistaus kaikille eläimistä kertoville aktiivisille blogeille. Liittyminen on helppoa ja nopeaa, siksi jäseniä on jo 77! Kävijöillä on mahdollisuus antaa palaute toimintojen avulla blogeihin ja näin voit saada helppoa ja nopeaa palautetta sivuillesi tekemättä itse mitään. Liittyminen ei velvoita edes vastalinkitykseen, vaikka toivottavaa se olisikin. Käyhän ihmeessä kurkkaamassa OO ja liity mukaan!

    VastaaPoista
  24. Kingsland huppari.. ..Hiano.♥ Oot ihan paras bloggaaja. Kenenkään muun blogi ei kirjoittele näin usein. Ei edes siskosi:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katsotaan hiipuko tahti tässä talven tullen..:D

      Poista
  25. Tosia hyviä postauksia teillä! Ja vidoiita tubes niitä koaton yleensä enite. Mite muute hoidatte aamutallin kun on koulua

    VastaaPoista
  26. Tosi kiva postaus :) Tuleeko millon ihan perus videopostausta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) En tiedä ei ole oikein inspistä tehdä nyt videoita

      Poista
  27. Mäkin istun vähän könössä:D

    VastaaPoista
  28. Moi!
    Tää sun blogi kuuluu mun lempi blogeihin ja sä ja Voitto ootte ihan hirmu hyvä pari!♥ Olisi kiva jos joskus tekisit gimpillä bannerin teko videon ja tekisit taas joskus MyDayn...☺ Sun postaukset on tosi hyviä ja myös toinen blogisi on kiva...☻

    Hyvää loppukesää sulle ja Voitolle!♥

    P.S. Sano myös Pinjalle ja Lillille hyvää loppukesää!♥

    VastaaPoista
  29. Postausta tulossa rapsauksesta yn sitten?

    VastaaPoista
  30. Kiva postaus, ja vähänkö naurion tolle Pinjan ilmeelle :D
    Itekkin huomaa, että blogi on jäänyt kesän jälkeen paljon hiljaisemmaksi, kun on pitempiä päiviä ja jos on kavereitten kanssa koulun jälkeen, tekee läksyt, syö yms. niin eihän sitä aikaa jää blogin kirjoittamiseen melkein mitään! :) Vielä jos on harrastuksissa/tallilla tms.

    Mutta ei se haittaa vaikka postauksia tulee vähemmän, kun sisältö on hyvä :)
    Miten muuten sun koulu on alkanyt sujumaan? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Koulun alusta voi lukea lisää mun lifestyle blogista!

      Poista
  31. En tiiä onko sulta kysytty tätä ikinä, mutta mulla tuli mielee ni kysympähä ny kumminki :D sillon ku Lilli oli sun ja Pinjan yhteine ja sitte ku sait Voiton ni mietittekö voiton ostamista kauanki ja oliks se sun idea et haluut hevosen vai sun äitin tai iskän vai miten? Toivottavasti tajusit :DD IHANA BLOGI! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En muista oikeesti yhtään:D Ja tietysti sitä harkittiin, koska ei noin isoa vastuuta ja kallista asiaa noin vain oteta:)

      Poista
  32. Kiva postaus, taas kerran!
    Tää blogi on kyllä ollu jo tosi pitkään lempiblogini, joten tätä on aina niin kiva lukea, ja kun tää on jotenkin niin luonnollisesti kirjotettu ja nuo kuvat varsinki piristää tosi kivasti :)Ja todellakin, koulukin vie tosi paljon aikaa päivästä, varsinkin nyt yläasteella :D Mutta ihanat te ja ihana blogi ♥ :)Ja mun mielestä tuo kypärä on hieno! Ja tuo huppari ;)

    VastaaPoista
  33. Kivoja postauksii ja voitto on ylisöpö!:D

    VastaaPoista
  34. Sun istunta on mun mielestä hyvä. Itse en saa jalkoja pidettyä läheskään noin hyvin kuin sä. Mulla on karmee tuoli-istunta, mutta jostain syystä jalat ei vaan kykene menemään oikeaan kohtaan, vaikka kuinka yritän. Olisko vinkkejä siihen? Ja sun blogia on tosi kiva lukea! Sulla on kiva ote sekä hevoseen, että yleensäkin elämään! Jatka samaan malliin. T. sennu-lukija

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jalkoja on kyllä todella vaikea korjata nimimerkillä itsellä ongelmia esteillä, kun jalat menevät liian eteen välillä. Itse en osaa kyllä sanoa mitään vinkkiä, kannattaa kysellä vaikka valmentajalta/kokeneemmalta ihmiseltä mikä se ongelma alunalkaen istunnassa on, että jalat menevät väärin.

      Oi kiva kuulla, että pidät blogistani:)

      Poista
  35. Kiva postaus ja hienoja kuvia! Koska muuten vaihdat bannerin? Tää nykynen on ollu jo aika kauan, mut se on silti hieno! :) Sun blogi on paras! ( Korjaan, blogit!) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ei oo oikeen inspistä tehdä, että ei vaihdu varmaan hetkeen..:D

      Poista
  36. Miten saan voitto-lukujärjestyksen?:)

    VastaaPoista
  37. Miks.muute sanotte teidän äitiä Tytiks ettekä äidiks, siis.välillä? Onko Tytti ees teidän äiti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enmä tiedä ja on ihan oikee äiti vaikka sanotaan tytiks:)

      Poista
  38. Tosi kiva postaus! Sun blogi on todella hyvä:) ainut mistä en tykkää on sponsorituote esittelyt, mutta jätän ne vaan lukematta enkä sen enempää valita kaikkihan ei voi miellyttää! Tsemppiä lukioon! ja sitten vielä tuli mieleen jos joskus tuntuu ettei jaksa/kerkiä tehä isoo postausta niin laita vaikka pari kuvaa ja jotain tekstiä musta toiki ois kiva:D en sitten tiiä mitä ite tykkäisit:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on järkevää, että jos jostain ei tykkää niin skippaa sen eikä lopeta kokonaan blogin lukemista:) Juu toi vois olla ihan hyvä jos ois tosi kiire!

      Poista
  39. voisitko tehä postauksen tai videon miten teet kisoihin ne ihme "sykeröt"?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En osaa tehä niistä hienoja, et mun ohjeita ei kannata noudatta..:D

      Poista
  40. Oikee kätiset asettuu ylensä itte ulos päin oikeessa kierroksessa, mutta siihen on ratkasu :) Ihmiset turtuu tekemää asioita ns. vahvemmalla kädellä, jolloin oikea olkapää työntyy enemmän eteen kuin vasen, joka jää taka-alalle. Tekemällä enemmän arkisia juttuja vasemmalla kädellä. Kuten maidon kaataminen tölkistä, vihannesten ja leivän viipalointi ja vaikka vaihtamalla talikon toisin päin tehdessä tallitöitä (eli jos normaalisiti talikon kauha on vasemmalla, kääntää sen oikealle puolelleen). Näin vasemman käden lihakset kasvavat ja oikea olkapää työntyy hiljalleen taaksepäin ja vasen eteenpäin oikealle paikalleen :) Tää oikeesti toimii! Kuulin tästä istuntakurssilla kesän alussa ja siitä on ollu hirveesti apua :) Toivottavasti ainakin kokeilet ;)

    VastaaPoista
  41. Osaako pinja tehä ne sykeröt?:D

    VastaaPoista
  42. Onko Voitto ori vai ruuna?:) minkä rotuinen Lilli on?:) ootte Pinjan kans molemmat tosi kauniita!!:D Haluaisin olla ihan kun sinä!=D

    VastaaPoista
  43. Hei, minkä kokoiset on Lillin ja Voiton karsinat? Ja kuinka pitkä on tuo seinä, missä karsinat ovat?:)

    VastaaPoista
  44. Heips Tiia! Minkä kokoinen toi sun KL fleece on? Kiitos jos vastaat!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.