"Jos olisin tienannut rahani bloggaamisella en olisi ylpeä itsestäni"

tiistai 23. toukokuuta 2017


"Jos itse en olisi tehnyt kesätöitä ja tienannut rahani bloggaamisella en olisi ylpeä itsestäni ja "työstäni" ja tuskin työhaastatelussa on kauheasti apua jos sanoo "no oonhan mää blogannut työkseni ja saanut "työkokemusta" siitä".

"No, huh huh. Jos, parikymppisen tytön elämä on todellakin tuollaista, niin hohhoijaa! Toivottavasti nuoret eivät ota tästä tyylistä sinua roolimalliksi. Muuten, käy niin, että maastamme loppuvat työntekijät ja veronmaksajat. Kaikkien vanhemmat eivät pysty jälkikasvuaan loputtomasti kotona elättämään. Eikä, kyllä pidäkään, vaikka pystyisivät. Nostan hattua teille lukijoille, jotka teette kesätöitä, opiskelette ja kannatte yhteiskunnallisen vastuunne. Teissä on tulevaisuus. :-)"

Minä sain työpaikan. Blogin avulla. Ja kyllä oli aika todella paljon apua kun sanoin, että oon blogannut työkseni. Sain myös tätä nykyistä paikkaa ennen useammankin työpaikan, vaikka CV:ssä oli työkokemuksen paikalla pelkästään bloggaus. Siksi haluankin kirjoittaa postauksen, joka on osoitettu teille kaikille, joiden mielestä some ei voi olla työ. Ja joiden mielestä minun olisi pitänyt mennä kesätöihin, vaikka olen työskennellyt blogin parissa lähes joka ikinen päivä kuluneen seitsemän vuoden aikana. Ja ennen kaikkea teille, jotka haluavat tehdä unelmistaan totta, mutta muut eivät ymmärrä tai usko siihen. 

On käsittämätöntä miten ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, että nykymaailmassa on erilaisia töitä.  Tosin nämä epäilijät ovat varmaan vähän vanhempia, sillä nuoremmille kuitenkin koulussa jonkin verran tuodaan asiaa esille. Ainakin toivottavasti!

Jonkun työ voi olla blogi, youtube tai instagram. Joku toinen taas istuu sitten kaupan kassalla.  Molemmat ovat ihan oikeaa työtä, mutta silti monen mielestä paljon arvostettavampaa on istua siellä kaupan kassalla. Ja sinne kaupan kassalle sekä muihin kesätöihin minuakin on blogissa joka kevät painostettu:

"Käytkö sinä kesätöissä, kun ehdit päivisin tuollaisia juttuja tekemään? Teetkö lyhyttä päivää? Itse olen kotona vasta klo 17 jälkeen. Pidän yhden viikon lomaa ennen koulun alkua. Odotan jo innolla lomaa."

"Joko olet ryhtynyt hakemaan kesätyöpaikkaa? Monet firmat ovat avanneet haun. Huomasin, että Ikeakin. Tee postaus, miten haette Pinjan kanssa kesätöitä."

Vielä en ole löytänyt yhtään ymmärrettävää perustelua sille miksei sosiaalinen media, blogit ja youtube olisi oikeaa työtä. Siinä vaiheessa jokin asia on mielestäni työtä kun siitä saa palkkaa.  Palkasta luonnollisesti maksetaan veroja, joten ei hätää hänelle joka pelkäsi veronmaksajien katoamista. Tämä samainen kommentoija pelkäsi myös työntekijöiden loppumista, jos kaikki vain bloggaisivat. Noin 260 000 ihmistä on tällä hetkellä työttömänä. En usko, että yhtään ketään haittaa, jos joku työllistää itsensä viemättä kenenkään toisen työpaikkaa...



On asioita joita ei voi kunnolla oppia koulun penkillä ja yksi niistä on some. Tätä mulle painotettiin nykyisen työni työhaastattelussakin. Mä voisin olla taustani takia parempi tähän työhön, kun se, jolla on  alan koulutusta, mutta joka ei elä tälle hommalle.

Some muuttuu jatkuvasti, silloin kun joku juttu on in pitää olla jo laittamassa jalkaa tulevien ovien väliin ja olla siellä uudessa jutussa heti ensimmäisten joukossa. Nykyään yrityksetkin ovat yhä valveutuneempia tästä asiasta ja sen myötä blogi, youtube tai vaikka pelkkä insta ovat nykyään paikkoja, joissa voi ansaita elantonsa mainostamalla.

Moni ei oikeasti käsitä sitä, että mainosten takana liikkuu oikeasti isoja rahoja. Vaikka pitäisihän se tulla ilmi siitä, kuinka moni youtubettaja ja bloggaaja nykyään elää pelkästään tekemällä videoita/blogia. Suomessa homma on toki aika pientä, mutta silti jo useampi somevaikuttaja sillä itsensä elättää. Moni somekasvo on myös saanut töitä nimenomaan blogin tai youtuben kautta. He ovat päässeet PR-toimistoihin, TV-taloihin, saaneet levytyssopimuksia jne..

Se mistä somettajien palkka koostuu on yleensä vähän seuraajien pimennossa. Yleensähän homma toimii niin, että sinulla ei ole mitään kiinteää kuukausipalkkaa. Vilkkaampaan mainosaikaan voit saada huomattavasti enemmän kun jonain toisena kuukautena, mutta näinhän se yrittäjän elämä monesti menee. Minimaalisia korvauksia saadaan videoiden alkumainoksista ja blogien bannerimainoksista, mutta suuri osa palkkiosta tulee mainostajan (usein tosin mainostoimiston tms. kautta) tulevista sisältöyhteistöistä saaduista korvauksesta. Eli siis blogiini ei tosiaan mainospostausta synny vaikkapa pelkkää tuotepalkkiota vastaan.

Ennen kyselin yhteistyökumppaneilta itse haluavatko he tehdä kanssani yhteistyötä, mutta nykyään homma menee toiste päin ja saan sähköpostitse ja puhelimitse tarjouksia. Joskus tosin olen vieläkin itse yhteyksissä, jos haluaisin vaikka muutenkin ostaa jonkun tietyn tuotteen heiltä. 

Joten uskokaa siihen mitä teette.
 Älkääkä välittäkö muiden vähättelevistä mielipiteistä.  
Caseyn sanoin DO WHAT YOU CAN'T

vihreät tekstit ovat suoria lainauksia blogiin saamista kommenteistani

25 kommenttia

  1. Ihana postaus tiia.olet nii oikeessa tossa postauksessa.työtä se on.ja jatka samaan malliin minusta on ihana lukea postauksia ja kattoo videoita.😎

    VastaaPoista
  2. Just näin, hyvä avaus. Itse tehnyt satunnaisia yhteistyöpostauksia ja hyvin pienimuotoisesti, vähän samankaltaista kommenttia sain. Samoin siitä, että käynkö töissä lainkaan, kun ehdin blogata :D ehtiihän ihmiset myös lenkkeillä, syödä, siivota ym. vaikka käyvätkin töissä. Sinänsä siis hassu ajatus että jos tekee jotain ei voi käydä "oikeissa töissä". Tsemppiä sulle! :)

    VastaaPoista
  3. Digitaalisessa kehityksessä on oltava mukana ja niitä taitoja voi jo nuorena opiskella somessa. Kuka näkee tulevaisuuteen, kuka uskaltaa hypätä epämukavuusalueelle ja kuka haluaa opiskella itsenäisesti asioita?

    Oma panos/sitoutuminen - yllätyksenä myös itselle - palkitaan, yes.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyvä postaus!! Kiva että blogiin tulee välillä myös tällaisia asiapostauksia :) "On käsittämätöntä miten ihmiset eivät vieläkään ymmärrä, että nykymaailmassa on erilaisia töitä." Olen miettinyt ihan samaa. Miksi edes pitäisi puuttua siihen miten joku ansaitsee rahansa (siis kunhan kyse ei ole mistään rikollisesta toiminnasta tms.)? Muuten, en ehtinyt kommentoida edellistä postausta, mutta se oli tosi ihana, kuvat mukaanlukien! <3

    VastaaPoista
  5. Maailma muuttuu, mutta on paljon ihmisiä, jotka eivät sitä kykene tajuamaan.

    VastaaPoista
  6. Minkä työpaikan sä siis sait? Missä olet nyt töissä? Jossain TV-talossako?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerron tästä mahdollisesti myöhemmin, mutta toistaiseksi haluan pitää sen erillään blogista :)

      Poista
  7. Mielestäni naurettavinta näissä postauksessa mainituissa kommenteissa on se, että töiden tärkeyttä arvostellaan. Jotkut tekevät työkseen uutisia mitä turhimmista aiheista, joku on radiojuontaja, kolmas valmistaa pikaruokaa. Todellisuudessa mitään näistä ammateista ei kuitenkaan välttämättä tarvittaisi, kaupassakaan ei olisi välttämätöntä olla useita kassatyöntekijöitä, kun itsepalvelukassat on keksitty ja niille riittää yksi tai muutama ihminen valvomaan käyttöä. Jos lähdetään halkomaan hiuksia, niin eihän tarvittaisi myöskään näyttelijöitä, laulajia eikä muitakaan viihdealan ihmisiä.

    Jos taas ajattelee hieman kypsemmin ja laajemmin, niin on hienoa, että ihminen voi työllistää itsensä eri tavoin ja löytää itselleen työn jossa on hyvä, sekä johon hänellä riittää mielenkiinto. Jos työntekijä tekee työtä myös omaksi ilokseen niin työn jälki on takuulla paljon parempi - olipa sitten kyse bloggaajasta, kaupan kassasta tai vaikka siivoojasta. Jos työ on pakkopullaa ja se aiheuttaa vain inhoa, niin tämä välittyy myös asiakkaalle.

    Työntekijät eivät tästä maasta (tai maailmasta) lopu. Ihmetyttää myös se, että jos joku ei arvosta bloggaajan tekemää työtä, niin mitä hittoa hän täällä blogissa sitten tekee? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo viimeinen lausahdus oli kyllä erittäin hyvä pointti :D!!! Tuota kyllä siteeraan jatkossa, jos tulee vielä ihmettelijöitä.

      Poista
  8. "-- tuskin työhaastatelussa on kauheasti apua --" onpas jotenkin vanhanaikainen ajattelutapa. Mä oon nykyisessä harkkapaikassani saanut aivan tolkuttomasti kiitosta bloggaamisestani ja someosaamisestani, koska sitä ei meidän firmassa some on vielä suhteellisen uusi juttu, vaikka Instagramit ja Twitterit löytyykin. Mun blogimaininta CV:ssä on aina herättänyt mielenkiintoa työhaastattelussa ja myöhemmin myös työyhteisön sisällä. Jopa mun kesätyö liittyy blogiin, vaikka siis oon töissä ihan tavallisessa firmassa, joka ei mitenkään keskity siihen someen tai tee bisnestä sen kautta. Muutenkin jotenkin todella ankeaa keneltäkään kuvitella, että bloggaaminen olisi vain laakereilla lepäämistä tai että siitä ei oppisi mitään.

    Voi voi, kun nykymaailma ei nyt vaan pyöri silleen, että kaikki nököttää jossain toimistolla kahdeksasta neljään näpyttäen samaa exceliä vuodesta toiseen eikä me olla enää vuosiin eletty sellaisia aikoja, ettäkö ruumiillinen työ olisi ainoaa oikeaa työtä. Kapuaisivat tuommoisetkin sieltä keskiajalla veistetystä tynnyristään tälle vuosituhannelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, vähättelit sitten tuolla kommentin loppuosalla kaikkia, jotka tekevät näitä "keskiaikaisia" ruumiillisia töitä tai toimistotöitä. Kasva aikuiseksi ja mieti mitä nettiin kirjoittelet.

      Poista
    2. Olipas anonyymilla huonoa luetun ymmärtämistä. Lue tämä uudelleen; "Voi voi, kun nykymaailma ei nyt vaan pyöri silleen, että kaikki nököttää jossain toimistolla kahdeksasta neljään näpyttäen samaa exceliä vuodesta toiseen eikä me olla enää vuosiin eletty sellaisia aikoja, ettäkö ruumiillinen työ olisi ainoaa oikeaa työtä. Kapuaisivat tuommoisetkin sieltä keskiajalla veistetystä tynnyristään tälle vuosituhannelle." Jos tämän ymmärtäminen on oikein vaikeaa, voin suomentaa: Nykyaikaa ei ole pelkästään excelin näpytys ja raskaammat työt, myös bloggaus/some (=mainostaminen, niinkuin tv mainostenkin teko) on nykyään TYÖTÄ. Tässä olla mitään vähätelty kommentin laittajan roolissa, joten kasvappa itse aikuiseksi.

      Poista
    3. Voi vitsit, ihan oikea tahalleen väärinymmärtäjä :-D Näihin en olekaan vähään aikaan törmännyt.

      Excelin näpyttämisessä tai ruumiillisessa työssä ei ole mitää vikaa, jälkimmäisestä olen itsekin aloittanut oman työkokemukseni kasvattamisen ja pidän ensimmäistä työpaikkaani hyvin arvokkaana kokemuksena. Mutta kuten Anonyymi klo 23.26 tuossa sanoi, eivät nuo ole nykypäivänä enää ainoat suuntaukset "oikealle työlle". Someosaamista arvostetaan siellä ihan tavallisessa työelämässä todella korkealle, koska se ei ole vielä mikään yleinen taito työikäisten keskuudessa, mutta jokainen yritys sitä silti tarvitsee tai tulee lähitulevaisuudessa tarvitsemaan. Bloggaaminen, koodaaminen ja puhelinsovellusten kehittäminen ovat kaikki ihan yhtä aiheellisia ja oikeita työnkuvia siinä missä leipurin tai palkanlaskijankin työt.

      En kehota sinua kasvamaan, mutta luetunymmärtämistä voisi olla hyvä hetki kehittää, jos netissä mielii pyöriä. Säästyisi monelta mielipahalta :-)

      Poista
  9. Hyvä postaus ja kunnon asiaa! Itse olen kaupan kassa, mutta musta on tärkeetä tuoda esille, että on monenlaisia töitä ja jos ei ole töitä niitä voi tehdä itselleen! Tsemppiä jatkoon :)

    VastaaPoista
  10. Myös mulla viiden vuoden bloggaustausta on poikinut mm. neljän vuoden pestin suuressa firmassa, jossa pääsen toteuttamaan itseäni ja kartuttamaan kaikkia muitakin taitoja mm. CV:tä varten (valokuvaus, kääntäminen..). Kirjoitusrutiini on tarjonnut myös työpaikan "ihan oikeassa firmassa" eli sanomalehdessä.

    Maailma muuttuu ja niin pitäisi ihmistenkin. Mainostus on niin in nykypäivänä, että kyllä tämän alan ja sometyöskentelyn kuuluisi olla myös enemmän arvostettua.

    VastaaPoista
  11. Moi!:) Millä voi muokata tota päivä määrää bloggerissa, että se menee väleittäin niinku esim tuolla on toi " T i i s t a i 2 3. T o u k o k u u t a 2 0 17" ? :))))

    Ja Bloggeria tarkoitan, mistä sen löytyy sieltä. Ja samoin toi miten sen saa tohon keskelle ton päivämäärän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tuo fontti muistaakseni, tai sit en vaan muista et oisin muokannut :D Mutta kokeileppa vaikka googlata englanniksi niin varmasti löytyy ohjeita.

      Poista
  12. Totta. Eikö se ole sama asia, miten ruokansa ansaitsee. Tiia bloggaa ja hankkii sillä elantonsa.
    Itse teen it-hommia ja käteen jää himppa yli 2000€/kk. Jos, osaisin blogata yhtä hyvin, kuon Tiia niin ottaisin tuon 2000€ käteen mielummin bloggaamalla. Tai, siis Tiia varmaan saat paljon enemmän kuussa, kun ton 2000€ käteen. Muut vaan kadehtii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei se nyt ihan sama ole, esim. rikolliset tavat saavuttaa elanto.

      Mutta postaukseen viitaten, on kyllä toisaalta outoa, että yleisesti keskustellaan paljon negatiiviseen sävyyn "sossun eläteistä" yms, mutta sitten kun joku työllistää itsensä niin sekin on väärin..

      Poista
    2. Näinpä, kun somella itsensä elättäminen vielä on ihan nykypäivää..

      Poista
  13. Enpä kyllä usko, et monikaan tavan bloggaaja saa joka kuukausi puhtaana käteen 2000€. Tuskin saa Tiiakaan. Ei kukaan parikymppinen asuisi vanhempiensa nurkissa, jos olis varaa omaan kämppään. Tää ainakin lähtis heti omaan kämppään, jos olisi varaa. Ehkä moni muukin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tuommisen summn tienaisi joka kuukausi, niin tuskin sillon olisi tarvetta mennä muualle töihinkään ;) Mutta sen voin sanoa, että kyllä tuohon bloggajaat/vloggaajat Suomessakin pystyvät.Ja ihan useampikin.

      Poista
  14. Huippu postaus, nousit taas kertaheitolla mun bloggaaja listan ykköseksi. :) Hyvästä aiheesta kirjotit, tää kismittää monia ja etenkin se että youtuben ja blogien kautta saa kuitenkin suhteellisen paljon rahaa ja yhteistyötarjouksia. Olen itsekin joskus ajatellut perustavani blogin tai alkavani vloggamaan mutta musta tuntus et mun ajateltas olevan vaan rahan perässä, enkä tekis asiaa oikeesti ja aidosti, niinkuin itse haluaisin todellisuudessa tehdä.

    VastaaPoista
  15. Lisään kommenttini tosi myöhässä, koska aloin lukea blogia vasta. Siskoni suositteli sitä minulle. Hyvä postaus👍! Aion ite kirjailijaks, se on suuri haaveeni

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.