#232 Kouluvalmennus

sunnuntai 26. helmikuuta 2012


Jotta saisi ruokaa ennen valmennusta, on otettava "konipussi" käyttöön.


Moi! Nyt on kyllä ollut semmonen teho viikonloppu, lauantaina hypättiin ja tänään Korholassa Ellun koulutunti. Aamulla piti herätä jo melko aikaiseen, kun oli ah, niin ihana ripariin liittyvä kirkko. No, sieltä kun selvisin kotiin ruettiin jo pikkuhiljaa lähtemään, varattiin aikaa vähän enemmän kun aateltiin ettei ole ihan rutiinit vielä muistissa.

Pakkailtiin ekana tavarat ja käärin pinteleitä siinä Pinjaa odotellessa, sitten otettiin hepat sisälle. Hoideltiin kaikessa rauhassa, vähän kyllä meinasi paniikki iskeä kun kuljetussuojia ei löytynyt mistään. Sitten tajusin käydä tsekkaamassa kopista ja sieltähän ne löytyi, huh! Sitten lievää paniikkia aiheutti koppi, sillä yksi rengas ei pyörinyt.. Onneksi iskä oli tulossa mukaan ja se sitten vähän paukutteli ja sai kun saikin renkaan pyörimään.

Lastaus, matkustus, purkaminen sujui ihan kun oltaisi joka päivä kuljeteltu heppoja, ei ollut siis saikun aikana keneltäkään unohtunut mikään :D Paikan päällä alettiin heti laittamaan heppoja. Äiti auttoa minua Voiton kanssa ja iskä Pinjaa Lillin kanssa. Voitto käyttäytyi aika levottomasti, eikä olisi malttanut pysyä paikallaan. Olin jo toivonut, että olisi tuosta tavasta päässyt saikun aikana;) Sitten hieman mietintää aiheutti, se miten pääsen selkään. En olekkaan tainut kertoa, että minulta varmaan murtunut häntäluu tai tosi pahasti tärähtänyt. Kaksi viikkoa sitten kaaduin rinteessa aika pahasti, no se kipu meni jo melkeen ohi, mutta sitten viikon päästä Pinjan kanssa vedettiin toisiamme pulkassa moottorikelkalla hyppyryreistä/pompuista niin siinä sitten tärähti uudestaan. Nyt ei meinaa millään helpottaa.. Normaalistihan nousen selkään korkealta jakkaralta, silloin ei kipua tunnu kuten ei ratsastaessakaan. Eilen äiti kumminkin punttasi minut selkään ja kipu oli valtava, nyt halusin välttää sen kivun ja mietimme siis miten minut saataisiin selkään ilman punttaamista. Korholassa kun ei ole niin korkeita jakkaroita, kun meillä kotona.

No, iskä sitten laittoi kädet niin että menin niille seisomaan ja nousin siitä sitten selkään. Eikä sattunut yhtään, jes! Ehdittiin siinä Pinjan kanssa maneesissa kävellä ja vähän pitkin ohjin ravaillakkin, ennen kun Ellu tuli. Aloitettiinkin sitten väistötehtävällä käynnissä, tuossa videolla näkyy vähän sitäkin tehtävää. En ole pitkään aikaan mennyt kunnolla väistöjä, joten oli vähän hankalaa. Kädet seilailivat vähän missä sattuu ja poikitin Voittoa liikaa. Saatiin sitten molempiin suuntiin muutama kiva väistö. Toisella pitkällä sivulla tehtiin siis käyntiväistöä uralla, välissä suoristus ja sitten pitkän sivun loppuun taas samalla tavalla käyntiväistöä. Toisella pitkällä sivulla sitten kevyessä ravissa isot ympyrät.

Sitten pikku kävelyt väliin ja molemmat omille pääty-ympyröille laukkaamaan. Laukkaa en olekkaan noin kunnolla kotona mennyt, joten siihen nähden sujui oikein hyvin. En laittanut kannuksia ollenkaan, olisi kyllä pitänyt sillä Vote oli vähän hidas jalalle. Laukkojen jälkeen vielä kevenneltiin vapaasti maneesissa, mutta Ellu silti katsoi ja neuvoi. Voitto alkoi jo vähän väsähtämään, mutta sain sen silti kulkemaan aika kivasti ja "viipymään askeleessa".

Ei ihan kaikki taidot ollu kumminkaan unohtunut ja olin tyytyväinen itseni lisäksi superheppaanOmiin virheisiini vielä vähän. Ohjat valuivat koko ajan liian pitkiksi ja muutenkin oli kyynärpäiden ja nyrkkien kanssa vähän ongelmaa. Kädet seilailivat muutenkin vähän liikaa. Sitten varsinkin laukassa Ellun huomautettua tajusin että istun ihan vinksallaan siellä selässä varsinkin oikeassa kierroksessa. Itse olen tyytyväinen ettei ryhdistä tarvinut mainita kertaakaan, sensijaan kevensin vähän liian voimakkaasti ja korkealle.Tuli kyllä aikamoinen tehopläjäys tunti, kun oltiin Pinjan kanssa ihan kahdestaan.

Valmennuksen jälkeen kapusin kipeillä pohkeilla ja murtuneella häntäluulla alas hevosen selästä. Iskä vei satulan jo autoon ja minä heitin loimen Voitolle. Taluteltiin jonkun aikaa maastakäsin heppoja ja sitten vietiin ne solariumiin. Lilli ekana, sillä välin Voitto odotteli "hoitohuoneessa" ja sitten vaihdettiin. Voitto kyllä nautti tosi paljon solariumissa olosta! Laiteltiin hepat matkustus kuntoon ja lähdettiin kotiin päin. Käytiin vielä abc:ltä ostamassa hampurilaiset ja ranskiksia kotiin :D

Kotona laitettiin hepat käytävälle+hoitokarsinaan. Viriteltiin kylmät ja siivottiin karsinat. Olen tainut unohtaa mainita Voiton selässä olevasta patistakin. Voitolla oli jonkun aikaa sitten pieni patti selässä ja nyt se on "levahtanut". Näytin sitä sitten Ellulle ja sanoi ettei mitään hätää kun kulki noin hyvin, että ei se kipeä ole. Laittelen siihen nyt vähän aikaa Arnikaa ja katsotaan mihin suuntaan lähtee menemään. Hepat sai syödä sitten siinä välissä ja sen jälkeen otettiin kylmät pois ja laitettiin lämpöset tilalle.

Sovittiin sitten Ellun kanssa alustavasti, että mennään ensi viikonloppunakin sinne treenailemaan. Tämän hetken suunitelmien mukaan Venla ja Nasukin tulisivat meidän kanssa samaan ryhmään :)

14 kommenttia

  1. Ihanan näköistä menoa! :) Oi kun ittekkin osaisi!

    VastaaPoista
  2. Mitkä saappaat sulla on? :)

    VastaaPoista
  3. Meette tosi hienosti. Tuun ihan kateelliseks ku mun (taisiis "mun"poni.. liikutan sitä:D) poni ei liiku noin kivasti. Sillon sellaset töppöjalat et se menee nii lyhyttä ravii ettei lyhyempää voi mennäkkää. Ja se jumittaa aina jokavälissä ku yritän mennä pitkin ohjin.

    VastaaPoista
  4. Meette nii hienosti ;) Oot khyl tosi onnekas ku äiti ja iskä vaa vie valmennuksii tyyli 1 kerran vikossa :) Meiän äiti ei vie mua mihinkään vaik haluisin meiän ponilla... Ja pakko vielä mainita et toi teiän talli on nii ihanan kodikas :DD

    VastaaPoista
  5. Mitä kuiviketta käytätte teijän tallissa ? :)

    VastaaPoista
  6. Tää oloi kiva postaus (: ! meil oli sama ongelma kopin kanssa et yks rengas ei pyöriny, se kyllä pyöri taakseppäin mutta eteenpäin se stoppas, kun heitti kuumaa vettä ja potki sitä vähän ni se alko taas toimimaan normaalisti (:

    VastaaPoista
  7. eikä ihana toi konipussi ! :D mitä varten toi niiku on, en ihan älynny`? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. koska Voitto on vähän levoton karsinassa hoidettaessa, niin en ehtinyt syöttää sitä karsinassa:D

      Poista
  8. Ahahahaaa! Sun vanhempien kommentit kuulosti melkein samalta kuin omien! Just toi loimi kohta, meidänkin isä ois varmasti yrittänyt selvitä vähän helpommalla ja heittää vaan sen loimen hevosen päälle, just niin tuttua! =D

    VastaaPoista
  9. "Konipussi" :DD Kätevä keksintö täytyy myöntää.

    VastaaPoista
  10. Hyvä postaus! :) Tämmoisia "tarkasti" kerrottuja postauksia on aina kiva lukea. Mutta asiasta kukkaruukkuun: miten voit mennä noin lyhyillä jalkkareilla koulua?? Luulis että sun on tosi hankala käyttää pohkeita!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.