Pari sanaa tulevasta kaudesta

perjantai 3. toukokuuta 2013

Meidän osaltahan kisakausi starttaa vähän myöhässä ja hallikisoja ei juuri kierrellä, lukuun ottamatta nyt näitä Kimmon kisoja. Ei juuri koskaan suunitella kisakalenteria kovin tarkasti pitkälle ajalle, mutta laitan tähän muutamia kisoja mitä nyt alustavasti bongailin tuolta.

Korkeuksia on vaikea sanoa. Sannan ja Rosan kanssa ollut puhetta, että näin alkuun yhdet tai kahdet 80cm ja 90cm luokat, jonka jälkeen sen mukaan miltä tuntuu niin sitten 90cm ja 100cm. Parempi hakea sitä kokemusta ja rutiinia pikku luokista, jonka jälkeen on sitten helpompaa ja nopeampaa nousta nopeastikin isompiin luokkiin. Katsotaan jos kaikki menee ihan nappiin, että startaanko me 110cm tänä vuonna.

Voitolla on muuten tänään satulansovitusta tiedossa, toivottavasti löytyy sopiva penkki! Postausta siitä tulossa kunhan nyt ekana päästään niitä satuloita sovittamaan.


5.5.2013 HA-71 Kuvansi  80cm ja 90cm
Nyt ollaan siis sunnuntaina menossa Kimmolle. Kisat ovat samalla itä-suomen hallimestaruudet, mutta mestaruusluokkiin en minä osallistu kun kumminkin ekat kisat saikun jälkeen. Kimmolla meillä on mennyt aina kisat hyvin ja jos en ihan väärin muista, Voitto ei ole koskaan siellä kieltäny. Viimekin saikun jälkeen startattiin kisakausi samassa paikassa ja tultiin ruusukkeen kanssa kotiin.

Kimmolla c Aiino

 11.5.2013 KuoR/Kuopio 
Sitten ekat ulkokisat olisi tarkoitus mennä Sorsasalossa. Sorsasalossa onkin vähän erikoisemmat arvostelut. 80cm on ihanneaika arvostelu, mutta luokka on avoin vain niille jotka ei muihin luokkiin osallistu, joten sitä tuskin menen. Sitten 90cm on tyyliarvostelu. Näillä näkymin olen menossa ainakin 90cm, vaikka tuo tyyliarvostelu vähän jännittääkin. Mahdollisesti menen myö 100cm, riippuen ihan mitkä on fiilikset Kimmon kisojen jälkeen. Metrissä on ihan normaali arvostelu.

 Sorsasalossa c AK
 19.5.2013 SvR/Savonlinna
Savonlinnassa ei koskaan olla käyty kisaamassa, mutta mm. Opera Gamesia katsomassa. Käsittääkseni kisat ovat samoissa puitteissa kun Opera Gamesitkin. Näissä kisoissa olisi Pinjalle ja Lillillekkin seuraluokka, kun täle vuodelle ei maksettu Lillille ollenkaan aluelupaa.

 25.-26.5.2013 KvR/ Iisalmi TAI VUR/Varkaus
Olisi kiva mennä Iisalmeen, kun siellä ei olla koskaan käyty ja kisoja on kivoiksi kehuttu. Siellä luokat alkaa 90cm, joten todennäkösesti menisin 90cm ja 100cm toisena päivänä. Tai sitten mennään tuttuihin ja väähn lähempänä oleviin kisoihin Varkauteen, jossa luokat alkaa 80cm. Pitää sitten lähempänä katsoa, mitä luokkia menen ja vähän sen mukaan valita kilpailut


Varkaudessa. c Aiino
14.6.2013 HA-71 Kuvansi  TAI 13.-16.6.2013 YHO/Kisaviikko
Kimmon iltakisoissa ollaan oltu jo monena vuotena peräkkäin. Kisat on tässä melko lähellä ja luokkia on joka lähtöön. Toisaalta ollaan jo parina vuonna puhuttu pitäisikö lähteä Ypäjän kisaviikoille, siellä on alueluokkia myös meille sopivissa korkeuksissa.

Kimmon iltakisat c Aiino

 29.-30.6.2013 KuoR/Kuopio
Sorsasalossa alue/kansalliset kilpailut. Tänne mennään melko varmasti kun niin lähellä ovat. Kutsua ei ole vielä julkaistu, joten luokista ei ole mitään tietoa.

Sorsasalo
Minkälaisia suunitelmia teillä on tulevalle kisakaudelle? Kenties samoja kisoja? 

Kisojakin tärkeämpää on tietty, että heppa pysyy terveenä ja iloisena läpi koko kauden!

136 kommenttia

  1. Nyt pitää vaan toivoa tosiaan että Voitto pysyy kunnossa ;3

    VastaaPoista
  2. Kisaatteko useesti? Ja onko Pinja minkä ikäinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuostahan tuon useuden näkee :) Riippu aina vähän onko hyviä kisoja tarjolla jne. Pinja on 14v

      Poista
  3. Meettekö te ollenkaan koulukisoihin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei varmaan, ehkä sit syksymällä kun kisat on maneesissa:)

      Poista
  4. Saatampa tulla teitä Iisalmeen katsomaan! :D Kun tässä 99km päässä sieltä asutaan ;) Kiva postaus ja Sulla vaan on niin ihana pouni!!<33

    VastaaPoista
  5. Toivottavasti nään teidät tuolloin 11.5 kun meen silloin sen Powercupin Seurakarsinta luokan eli 85cm sorsiksessa ;)) Ja meen 12.5 sorsiksessa Helppo C :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sulle niihin kisoihin! Ja ehkä me nähdään:)

      Poista
    2. Kiitos samoin:) ehkä nähdäänkin:D

      Poista
  6. Oma "kisakalenteri" näyttää siltä että löydyn kameran takaa noista ainoastaan molemmista Kuopion kisoista. Iisalmen kisat ovat harmittavasti päällekkäin Kiuruveden koulukansallisten kanssa joissa olen pakotettu olemaan koulun kautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meistä saa sitten räpsiä kuvia! Toivottavasti saat edes sellaista hommaa, että pääset niitä koulukisojakin kuvaamaan samalla:D

      Poista
  7. hehehee:) iisalmee meki ollaa tulos, mutta ei vissii samassa kuussa :/ vaa sitteku on ne powercupit, jos päästään niistä karsintoista. mut vissii tullaa noihi 29.-30.6.2013 KuoR/Kuopio :)

    VastaaPoista
  8. kiva voisin vaikka tullakki kattoon kisoja:)

    VastaaPoista
  9. Oletteko näiltä näkymin menossa minnekkään koulukisoihin?

    Voisi tulla Sorsasaloon katsomaan kisoja jos ei muuta tekemistä tuolloin ole :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näillä näkymin :D Tuu ihmeessä katsomaan!

      Poista
  10. Kisaatteko vaan niinku kesäsin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eii:D Syksyn kisakalenteria ei vaan oo vielä tullu ja ei talvella edes ole niin paljoo kisoja.

      Poista
    2. Mitä kisakalenteria?:) Tosi kiva blogi sulla ja Voitto on ihana!;)

      Poista
  11. Jos tuutte Savonlinnaa nii tuun ehkä kattoo!:) Ja yleensä on Vuohimäessä, eli samassa missä Opera Gamesitki:) Aijotteko tänä vuonna tulla kattoo Opera Gamessejä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuu vaa kattelee! En vielä tiedä tullaanko Opera Gamesiin pitää katto:)

      Poista
  12. Voisin tulla kattoo sua sorsasaloon ens viikolla :). Saako tulla sitte juttelee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiva tuu vaa:) Juu saa, kisoiss atosin ei aia pystytä juttelemaan jne

      Poista
  13. Pitää tulla kuvamaan noita KuoRin alue-/kansallisia :) Oon yleensä ollu vaan katsojana tai hoitajana mukana, mutta vihdoin mulla on kamera millä kuvata niin pääsen myös räpsimään kuvia.

    VastaaPoista
  14. Jos vaan pääsette, niin tulkaa ihmeessä Ypäjälle tuolloin kisaviikolla! :)

    VastaaPoista
  15. Oon tulossa sunnuntaina Kimmolle kuvaamaan niitä kisoja :)

    VastaaPoista
  16. Ehkäpä ainekin menossa kisaviikolle ja hankoon ollaan suunniteltu lähtöä!Ja näitä lähellä olevia kisoja mennään 8)

    VastaaPoista
  17. Tervetuloa vuohimäkeen, mukava ois nähä teitä täälläpäin!:) samalla kentällä vedellään missä oopperageimsseissäkin :) Katotaan jos päästään kisailemaan vastakkain ainankin ysikympissä, heh ;D

    VastaaPoista
  18. Heippa! Miten sä saat noi taustat joillekkin teksteille? Esim. tässä on tuossa "tärkeintä kuitenkin on...." sininen tausta?

    VastaaPoista
  19. Tulkaa vaan Iisalmeen! :) Siellä on aina ollut tosi mukavat kisat. Toivottavasti päästäisiin tänä vuonnakin sinne, jos nyt alkaisi hepan kanssa asiat rullaamaan. Mökkikin jo sinne ajat sitten varattu, joten toivottavasti päästään ;)

    VastaaPoista
  20. Sul on hirmu hyvä istunta ! :3 Etteks te asu Turussa, käsittääkseni Varkaus on keski-Suomessa ?.... :D maantieto kunniaan

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. He asuvat Kuopiossa :D

      Poista
    2. Varkaus on Pohjois-Savossa:)

      Poista
    3. XDD tiia asuu kuopiossa, joka on (samoin kun varkaus) itä-suomessa ;)

      Poista
    4. Kiitos ja kuopiossa, joka taas on itä-suomessa asutaan:)

      Poista
  21. vähän voitto hyppää ilmavaralla :D tosi kiva postaus ja tykkään muutenkin teidän blogista tosi paljon :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitolla on tapana vähän liiotella:D kiva jos tykkäät!

      Poista
  22. kiva ton sorsasalon estekuvan voiton hyppy :D vähän ilmavaraaaa...

    VastaaPoista
  23. Itse varmaan tulossa tuohon 29.-30.6.2013 KuoR/Kuopio alua/kansallisiin (: ja sitte savonlinnan Opera Gamesia kuvailemaan, toivottavast nähtäis joissain noista.. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kisaamaan vai kuvaamaan oot kuopioon tulossa:)?

      Poista
    2. Oho sori, kuopioo kisaamaa ja savonlinnaa siis kuvaa (:

      Poista
  24. eiköhä teijä kannata pysytellä viellä siellä 80-ja90cm luokissa ettei tuu taas hylkyy, niinku ekassa metrissä kun kokemattatomat penskat lähtee kisaa vaikka ei hallitse hevosta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta hieman tuntuu, että yksi suomen parhaista valmentajista sekä ratsastajista tietää vähän paremmin mitä luokkia meidän pitää mennä. Sanna on meidät ohjeistanut, joten sinun ei tarvitse tähän puuttua:)

      Lisäksi meidän eka 105cm päätty hieman paremmin mitä se eka metri silloin aikoja sitten. Jos et muita tsekkaa tämä postaus http://lillivoitto.blogspot.fi/2012/08/338-meidan-eka-yhteinen-105cm.html

      Poista
    2. no en mä mistään kokemattomista tiedä?

      Poista
    3. Eiköhän Tiia ja hänen valmentaja tiedä vähän paremmin kuin sinä mihin luokkiin kannattaa osallistua!

      Poista
    4. aika myöhää ootte hypännu tuon luokan, jos vertaa miten kauan voitto on sulla ollu ennen sitä ja minkä tasone se voitto on. En siis sano tätä mitenkää pahalla:)

      Poista
    5. kuules parempi vaan edetä rauhassa kun kiirehtiä heti liian isoihin luokkiin ! ;)

      Poista
    6. en vaan ymmärrä näitä jotka tulee valittamaan pikkujutuista.. hevosella/ratsastajalla voi olla huonoja päiviä, ettei aina onnistu.. mitä se haittaa jos ei voitakkaan? ja miten tiian ja voiton kisat vaikuttaa sun elämään? Voisit vaikka etsiä niitä joille OIKEASTI voi valittaa/huomautella..
      Tiia ja sen valmentaja varmaan tietävät mitä tekevät.. ilman sun neuvoja.

      Hyvältä toi noitten meno näyttää, ei mulla oo mitään sanomista.. kateelliset taas keksii turhastakin :D

      Poista
    7. Tiesitkö sinä joka mietit miten myöhään ollaan hypätty tuo 105cm, että siihen vaikuttaa Voiton tason ja sen meillä olo ajan lisäksi myös minun tasoni. Olin tottunut ratsastamaan melko automaattiponilla 80-90cm luokkia, sitten kun alle tuleekin hevonen, joka ei ole mikään automaatti vaan siellä pitää ratsastaa. Niin meni jokunen aika opetella kaikki jutut :)

      Poista
  25. Voitteko tehdä pinjan kanssa sunnuntain kisoista videopostauksen?:)

    VastaaPoista
  26. Tosi kivoja kuvia :) Todella hyvä postaus :3 Käythän kurkaamassa minunkin :3

    http://rakkauttahevosiinjamuuhun.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  27. Tulkaa ihmeessä Iisalmeen! Aivan varmasti tulisin katsomaan, kun tallikin on tuossa melko lähellä. Kisat on kyllä siellä kehuttuja ja kenttä, sekä estekalusto hyvä! (;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu kehutut kisat ne kyllä on ja näillä näkymin ollaan tulossa:)!

      Poista
  28. Kiva postaus! :) Oot hyvä ratsastamaan

    VastaaPoista
  29. iisalmessa on ihan super kivat kisat, ollaan oltu monena vuonna eikä oo kyllä ollu valittamista! :) suosittelen ehdottomasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa olen kuullut minäkin iisalmen kisoista:)

      Poista
  30. Kiva postaus taas! :) Itse kisailen kanssa suunnilleen samoja luokkia, mutta asutaan Pirkanmaalla joten aika lailla Tampereen seudulle painottuu meidän kisailut. Ponilla menen seura/alue 80-90 cm alkukaudesta ja uudella hepalla varmaan 90-100 cm, katsellaan miten alkaa sujua ja suunnitellaan sitten vasta loppukautta :)

    VastaaPoista
  31. Itse myös ratsastan koljonvirralla joten ei valittamista:)!!kisoissa aina buffet jossa älyn hyvät herkut aina!:) TULKAA IISALMEEN!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kenttä hyvä ja iso!!

      Poista
    2. Jep hyväksi olen kuullut kehuttavan:)!

      Poista
    3. Koljon kenttä on IHAN SUPER! ja esteet. Kannattaa mennä!

      Poista
  32. Huomenna mulla olisi (4.5) estekilpailut Mäntsälässä..(:

    VastaaPoista
  33. oiiis kiva jos tulisitte Iisalmee (: ! xd voisin tulla kattoo, ku iha kotitallin kisat ois (;!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai siiis niiku itte ratsastan koljonvirralla tunneilla (: !

      Poista
    2. Kaikkia kiinnosti iha vitusti .

      Poista
    3. Juu tullaan näillä näkymin:) Ja tule ihmeessä katsomaan!

      Poista
  34. Miks ette käy Joensuussa PKUR:in/JOR:in kisoissa? Tänäkin vuonna ihan hyvät luokat, ainakin mitä suunniteltu ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ollu kalenterissa kisoja siellä kun vasta heinäkuulle ja niin pitkälle en vielä suunitellut:)

      Poista
    2. Tulkaa käymään Juvalla kisoissa:)

      Poista
  35. Haha, jos tuutte Iisalmeen, niin ainakin paljon kuvia tulet saamaan(; Meillä on niimittäi kunnon kuvaustiimi ollu jo 2010 asti iisalmen kansallisissa, niin koulu &estekisoissa(; Myös pohja on ollut hyvä joka vuonna :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iisalmi rulettaaa (Y) ! XD ja Koljonvirralla on oikeesti mahtavat tilat, kenttä on hyvä ja estekalusto ymsyms. :)) ! tulkaa ihmeessä<3(:

      Poista
    2. Meistä saa sitten napsia niin paljon kun jaksaa kuvia;)

      Poista
  36. Istun katsomossa noissa kimmon kisoissa xD

    Tuu Vurrille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vurrilla on aina ollu kivat kisat ja hyvät kentät ja muut tilat. Tulkaa!

      Poista
    2. Ollaan monesti oltukki Vurrilla, mutta ne on samaa aikaa noiden Iisalmen kisojen kanssa. Vurrilla on melko pieni ulkokenttä ja maneesin pohja ainakin edellisinä kertoina huonohko, muuten kyllä kivat kisat ja tullaan varmaan sinne jossei iisalmeen mennä:)

      Poista
  37. ittellä ajatus o tässä powercupin kisoi mennä jos pääsen karsinnoista läpi ja heinäkuussa kemiö jumpingiin jos vaa nyt poni siis pysyyy kunnos ja sit jotai satunnaisii ku niitä löytää :D nyt o tässä su(5.5) powercupin koulukarsinta, saa nähä miten menee ku poni pääsee ekaa kertaa kouluaitojen sisäpuolelle :D

    VastaaPoista
  38. tulkaa kemiö jumpinnii kesällä:)!

    VastaaPoista
  39. Kivakun tuutte tänne savonlinnaanki, täällä on kyllä tosi kehuttu kenttä ja muut puitteet :) Oon just mietiskelly et ois kiva jos tänne tulisitte :b

    VastaaPoista
  40. Oon ollu vuohimäes n. 4 vuotta sitten leiril ja sillo oli just opera games :) superkiva paikka ja ollaan suunniteltu kaverin kans et sit ku parin vuode sisäl mulle tulee se oma heppa, nii lähetään valmennusleirille sinne :) mulla on nyt sunnuntaina omat ekat ulkopuoliset estekisat ja ihan vaan 60cm, kun alottelen vast kisaamista :)

    VastaaPoista
  41. Neiti pilkunnussija taas ilmoittelee kasasta kirjoitusvirheitä ;) eli aika paljon oli taas näppäimistökirjoitusvirheitä, joten oikolukeminen kunniaan!

    Onnea tuleviin kisoihin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah en vaan ikinä ehdi ja jaksa, pitää taas koittaa vähän keskittyä virheisiin.. :)

      Kiitos!

      Poista
  42. Olisipa kivaa, jos tulisit Iisalmeen, kun Koljonvirralla ratsastaa oma serkku ja muutennii silloin tulee käytyä siellä ;) Olisi niin kivaa nähdä sut ja Voitto livenä!! :) <3 Ootte kummatkin ihna parhaita siis Pinjan kanssa ja Voitto&Lilli on niin söpöjä että... <3 Mulla on nyt myös uusi järkkäei, niin voisi ottaa kuviakin teistä, jos saa? ;)
    terkuin: suuri ihailijasi Anu

    VastaaPoista
  43. Ehdottomasti tulkaa Kimmolle iltakisoihin! :) Olisi niin kiva päästä katsomaan teidän menoa, kun en sitä vielä ole paikanpäällä nähnyt ja kun kerrankin olen ainakin ajoissa varautunut vapaapäivällä Kimmon kisoihin. Voisi kyllä harkita itsekin osallistumista, mikäli hörhöpöllöstä (hevoseksikin sitä kutsutaan) siihen mennessä kuoriutuisi paremmin käsissä pysyvä hyppääjä.. :D Mikä kyllä tällä hetkellä on melko epätodennäköistä..
    -Essi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinne tuleminen on kyllä vähän vaakalaudalla, koska Pinjalla on konfirmaatio seuraavana päivänä :/ Mutta tosi hyvät kisat aina ollut joten tullaan jos vaan saadaan organisoitua!

      Poista
  44. Nähdään aika varmasti siellä 5.5. Olevissa kimmon hallimestasruuksissa, kun itse olen tulossa kaverini kanssa niitä katsomaan:)

    VastaaPoista
  45. oispa kiva kun vois omallakin hepalla kisata.. Se vaan on niiiin arka. Pienet lehdet tai lumen alta paljastuva maa/pieni oksa tiellä voi säikyttää niin paljon että pitää hulluna pyöriä ja jos vaan sais yhtään löysää ni lähtis kiitolaukkaa tallille :D Muutenkin tykätään kyllä ennemmin kuitenki mennä vaa maastos omia menoja (: Sinihän tuli meille koska oli liian arka ravuriks..

    Mikä on Voiton oikee nimi? (: Ja onko sillä ikinä ajettu?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voiton oikee nimi on Voice of Fortuna ja ei olla koskaan ajettu:)

      Poista
  46. ei muutaku tervetuloo tänne vurrille! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitoskiitos:D katsotaan mennäänkö vurrille vai iisalmeen!

      Poista
  47. millon on OPERAGAMES?

    VastaaPoista
  48. Ite tykkään estekisoissa eniten tyyliarvostelusta, koska oon enemmän kouluratsastaja, enkä osaa ratsastaa aikaa :D Tyyliarvostelussa kannattaa kiinnittää huomiota teihin; tee laajat tiet, älä oio. Laukan pitäisi pysyä energisenä ja samassa tahdissa koko radan ajan. Ei haittaa vaikka vauhtia olisi, kunhan se pysyy mahdollisimman tasaisesti koko radan. Jos eteenpäinpyrkimys puuttuu, on isompi paha kuin aavistuksen turhan reipas vauhti. Esteille pitää tietysti tuoda hyvin, pudotuksista ja kielloista rokotetaan.
    Sitten kannattaa tietysti kiinnittää huomiota istuntaan.

    Tiivistettynä: älä hae mahdollisimman nopeaa rataa, vaan todella siistiä ja puhdasta rataa.

    VastaaPoista
  49. Tulkaa käymään Lahdessa, Takkulassa :D Siellä pidetään aika usein estekisoja, ja on pidetty seura,- alue ja kansallisiakin! Ei vaan, matka olis varmaan aika kiva, mutta olis kiva tulal teitäkin moikkaamaan :)

    VastaaPoista
  50. Ois tosi kiva jos tulisit Savonlinnaan. Asun ite aika lähellä niin voisin tulla kuvailemaan ja olis kiva nähdä lilli ja voittokin ihan livenä !:)

    VastaaPoista
  51. Mä oon varmaankin menossa ypäjän kisaviikolle mutta muita en muista :)

    VastaaPoista
  52. Tuutteko piksämäen aluekusoihin?:)

    VastaaPoista
  53. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  54. Eikös savonlinnassa oo seurakisat 12.5 ? eikä 19.5 ? Mutta jos tuutte 12.5 niin luultavasti nähdään (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 12.5 on pelkät seurakisat ja 19.5 on alue-kisat, joissa seuraluokkana 70cm :)

      Poista
    2. 12.5 on pelkät seurakisat ja 19.5 on alue-kisat, joissa seuraluokkana 70cm :)

      Poista
  55. Lähteekö Pinjakin nuihin kisoihin jos sinä olet menossa:)?

    VastaaPoista
  56. Tuu ihmeessä Kemiöön hyppää, muistaakseni nelipäiväset on tänä vuonna (tai ainakin kolmipäiväset) niin ei se matkakaan tunnu niin pitkältä sit :) Kemiössä aivan ihanat nurmikentät ja kisat kolmella areenalla, mulla olis suunnitelmissa mennä sinne ainakin. Hangon SHW on toinen, mut upeat maisemat saattaakin olla ainoo syy miks sinne kannattais kauempaa ajella, nimittäin melko ahdashan se alue on.. Kivat kisat silti :)

    VastaaPoista
  57. ypäjällä näkyillään:) Hieno blogi ja ihana poni!

    VastaaPoista
  58. Missä on ne 19.5 olevat kisat? Tiedän, että ne oovat Savonlinnassa, mutta missä siellä? Onko ne Vuohimäessä? Olen itse Savonlinnasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ois kyllä nii siistiä jos tänne pääsisitte kisailemaa! ;) itekki oon aina miettiny tuuttekoha koskaa tänne :D toivottavasti nyt ei satu mitää tai tuu jotai et pääsette! :)

      Poista
  59. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  60. Käyttekö koskaan helsingissä, vantaalla tai espoossa asti kisaamassa?

    VastaaPoista
  61. Jeijei nään teidät todennäköisesti silloin Sorsiksessa tulevana viikonloppuna :) Meen hoitaa mun kaverille este päivänä ja muutenki auttaan :) Tuun sitte sanoon moi tai jotai jos ehin ja uskallan :D

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.