Satulan sovittelua

lauantai 4. toukokuuta 2013


 Eilen oli siis ohjelmassa satulan sovitusta. Laittelin Voiton pihalla valmiiksi ja se oli jo huomattavasti nätimmin siinä mitä edellisenä kertana. Harjasin itä reilusti yli 20minuuttia, eikä tullut puhdasta. Se hiekka kun ei vain lähde vaikka millä harjoilla yritin. Täytyy katsoa mimmonen hiekkapallero mulla on huomenna kisoissa...

Satulansovittaja tuli sitten paikalle ja otin Voiton sisälle, koska tasaisella pohjalla ol ihelpompi sovittaa satuloita. Päädyttiin sitten sovittamaan kolmea satulaa ihan ratsastuksessakin. Selkään jätettiin Zaldin vähän kummallisen näköinen satula.


 Tämä oli Voitolle huonoin satula, kuten itsellenikin. Siinä ei oikein ollut jaloille tukea ja tuntui tosi turvattomalle istua siinä kun jalat saattoi mennä ihan minne sattuu. Lisäksi seuraavalla satulalla ratsasatessani huomasin miten laiska ja haluton Voitto oli ollut äskeisen satulan kanssa. Tämä siis suljettiin heti pois
.


 Seuraavkasi selkään laitettiin Prestigen Meredith. Tää oli mun henkiläkohtainen lemppari. Tosi hyvä istua, eniten nykyisen satulan tyylinen ja nätti ulkonäöltäänkin. Tämä myös istui kaikista parhaiten. Hyppärin pikku kavaletin muutaman kerran ja siinäkin vaikutti oikein hyvälle. Voitto liikkui tosi hyvin eteen tän satulan kanssa, toisin kun sen ekan.



 Viimeinen sovitettava satula oli Stubbenin, mallista ei ole mitään tietoa. Tääkin oli ihan kiva istua ja varmasti tulisin tykkäämän enemmänkin jos ratsastaisin lisää. Voitto liikkui ja hyppäsi tämän kanssa hyvin. Se kumminkin läpätti muistaakseni takaa vähän, joten ratsastin vielä loppuun uudestaan sen Prestigen.



 Hyppäsin pari vähän kavalettia isompaa estettä Prestigellä ja sillä oli kyllä tosi hyvä hypätäkkin. Voitto oli jopa normaalia eteenpäin pyrkivämpi tällä satulalla! Prestige sai sitten jäädä meille perjantaihin asti ja molemmat valmentajat vielä katsovat sen istuvuuden. Jos se sopii niin tässä taitaa olla meidän uusi perheenjäsen!

Moni varmaan miettii miksi sovitettiin noita karvan kanssa. Itse kumminkin mielummin hyppään tuon karvan tai jonkun muun pehmusteen kanssa joten siksi tuo karva tuolla välissä. Valmentajien kanssa sitten sovitetaan satulaa tietysti myös ilman karvaa, kuten mekin kokeiltiin käytävällä olleassa.

Onko teillä millaisia kokemuksia Prestigen Meredith satulasta?



156 kommenttia

  1. Hyvä että löysit sopivan satulan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä katsoa valmentajien sopiiko se varmasti, ei siis vielä olla ostettu tota:)

      Poista
    2. Nyt muuten kysyn, että annatteko tuon vanhan satulan sitten pois hänelle, joka toi satuloita sovitettavaksi ja jos annatte/antaisitte niin saako siitä vanhasta satulasta jotain hyvitystä niin, että uuden satulan hinta on alhaisempi? Toivottavasti ymmärsit kysymykseni:D

      Poista
  2. kävikö se satulaauto?:) meille tulossa kohta:D

    VastaaPoista
  3. Itekkin oon miettiny omalle ponille tota Prestige Meretihd satulaa, mutta katsoo nyt ;)
    Jos vaikka voisit tehdä vähän tarkemman postauksen tosta Prestigestä? (:

    VastaaPoista
  4. olikohan mistäpäin tuo satulansovittaja? mietin vaan että oisko voinut olla mun yks tuttu :) mutta kiva postaus ja hyviä kuvia!

    VastaaPoista
  5. Itse oon ratsastanut pari kertaa Meredithillä ja tykkäsin tosi paljon! :) Ite oon ihan rakastunut muutenkin Prestigeihin ja mun molemmat satulat onkin Prestigeitä, ponilla on Prestige Pony ja hepalla Arezzo :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu mäkin oon kyllä tykänny kaikista prestigeistä millä oon menny:)!

      Poista
  6. tuntuuko se pehmuste millätavalla erilaiselta hypätessä ja muutenkin ratsastaessa jos tykkäät hypätä enemmän pehmusteen kanssa kuin ilman? mietin tässä kun omalle olis ehkä hankintalistalla estepenkkiin tuo karvapehmuste :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei se tunnu erille, mutta varsinkin kun esteet on isompia niin se vaimentaa vähän iskuja :) Tuohon tarkoitukseen kävisi toki geeli tmv.

      Poista
    2. tallilla jolla käyn nniin sielä poneilla joilla on häntäremmi niin sitten esteillä laitetaan häntäremmin tilalle geeli:)

      Poista
  7. Kiva postaus! Muuten jos halusit niitä kirjoitusvirheitä niin tuolla on "Harjasin itä reilusti yli 20minuuttia, eikä tullut puhdasta. Se hiekka kun ei vain lähde vaikka millä harjoilla yritin. " Niin eikö se pitäisi olla "sitä"? Ihan vain sanoin, kun halusit niitä kirjoitusvirheitä :)

    VastaaPoista
  8. Prestigen satulat on ihania istua! Meillä on myös sellainen issikalla :) Kiva postaus ja hyvä jos nyt ehkä löysitte sopivan satulan! :) Meetkö muuten millä satulalla kisoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tossa oli kyllä hyvä istua! Ihan omalla kun tuo ei vielä meidän oma ole, vain sovituksessa:)

      Poista
  9. "Show shamppoolla" (varmaan väärin kirjoitettu) lähtee älyttömän hyvin hiekka ja pölyirti karvasta. Kannattaa kokeilla!!

    VastaaPoista
  10. mulla on kanssa toi prestigen meredith ponillani, tykkään tositosi paljon!

    VastaaPoista
  11. muuten kun sanoit että ei saa puhtaaksi heppaa vaikka millä harjalla harjais, nii kannattaa kostuttaa pyyhe ja sillä ja harjalla vuoronperään sukia. lähtee ainakin omasta ponista kaikki se 'irtopöly' jne hyvin pois :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu pitääpä kokeilla noin, normaalisti harjaan ja lopuksi otan vain märällä rätillä sen pois:)

      Poista
    2. Meillä lähtee sillain hyvin et harjaat eka sillain nopee sen vaan sit hierot niinku turpeella ja puruki käy niin hepan läpi ihan sillain kunnolla saa olla sitä purua/turvetta ja kunnolla hinkkas ja lopuks viel harjaa nii lähtee hyvi :)

      Poista
  12. Muistaakseni jossain hevoshullussa luki joskus että hypätessä pitäiskin olla joku romaani tmv satulan alla että se antaa paremmin tilaa sitten hevosen selälle tai jotain tommosta.

    VastaaPoista
  13. Ihanii kuvii.Miul on ollut tuo Prestigen Meredith satula voin vaan sanoa et on tosi kestävä ja hevosellekin jää paljon tilaa liikkua+ei tuu helpost kulumii , hyvät tuet.Mut jos sulle ei käy tuo prestige niin suosittelen kokeilemaan tuota jotain Bates estesatulaa:)tai joku muu Prestigen satula koska on ihan todella mukavat ratsastajalle ja hevosellekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos:) Juu moni on tuota Bates satulaakin suositellut!

      Poista
  14. Kiva postaus jälleen! Kiva näkönen toi prestige (kirjotinko oikein?):D

    VastaaPoista
  15. Hyppäsit ilman turvaliiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. siis-omg.kamalaa.Varmaaa-puoletkaa-maailman-ihmisistä-ei-käytä-turvaliivii-jos-hyppäää-n5-hyppyy

      Poista
    2. tarkotti toi ano varmaa sitä ku tiial on yleensä aina ratsastaes turvaliivi :)

      Poista
    3. Niin hyppäsin! Ei ollut tarkoitus nimittäin hypätä ja jos esteet ois yhtän noussu niin ois kyllä haettu tallista:)

      Poista
  16. Kiva postaus :DD Tykkäsin kun tää ei ollu ihan tavallinen postaus!

    VastaaPoista
  17. Hyvä postaus. Huomas tosta ekasta satulasta ettei se sovi kovin hyvin Voitolle. Mut nuo kaks vikaa satulaa näytti kivoille =D

    VastaaPoista
  18. Kiva postaus!:) Noi satulat sopii Voitolle tosi hyvin! Mikä noista satuloista oli PARAS

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luitko postausta?

      Poista
    2. No kyl sun sit pitäis tietää

      Poista
    3. Hyppäsin pari vähän kavalettia isompaa estettä Prestigellä ja sillä oli kyllä tosi hyvä hypätäkkin. Voitto oli jopa normaalia eteenpäin pyrkivämpi tällä satulalla! Prestige sai sitten jäädä meille perjantaihin asti ja molemmat valmentajat vielä katsovat sen istuvuuden. Jos se sopii niin tässä taitaa olla meidän uusi perheenjäsen! opetelkaa lukemaan postaukset!

      Poista
  19. Hei.
    Kirjoitin pienen esittelyn/arvostelun blogistasi omaani. Se ei ole kauhean pitkä, mutta varmaan sinulle ihan mukavaa palautetta.

    Tsemppiä kilpailukauteen ja toivottavasti satula istuu!

    VastaaPoista
  20. Ei millää pahalla, mutta sulla ei oo enää nii hyvä istunta kun ennen. Et myötää nii hyvin esteellä ku ennen. Ihailin ennen sun ihanaa istuntaa mutta se on vähän ruostunut.... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ite en nää siin itää huonoo=/

      Poista
    2. Tiesitkö ettei ohjia pidä heittää ihan löysäksi? Noissa myötään kyllä mielestäni ihan riittävästi :D

      Poista
  21. Mun lempi ponilla Rampsulla on toi Prestigen Meredith satula ja se on shetlanninponin kokoo. Se on tosi hyvä istua:):):). Talvella siinä on karva ja se satula on saanut paljon kehuja mukavuudesta. Se on nyt ollu Rampsula noin. 1 ja puol vuotta ja kestäääääää!!!!!!!!!.Esteillä on ollut tosi hyvä:)=). Ei edes huomaa että "Ainiin mulla on satula LOL" mulle on tullu semmonne tunne!!!!!!!!!!!!!!! Kirjotinko ton satulan oikein ? Aijokko pitää ton satulan????? Hyvää kevättä ja Voitolla sokerin pala!!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jKirjotit oikeen ja hyvä kun sinäkin oot tykänny:)

      Poista
  22. Ihana postaus! +Miten oot tehny ton taustan tänne blogiin vai ootko ite tehny sitä?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos:) Oon tehny ton ite photarilla vaan sellasen ison kuvan:)

      Poista
  23. Ainii HYVÄÄÄ postaus ei oo mikään tavallinen!!!!!!!!!!!!!!!!!! Näytti sopivan tosi hyvin ne kaksi vikaa satulaa. Se eka ei edes sopinu Voiton ulko-näköön!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  24. Mitä hintaluokkaa noi satulat on (:?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ekan hintaa en tiedä mutta nuo kaksi vikaa 2000-3000e :)

      Poista
  25. oliko näissä satuloissa jalustimet ja hihnat mukana, vai vaihdoitteko joka kerralla jalustimet seuraavaan satulaan? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^ sinäkö sen tiiät?

      Poista
    2. Kyllä tuossa yhdessä kuvassa ainakin Tiialle kannetaan satulaa ilman jalustimia ja Tiialla näyttää jalustimet olevan irtaalleen kädessä, joten luulen että vaihtoivat.

      Poista
    3. tuo toinen anonyyi niin sillä taitaa olal jokin ongelma kun kaikilel aukoo täällä päätään!? kuvastahan sen näkee jos joku jaksaa niitä edes katsoa!!

      Poista
    4. sori ku tungen tähä mut et säkää varmaa iha terve oo ku toisii täälä haukut.

      Poista
    5. En oo haukkuna sanoin! ;)

      Poista
    6. no voisit vähä miettiä mite sanot.. sulla se ongelma tässä taitaa olla ja sanoin tuon ''sinäkö sen tiiät'' jutun ihan vain kysymyksenä., koska mua ärsyttää se että kaikki täälä luulee tietävänsä Tiiasta, Pinjasta, Lillistä ja Voitosta kaiken, paremmin kuin Tiia itse ja tulevat muutenkin vastaamaan kaikkiin kommentteihin.. :)

      Poista
  26. Moi! =) Siihen hiekka-ongelmaan;
    katoin kerran sun youtube-videon, jossa otit sillä teidän keltasella imurilla hiekat pois Voitolta. Oli kuulemma teidän iskän idea :)
    Se oli se "Nyt iski idealla"-video.
    Muuten, sun blogi on parhaita mitä oon koskaan lukenu ja Voitto ja Lilli on ylisööttejä! :)
    Pidän peukkuja pystyssä teille, että teitä onnistais kisoissa. (;

    VastaaPoista
  27. Luin ton sun esittelyn, ni tajusin, että meillä on sama etu- ja toinenimi. Olen meinaan itekkin Tiia Tuulia. :)
    Uih, hollantilaiset puoliveriset on ihania <3

    VastaaPoista
  28. Mä sovitin kans montaaa prestigen satulaa ja rakastuin tuohon meredithiin heti ekalla istumalla enkä vaihtais pois! :)

    VastaaPoista
  29. Prestiget on kyllä ehdottomasti parhaita estesatuloita! Meillä on Joy Jumper, ja ihan mielettömän hyvä! Tosin koulutreenit sillä on kyllä jotain painajaista, mutta esteillä sitä parempaa ei voi löytyä! =)

    Toivottavasti tuo satula sopii teille :))

    VastaaPoista
  30. Kokeileppa mahic brushia !:) sillä lähtee lika hyvin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Macic brush on erittäin hyvä hoitsullani nassella ruunalla, on pinkki sellane. Ja on hyvä! Saa ne liat, hännän harjan, jalat ja mitkä lie tupsut sillä puhtaaks suosittelen myös!

      Poista
    2. Ei tarvii mitään sellasia kun ihans ellanenkin vaan et kastelee pyyhkeen ja sillä pyyhkii läpi,tulee kiiltävä aj pölyt lähtee! ;)

      Poista
  31. Mulla on prestige meredith D eli tuplanahkanen :) älyttömän hyvä ja sopii monille eri hevosille! :) envaihtais pois mistään hinnasta :)

    VastaaPoista
  32. Oon just Kuopiossa ja kyttään koko ajan jos nään jotain joka liittyy teihin =DDD tiiän et en nää mut ihasama ootte parhaita! Toivottavasti satula on hyvä!

    VastaaPoista
  33. Toi Prestige näyttää tosi hyvältä, ja sopii Votenkin selkään hyvin :) Toivottavasti se nyt tuli jäädäkseen !

    Ootteko muuten menossa kuninkuusraveihin ?

    VastaaPoista
  34. Esittelin blogisi omassa blogissani ja arvioin/kehuin blogisi:)
    Käy kurkkaa: www.xoxohorse.blogspot.com

    VastaaPoista
  35. tosi kivoja kuvia! :) miulla on ihan sama ongelma ton pölyisyyden kanssa. Pesin oman kisaratsuni eilen ja se oli tänään ihan yhtälikainen kuin ennen pesuakin -> pieni epätoivo :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Voiei, no onneksi kisoissa satoi niin ei sitä likaa huomaa;)

      Poista
  36. Ratsastatteko te (sinä ja Pinja) muilla hevosilla ku teijän omilla??:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ^Sinähän sen tiedät paremmin kuin Tiia ;)

      Poista
    2. No en tiedä mutta ajattelin vains anoa,toki ne joskus saattaa ridaat mutat ei ne käy eim missään tunneilla.Onko sulla anonyymillä sitten joku vitun ongelma ku tuut aukoo päätään ku joku vastaa ystävällisesti???

      Poista
  37. meilläki on prestige ja istuu kuin hanska kaikille ! suosittelen !:)

    VastaaPoista
  38. Nyt on kyllä pakko kommentoida et joskus tuntuu et kaikki tapahtuu niinkun meillä! Tarkoitan siis et joskus jos mä oon ratsastanu ja ei menny parhaasti niin kun mä luen sun uuden postauksen sullakaan ei mennyt hyvin, kun mulla menee sullakin menee hyvin. Mä tipun, sulle kävi jotain huonoa yms. Niin jännää ja nyt kun mun hepalla on epäsopiva satula niin voitollakin on! Ja kun luin et sulle ja votelle löyty hyvä satula niin meillekin löyty juuri sopiva.... Jännää :D

    VastaaPoista
  39. Hevosella jolla kisaan on juuri tuo prestigen satula, on kyl ollu tosi hyvä/kiva ja miellyttävä ratsastaa, varsinki korkeimpia ratoja on mukava sillä hypätä kun saa kivasti tukea ja kuitenki satula joustaa et ei ole sellai kivikova tönkkö istua (: toivottavasti sopiva satula löytyy ja pääsette sitten taas etenemään kun varusteet kunnossa.. (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että sinäkin oot tykänny, toivottavasti tuo tai joku muu nyt sopii voitolle hyvin:)

      Poista
  40. Nyt kyllä poikkeeaa aiheesta mut mistä ootte ostanu sen teiän loimitelineen joka on siellä teidän tallissa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niitähän saa vaikka horzen ja hööksinkin nettisivuilta tilattua :)

      Poista
    2. Mutta itse kun etsin nii löyty vaan sellasia joissa ne loimet ois niiku päällekkäin tai sitten en vaan oo huomannu? :)

      Poista
    3. http://www.horze.fi/Horze-loimitanko/50045,fi_FI,pd.html tuossa on yksi mutat ei ole samanlainen kuin tiialla ja niillä.


      http://www.suomenratsutarvike.fi/loimiteline-hansbo-loimea-p-3117.html?osCsid=1487aef3bdb74eb515be124191fe0244 mutta tuossa on sellainen kuin tiialla ja niillä

      Poista
    4. http://www.illis.fi/21

      Tuo loimiteline meillä on:)

      Poista
  41. Meillä on käytössä ollut jo noin vuoden ajan prestigen estesatula, en nyt muista tarkempaa merkkiä, mutta voin vaan suositella prestigen satuloita ! Laatu on hintaan nähden kohdallaan :) ehdottomasti suositelen !

    VastaaPoista
  42. Oon nähny muutamilla ammattiesteratsastajilla tuon meredithin, myös mun pomolla on 2 sellaista ja itekkin kyl tykkään :)

    VastaaPoista
  43. niin ja vielä lisäys! magic brush on tosi hyvä hiekan harjaamiseen ja sit kans sellaset kovat muoviset suat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekkin olen nähnyt! Hyvä kun muutkin ovat tykänneet. Pitääpä kokeilla!

      Poista
  44. Wat!! Miten voit olla noi läski??!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tottakai tänki n kommentin lisääjä oli anonyymi -.- oikeesti mikä teitä vaivaa ? .__.

      Poista
    2. Kuka??Tiia eioo läski.Voittokin on hevoselle todella hyvässä kunnossa...

      Poista
    3. Mä en nää missään täällä läskiä?

      https://www.google.fi/search?hl=en&site=imghp&tbm=isch&source=hp&biw=1366&bih=643&q=l%C3%A4ski&oq=l%C3%A4ski&gs_l=img.3..0l6j0i5j0i24l3.722.1264.0.1363.5.5.0.0.0.0.131.375.3j2.5.0...0.0...1ac.1.12.img.wWsEPcIzJhU#imgrc=45PiMSNkm0a4gM%3A%3BER8VrlTUOuJrhM%3Bhttp%253A%252F%252Fstatic.naamapalmu.com%252Ffiles%252FIX%252Fmedium%252FXvID5Y091CGeJtcI0AIC.jpg%3Bhttp%253A%252F%252Fnaamapalmu.com%252Ffile%252F44146%3B620%3B465 <--- Toi on läski ;)

      Poista
  45. Kokemusta prestigestä, on ollut kyllä mun paras satula ikinä! :) Voin vain lämpimästi suositella!

    VastaaPoista
  46. Tuo vika oli minun mielestä kivoin en ole itse kokeillut mutta näyttää hyvältä

    VastaaPoista
  47. Minkä ihmeen takia sinä koeratsastat satuloita lampaankarva satulan alla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luetteko te ihmiset postauksia laisinkaan?

      Moni varmaan miettii miksi sovitettiin noita karvan kanssa. Itse kumminkin mielummin hyppään tuon karvan tai jonkun muun pehmusteen kanssa joten siksi tuo karva tuolla välissä. Valmentajien kanssa sitten sovitetaan satulaa tietysti myös ilman karvaa, kuten mekin kokeiltiin käytävällä olleassa. Tiia haluaa että se on pehmeämpi hevosenkin selkään kun hyppää!

      Poista
  48. Jeee voitolla ja tiialla menny hyvin kisat:Päivän saldo: kaksi puhdasta rataa ja yksi ruusuke! Hieno Vote ♥ tiia oli laittanu tolleen faseen,onena tiia ja vote!

    VastaaPoista
  49. Miks kaikki heppabloggaajat ovat niin rumia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onko Tiia muka ruma,Pinja,Nona,Kaktu yms?katso peiliin ja sano sitten! ;)

      Poista
  50. istut tosi huonosti kaikissa noissa "sileellä meno" kuvissa. kaikissa ihan etukenonen ja kädet makaa hevosen kaulalla.. vote raukka

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voivoi :( voittohan on jotunu täysin väärälle omistajalle ja kärsii :(

      Hei nyt järkikäteen, hevoselle ei oo mitään haittaa jos ratsastaja ei kanna käsiä tai on etukenonen, eikä toi nyt ees oo paha vaikka vähän eteenpäi nojaaki :D

      Poista
    2. tokihan sellasille hevosille se haittaa jotka on tarkkoja istunnasta mutta vote tuskin kuolee jos on vähän etukenoa ja kädet alaalla!? ;)

      Poista
  51. Tuutko sä kuvaa ens viikolla sorsasaloon niitä aluekisoja? (: mä meen siellä:D

    VastaaPoista
  52. Seuraatko uuttapäivää?? :D paras sarja<3

    VastaaPoista
  53. Onks toi teiän videonmuokkausohjelma ilmanen vai maksullinen? Ja onko se hyvä? Saako sitä ladattua mistään???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan nyt Tiian puolesta; Vegas on maksullinen. Toki sen saa laittomasti ladattua koneelleen, mutta en kyl suosittelis. Kaikilla on oma mielipiteensä tosta ohjelmasta, mut ite sanoisin että keskivertoa hieman parempi.

      Poista
  54. Anteeks jos tähän oot jo monta kertaa vastannut, mutta onko sulla käytössä tuo Google AdSense? Jos on, niin miten tuo toimii? (::

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On käytössä, ohjeet löytyypi googlaamalla:) En osaa oikeen selittää!

      Poista
  55. millon tulee kuukauden blogi postaus?

    VastaaPoista
  56. Kun teidän tallissa. On kolme karsinaa, ni onko Sinille suunnitteilla oma heonn jossain vaiheessa. Muuten Sini on tosi kaunis. Ku ekan kerran näin sen videolla ni luulin sitä Pinjaks ku se oli näkyny hetki sit sii videolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo omaa, se saa varmaan joskus Lillin ja Pinja saa uuden:) Mutta katsellaan, katsellaan:) Välitänpä sinille terkut!

      Poista
  57. Ihanasti Voitto kiiltää auringossa<3333333

    VastaaPoista
  58. Mitä sinä syöt aamupalaksi?:) olisi kiva saada joku resepti! Koska itse haluaisin maistaa jotain jogurttia johon laitetaan mysliä ja mitä lie muutakin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bulgaria jogurtti, banaani, marjoja, hunajaa, mysliä ja auringonkukan siemeniä:)

      Poista
  59. Voitko tehä sellasen: näin teen helpon bannerin photoshopilla -postauksen. Tiiän et kysytään paljon, ja harvalla on toi photoshop. Mut auttais tosi paljon ja varmaan on aika usea joka tarvitsis helppii sen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon tehnyt sen jo vielä pitää ladata tubeen ja blogiin :)!

      Poista
  60. Voiku Voitto on niin yli sulonen!♥
    mahtavalta näyttää hyppy!

    http://partsofmylif.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  61. toi näyttää tyhmältä ku oot muokannu tosta ylimmästä kuvasta riimunnarut pois /:

    VastaaPoista
  62. satula= perheenjäsen ??? ööö...

    VastaaPoista
  63. iiiiihana vote te ootte soma pari

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.