Kulisseissa

maanantai 2. syyskuuta 2013

Tällä kertaa ollaan Suitsisopin uutuuksien kuvausoperaation kulisseissa, voisin joskus koittaa tehdä tälläisen vaikka videona? Oisko ideaa? Tästä pääset katsomaan valmiita kuvia ja varsinaista postausta. Nämä kuvat ovat n.s vahingossa otettuja, mutta pitää jatkossa ottaa ihan tarkoituksella tälläisiä niin teillekkin selviää millainen operaatio tämä oikein on ;)


Yleensä kuvaillaan Pinjan kanssa toisiamme, mutta tällä kertaa äitikin oli välillä kameran takana. Kauppa on ihan kadun varressa, joten välillä sai odottaa että enin ruuhka helpotti tieltä, jonka toisella puolen kuvattava seisoi.

Näiden housujen kanssa oli vähän ongelmia, kuten kuvista voittekin huomata mun säätävän niitä milloin ylös ja milloin suoraan. Kuvissa varsinkin pitää säätää vaatteet just eikä melkeen kohdalleen, ettei ryppyjä yms. näy.
Saappaat eivät menneet kiinni, mutta ei se mitään. Kukaan ei tainut alkuperäisistä kuvista edes huomata että ne olivat auki, kiitos pienen photoshoppauksen. Tästä jokainen voi miettiä, miten paljon ammattilaiset muokkaavat oikeita mainoskuvia, kun minä amatöörinäkin pystyn jo tekemään ihmeitä..

"Ota niinku kuva et nää kengät näkyy tästä tähän"
Meillä mallit hoitaa myös määräyksen ja kertoo mistä kuvataan, näin ei taida ihan oikeissa hommissa mennä;)

Ja ettei menisi liian totiseksi piti vähän nauraakkin :D

Pinja kameran takana ja minä sommittelemassa ohjia satulahuopien päälle.

Lopuksi rupateltiin äidin ja Suitsisopin Sannan kanssa tulevista uutuuksista sekä katseltiin tulevia mallistoja. Oon jo ihan hukassa mitä mallistoa mä olin pari päivää sitten tsekkailemassa. En muista yhtään mitä juttuja on tulossa nyt talveksi ja mitkä mallistot on olleet vasta tulevan kesän juttuja. Onneksi en ole kauppais, sillä sekoaisin mallistoissa ihan takuulla.. Tällä viikolla päästään  muuten varmaan kuvailemaan tulevan kesän Euro-Starin mallistoa.


ps. Viime videopostaukseen tuli monta kysymystä käyttämästämme Vereduksen huippuhyvästä hännänselvitysaineesta. Nyt sain tiedon että sitä saa Suitsisopin verkkokaupan kautta ja tästä klikkaamalla pääset suoraan tilaamaan tuotetta.

78 kommenttia

  1. Hyvä postaus. Joskus olis joo tosi kiva saada videomuodossa tämmöstä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Koitetaan ensi kerralla toteuttaa, kameroita on vaan liian vähän:D

      Poista
    2. Kuvatkaa iphonel, ainakin mun omalla saaa 1080pixelist ( iPhone 5)

      Poista
  2. Kiva postaus ja toi kuva missä selität jotain, on tosi hauska :)

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. EIKU OHO HUPS !!!!!!!!!!!!!!!!!!! xDDDD

      Poista
  4. Kiva postaus! ja joku video olis kiva tuolta ku ootte kuvailemassa (:

    VastaaPoista
  5. Nuo satulahuovat mitkä on tossa ohjiensommittelukuvassa on tosi ihanan väriset :D <3
    Ootte tosi kauniita Pinjan kanssa ja uusi ulkoasu on ihana! :)

    VastaaPoista
  6. Kiva postaus :) Uusi ulkoasu on muuten ihan huippuhieno, tämä on jotenkin erilainen ja tässä on kivoja yksityiskohtia, muttei kuitenkaan liikaa :). Tää ulkoasu on varmaan hienoin tähän mennessä, toinen ylihieno ulkoasu oli se puutausta ja vaihtuva kuva bannerissa. :)

    VastaaPoista
  7. Kiva postaus!Voisko sinikin joskus tehdä videoita ihan yksikseen tai te vähän apuna olisi kiva katsoa hänenkin videoita!

    VastaaPoista
  8. Miten te saatte olla noissa vaatteissa kaupan ulkopuolella?Onko teillä joku erityis lupa vai kysyttekö aina että saatteko mennä kuvaamaan ulos?Voitko sanoo?-.-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on meidän mun sponsori niin saadaan tietty mennä vaikka kotiin kuvaamaan jos halutaan hyviä kuvia:)

      Poista
    2. meidän mun? :D

      Poista
    3. Janika ei vissii siis tiijä että oot suitsisopin malli vai? :)

      Poista
  9. Joo tehkää joskus videolla!

    VastaaPoista
  10. kiva postaus :-) ja hauska tää kommenteissa olevat puhekuplat :D

    VastaaPoista
  11. Niin voisitko jotenkin opastaa, kun on tehnyt sen poll kyselyjutun, niin mikä koodi niistä pitää kopioida, että toimii bloggerissa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kopioit vaan sen koodin mikä siihen tulee heti ekana:D?

      Poista
  12. Moi! Monelta ruokitte aina teidän hevoset? Onko Voitolla hwlppo ratsastaa ilman satulaa? Entä lillillä? Kiva jos vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokitaan aamulla klo 7, klo 12, klo 16 ja klo 20. Molemmilla omat haasteensa, Voitolla isot liikkeet ja Lilli on pallero jonka päältä valuu helposti.

      Poista
  13. Miten sait nää kommentit tollatteiks siisteiks?

    VastaaPoista
  14. mistä oot ostanu sun ne mountain horsen saaappaat? paljon makso ja onks ne ne richmondit? onko hyvät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On Richmondit en muista mistä kun ostin Finnderbyn kojusta, noita nyt on kuitenkin melkein joka kaupassa. On olleet tosi hyvät!

      Poista
  15. Hyvä postaus! Oot ehdottomasti mun suosikki bloggaaja! Tykkään sun molemmista blogeista ja luenkin niitä ahkerasti. Oon miettiny jo hetken et miksi ette käytä linimenttiä??(tiedän tämä ei liity postaukseen)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Koska linimentit on hyödyttömiä tai kylmäävät vain pinnalta, kylmätään siksi yleensä jäällä joka kylmää myös syvemmät kudokset:)

      Poista
  16. tosi kiva postaus!:) miks pinjan blogia ei pysty kattoo?:)

    VastaaPoista
  17. Miten te aina niinko meette kuvaamaan noita tuotteita? yhteistyön kautta vai??

    VastaaPoista
  18. Tosi kiva postaus, vähän erilaista!:) Tykkäsin ihan SIKANA, joten voisikko tehä jatkossakin? Videona samantapainen olis kans tosi kiva!;)

    VastaaPoista
  19. Tää on tosi kiva ulkoasu. Kivat vaateet! (taas vaihteeksi :D)

    VastaaPoista
  20. laitoin sulle sapoa, tuliko perille

    VastaaPoista
  21. Kerroit, että saatatte mennä kuvailemaan Euro-Starin ensi kesän kuvastoa. Voiko niitä sitten jo ostaa Suitsisopista? :)

    VastaaPoista
  22. Mietinki aina kui sun pohkeet näytti nii isoille niis saappaissa mutta tässä syy :D ihana postaus!

    VastaaPoista
  23. Kivoja noi kuvat ja muutenkin koko postaus ihana:)

    VastaaPoista
  24. Ois kiva jos tekisit sen videon muodossa :) Ihana postaus <3

    VastaaPoista
  25. Kiva postaus, se turkoosi huopa on ihana <3

    VastaaPoista
  26. Tosi ihana postaus! <3
    Voisitko tehdä taas joskus tässä MyDayn videona? :)
    Muuten, kummalla putkella tykkäät kuvata enemmän, lyhyemmällä vai pitkällä? (Ei kyllä liity postaukseen..:D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Juu teen toiseen blogiin mitä pikemmiten mydayn! Tykkään kuvata pitkällä kun sillä saa parempia kvuia!

      Poista
  27. Moi Tiia!
    Näin jossain sun vanhassa videossa sellaisen punamustaraidallisen raipan. Muistaakseni sanoit jotain että se raippa ei ole kauhean tyylikäs yms.
    Olisitko kiinnostunut myymään sitä? Tai jotain muuta sun vanhaa raippaa mitä et käytä/mielestäsi ruma yms? Nimittäin oon todella rakastunu suhun ja Voittoon ja ois tosi hienoo saada käyttöön sun vanha raippa :D joo tiiän voi kuulostaa vähän oudolta:) Mutta voisin myös ostaa Pinjalta jos sillä ois joku. Kouluraippoja en hirveesti tartte, mutta sellanenki käy. Jos möisit jonkun, niin mikä olisi n. Hinta + postikulut? Jos myyt ni laitan sul sit sähkiksen ni jutellaan sit lisää siis JOS olet kiinnostunu myymään. Vastaathan tähä kommenttii vaikka et möiskää:):)

    Tiiän kyllä et kuullostaa oudolt, mut oon iha tosissani:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin myydä jos tosissan haluat:) Meillä on montakin vähän käytettyä raippaa, kun minä en ainakaan pidä sellaisista löröistä raipoista kuten nämä ylimääräiset ovat. Laita säpöä jos oikeesti kiinostaa!

      Poista
  28. Kiva postaus:) Kivoja kuvia;)

    VastaaPoista
  29. Kiva postaus! :)
    Ps. Tuu josku Pieksämäelle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan oltu Pieksamäellä kerran jo kisoissa:) Ehkä tullaan joskus uudelleen!

      Poista
  30. Oonko ihan pihalla, koska mun mielestä et oo pariin kuukauteen esitelly kuukauden sponsorituotetta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot tainu olla lukematta postaukset, koska en ole erillisessä postauksessa niitä esitellyt vaan kerroin yhden kuvan alla että sain tämän kuukauden sponsorituotteeksi. Katsoppa (ja lue) tämä: http://lillivoitto.blogspot.fi/2013/08/suitsisopin-uutuuksia.html

      Poista
  31. Kiva tietää asiasta :)
    Odottelen tähän vastausta, että ovatko blogissasi kuvat ''Erittäin Suuria'' vai ''Suuria''

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikookohan Sini luoda itselleen blogia ;))))

      Poista
    2. Mun mielestä nää on "erittäin suuria" :)

      Poista
  32. ensi KESÄN mallistoa? :D Kuin ne on jo niin pitkälle kerenny suunnitella, eihän oo vielä syksykään kunnolla alkanu.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et taida tietää miten aikaisin tulevat kaudet suunitellaan, tehtaissa pitää pian aloittaa vaatteiden yms tavaroiden valmistaminenkin jotta ehtii tehdä kaiken tulevaksi sesongiksi:)

      Poista
  33. Jenny (ei ole tiliä&blogia)3. syyskuuta 2013 klo 15.43

    Joo, luen paljon blogeja ja oon huomannut että taustakuviasi on pari kertaa ollut että MISSÄÄN ei lue taustakuva plä plä.. Olen mennyt kommentoimaan asiasta heille

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että olet kommentoinut, voisitko linkata minulle ne blogit!

      Poista
    2. Enään tietääkseni ei ole
      Kaksi ovat nyt kirjoittaneet sinne sen ja yksi poisti blihinsa. Jotenka enään en tiedä. :D

      Poista
  34. Tosi kiva postaus siitä mitä kuvauksissa oikeasti tapahtuu. Tosi kivoja vaatteita, haluaisin itsekkin ostaa noista ehkä jotain. Ihmettelen miksi jotkut eivät pidä näistä yhteistyöpostauksista. Itse ainakin rakastan niitä ja on kiva tietää mitä muut on saanut yhteistyöllä.

    Toivottavasti jatkat yhteistyöpostauksia vaikka jotkut niitä arvostelevatkin. Sinulla on parhaat blogit( tämä blogi ja lifestyle blogisi siis) ja toivon että et ikinä muuta niistä mitään (postauksen sisällöiden suhteen).

    VastaaPoista
  35. Kiva postaus ja ois kyl tosi kiva, jos tekisit tälläsii videon muodossa. :)

    VastaaPoista
  36. heiii ,määki haluun ostaa sulta raipan tai jonkun ! :D mitä myyt , ja millä hinnalla ? :)

    camillan-blogi.blogspot.fi ois tooosi hienoo jos kurkkaisit ! :))

    VastaaPoista
  37. Voiko tehä sellasen postauksen jossa esittelet teijän talon? P.S ois kivä nimittäin nähä. ;)

    VastaaPoista
  38. Hmm it looks like your website ate my first comment (it was super long) so I guess I'll just sum it up
    what I submitted and say, I'm thoroughly enjoying your blog.
    I as well am an aspiring blog writer but I'm still
    new to the whole thing. Do you have any recommendations for first-time blog writers?

    I'd genuinely appreciate it.

    Also visit my site; gain weight

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.