Piikitys

keskiviikko 25. syyskuuta 2013

 Surkeesti menneen ruotsin kokeen jälkeen lähdettiin Sorsasaloon piikittämään Voiton jalat. Tällä kertaa vähän oudolla kokoonpanolla, sillä Lilli ja ihan yksin (Pinja viihdytti sitä koko ajan) kotiin ja Voitto matkusti yksin. Jonkun verran se hirnui ja yritti kuopiakkin, mutta muuten sujui kyllä tosi hyvin. Voitto siis piikitetään irtopalaleikkauksen jälkihoitona puolen vuoden välein. Nyt oli suorastaan ilo mennä klinikalle, koska aikaisempina kertoina Voitto on ollut selvästi epäpuhdas ennen piikitystä. Nyt ei ollut mitään epäpuhtautta vaan ihan meidän omia johtopäätöksiä kivusta, joka ei kuitenkaan ehtinyt näkyä ulospäin.

Itse toimepide sujui hyvin. Voiton papereissa olikin merkintä, että vähemmän rauhotusainetta ja heppa saikin sitä vähemmän. Lääkäri joutui kumminkin lopussa testailemaan, että reagoiko tää hevonen oikeesti mihinkään vaikka oli saanut tosi vähän sitä rauhotetta. Melkoisen hoippuvainen hevonen me talutettiinkin koppiin ja varsinkin sieltä ulos. Hetken tuntui kotipihassa, että ei tästä tuu mitään kun jalat meni ihan miten sattuu ristiin ja rastiin lastaussillalla. Nyt lepäillään ihan ilman mitään liikutusta 5pv, jonka jälkeen sitten normaalin käyttöön ja 10pv päästä saa hypellä. Ehditäänkin näillä näkymin juuri sopivasti 13.10 pidettäviin Kimmon kisoihin sekä Sanna Backlundin valmennuksiin. Ihanaa päästä taas pitkästä aikaa Sannan treeneihin, toivottavasti ryhmät tulee tarpeeksi täyteen jotta ne nyt edes järjestetään..



69 kommenttia

  1. Kiva postaus ja kivoja kuvia!;)

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Eka joka kirjottaa eka kommentin! XD

    VastaaPoista
  4. Kui se koe meni huonosti, tai siis minkä numeron sait? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eime olla vielä saatu niitä, palautuspäivä on keskiviikkona!

      Poista
  5. voi vote! no muttta nyt saatiin kivut pois jaloista! :) 10 kommentoija

    VastaaPoista
  6. Mikä ripsiväri sinulla on ja onko se veden kestävä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ripsenpidennykset eli en käytä ollenkaan:D

      Poista
    2. Mutta ennen sitä?

      Poista
    3. Käytin Meybellinen ripsareita, ne kaikki on melko hyviä:)!

      Poista
  7. awww ihana vote ku ihan pöpperössä:3 on se siis muutenki söpö!:DD

    VastaaPoista
  8. Täytyykö Voitto rauhoittaa jokaisessa "erilaisessa" tilanteessa, kun ainakin muistelen, että se pitää rauhoittaa jopa raspaukseenkin..? :o Rauhoitetaanko se kengityksenkin ajaksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raspaukseen ell rauhoittaa automaattisesti kaikki, eri asia sitten nämä kengittäjät jotka meilläkin yrittivät raspata ilman rauhotusta. Siistimpää ja kivempaa on kumminkin raspata rauhotettuna. Piikitysniveleen on mielestäni jopa riski tehdä ilman rauhotusta ja tässäkin tapauksessa ell rauhottaa sen enenpää kyselemättä. Ei todellakaan meidän heppoja tarvi kengitykseen rauhottaa, sen verran pullaponeja ne on luonteeltaan:)

      Poista
    2. Meillä kun eläinlääkäri kävi raspaamassa ei rauhoittanut :)

      Poista
    3. Meilläkin kun eläinlääkäri kävi raspaamaassa niin kysyi että haluanko että rauhoitetaan mutta en antanut rauhoittaa koska toimenpide sujuu ilman sitäkin! :)

      Poista
    4. jännää meiklä pistettiin heti rauhote, mutta ei ois kyllä ilman onnistunut kun varsinkin Lilli on rauhoitteenkin kanssa yksi vaikeimmista raspattavista..:D

      Poista
    5. Meillä on aika paljon hevosia (15) niin kun ell käy raspaamassa, rauhoittaa kahta vaille kaikki. Eli ne ketkä tarvii rauhotusta :)

      Poista
    6. Kiva postaus toivottaan että Ruotsin koe ei mennyt päin puuta!!

      Poista
  9. ahahaa ihana vote siitä jotenki tulee aina oma hevonen mieleen :D

    VastaaPoista
  10. Niin sama kysymys mikä tuolla ylemmällä anonyymillä oli tuosta rauhoittamisesta :) Ja Tiia todella ihana blogi sinulla, kiva ulkoasu ja banneri ja muutenkin todella kivat postaukset joissa on paljon tekstiä ja aika paljon kuvia 8) Mutta kauanko aikaa kulutat bloggaamiseen, koska tähän sinun blogiisi näyttää olevan panostettukkin.

    VastaaPoista
  11. hyvä postaus vote onniin söpö :)

    VastaaPoista
  12. Mekin käytiin eilen kahden ponin voimin eläinlääkärissä, toisen kanssa on nyt neljäviikkoa kävelyä ja sai suonensisäisesti jotain lääkettä niveltensä vaivoihin. Pienempi poni rauhoitettiin sudenhampaiden poistoa varten ja mietitiin että pysyykö pystyssä matkan ajan. Välillä kun käytiin katsomassa niin tukeva haara-asento oli ponilla ja kotona jo virkeampi vaikka vielä hoippuikin :D

    http://sulkkujamina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  13. Voiku toine on ihan huppelissa :3!

    VastaaPoista
  14. Voitto on kyllä niin sulonen noissa kuvissa! :D

    VastaaPoista
  15. Mäkin oon oottanut Sannan valkkoja kuin kuuta nousevaa, ihanaa päästä taas sen treeniin! :)

    VastaaPoista
  16. Mitä siihen niveleen siis piikitetään? Jotain kipulääkettä vaiko hä?

    VastaaPoista
  17. Voikun Vote on söpö! <3 Mitä ell tarkottaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ell on lyhenne eläinlääkäristä :)

      Poista
  18. Voitto näytti iha varsalta noissa kuvissa:D Voi pieni Vote.

    VastaaPoista
  19. Tosi kiva postaus! Ootte Pinja kaa tosi kauniita! Kuka muute on Joonas ei vissii oo sun veli mut onko kaveri? Onko Voitol ihan hirveen isot liikkeet ja minkä laibe se ylensä on ratsastaa? Ku sä meet aillä nii hirvee hyvu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se on mun poikaystävä:D

      Poista
    2. Voitto on lutunen noissa kuvis:)tulee mieleen kuollu hoitsuni :(

      Poista
  20. oiii... Sanna Baclundin on mun idoli!! En oo koskaan pääsy sen valkkuun paljoks sen tunti/valmennus maksaa??

    VastaaPoista
  21. En muista tarkkaa mut jotai 50-80e, ku tänne kumminki on matkaa nii tulee

    VastaaPoista
  22. "sillä Lilli ja ihan yksin" tarkoititko että "sillä Lilli jäi ihan yksin" ? Sori, jotenki pomppas silmään :D Hyvä muuten että koitatte pitää Lilliä ja Voittoa vähän erilläänkin, niin jos tulee esim. jonkinlainen hätätilanne niin on helpompi olla toisen :)

    VastaaPoista
  23. Kiva postaus voitko tehä mydayn videona youtubeen ei oo pakko sillä sähän teit vasta viimeviikol;)

    VastaaPoista
  24. Älä vaan sano että Voitolla on toppaloimi päällä noissa kuvissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On, tiesitkö että rauhottamisen jälkeen pitää olla normaalia lämpimämmin päällä?

      Poista
    2. No tiesin kyllä mutta tuskin ihan 300g toppaloimea sentään! entäs sitten kun glippaat sen ja annetaan rauhotus niin sitten sulla on vamaan 10 toppaloimea päällä!

      Poista
    3. Eiköhän Tiia osaa ihan oikeanlaisen loimen Voiton selkään laittaa, ei tarvitse sinun sekaantua :D

      Poista
    4. Eikä sinun! ;)

      Poista
  25. Kiva postaus. Onnee valkkuihi ;) Ootteks muute kokeillu söpölle Votelle sitä utta loimee??? Siis se minkä ostitte stadikalta???

    VastaaPoista
  26. hei jeeee meki tullaa kimmolle kisoihin ja sannan valkkuu!!! :)

    VastaaPoista
  27. http://iiris-ikioma.blogspot.fi/2013/07/tiedatteko-ne-voitto-kotiin-ja-bonbon.html

    ^^ :33

    VastaaPoista
  28. Moi Tiia!

    Olen käyttänyt sun tekemää taustaa blogissani, jos haluat mennä katsomaan niin: siiri-ja-ponit.blogspot.com

    VastaaPoista
  29. Moi Tiia!

    Olen käyttänyt sun tekemää taustaa blogissani, jos haluat mennä katsomaan niin: siiri-ja-ponit.blogspot.com

    VastaaPoista
  30. Awwwww... lutunen! En tiiä mistä puskasta tää tuli mieleen, mut haukotteleeko voitto aina kun sille laittaa suitsia? Ja niinku mitä sille kielelle on niinku tapahtunut?
    T: Utelias ihmiu

    VastaaPoista
  31. koska tulee arvonnan voittajat tänne

    VastaaPoista
  32. Millon arvot ne kannukset?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannusarvonnan voittajaksi arvoin juuri osoitteen: sirsorsa@gmail.com tuo on ollu fasessa jo vaikka kuinka kauan eli kannuksen on jo arvottu! :)

      Poista
  33. ihan oikeesti sun mielestä hevonen pitää rauhoittaa n. 15 sekunnin piikityksen takia? Mikä ratsuja vaivaa, kun kaikki hommat pitää hoitaa rauhoitettuna? EIkö niitä hevosia voi opettaa käyttäytymään just esim. klinikalla ni ei tarvis rauhottaa joka kerta?

    Mun vuotias varsakin seisoo klinikalla kuvattavana, taivutettavana ja laitettavana ihan ilman rauhottavaa. Oon tehny ravitalleilla töitä reilu 10 vuotta enkä ole oikeasti nähnyt koskaan, että hevonen tarvitsee rauhoittaa piikitykseen. Huulipuristin toimii, jos ei muuten polle pidä jalkaa paikallaan.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.