Voiton ruokinta

lauantai 28. syyskuuta 2013

Tälläisen postauksen olen jo tehnyt joskus aiemmin, mutta Voiton ruokinta on hiukan siitä muuttunut. Me ollaan pyritty ruokkimaan mahdollisimman simppelisti ja järkevästi meidän hevosia. Ne syö tarvittavat mössöt, kauraa ja heinää. Meillä tärkeänä hevosen ruokinnassa pidetään säännöllisyyttä ja järkevyyttä, vähän ruokaa monta kertaa päivässä eikä mitään hömppäaineita.


Meidän hevoset syövätkin neljä kertaa päivässä. Aamuruuan 6-7 välillä. Ne saavat ensin mössöä ja sen jälkeen ne viedään ulos syömään heiniä. Hevosellehhan olisi parasta, että se saisi syödä ensin heinät ja vasta sen jälkeen kaurat. Meillä ei olla oikein onnistuttu sellaista rytmiä luomaan, joten ollaan jo 3vuotta ruokittu näin eikä kukaan ole vielä kuollut ;) Seuraavalla ruualla kello 12 aikoihin hepat saavat vain heinää. Nämä kaksi ensimmäistä ruokaa äiti hoitaa meidän ollessa koulussa. Kolmannen ruuan hevoset saavat neljän aikoihin, silloin ne saavat mössön, jonka jälkeen heinät. Illalla ratsastuksen jälkeen n. klo. 20 hevoset saava vimeiset ruuat. Taaskin nurinkurisesti ensin rehut ja sitten iso kasa heinää yöksi.


Aina illalla tehdään valmiiksi kulhoon Voitolle mössö, jossa on 1dl pellavaa, 1dl kivennäistä ja 2dl Fiberlinä kaikki turvotettuna. Kulhosta jaetaan siiten jokaiselle päivän ruualle kauran sekaan vähän mössöä. Kauraa Voitto saa 3litraa päivässä, eli 1litran joka ruualla. Ollaan koitettu miettiä, että jokaisella ruualla mitä meidän hepoille syötetään on joku virka. Pellavaa ne saavat vatsan hyvinvointiin, kivennäisestä vitamiinejä yms. kun syövät vain kauraa ja Fiberline on ns. energiarehua. Voitto syö alhaisen hemoglobiinin takia rautakuurin kahdesti kuukaudessa, eli muutamien päivien ajan sellaista rautajauhetta. Parastahan olisi, että hevonen söisi mahdollisimman monet ruuista kuivana, kuten Lilli meillä syökin. Voitolla ei tahdo kielivamman takia pelkän kauran syöminen olla kovin nopeaa eikä se aina edes syö niitä vaan siirtyy suoraan heinään. Tästä syystä laitetaan jokaiseen ruokaan mössöä, jonka ansiosta Voittokin syö nykyään aina ruokansa.

Eli lyhyesti vielä:
aamu: 1/3 mössöstä ,1litra kauraa ja heinää
päivä: heinää
ilta: 1/3 mössöstä, 1litra kauraa ja heinää
yö:  1/3 mössöstä, 1litra kauraa ja heinää

mössö: 1dl pellavaa, 1dl kivennäistä ja 2dl Fiberlineä kaikki turvotettuna


Miltä teidän korvaan kuulosti nuo ruokailut? 
Mitä sinun heppasi syö ja miksi?

171 kommenttia

  1. Mun heppa ei syö kauraa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. anteeks mitä?!? sun heppa ei syö kauraa?!?! sä et taida olla mikään hevostietoinen"ihan paska" ihan inffoks vaa sunnheppa kuolee pian! onnee sulle ku rääkkäät

      Poista
    2. Lol :D Toka ano, eka sano vaan ettei sen hevonen syö sitä, mut saattaahan se sitä kuitenki tarjota hevoselleen xd Voi helvetti oikeest tuut hetihaukkuu rääkkääjäks, oot varmaan joku 9- v joka on ratsastanu vast ½ kuukautta :D

      Poista
    3. Mietippä mitä suustas tai oikeestaan sormistas päästelet, koska on monia hevosia jotka ei saa kauraa. Niil voi olla allergia, ne voi kuumuu sen takii tai yksinkertasesti omostajat ei vaan haluu antaa kauraa.

      Et ei kuule hevoset siihen kuole, eikä se oo todellakaan eläinrääkkäysti. Josbon allerginen hevonen nii pikemminki se olis eläinrääkkäystä jos ei antais sitä kauraa.

      Poista
    4. Niimpä ei hevonen siihen kuole jos se ei syö kauraa!! mun hevonen syö jokapäivä mysliä ku se kuumuu ja tulee ihan sairaan villiks ja sit sillä on speedpoweria jota laitan aina puol litraa

      Poista
    5. Siis jos se syö kauraa ni se kuumuu ja tulee villiksi nousee pystyy ja pukittelee (sama ano joka oli tokavikana)

      Poista
    6. Hei jotkut hevoset ei syö kauraa, sen tilalla ne voivat syödä esimerkiksi täysrehua :)

      Poista
    7. Munkaan hevonen ei syö kauraa koska sille tulee kaurasta jotain patteja, eläinlääkäri on sanonut että ne on vaarattomia, mutta inhottavia

      Poista
    8. Yhdessä ratsastuskoulussa hevoset saavat vain heinää ja ovat silti hyvin terveitä!

      Poista
    9. Nii, vissii ne villihevoset josai kaurapelloilla elelee...

      Poista
    10. Öö ei meijänkää hevoset syö kauraa koska ne eisaa syödä sitä.Ei ne siihen kuole! Ne saa muualta tarvittavat jutut ihan varmasti! Älkää puuttuko toisten ruokinta asioihin !!!!!! Haukkukaa itteänne .. Ei tää oo sitä varte et haukutte muita ei pahalla mut ottaa päähän osa anonyymeistä ei ne kuole jos ne ei saa kauraa!!!!!!!!!!!!!

      Poista
    11. Niin ja mietippäs jos sun heppa ei söis kauraa ja joku rupeis vaan haukkuu sua ni miltä se susta tuntus?

      Poista
    12. Ei munkaan heppa syö kauraa vaan ihan kauratonta täysrehua.peacemakeriä :D koska se sekuaa jos.se saa kauraa :

      Poista
    13. Nii kaikki hepat ei voi syödä kauraa koska voi olla allergia tai ne kuumuu mut on muita viljoja/myslejä/rehuja jota ne voi syyä et kannattaa miettii/ettii tietoo ennen ku tulee haukkuu toisten ruokinta tapoja...

      Poista
    14. mun ponit syö kauraa ( molemmat este poneja) mut mun hevonen ei syö . ihan sen takia kun ei haluta antaa sille . Entinen poni ei syöny kauraa , mutta noitten kahden kohalla päätettiin antaa mutta jätetään varmaan pois . ja hevonenki on estehevonen ja pärjää kyllä hyvin , eikä oo vielä kukaan kuollu vaikka kolmelle omalle ei olla annettu kauraa ... ja kyllä ovat vielkin hengissä

      Poista
    15. Mun poni syö pelkästään peacemakeria, aamulla ja illalla. Erinomaisesti tulee toimeen kun ei voi oikeestaan kauraa antaa kun ylimäärästä virtaa löytyy ihan tarpeeks muutenki.

      Poista
  2. Kuulostaa oikein järkevältä tuo teidän hevosten ruokinta!

    VastaaPoista
  3. Mäki annoin aina mun entisille vuokriksille ekan kaurat ym. ja sen jälkee vasta heinät, samoiten monissa muissakin paikoissa on tehty tätä mm. ratsastuskoulussa missä nyt käyn :)

    VastaaPoista
  4. Todella hyvältä kuulostaa, ja hyvä ettei heppanne syö mtn nykyaikasia rasvasia ja säilöntä ainetita täynnä olevia ruokia :)) Ja ei ne hepat siihe kuole jos syövät kauran ennen heiniä :)) Paras blogi ♥
    Mikä kielivamma Votella on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voiton kieli on ennen meille tuloa revennyt.

      Poista
    2. What¿¿¿hyi... Miten se sit hoidettii ¿ t: sama ano ^ voten tulesesta teille sil oli jalas irtopala ja kieli revenny¿¿¿¿¿¿¿

      Poista
  5. Mun mielestä kuullostaa fiksulta tuo teidän ruokinta tapa :) Mun heppa syö aamulla 1dl havens opti-growta, eli varsanappuloita kun on vasta 3v ja kivennäisiä. Sit Ilta-päivällä/illalla se syö 4dl opti-growta ja 1dl taas sitä kivennäisii ja on kokopäiväne heinä :)

    VastaaPoista
  6. Hyvältä kuullosti!:) Vuokraponi syö magnesiumia ja vitamiinia kauran ja kivennäisen lisäksi illalla:) Just Minna Salolahti ehdoteli näitä, kun kävi hieromassa :)

    VastaaPoista
  7. Suomenhevonen (ravuri) syö 2 l kauraa, 2 dl kivennäistä, suolaa, aminoboostia ja elektrolyyttejä. Seuraponi syö 1 dl kivennäistä, 1 dl kauraa, suolaa. Piensuokki (ratsu) syö 1,5 l täysrehua (ei suostu syömään kauraa) ja suolaa. Saavat ainoastaan illlalla ruoat. Heinää kolmesti päivässä.

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus!:) Paras blogi sulla! :)

    VastaaPoista
  9. tee ootta mun mielestä miettinyt oikein hyvin ton ruokinnan!
    mun lämpönen syö aamusin litran racing regular+biotin ja tarhaan heinää. päivällä heinää ja iltasin litran racing regular, 1dl kivennäistä +biotiini ja msm niveliin.

    Jos ootta kisoissa niin ne ruuat mitkä on kisojen aikana, jääkö ne välistä vai onko teillä mukana kisoissa ? :D

    VastaaPoista
  10. Kuulostaa hyvältä tuo teidän ruokinta ja olis kiva jos Pinja tekis Lillin rukinnasta kans tämmösen tai tee sinä!!??? :) Mun ponit (niitä on 2) syö: vanhempi joka (on 27,russi) Aamulla 3,5dl ragin ponya joka on ponien täys rehu ja mineral plussaa joka auttaa hyvin vointiin ja toinen poni (joka on vasta 5,shettis) 1,5dl raginponya ja mineral plussaa. Ruuat turvotetaan. Jos on kesä ja ne on vihreällä niille ei anneta muuta heinää paitsi illalla,ja jos on talvi ne laitetaan 8-10 aikaan ulos sillon ne saa heinää,joskus n.12-13,n.16-17 ja sitten illalla (talvisin) n.18-19 aikaan. Miltäs kuulostaa..?? ((; -Wilma

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan hyvälle, tosin yö jää tosi pitkäksi jos iltaruuat annetaan 18-19 ja aamulla talliin mennään vasta 8-10, siinä voi olla pahimmillaan 16h välissä ettei hevoset syö mitään:)

      Poista
    2. Eiiii!! Unohdin laittaa että kesäsin niillä ei ookko n.8h ilman ruokaa ja siis nille annetaan vielä n.22 aikaan vielä heinät jis on talvi.. :D

      Poista
  11. Tää kysymys ei liity mitenkää tähän postaukseen, mut voitko tehä banneri gimpillä videon (tai postauksen), ellei sulla oo jo?

    VastaaPoista
  12. mikä kielivamma votella on ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen kieli on ennen meille tuloa revennyt ja se on epämuodostunut:)

      Poista
  13. Mun heppa syö kerran päivässä 4 heinän kortta ja 6 kaurahippua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. munki heppa sama mut se saa noi kahesti päiväs niin se on aika plösö :)

      Poista
  14. kuulosaa paskalta.................!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkäs sinä sitten ruokit oman heposi (jos sellainen on) ja miten parantaisit Voiton ruokintaa?;)

      Poista
  15. kuulostaa tosi hyvältä, tosin voisitte edes pikkusen heinää tarjota ennen kauroja! :) meillä hevoset saa aamulla ensin jonku ruokakupillisen verran heinää, ja kun ovat niitä mussuttaneet suurimman osan niin saavat kaurat. Sitten ulos ne "kunnon" heinät. Päiväheinät ne saa yhden aikaan ja osa siinä yhteydessä myös väkirehuja. Kun hevonen tulee ratsastusta tms varten sisälle, saa taas karsinaan sen reilun ruokakupillisen heinää. Illalla saavat tosi reilut heinät ja sitten taas niiden jälkeen väkirehut. Talvella hevosilla on joskus tarhassa pyöröpaalit ja silloin saavat vain ne ruokakupilliset heinää, ettei mene ihan yliruokinnaksi :D tykkään tosi paljon siitä että teilläki on noin "luonnolliset" ruuat! tavalliset harrastehevoset pärjää vähemmälläkin kun sillä että ne saa kymmenestä eri purkista joka päivä ja älyttömiä ämpärillisiä.

    VastaaPoista
  16. Kiva kun teidän hepat syö 4 krt päivässä, yleensä hepatsaa ruokaa 3krt päivä ja yks tyyppi antaa vaan 2 krt päiväs :O Se on mun mieles ihan liian vähän. Ja sit on hyvä kun teidän hposet ei saa mitään ylimääräistä :);)

    VastaaPoista
  17. Se olis kiva, et sä tekisit sellasen videon missä sä teet sen ruuan ja sit ku sä meet antamaan niille niitä ruokia, niin silloin kuvaisit

    VastaaPoista
  18. Minun mielestäni nuo ruoka-jutut on kyllä tosi hyvässä jamassa ja se, että ruokitte 4krt päivässä ja jotkut ruokkivat vain 2-3 krt päivässä! Ja kun kattoo nois videoissa YouTubessa ja näissä teidän blogeissa, niin kyllä mun mielestä Voitto ja Lilli näyttää tosi sopusuhtasilta ja hyväkuntoisilta. :D

    VastaaPoista
  19. Mun mielestä te kyllä ruokitte ihan liikaa. Ei niitten hevosten tarvii saada heinää vielä, ku ne on jo ulkona syöny.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän ne tarhassa mitään heinää syö, kesällä tietysti vähän eritavalla:D

      Poista
    2. Mun syö poni syö (joku shettis risteytys) ½ l progressia turvotettu na ja sitte vitamiini + porkkanat leivät ja semmoset nii silleen syö kerran päivässä ja tietty kaikki heinät :)

      Poista
  20. Russ-poni syö heinää ja 1dl kivennäistä. Hevonen syö heinää, n. 3dl kivennäistä ja kauraa nostetaan ruokintaan kesän jälkeen eli eilen sai 6dl(nostetaan noin kahteen litraan?).Vielä on siis kummatkin syönyt päivisin ruohoa. Aamuheinät 6.30, ulos viedessä heinää 7.30, ulkona ruohoa (kun kokonaan siirtyvät niin ehkä 14(en ole vielä varma miten tänä talvena mennään) ), iltaruoka (kivennäiset ja kaurat) 19 ja yöheinät 22.-22.30.

    Ja nyt lisäillään kauraa hevosen ruokintaan kesän jälkeen ja sitten aletaan myös aamuisin antamaan kauraa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. iltaruuan aikanan siis myös heinää

      Poista
  21. Meillä syötetään Racingin kivennäisiä, mutta tulee vaihdos sillä siinä on kauraa.. Vaihdetaa Racingin Balance pussiin ja sen lisäksi syötämme karvanhyvinvointiin Racingin Biotin jauhetta. Tämä mössö syötetään vain kerran päivässä (ILLALLA)
    Heppamme oppi tässä vähän aikaa sitten jättämään jauheen syömättä joten laitoimme mössöksi kaiken :P Herrallamme on kaura-allergia ja ruokkiminen on siksi hankalaa, mutta heiniä tulee sitten enemmän ja sitä tulee 4x päivässä
    Kuulostaa varmaan hullulta, mutta poikahan on kunnossa ja karvakin oikealla mallilla. Aateltiin alkaa syöttämään myös pellavaa nuiden kaikkien lisäksi, kunhan paikkakuntamme rautia aukeaisi inventaarion vuoksi..
    Kellonajat: aamulla: 6-7 aikaan, päivällä 12 maissa iltapäivällä 16.00 ja iltatallia 19-20.00
    Mössöön kuuluu: 2d kivennäisiä, 2 mitallista racing bioting jauhetta. (Tulee olemaan pellavaa + -//- racingin balancea heti kun rautia aukeaa)

    Kaura-allergia ilmenee silmien ja karvissa kovaa ja kipeää "ihottumaa"
    Ja suomenhevonen on kyseessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mitä mieltä on Tiia?

      Poista
    2. Kuulostaa ihan hyvälle, vaikea sanoa kun en noita rehuja tunne:)

      Poista
  22. mun poni syö heinää, kivennäisiä, kauraa, energia pitoista mysliä, lesettä ja mg b12, msm ja biotinia
    ja hevonen syö pellettejä, kivennäisiä, lesettä ja heinää

    VastaaPoista
  23. Meillä ihan semisti liikkuva suomenhevosruuna syö 2 kertaa päivässä väkirehuja. Aamulla 2dl kauraa, illalla 2dl kauraa, 1dl kivennäistä ja suolaa. Jokaisella ruoalla myös heinää, sekä päivällä klo. 13. Aamulla saa n. 7.00 aikaa 3kg heinää ja ruoan, klo 13 3kg heinää ja illalla n. 20.00 4kg heinää ja iltaruoan. En kyllä tajua miksi Voitto syö noin monta litraa kauraa...? Meillä syö päivässä ton 4dl ja tuntuu silti virtaa tulevan aivan liikaa......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomenhevoset ja muut maatiasrodut ovat hyviä rehunkäyttäjiä ja monethan niistä ei syö mitään väkirehuja, puoliveriset saa usein enemmänkin ruokaa kun Voitto tietysti käyttökin vaikuttaa siihen. Voitto on laiska/normaalia tolla 3litralla kauraa:)

      Poista
  24. Mun hoitohevonen syö 1/4 L Mineral plussaa, puoli litraa mellaa ja 2 dl kivennäistä. Kaikki nää turvotan, ja lisään sitten litran kauraa. Tosin nyt kun nuo ruuat on lopussa, se syö progutia ja Grundia + öljyä toki aina ruuan seassa :) Heinät saa aina aamulla, päivällä ja illalla. Aamun ja päivän syö kuivaa, ja illalla Säilöä verkossa.
    Kokeiltiin kerran syöttää greenlinea (sillä on lihoituskuurilla) mutta sen tuloksena syntyi kutiavia patteja, joten ei enää sitä syötetä :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ööö... Mineral Plussa on kivennäistä, joten miksi saa lisäksi toista kivennäistä? ;)

      Poista
  25. Ei ole yhtään ylimääräisiä ruokia ja se on hyvä :)
    Meidän shettis söi uudelle tallille tultuaan säilöheinää, mutta sille tuli ripuli ja sitten takaisin vaihtokuivaan.
    Rehua syö: kivennäistä;hippasen pellavaa ja ponirehua myös suolaa laitetaan hieman :) Välillä todella rankkojen (valjakkotreenien jälkeen) saa jotain vitamiinia ja elektrolyyttiä :)

    VastaaPoista
  26. Tosi hieno postaus! Tuo on tosi hyvä ruokailu hevoselle! Milloin julkaiset arvonnan voittajat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on julkaistu jo ja palkinto lähetetty voittajalle!:)

      Poista
  27. tosi kiva postaus :) voisikko joskus tehä sellasen postauksen mis hyppäisit ilman satulaa, vaikka jotain pieniä jos hyppäät ees koskaa ilman satulaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tätä kysytään multa tyyliin kerran viikossa ja vastaus on edelleen sama, en hyppää ilman satulaa näillä näkymin. Joskus jos satun hyppäämään niin kuvataan tietysti sitten:)

      Poista
    2. Mikset hyppää ilman satulaa? Se on tosi kivaa!! Ite meen melkein aina ilman satulaa, vaikka ponini vähän temppuilee!

      Poista
  28. samallaiselta näyttää meidänkin ruuat pellavaa ja kivennääisä samoista syistä mutta käytän progressia ja kauraa energian saantina ja vähän mysliä kun kaviot ovat helposti lohkeilevaa ja kenkät irtoilevt nopeasti melko ja tätä mössöä kolme kertaa päivässa:)

    VastaaPoista
  29. kiva postaus ja hyvä ruokinta!:)
    mun polle syö yleeensä pelkästään heinää, koska sillä on kivennäissuola kivi, mutta rupean antamaan sille kauratonta rehua, koska se kuumuu jos se saa kauraa. (: Onko se susta ihan ookoo?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa tuntematta, mutta kuulostaa ihan hyvälle:)

      Poista
  30. Syökö teidän hepat muuten säilö- vai kuivaheinää?:) Kiva postaus

    VastaaPoista
  31. mun hevonen on helppo lihoamaan ja siksi sille annetaan todella todella vähän kauraa.mutta heinää on laitumella ja tallissa ja suola kivi ja nuolu kivi on aina tarjolla.

    VastaaPoista
  32. Tosi järkevä postaus Tiia, tykkäsin :)

    Oma hevoseni ei syö paljoa kauraa, koska kuumuu usein ratsastaessa liikaa kauran vuoksi. Illalla heppa saa turvotettua pellavaa joka on suolistolle hyvää koska imppaa!

    VastaaPoista
  33. Mun poni syö pellavaa, Re-Leveä, kauraa ja progressiä.

    VastaaPoista
  34. Outoo ku jotkut tyyli ~12 vuotiaat ponitytöt ratsastuskoulusita kommentoi tänne "kuulostaa hyvältä" toi teijän ruokinta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mut ihan kiva postaus

      Poista
    2. Mitä siinä on niin outoa? Kyllä 12 vuotiaat ratsastuskoulussa käyvät voivat hyvin tietää paljonkin ruokinnasta, eli ei niitä aliarvioimaan! ;) Minäkin tiesin tuon ikäisenä aika paljon jo hevosten ruokinnasta. :)

      Poista
    3. Mä oon 12, ratsastan ratsastuskoulussa, ja silti osaan ruokkia hevosia.. En aliarvois heti :)

      Poista
    4. Sama mulla, oon -00 ja ratsastan ratsastuskoulussa :) kyllä mekin voidaan tietää ruokinnasta, eikös se ole vain hyvä asia? :D

      Poista
    5. Onhan se vähän jännää jos 12-vuotiaat osaavat ruokinnan itse suunitella, kun voin tunnustaa etten itsekkään osaisi paitsi näiden meidän nykyisten valmentajien oppien perusteella:) Mutta hyvä jos osaatte!

      Poista
  35. Meillä on tehty niin, että annetaan aamulla ennen aamuruokia pieni pussillinen heinää, niin tulee vatsanpohjalle jotain muutakin kuin heti pelkkää rehua. Saman voi toistaa illalla, jos antaa eka rehut ja sitten heinät :)

    VastaaPoista
  36. Meillä poni syö aamulla puoli litraa peacemakeria ja illalla turvotettua pellavapuuroa, kivennäiset on kait lisätty sen puuron sekaan;) Heinää annetaan neljä kertaa päivässä, joskus jopa viisi kertaa. Pieni väkirehu määrä johtuu taas siitä että ponilla sattuu näin talven tullen olla hieman liikaa energiaa, vuonis kun on kyseessä;D

    VastaaPoista
  37. Itelläni ei oo omaa hevosta :( Mut on miul kysymyski: Miten tonne bannerin alle saa noi jutut (siul siel lukee mm. Etusivu, voitto, tiia, muut eläimet, erikoispostaukset, grafiikkapaja, blogikauppa, kilpailukalenteri ja yhteysiedot) nii miten ne saa?

    VastaaPoista
  38. Onko Voitto tai Lilli allergisia millekkään? meidän poni on allerginen kauralle, sille nousee kaurasta patteja selkään,lautasille yms.

    VastaaPoista
  39. Meijän hepat saa eli santtu ja mellu niin ne saa fiberlainii/pellavaa eli ne turvotetaan eka elii ne saa 2dl molemmat! Fiberlaini turpoo ihan sikana niin siks saavat vaan sen 2dl mut bellaavvaa saavat 3dl! Ja sit siihen saavat vielä kaurat jta tulee siihen 1litra! Mut meijän hepat saavat 4 ruokaa. Aamulla ne saavat neljä kiloo heinää joskus vähä ennen 7. Ilta päivällä joskus 1-2 välillä. Illalla ne saa 6-7 iltaheinät. Ja yöks ne saa 4kiloo heinää yöksi ja sit tuvotettuna se pellava tai fiberlainii ja sit se kaura vielä ja yöks ne saa josku 11-12 välillä ne. Ja ilta ja päivä heinät niillä on se kaks kiloo! Miltäs kuullostaa ne välit??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis selvennän vähän tätä mun selostusta! Elikkä aamulla saavat 4 kiloo heinää ja sit saavat kauraa aamulla saavat ruokansa noin vähän ennen 7. Iltapäivällä joskus 1-2 välillä ja saavat 2kiloo päivä heinii. Seuraaavan kerran saavat 5-6 välillä heinät 3kiloo. Sit yö heinäks saavat 4kiloo heinää ja 2dl turvotettuu fiberlainii ja 1litra kauraa ja yö heinät ne saa joskus 11-12 välillä. Miltäs kuullostaa tää meijän ruokinta?

      Poista
  40. Minun hevoseni söi 1½ litraa piacemeikkeria jos iolin paikalla niin sai ne mössönä ja meillä tehtii sillai että ensin hevoset saivat syyä ruuat ensin sitten heinät

    VastaaPoista
  41. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  42. Meillä hevoset syö myös yksinkertaisesti elikkäpä näin:

    Aamu:1L kauraa, 1L Black Horsen Boosteria (veteen turvotettuna)

    Päivä:1L kauraa, ei ajo päivinä tai 1L Black Horsen Boosteria (veteen turvotettuna), 0,5dl merisuolaa ja 1dl Black Horsen BE-Special liuosta, nää siis ajo päivinä

    Ilta:2-3L kauraa ja lisäksi omenoita tai porkkanota joskus leipää

    Vuodessa saavat 3-4 kertaa Black Horsen Pellavais kuurin.
    Tarhassa on vapaa heinä ja katoksessa saattaavat syödä vähän olkea.
    Karsinoissa ne syö joko 1 ja puol pikkupaalia tai säilöheinästä joka kerralla tosi ison ja reilun kokoisen sylin heinää.

    Näillä meillä on jokanen hevonen pärjännyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin ruokinta ajat menee näin: aamu klo 6-8, päivä klo klo 14-15 tosin ajo päivänä voi vähän heittää, ilta 18-20 ja yö heinät käydään jakamassa siinä klo 23 aikaan

      Poista
    2. Kerro oma mielipide et onko jo liian monen rehun käyttöä?

      Poista
  43. meillä poni syö aamulla ja illalla
    aamu: puuro ja 2dl progut
    ilta: puuro ja 1,5dl progut
    puurossa on lesettä ja kivennäistä poni syö sitä joka ruualla 1l
    aamulla, päivällä ja illalla myös heinät
    ja kerran viikossa sellaista enrgia oilia n.25ml
    heinää 3kg joka ruualla rehujen jälkeen

    VastaaPoista
  44. Meillä saa vain iltaruuan(klo7-9), joka sisältää:
    1 Litra kauraa
    3 desiä pellavaa
    1 desi kivennäistä
    Sillointällöin kahden viikon kuuri maitohappoa, jota tulee 3 kauhallista.
    Vapaa heinä, koska pihattohevonen:)

    VastaaPoista
  45. meidän kahdesta hepasta poni syö aamuisin 0.75 litraa kauraa ja saman verran racing progressia. iltaisin se syö saman verran kauraa ja progressia kuin aamulla, lisäksi joint controllia joka on hyväksi nivelille, kivennäistä 2 dl, pellavalimaa ja tällä hetkellä kalanmaksaöljyä. Yleensä se syö öljyn sijasta ADE-vitamiinia :) lisäksi jos liikutus on ollut rankka se saa elektrolyyttejä.

    suokki sen sijaan syö aamuisin litran peacemakeria, koska kaura "nousee päähän" ja puoli litraa progressia. iltaisin se saa peacemakerin ja progressin lisäksi 2,5 dl kivennäistä, kalanmaksaöljyä ja pellavalimaa, rankempina liikutuspäivinä myös elektrolyyttejä. aamuisin molemmat hepat saa heinät ennen väkirehuja, lisäksi ne saavat päivällä kerran heinää ja illalla heinät väkirehujen jälkeen :) illallakin antaisimme osan heinistä ennen väkirehuja jos se olisi mahdollista.

    VastaaPoista
  46. syötetään kans meiän hepoille vasta muitten sörssöjen jälkeen ne heinät, eikä nekään siihen oo kuollu:DD

    VastaaPoista
  47. Mun heppa syö vain 4dl kauraa ja desin kivennäisiä, koska se ei mitään mössöjä tarvii. ja tietty heinää. Ja kauran määrä sen takia, koska se on tosi energinen, ja pullea... :D

    VastaaPoista
  48. Hyvä ruokinta teillä. Itse en tykkää, jos kauraa ei ruokita ollenkaan. Monella tallilla näin menetellään. Tilalla saavat mössöjä ja muhennoksia, jonka seurauksena hampaat eivät saa purtavaa, hotkimisen seurauksena syntyy tukoksia ja lanta on ruoan tapaan samaa lirua. Yh.

    Itse ruokin kauran lisäksi pellavaa, koska luo lantaan massaa ja biotiinia karvan takia. Näiden kyytipoikana rypsiöljyä ja vettä. Rankan treenin jälkeen juotan melassia (jota ei myöskään löydy nykyään mistään!).

    VastaaPoista
  49. Mun welsh syö aamulla kaurat eli kauraa 2 dl, kivennäistä puoli tai 1 dl ja suolaa tietysti ja pellavaa torvotettuna toki aina jonkin verran. (meillä on ratsikoulu niin ne annetaan vähän eri tavalla.) ja heinää syö aamulla, päivällä ja illalla. Kans kaurat illalla. (samat kun aamulla) melkein samat risteytysponnillenikin :D hienosti selitetty

    VastaaPoista
  50. Mein hevosten ruoat:

    Kaikille aamulla, aamupäivällä ja iltapäivällä pelkät heinät. Suokki saa illalla turvotettuna melassileikettä, valkosipulia, vitamiinia ja pellavalimaa + heinät. Poni saa illalla ½litraa kauraa, pellavalimaa, vitamiinia ja valkosipulia + heinät. Miniatyyriheppa saa kourallisen kauraa, vitamiinia pellavalimaa ja valkosipulia + vähän heinää:)

    VastaaPoista
  51. Ei liity tähä mut katoin sun vanhoja videoita yhessä en muista sen nimee mut siinä laulettii "sitten sinä saavuit jostain vaan" nii vähä oli ihana tuli kylmät väreet ja melkei kyyneleitä xd <33 :)

    VastaaPoista
  52. Itsellä friisiläinen ratsutettavana. Friisi on jo rotuna erittäin alhaisen hemoglobin omaavia..tästä johtuen porkkanat yms. Muut korkea sokeriset herkut jätetty pois ja korvataan punajuurella (siinä on vähän sokeria ja paljon rautaa) suosittelen voitollekkin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei toi kuulostaa ihan järkevälle, pitäpä kysyä ell:)!

      Poista
  53. hei! olin tänään horzessa ja siinä seinällä oli mainos kuva jossa oli nainen ja hevonen ja se hevonen näytti ihan voitolta !!! :))) onko se voitto vai joku ihan saman näköinen ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. katoin just samaaa xD

      Poista
    2. Ai Horzen mainos? Ei oo Voitto ainakaa Horen mainoksessa:)

      Poista
  54. Voitko kertoa teidän koko perheen kännykät..?
    Entä oletteko te kaikki (Sini,Pinja ja Sinä)samasta äidistä ja isästä ja ovatkonhe vielä naimisissa??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan kaikki ihan "oikeita" sisaruksia ja eivät ole eronneet:)

      Poista
  55. Minun heppani ovat 24/7 laitumella ja me ruokitaan ne kerran päivässä pienen määrän koska ovat läskejä, mutta ei kuitenkaan liian läskejä. Me ripotellaan aina pienen määrän electrolytessejä ruoan sekaan. Miten Voitto saikaan sen kielivamman?

    VastaaPoista
  56. Mun poni saa aamulla 0.5 litraa läkivennäistä ja saman verran Peacemaker:iä. Sitten sillä on koko päivän vapaa heinä. Illalla se saa kourallisen kivennäistä, 0.5 litraa Peacemaker:iä, 2 kourallista mysliä ja sit vielä biotiniä,msm:mää ja joskus elektrolyyttiä. Hevoset päösevät ennen 7 aamulla ulos ja kymmenen jälkeen sisälle. Jos hevoset menee aikasemmin sisälle ,ne saa karsinoijin heinää. Kesällä ne on yötkin laitumella ja silloin ruokin ponini ratsastuksen jälkeen. Sillee et eka vien sen karsinaan ,sikvoon parin (3-4) shiren karsinan laitan sille ruuat (samallaiset kun talvella iltaruoka) ja sitten siivoon vielä 2 tai 3 Shiren karsinan jonka jälkeen vien ponini ulos

    VastaaPoista
  57. Meijän tallissa hevoset saa aamulla,päivällä ja illalla heinää ja ilalla vielä talvisin 6dl kauraa ja 3/4dl kivennäistä. Kesäsi heinät jos ei oo vihreelä ja kivennäispatukkaa.Hyvin on tähänkin asti eläny:D

    VastaaPoista
  58. Mun poni (iso poni 6v. Hypätään 80 - 100) saa päivässä kolme kertaa heinät ja kaurat sekä kaks kertaa viikos kivennäiset. On pärjänny ihan hyvin tolla ruokinnalla eikä oo tarvinnu mitään mössöjä joten ei me niitä myöskään sitten anneta :)

    VastaaPoista
  59. Hyvältä kuullostaa!:) meidän suokki tamma (ravuri) syö vajaa litran kauraa, kivennäistä,vähän suolaa ja 10mm jotain racing vitamiiniä:)

    VastaaPoista
  60. Kiva postaus:) pystyykö pellavaisen turvottamaan jo edellisenä päivänä? Ku mä oon kuullu et ei muka voi, nii oon sit aina aamulla joutunu alkaa turvottamaan..?:)

    VastaaPoista
  61. Voiton ruokinta on varmaan hyvä jos olette sen hyväksi todenneet :) Hevosenomistajahan sen itse suunnittelee omalle hevoselle sopivaksi! Ja varmaan niitä hevoskohtaisia eroja on paljon, toiset laiskoja toiset energisiä.:)

    VastaaPoista
  62. Meillä tehdään niin, että ensin annetaan kaikille seitsemälle heinät ja kun ne syö heiniä, laitetaan kaurat ja kivennäiset. Tottakai ne heti lopettaa heinän syönnin ja syö kaurat ensin, eikä meilläkään tämän kymmenen vuoden aikana ole vielä kukaan sen takia kuollut :) Isot hevoset saavat päivässä 3 litraa kauraa ja pienin poni pari desiä :)

    VastaaPoista
  63. Hyvältä näytti ruokinta Vote varmasti tykkää :)

    Mut onko sil kauhee isot liikkeet ku meet sillä nii hyvi nii onko siel vaikee olla esim Lillin jälkee?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lillin jälkeen vaikee, mutta ei se kumminkaan mikään iso liikkeinen ole:)

      Poista
  64. Mun vuokrahveosen ruokalista on vähän pidempi :D nimittäin kauraa, speedpoweria, kivennäistä, tinjamia, sinkkiä, valkosipulia, histeciä, hunajasiideriä + monivitamiinia... unohtamatta leipää ja omenoita !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mihin sitä sun vuokraheppaa käytetään (este, koulu, kenttä, ravuri?) nimittäin kuulostaa jo ehkä vähän liiottelulta toi ruokinta

      Poista
  65. en jaksa kirjautua! :)29. syyskuuta 2013 klo 10.11

    Voisitko tehä postauksen siitä miten itse syöt, tykkäätkö kouluruoasta, lempiruoka, inhokkiruoka yms. Vaikka toiseen blogiin? Heheh tää oli vaan ehotus :D
    Ja sitten sellasen koti mydayn niinku pinjakin on tehny, en tiiä oletko sinäkin mutta siis oisit vaan kotona ja kertoisit kaikesta mitä teet vapaa-ajalla. :)

    VastaaPoista
  66. Kuullosti oikeen hyvältä toi voiton ruokinta mun korviin:) simppeli ja tarpeellinen!

    Ja mun oma heppa syö kolmesti päiväs

    VastaaPoista
  67. Mun heppa saa myös heinät tarhaan ja kairat Se syö tallis. Joskus ku on aurinkoinen päivä sen kaurat annetaan tarhas

    VastaaPoista
  68. Mun lämpönen syö vapaasti heinää pihatossa, kauraa saa 1 dl ja Racing Prixiä 3dl välillä mössönä, mut yleensä se saa ne kuivana, että muistaa pureskella eikä tuu mitään ongelmia sen kanssa.

    VastaaPoista
  69. Kiva postaus taas!!!

    VastaaPoista
  70. Hyvä ruokinta vaikuttaa Voitolla olevan! :D
    Oma heppa syö 3kertaa päivässä pääosin heinää. Ratsastuksen jälkeen se saa usein pellavasössöä ja/tai Ponyracingia :)

    VastaaPoista
  71. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  72. Meillä syödään 2krt päivässä rehut (aamu- ja iltarehut) 0,5l mysliä, 2dl kivennäistä, 0,5l kauraa ja 1dl proteiinia. Heinää saa aamu- ja iltarehujen kans ja sitten päivällä. Iltapaput saa siinä ennen ratsastusta, n. 17-19 ja aamupaput joskus 7-8 aikaan kun tehään aamutalli. Aamulla ulos viedessä saa heinät ja päivällä heinät riippuen työ- ja kouluajoista (millon pääsee tallille) ja iltaheinät iltatallin yhteydessä siinä 9 aikaan. :) Hyvin pärjää ja on ihan esteponi. Lisäksi välillä vitamiinikuurit.

    VastaaPoista
  73. Meillä ainaki annetaan semmonen pienen pieni kasa heinää aamulla ennen väkirehuja. Parempi niin kuin että suoraan tyhjään mahaan kaurat ja nää :) Tuottaa sylkee ja valmistaa hevosen vatsaa väkirehuille.

    Mutta hyvältä kuulostaa teiän ruokinta.

    VastaaPoista
  74. Et välttämättä huomaa tätä kommenttia, mutta voisitko tehdä videon Miten Gimpillä tehdään banneri ihan valmiiksi asti ? Olisi nimittäin itsellenikin todella iso apu :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu teen joskus kun opettelen uudelleen käyttämään Gimppiä vaa eka..:D

      Poista
  75. Meillä hepat syö 2 kertaa päivässä, aamuisin 6 - 7 välisenä aikana, illalla 19 - 20 välisenä aikana. Muutoin saavat syödä heinää pellolta jne. Ruoka on siis Racing-merkkistä kaurapohjaista pelletoitua rehua, lisäksi hevoset saavat kuivaheinää tämän yhteydessä.

    VastaaPoista
  76. voitko tsekata mun blogin os:www.saransekablogi.blogspot.fi

    VastaaPoista
  77. ja muuten hyvä postaus kun vertasin vanhaan oli aika paljon noi mössöt muuttunut

    VastaaPoista
  78. Tää tausta on varmaa sulta otettu siitä yhdestä postauksesta, mutta missään ei ole mitään merkintää, et se on sun blogista otettu, vaikka pitäis olla :)

    http://thinkless-livemore.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  79. ihan okn kuuluoinen, ehkä mielestäni hieman liian pelkistetty.
    meillä heppa syö aamulla vain ½ l kauraa. Illalla saa puoli Racingin Speedpower rehua, puoli kauraa , puoli lesettä, ja 3 dl Racingin greenlinea, ½ dl kivennäistä, ½ mittaa suolaa, ½ mittaa kalkkia sekä MSM:mää ja magnessiumia.. kuureina rautaa :)

    VastaaPoista
  80. Kiva ruoka Voitolla! :) Mun mielestä ihan normaali..
    Mulla ois tiia myös vähän kysymyksiä sulle, joihin toivon vastauksia.
    1. Saako teidän kamerassa kun kuvaa videota tauon? Jos saa, leikkaatko YouTubessa ne silti?
    2. Onko ripsipidennykset kivat?
    Tossa oli ny vaa 2 kysysystä mutta ei kai se haittaa????????
    mut oot tosi paras tiia, en ymmärrä etä sua haukutaan.,...

    VastaaPoista
  81. Siis saako kivennäistä 3dl päivässä?? Meillä saa 1-1.5dl..

    VastaaPoista
  82. Hyvä postaus voitko tehä mydayn

    VastaaPoista
  83. Mun hevonen saa aamulla 0,5l black horsen basic rehua, päivällä joku pari desiä kauraa, ja illalla sitten litra basicciä, 2dl pellavaa, 2tl valkosipulia, 0,5dl kivennäistä ja BE-vitamiinia :) Ja heinät kolmesti päivässä.

    VastaaPoista
  84. Mun hepoa syö illalka ja aamulla 2l peacemakeria ja aamu-,päivä- ja iltahrinät (:

    VastaaPoista
  85. Oma hevoseni on rankemmilta kilpailuajoilta siirtynyt harrastekäyttöön. Käytännössähän se on lepohevonen kuten suurin osa harrastekäytössä olevista hevoista.

    Mitä tämän hevosen kohdalla pitää sitten ottaa huomioon? Hepo on vähän huono rehunkäyttäjä (ei siis liho), jhevonen oleilee loimetta (energiankulutus kasvaa) ja se on aika isokokoinen (yli 170cm). Niinpä se syö päivässä todella paljon heinää (15 kiloa?). Se lisäksi kivennäistä, kauraa 1litra (tällä hetkellä, normaalisti noin 2 litraa), kasviöljyä 1dl ja biotiinia kavioihin.

    VastaaPoista
  86. Mula kun oli hevonen nii se söi aluks prixiä ja kauraa, mutta huomattiin jossain vaiheessa että hevosen aineen vaihdunta ei kestänyt prixiä joten siirryttiin kauraan ja kivennäiseen ja sittenkun talli vaihtu iltaruuan sekaan laitettii melassileikettä joak siis sisältä tallivuokran hintaan ja sitten söi heinää 4 kertaa päivässä. Nykyään jos mulle tulis hevonen haluaisin että hevonen olisi vapaalla heinällä, söisi kauraa ja sitten kuivattuja yrttejä eli mahdollisimman luonnon maukaisesti, eri asia varmana olisi jos olisi kilpahevonen itsellään sit vois olla ruokinta tarkempaa:) mut sen näkee sitten miten pitää ruokkia kun joskus tulevaisuudessa on varaa taas oma hevonen ottaa:)

    VastaaPoista
  87. Meillä kans menee noin päin että ensin rehut ja sitten heinät toisin päin se on vaan lähes mahdoton toteuttaa ainakin meillä :D

    VastaaPoista
  88. Voitko tiia tehä miten gimpillä saa tehtyä bannerin?

    VastaaPoista
  89. Mistä ostatte noi ruuat?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jjja mistä ne teidän "lokerot" on misä ne väkirehut on?

      Poista
  90. ei liity nyt tähän postaukseen, mutta laitatteko kylmät ja lämpöset joka päivä, vai kuinka usei?

    VastaaPoista
  91. Sain idean tehdä tämän postauksen oman blogiinikin :)

    VastaaPoista
  92. Meillä poni(hevonen...) joka on ihan harrastekäytössä, syö 3krt/pv . Aamuisin 0,5l kauraa sekä mitallisen biotiinia, ja runsaasti heinää. Päivällä se popsii sylillisen-parikin heinää jos kaverit ei sitä pölli. Illalla taas 0,5l kauraa , mitallisen biotiinia sekä kivennäisen heiniä unohtamatta. Kaura menee siihen kaikkeen puksuttamiseen ja siitä se suurinosa sitä energiaa kertyy, biotiinia kavioihin ja kivennäisistä tulee kaikki puuttuva.

    VastaaPoista
  93. HEI ! aamulla tyhjään mahaan ei kannattaisi antaa kuin kauraa ja heinää. se on parhaaksi hevosen mahalle. Riittänee kuitenkin tuon tason hevoselle senverta, ei ne teijä lenkit sitä nii koille pistä. Ja näin kun pappani on eläinlääkäri, kuulosti hurjalta korvaan että piikitätte puolen vuoden välein jalkoja, ei ole niin terveellistä. Mutta jokaisen oma asia.

    Tsemppia kummiski ja hyvää syksyä:)

    VastaaPoista
  94. Paras blogi mutts asiaan mun heppa syö kanssa 4kertaa päivässä ja saa joka ruualla 1dlkivennäinästä ja aamulla ja illallaa saa 1litra kauraa ja päivällä saa myö kivennäisin lisäks progressia ja tietty aina heinää ja joskus saa greelineä oon ratsastanu kohta 11vuotta oon nyt 17 mun mielestä kuulostaa hyvälle toi voiton ruokinta

    VastaaPoista
  95. Mikä kielivamma Voitolla on? :o

    VastaaPoista
  96. Kuinka monta kiloa Voitto syö heinää päivässä?

    VastaaPoista
  97. mun hevonen syö kauraa ja heinää

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.