Maastossa

sunnuntai 25. tammikuuta 2015



Moikka! Tänä viikonloppuna ei kiireiden ja koeviikon vuoksi ollut estevalmennusta, joten otettiin sitten ihan kunnolla rennosti ja lähdettiin maastoilemaan. Tosin kovin rento reissu siitä ei tullut, sillä meinasi kuskilla mennä hermo tuohon matoon... Sannakin sitä on joskus maan matoseksi kutsunut ja sellainen se kyllä tänään oli. Seilasi koko ajan tien toisesta laidasta toiseen, jos sain sen kävelemään suoraan niin sitten se yritti tietyin väliajoin kääntyä kotiin. Todella rentouttavaa, silloin mietin, että miksei mulla ole jotain pörröistä issikkaa, joka tykkäisi mennä metsässä eikä koko aikaa haluaisi lähteä kotiin mahdollisimman kovaa.

Kävin klo 12 antamassa hevosille heinät ja otin samalla nämä postauksessa olevat kuvat. Valitettavasti tälläkään kertaa ei ole maastosta kuvia, sillä ei ole kovin helppo saada kuvaajaa tarpomaan tuonne vähän kauemmaksi meidän perään. Hevosia hetken kuvailtuani innostuin kuvaamaan yhteen tulevaan postaukseen minun kaikki palkinnot ja ruusukkeet. Se postaus onkin sitten tekstiä vaille valmis, idea ja kuvat löytyy jo! 


Hevoset saivat nautiskella heiniä tarhassa reilun tunnin meidän lukiessa kokeisiin. Olin itse siivonnut päivällä jo karsinan joten kun mentiin talliin otettiin hevoset suoraan sisälle. Normaalisti siivoillaan karsinat aina ensin, hevosten ollessa vielä ulkona. Laiteltiin hevoset rauhassa valmiiksi, Lillille martingaali ja molemmille suojat jalkoihin. Taitavat hevosetkin aavistaa näistä tietyistä maastoon lähtörituaaleista mitä tulemaan pitää.

Käytiin kentällä nousemassa selkään, josta sitten lähdettiin pihan poikki meidän talolle sokereille ja hakemaan Pinjalle kaulahuivi sekä nenäliinoja. Pihasta jatkettiin sitten matkaa tielle. Kun ohitettiin tallin risteys niin alkoi mahdoton mutkittelu ja hidastelu, tässä vaiheessa olisi tehnyt mieli kääntää Voiton nenä kohti kotia ja mennä kentälle. Toinen kun tuntui niin vastahakoiselle lähtemään maastoon... 

Päästyämme autojen keskeltä metsään lähdettiin heti ravaamaan. Ravailtiin jyrkän mäen juurelle ja jatkettiin sitten jonkin matkaa mäenkin jälkeen käynnissä. Metsätie oli aurattu, joten hevosten oli melko kevyt liikkua. Voitto tosin vielä tässäkin vaiheessa olisi halunnut ihan välttämättä takaisin kotiin... Tuntui inhottavalle ratsastaa ihan kunnolla maastossa, jotta sai hevosen liikkumaan haluamaansa suuntaan ja suoraan. Ei kuitenkaan maastoilla niin usein, joten yleensä maastoilu on sellaista rentoilua. Kentällä sitten tehdään ne hommat.  Itselläkin mieli lepäisi, kun voisi nauttia käynnistä pitkin ohjin kävellen ja vaikka maisemia ihaillen. Tällä kertaa mentiin kuitenkin vähän eri meiningillä.. 


Ravipätkälläkin sai koko ajan vaatia hevosta liikkumaan, mutta olikin ihan hyvä, että vauhti oli rauhallinen sillä ravattiin melko reilu pätkä. Vähän ennen laukkapätkää huomattiin metsään menevät traktorin jäljet. Lähdettiin niitä pitkin kävelemään ja nyt vasta tuntui, että tää heppahan ehkä nauttiikin tästä hommasta. Oli kiva kävellä traktorin jälkiä pitkin rauhallisessa metsässä, tosin aina puun ali kulkiessa syliin sai läjän lunta...

Reitiltä takaisin varsinaiselle tielle palattuamme jatkettiin hetki käyntiä ja moottirikelkkareitin ylityksen jälkeen nostettiin laukka. Ei uskalleta laukata reitin yli, vaikka koskaan ei ole kelkkoja samaa aikaa sattunutkaan. Lilli sai laukata edellä, jottei se kuumuisi niin paljoo. Tosin se kuumui silti ja paineli meitä kymmenisen metriä edelle, kunnes Voitolla yhtäkkiä napsahti. Se hyppäsi ilmaan ja rauhallinen laukka vaihtuikin pikkasen vauhdikkaampaan... Voitto saa ihan hetkessä Lillin kiinni, kunhan vaan innostuu. Pinjalla tosin tuli tässä vaiheessa jotain ongelmia ja jouduin melkein heti pysäyttämään Voiton kun Lillikin hidasti vauhtiaan. Pinjalta oli katkennut jalustinhihna, joten siihen loppui se vauhdikas laukka. Onneksi se katkesi noin turvallisessa tilanteessa, ettei Pinja meinannutkaan tipahtaa.

Käännyttiin kotiin ja ravailtiin loppuravit lyhyissä pätkissä, sillä Pinjan piti samalla kantaa jalustinta ja katkennutta jalustinhihnaa mukanaan. Ravattuamme tarpeeksi Pinja tuli alas ja kävelytti Lillin maasta kotiin, itsekin tulin lähempänä kotia alas sillä varpaat alkoivat jäätyä. Kotona hevoset saivat heinät nenän eteen, kylmät jalkaan ja Voitto BOTin loimen selkään. Lilli oli niin hikinen, että jätettiin hevoset syömään neljän ruuat talliin ja käytiin sitten illalla pienellä kävelylenkillä vielä.

56 kommenttia

  1. Voitto ei tykkää Lillin loimests

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah se just taitaa tykätä siitä, ku Lillillä on melko reikäsiä loimi ;)

      Poista
  2. Onneksi ei käynynt pahasti. Ootan innolla sitä palkinnoista ja ruusukkeista kertovaa postausta. Olis kiva jos tulis jotain videota...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Koitan tehdä sen postauksen mahdollisimman nopeasti ja juuri tuli kaksikin videota, joten välillä ihan tavallisiakin postauksia :)

      Poista
    2. Joo, tiiän. Mutta jotain erilaista... On tainnut olla koulukiireitä, kun blogin on unohtunut vähän Pinjalta ja Siniltä;)

      Poista
    3. Mutta mitä? Olisi kiva, jos kertoisit mitä erilaista niin olisi helpompaa toteuttaa! Olihan tuo vanhoja ratsastuskouluvideoitakin tavallisesta poikkeava :)

      Poista
    4. Joo;) Mutta voisit toteuttaa uudestaan sen MyWeek -videopostauksen, tai muuta sellasta...

      Poista
  3. kun teillä oli joskus se kypäräkamera maastossa, niin oliko se joltain lainassa vai oliko oma? olis tosi siistui jos sull olis joskus vaikka estevalkassa se, vähän erilaista valmennusvideoo ;) mutta kivoja kuvia ja hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  4. Oi kuin kivoja kuvia! Varmasti hepat kans nauttivat maastosta!

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus! Ihana toi vika kuva :3

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  7. Tätä postausta oli tosi kiva lukea! :-) En muista ootko kirjottanu tästä sun blogissas, mutta aiotko tanssia wanhat? Ja muuten jonkinlainen koulupostaus olis kiva, esim. jossa voisit kertoo sun opiskeluvinkkejä. Hui mua jo jännittää kun ens syksynä olis lukio edessä, että miten selviän niistä koeviikoista :Dd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Oon toisessa blogissa puhunut aiheesta, tosin sitähän ei nyt enää ole eli en aio tanssia. Vielä ei kyllä ole kaduttanut yhtään, olen ollut ennemminkin onnellinen päätöksestäni. Itse päivänä uskon että vähän tekisi mieli tanssimaan, mutta syy miksen halunnut tanssia ei ollutkaan se, etten haluaisi sitten vanhojen päivänä tanssia vaan se, etten jaksa/ehdi olla koulussa 3h ylimääräistä joka viikko + siihen päälle kaikki ylimääräiset harjoitukset.

      Voisin kirjoitella uudestaan vielä jotain koulujutuista, mutta täällä alun mietteitä vuodelta 2013 http://www.lillivoitto.fi/2013/11/lukio-aikaa-vieva-harrastus.html

      Poista
  8. Mun hevonen tekee ihan samaa varsinkin, jos yksin yritetään maastoilla. Se on koko ajan kääntymässä kotiin. Toisen hevosen perässä maastoilee onneksi mielellään. :)

    VastaaPoista
  9. Kiva postaus, ja minusta nuo tarhakuvat on ihan hyviä näiden maastoilupostauksien kuviksi :)

    VastaaPoista
  10. Tää ei nyt liity mitenkää tohon postaukseen, mut teijän (sun, pinjan ja sinin) blogeja on tosi kiva lukee, ja videoita on tosi kiva kattoo! Te puhutte ja kirjotatte niin selkeesti, ettekä kiroile! Hyvä! Jatkakaa samaan malliin! Moni vois ottaa teistä mallia!

    VastaaPoista
  11. Kiva postaus☺ Mitä mieltä olet pikku jursiöistä? ☺ Minulla on 2 syyrialaista hamsteria Bella ja Ida ja yksi gerbiili Sebastian ☺ Katotko muuten Salkkareita?☺ -AAda

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei mulla oikee oo mitään mielipidettä, ei ole oikeen kokemusta!

      Poista
    2. Miksi vain yksi gerbiili?

      Poista
    3. aika hassua, että laumaeläimijä eli gerbiiliä sinulla on yksi ja hamstereita kaksi, jotka yleensä tappelevat hyvinkin ikävin seurauksin..

      Poista
    4. Mulla on yks kani:) Minusta pikku jyrsiät on ihania, tietenkin ponien ja hevosten kanssa;)

      Poista
    5. Siis mulla oli 2 gerbiiliä mutta toinen kuoli kasvaimeen tai se lopetettiin ja toinen kyllä elää ihan elämän iloisesti eli sitä ei tarvi lopettaa :) Ja hamsterit ovat kyllä eri häkeissä:) -AAda

      Poista
  12. Hihih, näyttää olevan hyvää loimea! :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
  13. Eikö sulla oo nyt mitään sponsoria blogille?

    VastaaPoista
  14. Voih, ei mennyt teillä tälläkertaa kovin hyvin! Mutta hyvä postaus! 👌

    VastaaPoista
  15. entiedä jätitkö tarkoituksella julkaisematta vai eikö kommentti tullut, joten laitan nyt varmuudeksi uudestaa.. :D
    eli tosiaan, teillähän oli joskus se kypäräkamera video maastosta, niin oliko teidän oma vai lainassa? :) meinaan olis tosi siisti tyylii estevalkasta kypäräkamera video ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole tullut kommenttia :o. Meillä oli meidän vanha kamera vaan teipattuna kypärään eli siis ei ollut oikea, joten ei sellasta uskalla estevalmennukseen oikeen laittaa :DD

      Poista
  16. Toi tunne on niin tuttu! Haluisi vaan nauttia yhdessä hepan kanssa kerran ku ollaan maastossa ja toinen vaan haluu kotiin ja kiukuttelee.. Mutta kivoja talvikuvia :)

    VastaaPoista
  17. Moikka Tiia!
    Mä olin eilen maastossa eli lauantaina 24.1 :)
    Menin Meidur nimisellä Issikalla ja oli ihan sairaan kivaa (heppa ei ole omani) :)
    Maastossa mukana oli ratsastuksenopettajani ja yks tallityttö :)
    Me laukattiin tosi kovaa ja hepat oli ihanan virkeitä....oltiin siellä maastossa 2 tuntii....nyt on vähän hartiat ja niskat kipeenä :/
    Me käytiin pellollaki laukkaamassa ja hepat meni muuten kovaa :'D
    PS. Voitolle ja Lillille paljon terkkuja!
    PPS. Ihania noi kuvat♥
    T:Ratsastuskoululainen :)

    VastaaPoista
  18. Tiedän just ton tunteen kun hevonen ei olisi lähdossä minnekkään ja matoilee tiellä... Omalla oli syksyllä vähän samaa vikaa, mutta nyt kävelee jo melkein suorassa:D Autto asiaa aika paljon, kun välillä ihminen käveli vierellä, ja pikkuhiljaa alettiin taas maastoilla normaalisti kun heppakin ymmärsi mistä on kyse. Kiva postaus! :)

    VastaaPoista
  19. Mun hepalla kanssa sama ongelma tuon kääntymisen kanssa! Koko alkumatkan pysähtelee ja yrittää kääntyä takaisin. Tuo on oikeasti tosi ärsyttävää, koska koko ajan on vahdittava että kuljetaan suoraan eteenpäin. Ja myös toi "päässä naksahtaminen" on tuttua. Esim kun oltiin joulumaastossa ja laukattiin rauhallisesti niin tää mun ihana lv päättää sinkoa raketin lailla kaikkien ohi :D Siinä rytäkässä mulle tuli kuusenoksa naamaan ja ties mitä. Niinkun ilmeisesti voiton niin myös ton mun hepan saa aika helposti kiinni onneksi :)

    VastaaPoista
  20. Meillä maastossa mennään kans kiemurtelemalla ja yritetään vähän väliä kääntyä kotiin. Sitten kun pääsee kotiinpäin mennään kyllä niin suoraan taas :D

    VastaaPoista
  21. Minkä kokoinen se sun turvaliivi on :)? Ei se racesafen vaan se toinen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Apua mä en muista, mutta katoin siitä taulukosta kokoja niin taisin sit kuitenki ottaa yhen pienemmän ku liikkeessä sovittelin!

      Poista
  22. Vähänkö kiva postaus x) Munki poni teki ennen kauheesti tota samaa ettei halunnu mennä eteen päin. Mut sit ku sai sen ruotuun nii nyt menee aika mallikkaasti!:) Eilen kyllä tipuin siltä ettäh.. mut se oli onneks pellol ettei mitää kummosempaa :D Kuinka paljon loimia teillä käytetään hevosilla?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah:D Voitto on klipattu niin sillä on sisällä joku loimi, ihan säästä riippuu paksuus ja sitten ulkona sen päällä toinen loimi.

      Poista
  23. Ootko koskaan hypänny Voitolla tai Lillillä ilman satulaa?

    VastaaPoista
  24. Minun hepalla sama ongelma aina alkumatkasta vaikka onkin pörröinen issikka ;)

    VastaaPoista
  25. Hahaha ei nyt liity mitenkään tähänpostaukseen mutta tuli katseltua huvikseen voiton sukupostia ja läysin jotain ihan super hämmästyttävää (minun mielestä siis :'D) tämä on nyt vähän tyhmä kysymys mutta tiesitkö että voiton kaukaisten esi-isien jokkoon kuuluu angaloarabia ja täysiveristä arabia! Mun mielestä ihan sika kiva juttu... en tajuu miks mut hymyilyttää tää juttu :DD

    VastaaPoista
  26. Voisitko kertoa, kuinka monta blogin katselukertaa sinulla on tällä hetkellä. Minulla ei ole yhtä suosittu blogi, niin olisi kiva kuitenkin verrata :-))

    VastaaPoista
  27. Tosi kiva postaus ja kivoja kuvia:)

    VastaaPoista
  28. Onks teil tiedos et meetteks Tampereen hevosmessuille lauantaina vai sunnuntaina vai molempina päivinä? Haluun tietää kosk haluisin nähä teiät ♥

    VastaaPoista
  29. Kiva postsus ja on kiva saada se palkinto postaus♥♥:-)

    VastaaPoista
  30. Issikat on kyllä ihania maastossa, ja ootan innolla sitä postausta josta puhuit:)

    VastaaPoista
  31. tosi kivaa tekstiä ;) miten voi tehdä blogin? tai siis millä tavalla sinä teit sen?

    VastaaPoista
  32. koskas letityshaasteen voittajat julkaistaan? :)
    ja mistä ne näkee sitte kun julkastaan? :)

    VastaaPoista
  33. Simppeli mutta vähän hassu keino varpaiden jäätymiseen on laittaa villasukka kengän päälle, sillä metallinen jalustin on talvisin niin kylmä, että siinä nopeasti varpaat jäätyy! :)

    VastaaPoista
  34. Voisittekos tehdä mom tag tai sister tag videon?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.