Joululahjat, HIHS-ostokset ja muita uusia juttuja!

maanantai 11. tammikuuta 2016

Moikka! Nyt vihdoin ja viimein sain kuvattua tämän videon, mikä on ollut suunnitteilla syksystä asti. Yhdistin sitten monta pientä videota yhteen ja tuloksena oli 20 minuutin ostosten esittely. Vähän turhan pitkä, mutta mennään tällä tavalla nyt tällä kertaa! Mukana on myös Horse Shown ja sen Helsingin reissun ostokset, joten jos muut kun heppajutut ei kiinnosta niin kannattaa katsoa vaan ihan alku. Näiden ostosten lisäksi esittelen muutamia kosmetiikkajuttuja, joululahjat sekä uusia vaatteita.

Tässä olisi nyt lueteltuna ne tuotteet, jotka videolla muistan näkyneen. Joku ihan varmasti puuttuu, mutta laittakaa sitten kommenttia rohkeasti tulemaan :) Osan tuotteista olen siis saanut blogin kautta testaukseen, mutta ne on jo esitelty aiemmin, joten tämä video ei mitenkään ole kenenkään taholta sponsoroitu. Tähdellä merkityt linkit ovat sellaisia, joiden kautta tehdyistä ostoista saatan hyötyä.

TUOTTEET: 
Nike (Stockmannilta, mutta saman malliset, mutta mustat mm.  täältä*)
Socin Salikengät (Stadium)
Timberland (Juuri samoja en löytänyt. Samantyylisiä täällä* ja tässä* ihan melkein vastaavat)
RealTechniques Siveltimet (Glitter, mutta myös mm. täältä ja täällä*)
NYX Butter Gloss (täältä ja myös mm. täältä*)
NYX Concelear (täältä ja myös mm. täältä*)
theBalm NUDE ’tude + Eyelid Primer (täältä)
theBalm Mary-Loy Manizer (täältä)
theBalm Desert Bronzer (täältä)
Lumenen ripsiväri & huultenrajauskynä (Sokoksista, marketeista jne.)
Essencen huultenrajauskynät (Kuopiossa ainakin Carlsonilta ja Halpahallista)
Raitapaita (täältä)
Takki (täältä, samantyylinen eri väreissä täältä* )
Huivi (täältä)
Neuletakki (täältä)
Mekko (täältä)
Kauluspaita (täältä)
Hame (H&M, samantyylinen esim. täällä* ja täällä*)
Adidaksen leggingsit (täältä, eri kuoseissa alennuksessa vastaavia täällä*)

Mitä piditte videosta? Mitkä oli teidän suosikit uusista jutuista?

33 kommenttia

  1. Ois kiva nähä miltä noi vaatteet näyttää sun päällä :)
    Mut kiva video!

    VastaaPoista
  2. Kiva video ja jaksoi helposti katsoa! Ihanat noi Timberlandit, mahtaa maksaa hunajaa mutta jalkani kun ei enää kasva, niin voisi vaikka ensi talveksi ostaa kunnon Timberlandit talvikengiksi! Onko toi sänky 160x200cm ja jenkkisänkykö? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Joo eihän nuo mitään edullisia varsinkaan sillä lampaankarvavuorella ole, mutta ainakin edelliset on kestäneet VUOSIA kovassa käytössä. Ei siis ihan mitään peruskävelyä vaan tallitöitä ja ratsastustakin paljon eli varsinkin sisäsivuilta olleet kovassa kulutuksessa. Ja ainoastaan lampaankarva on painunut, muuten edelleen täysin ehjät ulkoa :)

      Poista
  3. Kiva video, eikä ollu liian pitkä! Voitko tehdä päivitetyn room tourin? Mä sain joululahjaks suklaata, rahaa ja 2 lahjakorttia!
    Voisitko joskus esitellä sun kaikki kengät

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia on tehnyt jo :)

      Poista
    2. Emmä oo nähny sellasta missä näkyy uusi sänky? :O

      Poista
    3. Pitää joskus kuvata kunhan siivoan :)

      Poista
  4. Missä koossa tilasit ton takin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. M, hihoista hiukan lyhyt mutta muuten ihan hyvä koko :)

      Poista
  5. Tuo hoitosuihke estää myös hiusten sähköisyyttä. Ite laitan aina aamulla kuiviin hiuksiin vähän ja harjaan nii ei ole koko päivänä enää sähköiset 😊!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah nyt selvisi syy miksi mun hiukset oli tänä aamuna ekaa kertaa sitten joulun jälkeen söhköiset, en muistanut laittaa tuota! Toimii oikeasti!

      Poista
    2. Jos hiukset on sähköiset se meinaa että hiukset on liian kuivat, toisinsanoen tarvii kosteutusta mitä juurikin tuo suihke ja moni tuote antaa, enempi tai vähempi :) talvella ja pakkasilla varsinkin hiukset kuivaa.

      Poista
  6. Ne siveltimet ainakin puuttuivat listasta :)

    VastaaPoista
  7. Onko sulla yleensä aina motivaatiota kouluhommiin, vai miten jaksat tehdä ja lukea kouluhommia? :) Oletko perso makealle vai suolaiselle, mikä on sun lempi(makea)herkku? Oletko koskaan pitänyt kunnon herkkulakkoa (kauan kesti, mitä siihen kuului, joista lakkosit :D), reikiintyvätkö hampaasi helposti?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole ja siksi en tee niitä :D Kokeisiin luen ja hyvin olen pärjännyt sillä. Bilsasta tuli esimerkiksi ylppäreistä nyt E, johon oon kyllä hyvin tyytyväinen :)

      Ja oon pitänyt max. kuukauden karkkilakkoa, tykkään niin paljon herkuista että ei oikeen onnistu mikään lakkoilu.. Ja ei ole ollut mulla ikinä yhtään reikää :)!

      Poista
  8. Mistä sä oot katsonut Greyn anatomiaa? Luin sun TIIAS-blogista postauksen, mutten muista enää sitä nettisivua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lainasi kaveriltaan DVD:inä. Itseäkin harmittaa kun ei näy Netflixissä, olisi kiva katsoa, joskus olen telkasta katsonut.. :)

      Poista
  9. Kommenttini ei liity asiaan. Mutta oletteko Pinjan kanssa kaksoset?:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiia on -97 ja Pinja -98.
      Et sit vissii hakenu sitä shamppoot videolle?? =D

      Poista
  10. MMä lataan youtuben kautta, eli lataat videon tubeen ja sieltä sitten "upota".

    VastaaPoista
  11. Tuon rullan nimi on pilates rulla☺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kuullut puhuttavan foam rollerista. :)

      Poista
  12. En vielä katsonut videota, sillä olen kirjastossa. Katson kunhan pääsen kotiin.

    VastaaPoista
  13. Ei nyt liity aiheeseen mitenkään, mutta eksyin kattelemaan siun ja Pinjan vanhoja videoita ja sitten siinä samalla pisti silmään että aika usein kun oot tipahtanu suoraan esteelle, niin tiput esteen vasemman puoleisen tolpan päälle. Ootko ite huomannu :D

    VastaaPoista
  14. kolitsimekko puuttuu :)

    VastaaPoista
  15. Tosi kiva video! Valotus oli osunut juuri oikeaan, ja tausta sekä puhe olivat mukavan rauhallisia. Suosittelisin leikkaamaan turhat lagaukset pois, varsinkin nimien jatkuva korjaileminen ja sanominen ettet tiedä miten lausua tekee videosta vähän häiritsevää katsottavaa. :(

    VastaaPoista
  16. Tosi kiva postaus,vaikka se ääni meni jostain syystä nopeammin kuin video.
    Mut ihan super hyvä postaus.
    Ja ne niken lenkkarit on niin ihanat.

    VastaaPoista
  17. Voitko joskus tehdä videon missä teet kiharoita tolla koneella? Oon itse suunnitellu hankkivani sellasen ja olis kiva nähdä et millasta jälkeä sillä saa? :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.