Pakkasista selvitty

torstai 14. tammikuuta 2016


 Moikka! Tänään mulla on hyvä päivä. Aamulla ei väsyttänyt ihan kamalasti. Koulussakin oli ihan siedettävää, ruotsin viimeinen pakollinen on nyt varmasti selätetty, äidinkielen surkeasta (siis omasta mielestäni) tekstitaidosta pärähti täydet pisteet, tulevaisuuden suunitelmista juteltiin opon kanssa onnistuneesti ja ruokakin oli syötävää! Tosin koulun jälkeisten kahvittelujen jälkeen en jaksanut mennä salille, mutta salitreenin korvasi tänään kahden hevosen ratsastus tuolla ihanassa hangessa. Eilen olisin vielä tullut kirjoittamaan teille valituspostausta liian vähästä lumesta ja sen myötä monettako lie viikkoa jatkuneesta kävelystä. Eilen ja tänään sitä lunta kuitenkin sitten tuli ja vaikka aamulla sainkin kiireessä kaivaa mun auton kinoksesta lumikolan kanssa, niin nyt kyllä nousi hymy korviin hangessa tarpoessa. Vihdoin, vihdoin pääsin ratsastamaan muutakin kun käyntiä!!

Loman jälkeisestä masennuksesta on nyt virallisesti toivottu ja bloggaaminenkin on noussut ihan uudella tavalla mieleen viime päivinä. Yhteistyösähköposteja on suihkinut puolin jos toisin ja postissa on tulossa vaikka mitä kivaa, kyllä ihan konkreettinen kiitos vaan tästä hommasta lämmittää mieltä. Toki teidän viime postaukseen jättämät kommentitkin on motivaatiota nostaneet, olette ihanan aktiivisesti kommentoineet! Mulla on blogin suhteen vaikka mitä suunitelmia ja tullaan jossain määrin palaamaan aihepiiriltään taas vuosien takaiseen meininkiin, sillä oon ihan vakavasti miettinyt Voiton käyttätarkoituksen (ainakin toistaiseksi) muuttumisen vuoksi myös blogin sisällön muutosta. Mutta näistä lisää kunhan saan ajatukset päässä järkeväksi kokonaisuudeksi.


 Tällä tosiaan oli melkoiset pakkaset jokin aika sitten ja nämä kuvat on niiltä pakkaspäiviltä napsittu. Nenäkarvat huurteessa, pyöröpaalin loppu mutusteltavana ja lämpimät loimet niskassa niistä kuitenkin selvittiin. Humppailtiin pellolla, tehtiin iltalenkkejä maastakäsin ja maastoiltiin. Takkeja oli niin hevosella kun kuskillakin kaksi päällekkäin. Housuja taisi mulla olla parhaimpana päivänä neljät, sillä toppahousuja ei kaapin perukoilta mun jalkaan löytynyt. Ne voisi pistää ostoslistalle tulevia pakkasia varten.

Kirjoitin teille postauksen "Näin selviydyt talvesta tallilla", mutta asiaa sivuttiin jo niin monessa hevosblogissa, että postaus jäi puolivalmiiksi. Ajattelin kuitenkin jakaa pukeutumisesta puheen ollen teille nyt yhden osan:

Ainakin mulle kaikista ikävintä tallilla talvella on kylmyys. Varpaat jäässä, sormet jäässä, reidet jäässä, naama jäässä... Tärkeintä on kerrospukeutuminen ja lämpöisyyden pistäminen tyylikkyyden edelle. Helppoa ainakin täällä keskellä metsää..! Itse pistän näillä pakkasilla tavallisen pitkähihaisen, sen päälle lämpökerraston paidan, fleecehupparin, tavallisen lämpimän takin ja tämän takin päälle vielä ison untuvatakin. Ei muuten palele! Mulla on tosiaan sellainen pari kokoa liian iso Kingslandin untsikka, jonka laitan kylmillä keleillä aina tavallisen takin päälle. On muuten lämmin (ja lihavan näköinen kuten kuvista huomaatte:D)!

Alakroppa on sitten vähän haastavampi, sillä se vaikeuttaa ratsastamista melko paljon. Yleensä laitan lämpökerraston housut, ratsastushousut, lökäreitä parit, toppahousut vielä päälle (jos sellaiset löytyisi jostain..). Parhaita ovat musta ihan urheiluun tarkoitetut toppahousut, jotka nousee korkealle selästä ja niissä on mahdollisesti vielä henkselit. Ratsastustoppahousuissa on toki parempi pito, mutta ne on todella jäykkiä lähes aina. Jalkaan tietysti villasukat ja kenkinä toimii joko Timberlandit lampaankarvavuorella tai sitten Kuomat. Kuomat on ihan oikeasti tosi hyvät kengät tallille, eivätkä maksa paljoa!

Kypärää pidän päässä aina. Ei ole niin kylmää, etteikö sitä voisi päähän pistää. Asenneongelma niillä, jotka vaihtaa kypärän pipoon paukkupakkasilla. Jos luvassa on vauhdikas maastoreissu niin laitan kypärämyssyn, mutta mulloin menen ihan vain hupulla. Huppu on tosi hyvä siinä kypärän päällä. Pipo on minusta melko vaikea kypärän alla, painaa, hiertää ja valuu, eikä edes ole niskasta niin lämmin mitä huppu. 

Kerroksia sitten toki vähennetään kelin mukaan, mutta tuolla setillä on menty nyt paukkupakkaset. Viime talvena mulla oli treeneissä käsien paleltumista pelastamassa Back on Trackin hanskat, ihan huiput! Ohuet, mutta lämpimät. Kovilla pakkasilla olen sitten käyttänyt Roeckelin toppahanskoja, jotka ajavat asiansa ihan hyvin ja niillä pystyy vielä ratsastamaankin just ja just ihan kunnolla ohjat tiukasti kädessä.


Seuraavat kuvat ovat sitten toivottavasti ihan kunnon treenistä kentällä. Tuon lumen kanssa saa kyllä aina jännätä, sillä nyt jos lauhtuu ja lumi kovettuu niin saa taas olla sormi suussa miettimässä missä oikein treenaa... Nyt inspiraation puuskissa aion vihdoin avata koulukirjat ja startata täysillä ylppäreihin lukemisen, ei olisi koulua ennen lukulomaa jäljellä enää kuin reilu viikko!

41 kommenttia

  1. Kiva postaus! Ihanan positiivinen asenne! Ite oon yrittänyt etten valita kylmyydesta ja talvesta niin paljoa, kun ei se oikeesti oo niin kauheeta :D

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus! Jos haluat joustavat topparatsastus housut katso linkki: http://www.ratsastusvaruste.fi/equipage-winterfield-topparatsastushousut-p-2898.html
    Mulla on nuo housut ja pitävät lämmön pelkkien legginssien kanssa, vaikka pakkasta olisi -30 astetta. Suosittelen! :)

    VastaaPoista
  3. On sulla hommia. Kahden hevosen ratsastus ja laitto samana iltana. Siinä menee liki kolme tuntia. Tunti per hevonen ratsastust ja 0,5 h laittamisessa/hevonen.olet kyllä ahkera 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ei kaksi hevosta kyllä kovin iso homma ole. Ei hevosta tarvitse ratsastaa tuntitolkulla varsinkaan jos se on kävellyt viimeiset kuukaudet. Jos on vain yksi hevonen voi puunata ja paijata, mutta kyllä useamman hevosen ratsastaminen vaatii vähän jo tehokkuutta :D

      Mä en muutenkaan ratsasta tuntia kun tosi harvoin. En katsele kelloa, menen sen aikaa että saan suunittelemani tehtävät ja hommat suoritettua kuten haluan. Ratsastaessa ei tuijoteta hevosta vaan fiilistellään, toki vähän kannattaa katsoa ettei tule liian pitkään ratsastettua :D

      Poista
    2. Luulin aluks et toi anonyymin kommentti oli sarkastinen :')

      Poista
    3. Niinhän se taisi olla :D?

      Poista
  4. Mulla on vaan yksi hevonen ratsastettava. Ratsastus 1-1,5 h kerta ja varustaminen. Miltei kaksi tuntia. En jaksais mennä kahta illassa. Onneksi ei ole kahta hevosta

    VastaaPoista
  5. Kiva postaus:)Kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus! Millon teet taas sellasen postauksen jossa "voitto puhuu"?:)<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katsotaan, sen tekoon tarvii tietyn fiiliksen :D

      Poista
  7. Ihania kuvia ja todella kivasti kirjoitat! Jatkahan samaan malliin!

    VastaaPoista
  8. Jos kypärän alle ei mahdu pipo niin kannattaa ostaa tai koittaa sellaisia korvanlämmittimiä/korvaläppiä mitkä laitetaan kypärän sisään. Itse ainakin tykkään käyttää sellasia kypärän ja hupun alla. :)

    VastaaPoista
  9. Tää postaus oli jotenkin ihanan positiivinen! :)

    VastaaPoista
  10. Haha ja pakkaset vaa ens viikolla jatkuu kun jo maanantaina ois forecan mukaan -23 taas! :D masentaa, toivottavasti sääennuste ois väärässä.. Pieni pakkanen on ihan fine mut liika on liikaa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei perus Suomen talvi! Nauti äläkä valita, ku še kummiski kestää vaa max. kuukaude.:D En tajuu miks valitatte aina.._. Itellekki tulee huono fiilis sitte. Mutta joo, hyvä et sul Tiia menee hyvin:) Ja kiva postaus:)

      Poista
    2. Joo Wilma, meillä oli tänä aamuna taas -25..:/

      Poista
  11. Mitä Voitolle käy kun lähdet opiskelemaan, olettaen että aiot muuttaa pois Kuopiosta? :) Jääkö se kotiisi seisoskelemaan, otatko sen mukaan vai tuleeko siinä kohtaa eteen hevosten myynti (kun Pinjakin lähtee aikanaan)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä tulee postaus jossain vaiheessa, mutta meidän hevosia ei myydä :)

      Poista
  12. Moikka! Täällä kirjoittelee 23-vuotias (toistaiseksi) entinen hevosharrastaja. Katsoin eilen ensimmäistä kertaa videoitanne, kun törmäsin niihin sattumalta, ja sen jälkeen löysin myös tämän blogin. Ilokseni huomasin, että olit jo tänään lisännyt uuden postauksen blogiisi, eli näköjään päivittelet tätä aika ahkerasti. Lyhyesi sanottuna: mahtavia videoita ja mahtava blogi, olen koukussa! :) Terveiset Turun seudulta Varsinais-Suomesta, ja oikein kivaa alkuvuoden jatkoa sinulla ja upealle Voitolle!

    VastaaPoista
  13. Itse olen todennut hyväksi Samshieldin oman talveksi tarkoitetun "kypärämyssyn" :) Sillä ei tule ainakaan korville ja niskalle vilu. Suosittelen kokeilemaan :)

    VastaaPoista
  14. Mukavaa että tekin olette saaneet kunnolla lunta! :) Täällä satoi alkuviikosta.
    Tallihommiin ja ratsastukseen suosittelen pilkkihaalaria! Nopea pukea päälle ja on varmasti superlämmin. :) Eikä ole läheskään niin kallis kuin oikea ratsastushaalari. Minä tykkään käyttää haalaria myös vähän lämpimämmillä ilmoilla esim. aamutallia tehdessä: mikäs sen mukavampaa kuin vetää suoraan pyjaman päälle lämmin haalari eikä tarvitse miettiä pukeutumista sen enempää :D

    VastaaPoista
  15. Sulla on kyllä oikeasti kirjoitustaito parantunut huimasti! Nykyään minä, paatunut kielipoliisi, jaksan lukea lähes kaikki postaukset mielenkiinnolla! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee :D Jotain kehitystä! Blogin kautta saama palaute on kyllä auttanut paljon oman kirjoituksen parantamisessa :)

      Poista
  16. Ihanan positiivinen postaus ja upeita kuvia! Meillä on nyt tosi paljon lunta, hevosilleen hieman rankempaa... Mutta ropisi hyvä postaus!!!!

    VastaaPoista
  17. Onko Voitto nyt klipattu? :)

    VastaaPoista
  18. Mitä voitolle käy sitten ku lähet opiskelemaan? Mietin vaan että ku teijän hevoset on niin läheisriippuvaisia niin jos lähet pois kuopiosta nii miten votelle käy??

    VastaaPoista
  19. Ihana postaus! Positiivisuus ihan huoku tästä! :)

    VastaaPoista
  20. Ratsastushame on ihan pop näillä pakkasilla. Estää tehokkaasti reisien jäätymisen.

    VastaaPoista
  21. Voitko tehä voitosta videon? Semonen ois niin kiva nähä

    VastaaPoista
  22. Onko voitolla tapana lähteä johonki tai tehdä jotain kun esim siinä Elokuva videopostauksessa sanoitte että vaihdan Voitolle nahkapäitset jos se lähtee tai tekee jotain. Jäi siis vaan päähän mietityttämään se asia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mitä meinaat? Voitto käyttää aina nahkapäitsiä, sillä ei ole edes tavallisia. Ja syy siihen on se, että nahkapäitset vaan on mun mielestä paljon parempi käyttää :)

      Poista
    2. Tarkoitin sitä kun siinä elokuva videopostauksessa Voitolla oli tavalliset päitset mut kuin sanoit että vaihdan Voitolla nahkapäitset jos SE LÄHTEE JOHONKIN? Niin onko voitolla tapana lähteä tai tehdä jotakin? odotan siihen vastausta

      Poista
    3. Aa tarkotin varmaan ett lähtee matkalle eli kuljetetaan, koska voito on tosi kiltti taluttaa eikä kyllä lähe mihinkään :)

      Poista
  23. Paleltuviin varpaisiin tehoaa ainakin kaksi erilaista systeemiä. Toinen on sellainen, että laittaa van villasukan jalkaan, ei sen alle mitään. Villasukan pitää olla puhdas. Toinen on sellainen,että laittaa tavallisen sukan jalkaan ja varpaiden päälle suodatinpussin. Tehoaa.
    Näin ainakin itsensä pysyy varpaat lämpiminä ihan -25°c kesäratsastuskengissä.

    VastaaPoista
  24. Ihania kuvia ja muutenkin hyvä postaus:)

    VastaaPoista
  25. Ihana postaus ja ihania kuvia.
    Vote on niin ihana! Ja Lilli kanssa!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.