Perinteinen heppailupostaus

maanantai 11. syyskuuta 2017


Perjantaina suunnistin suoraan vähän pidennetyn työpäivän jälkeen kotikotiin moikkaamaan Voittoa ja hoitamaan hevosia Pinjan ollessa vähän kipeä. Viihdyinkin maalla yön yli ja vietin kaksi heppojen täyteistä päivää luoden lantaa ja ratsastellen. Olen nyt viime aikoina ratsastanut Lillillä enemmän kun vuosiin. Oikeastaan aika säännööllisesti vähintään kerran viikossa - melkein kun ratsastuskoulun viikkotunneilla kävisi ;)

Aloitan yleensä ja nytkin aloitin hommat ikävimmällä eli lannan luomisella. Ensin molemmat karsina ja sitten tarha. Tähän mulla kuluu parhaimmillaan aikaa melkein tunnin verran, sillä olen varsin hidas siivoamaan karsinoita huolella ja tarhastakin saa yleensä pari kottikärryllistä kuskata, joten siihenkin kuluu tovi. Varsinkin jos Voitto päättää leikkiä hauskaa "kaada kottikärryt" -leikkiä... Vaikka mä kuinka pidän sitä silmällä, niin silmän räpäyksessä täydet lantakärryt on kumossa. Silloin kyllä tulee todettua Voitolle, että tuolla menolla joudut metukaksi... :D Hauskinta tässä on se, että ihan kun se tajuaisi miten kiva leikki ollaan keksitty, sillä sen ilme on koko leikin ajan niin vekkuli.

Ikävämmät hommat tehtyäni hain Lillin talliin ja harjailin sen suhteellisen nopeasti, sillä Pinja jo odotteli ulkona kameran kanssa. Kengittäjä pääsi tulemaan vähän liian myöhään, joten Lilli on viimeisen viikon lomaillut kavioiden päästessä vähän liian pitkiksi ja kenkien hiukan heiluessa. Mutta edellisenä päivänä kengät oli saatu taas kondikseen, joten nyt pidemmän lomailun jälkeen luvassa oli kevyesti ilman satulaa käynnissä jumppailua. Sitten seuraavana päivänä ratsastinkin jo kaikki askellajit läpi. Alkaa hiljalleen Lillinkin kanssa löytyä kiva yhteinen sävel! Muistan ja tekin varmaan muistatte nimittäin miten vaikeaksi koin yhdessä vaiheessa vielä Voitolla kunnolla ratsastaessani Lillin ratsatamisen.


Kuvauksien ja ratsastuksien jälkeen päästin Lillin vapaaksi pihalle laiduntamaan ja hain Voiton talliin. Sen selän päällä oli kunnon hiekkakasa, joten sain aloittaa homman perusteellisella putsauksella. Tosin märästä hevosesta ei oikein märkä hiekka tahtonut lähteä. Täällä on nimittäin satanut viimeisen viikon varmaan putkeen... Eikä loppua näy!

Voiton harjailtuani siirryttiin senkin kanssa pienen kävelylenkin kautta pihaan vähän mutustelemaan heinää ja ottamaan pari kuvaa. Kuvaukset jäi tosi lyhyeen, sillä Lilli oli ihme hepulissa ja ryntäili pihassa vapaana märällä ruoholla paikasta toiseen ruohoklöntit jaloista lennellen... Ei siinä muuten mitään, mutta tuollaisen jälkeen nurmikko ei ole enää kovin edustavassa kunnossa, joten Lillin syömiset jäi siltä päivältä vähiin ponien joutuessa rauhoittumaan Voiton kaveriksi tarhaan.



On kivaa viettää tällaisia perinteisiä heppailupäiviä, mutta on myös kivaa kirjoittaa ja jakaa perinteisiä heppailukuvia ja -kuulumisia teille! Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille <3

11 kommenttia

  1. HIENOJA KUVIA!!!😍😍😘

    VastaaPoista
  2. Aivan, todella ihania, hellyttäviä kuvia "heppa komistuksita", kiitos!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus, mutta olisit voinut kertoa enemmän itse ratsastuksesta esim. millainen Lilli oli (selostaa lisää)

    VastaaPoista
  4. Tosi kiva postaus ja hienoja kuvia, toi on hauska jossa Lilli ravistaa itseään :,,D Kiitos muuten edellisen postauksen aamiaisvinkeistä, menevät kokeiluun! Mä en ole itse asiassa koskaan edes maistanut niitä chia-siemeniä... :S Siis vielä.

    VastaaPoista
  5. Ihana postaus.ja kuvat ihanan syksysiä.tullooko millo tallivideoo ja kun ratsastat😃

    VastaaPoista
  6. Voi, miten Voitto on varjo vain entisestä. Onhan se selvää, että lihakset häviävät, luut työntyvät esiin, kun lihakset häviävät. Surullista, mutta luonnollista. : ('

    VastaaPoista
  7. kiva heppapostaus pitkästä aikaa! Toivoin kuitenki, että olisit kertonu vähän enemmän just ratsastuksista ja siitä ois ollu kuviaki:)

    VastaaPoista
  8. ihana tuo lillin irvistys kuva! muutenkin todella ihania kuvia!!! Voisitko tehdä enemmän heppa aiheisia videoita tubeen?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.