Tällä viikolla...

perjantai 22. syyskuuta 2017

Moikka! Nyt olisi kuulumisten aika, tosin vähän erilaisessa muodossa tällä kertaa. Monessa muotiblogissa olen nähnyt postauksia, jossa on satunnaisia kuvia menneeltä viikolta ja sitten lyhyet niihin liittyvät kuulumiset. Ajattelin nyt kokeilla vähän samaa, sillä mitään isoa asiaa ei ole, mutta kivoja kuvia ja juttuja kuitenkin olisi jaettavana teidän kanssa. Kertokaa sitten, mitä piditte postauksesta!


...olen ikävöinyt koiria ja halunnut oman koiran. Mutta onneksi järkeä löytyy sen verran päästä, että ei tähän tilanteeseen koiraa kannatta hankkia. Lähipiirissä liiankin hyviä esimerkkejä siitä kun koira on hankittu tässä iässä ja sitten mieli onkin muuttunut. Ei sillä etteikö koirasta voisi hyvin huolehtiakin, mutta itse en siihen pystyväni. Ehkä Nipsu ja Armi joskus tottuvat kerrostalon ääniin ja voisivat tulla tänne yökylään. Maalaisjunteilla tahtoo vaan haukku olla vähän liian herkässä täällä, vaikka kotona eivät edes ole mitään kovin äänekkäitä.


... kävin moikkaamassa Voittoa Hennan kanssa. Henna ratsasti Lillin, joten mulla oli extrapaljon aikaa puuhailla Voiton kanssa. Tehtiin pitkästä aikaa kunnolla kentällä maastakäsittelytemppuja ja Voitto hiffasi kaikki temput super hyvin! Peruutuskin saatiin monesti onnistumaan siten, että peruutan vain itse sen rinnalla. Mutta tästä lisää sitten omassa postauksessaan, sillä kuvattiin muutamat muutkin kuvat näiden lisäksi ja myös jonkunlainen videopostaus tulossa!


...syksy on tullut ihan virallisesti. Puista tippuu lehdet ja yleisilme on muutenkin aika keltainen (ja synkkä). Töihin pyöräillessä on saanut laittaa kahdet housut päällekkäin ja lapaset käteen. Kevyt toppatakkikin on eksynyt päälle yhä useampana päivänä. Toivotaan, että kaupungin katuvalojen alla syksy ja alkutalvi ei ole niin raskas.


... olen juonut ennätysmäärät teetä! Töissä meidän kahvin keitin tekee niin pahaa kahvia, että mun on ollut pakko siirtyä teehen, mutta en pistä yhtään pahakseni teen maistuessa niin hyvälle näin syksyn tullen. Kesällä tykkään juoda enemmän jääkahvia, mutta nyt alan hiljalleen melkein kallistua enemmän lämpimän teen kun pahan tavallisen suodatinkahvin puoleen. Oletteko te teen vai kahvin ystäviä?

Hyvää viikonloppua ja palataan ensi viikolla taas! 

21 kommenttia

  1. Mä rakastan kaikkia erilaisia kahveja ja sitä ihanaa kofeiinipotkua, mutta oon joutunu lopettaa mahan ja migreenin takia kokonaan kahvin juonnin :( Nykyään juon vihreetä teetä, ihan hyvää sekin on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Migreeni asiaan en osaa sanoa mitään, mutta jos maha ei kestä kahvia kannattaa juoda pelkästään arabica kahvipapupohjaisia kahveja! Se mikä ottaa mahan päälle on yleensä robusta. Noissa Nespresson kahvikapseleissa, joita itse juon on selvästi merkattu, että missä on mitäkin!

      Mutta migreeniin tosin ei taida tuokaan auttaa, harmi, kahvi on niin hyvää! Mutta onneksi teelläkin pärjää, vaikka siitä ei sitä virtaa ihan samalla tavalla saakkaan :D

      Poista
  2. Ihana postaus.ja ihania syksyisiä kuvia.kyllä kahvi on parasta.ei lähe aamu käyntiin ilman kahvia.
    Nii kysyisin tiia miten sulla voitto lähtee peruuttaa taaksepäin osotatko sormellla hevosta ja lähtee menee taaksepäin vai miten tekee.miulla onistuu ku näytän sormella ni molemmat pakittaa.ja hyvää syksyä teille kaikille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sormella ja nyt opetuksessa se, että lähtee peruttamaan kun mäkin perutan sen vierellä :) Samoin sinne hyvät syksyt!

      Poista
  3. Ootko kokeillut Voiton kanssa Working Equitationia? Luulen, että laji voisi sopia teille, kun käsittelykokeen esteet voidaan suorittaa käynnissä!

    VastaaPoista
  4. Sulla kun on käytössä toi Olympus E-PM2, niin ootko sillä ikinä tallilla kuvaillut? Oon jo pitkään harkinnut jonkin Olympuksen kameran ostamista, koska ne ovat niin näppärän kokoisia, ja kynnys kameran mukana raahaamiseen varmasti pienentyisi ja tulisi enemmän kuvattua :D Sitä vaan mietin, että mitenkä hyvin ne toimivat ratsastusta kuvatessa... ja millainen videokuvaus niissä on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki meidän videothan on sillä kuvattu! Eli videointiin super hyvä. Ja monet hevoskuvatkin, mutta ratsastusta kuvataan harvoin kun meillä ei siihen sopivaa objektiivia ole :) Eli varmasti onnistuu ratsastuskuvatkin kunhan on siihen sopiva objektiivi vaan myös hankittuna.

      Poista
  5. Itse en juo teetä, enkä kahvia. Kahvi ei sovi vatsalleni ja teestä en muutoin ole koskaan tykännyt. Olen Pepsi Maxin suurkuluttaja (todellinen riippuvuus) ja minun onkin saatava sitä joka päivä, siinä missä useimmat ihmiset juovat esim. aamukahvin/teen :D

    VastaaPoista
  6. Sun blogi on mennyt viime vuosina tosi kaupalliseksi ja melkein koko ajan saa lukea yhteistöistä tuon ja tämän kanssa. Ulkoasussakin on paljon mainoksia! Itse yhteistyöhän on hyvä asia mutta lopetin blogin aktiivisen seuraamisen juuri kaupallisuuden takia.

    VastaaPoista
  7. Tuleeko tänä vuonna joulukalenteria? 😊

    VastaaPoista
  8. Mä aikoinaan hommasin koiran kerrostaloon, about vähän sua nuorempana. Ollut 10 vuotta matkassa, yliopisto opiskeluista työelämään, eli osalle tämä sopii osalle ei :) Tärkeää, että on varma, turvallinen hoitopaikka, minne voi tarvittaessa laittaa (esim. itellä omat porukat)

    VastaaPoista
  9. Ota vain koira. Sinulla on vuosien kokemus koirista ja edelleen intoa riittää, niin go. Monelle tulee yllätyksenä, että joka ikinen aamu on lähdettävä lenkille ennen töihin lähtöä, töistä on tultava kiireella viemään koira ulos ja joka päivä on töiden jälkeen tehtävä pitkä lenkki ja touhuttava muutenkin yhdessä. Sinä olet tuohon oppinut koiravuosiesi aikana ja edelleen haluat koiran. Itse tein tuon kaiken liki yhdeksän vuotta ja nyt haluan viettää ainakin vuoden ilman koiraa. Koirat on kyllä mahtavia 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alla tosiaan vähän jo vastailin, että maalla koirien pitäminen vähän eri asia, jonka lisäksi meillä oli viisi perheenjäsentä niitä hoitamassa, joten en paljoa niitä hoitanut :)

      Poista
  10. Onko todella niin, että Tiia joka aamu ennen kouluun lähtöä koirien kanssa aamulenkillä? Jotenkin tullu sellainen kuva ettei Tiia käyny kovinkaan usein lenkillä koiriensa kanssa? Olenko väärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Et ole. Meillä tosiaan on koira-aitaus (maalla asumisen ihanuuksia), joten koirien hoitamisesta tosiaan vähän liian ruusuinen kuva kun ne sai päästää sinne vaan vapaaksi ulkoilemaan käyttämisen sijaan. Siksipä juuri en koiraa ole valmis ottamaan kun en koe, että jaksaisin siitä tarpeeksi hyvin huolehtia :)

      Poista
  11. Nyt koiraihminen älähtää. Ei koirille riitä, ei edes pienille, että ne päästetään vaan tarhaan. Koiria pitää lenkittää päivittäin tai sitten tehdä niiden kanssa erilaisia päätä rasittavia harjoituksia. Ei koiria voi ulkoiluttaa pelkästään tarhassa. Lisäksi ne täytyy kouluttaa. Ei tarhaus riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kuule mitään hätää, kyllä niitä lenkitetäänkin päivittäin :)))

      Poista
  12. Hyvä,että lenkitätte päivittäin. Ihan sama se on hevosten kanssa. Ei hevostakaan voi seisottaa vain pienessä tarhassa. Sen kanssa pitää tehdä asioita.ihan niinkuin teette Voiton kanssa. Pitkät käyntilenkit maastossa ovat huippua hevosille, joita ei voi treenata kunnolla. Kävely myös hyvää lihasten ylläpitoon.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.