tiistai 14.kesäkuuta
#110 itsenäisiä pompahteluita ja kouluvalmennus
torstai 16. kesäkuuta 2011
Moi! En jaksanut eilen kirjoittaa niistä hypyistä, kun tulisi tosi tylsä postaus kun ei ole niitä kuvia.. Laitan tähän muutamia tilanteeseen sopivia vanhoja kuvia ;)
tiistai 14.kesäkuuta
tiistai 14.kesäkuuta
Lähdettiin sitten korholaan aika illasta, koska maneesi vapautui hyppäämiseen vasta n. 19.30. Satoi, joten ei voitu mennän ulkona. Siellä oli jo valmiina pieni tehtävä, jossa oli suora linja ja siten kaareva linja. Aluksi siinä hyppäsi joku hieman isompaa ja me verkattiin sillä välin. Voitto tuntu tosi hyvältä verkassa ja varsinkin lauka oli jotenkin hirmu pehmeetä ja pyörivää!
Alotettiin sit hyppäminen ympyrällä olevalla pienellä ristikolla. Tultiin tapamme mukaan Voiton kanssa aika monta kertaa liian lähelle... Muutaman kerran tultiin hyvin, ehkä vähän kauas. Mutta Voitto on tottunut ottamaan sen puolikkaan askeleen ennen estettä, eikä hypännyt sit siitä. Minä olin ihan varma, että tästä se lähtee ja hyvä etten lentäny selästä :D Nojuu, mutta Voitto hyppäsi hyvin ja lopulta sain muutamia hyviä etäisyyksiä, joista Voitto lähti sillon kun ajattelinkin hyppäämään. Tuntuu, että vähän on hukassa kun ei ole melkein kolmeen viikkon hypännyt!
Lillin jalat on varmasti alkaneet parantua, kun hyppäsi niin mielellään ja reippaasti! Aluksi meni vähän alitemmossa, mutta muutaman hypyn ja patistamisen jälken eteni poni jo hyvin (:
Käytiin ratsastuksen jälkeen järvessä kahlaamassa. Hieman menasi ola ongelmia, kun oli aika iso aallokko, joka löi siihen rantaan niin, että heppoja vähän pelotti. Mutta hyvin ne sinne lopulta uskaltautui.
keskiviikko 15.kesäkuuta
Mentiin onneksi ulkona, vaikka kenttä olikin hieman märkä jostakin kohti. Eilen kun tuli hyvä fiilis jo verkassa, niin nyt tuli semmonen fiilis, et tästä ei tuu mitään.. Jakaudittiin aluksi kahdelle pääty-ympyrälle, minä ja Pinja+Lilli yhdelle ja kaksi muuta toiselle. Me kaksi jouduttin heittämään jalustimet pois ja mentiinkin koko loppu tunti ilman jalkkareita. Aluksi vain ravailtiin ja haettiin hyvää ravia siinä ympyrällä, Voitto ravasikin välillä tosi kivasti ja käytti hyvin takajalkoja. Tällä kertaa Ellu korjasi paljon meidän käsiä, kyynärkulmaa ja nyrkkejä. Minun pitää muistaa pitää nyrkit kiinni, kantaa niitä ja kyynärkulma. Ryhtini on alkanut pikkuhiljaa paranemaan, eikä sitä tarvitse yleensä korjata vasta kun lopputunnista, kun alan väsähtämään :D
Laukkatehtävässä sitten, laukkailtiin aina 1/4 kentää ja sitten 1/4 ravia ja taas laukkaa 1/4 jne. Laukan nostot onistu ihan jees, mutta laukka tuntu jotenkin oudolle :D Voitto kiihytteli aina nostoihin, mutta sitten kun päästiin laukkaan niin rupesi laahustelemaan.. Lilli oli laukassa hyvä, ennakoi kuulemma nostoja kaikki tietävänä ponina ;)
Käytiin tänäänkin järvessä kahlailemassa, nyt ei ollut isoja aaltoja ja hepat meni sinne hyvin (:
Tunnisteet
kouluvalmennus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Lähetä kommentti
KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!