#139 Vihdoinkin se laukkakin alkaa onnistua

maanantai 1. elokuuta 2011





Moi! Kerron nyt lyhyesti eilisen päivän ratsastuksesta. Ratsastettiin siis taas vasta illemmalla ja nyt oli jo oikeesti melko viileetä siihen aikaan. En oikeastaan tehnyt mitään erityistä, yritin vaan saada Voiton kulkemaan kivasti kaikissa askellajeissa.

Voitto kulki ihan jees ravissa, vähän pitkänä, mutta kuitenkin ihan ok. Rupee pikkuhiljaa ärsyttämään kun se ulkopohje ei mee kertakaikkiaan vaan läpi. Jouduin nyttekin kerran huomauttamaan raipalla, ennen kuin tajusi, että hei munhan pitää kääntyä ulkopohkeestaa -,-

Painotin eilen sitten enemmän laukkatyöskentelyyn, joka onnistui odotettua paremmin. Voitto kulki lähes koko ajan oikein päin, välillä painua kyllä melko etupainoiseksi. Yritin nyt saada Voiton vähän aktiivisempaan laukkaan, kuitenkaan koventamatta hirveästi tempoa. Sekin onnistui ihan ok, kuten myös muutamat vaihdot.

Nyt tuntuu olevat semmonen kausi menossa, että ollaan kehitytty hirveesti. Joka on todella hyvä, mutta milloin tulee stoppi tai takapakkia?!

4 kommenttia

  1. Kiva kun on välillä muitakin kun hyppykuvia ;) Olis kiva jos saisitte joskus jotain "lähi-tilannekuvia" esim. esteradalta, vähän kyllästyttää kun suurin osa melkein on tollasia tavallisia hyppykuvia :D

    VastaaPoista
  2. Kivoja laukkakuvia (:
    Turha sitä etukäteen on mietiskellä, että miten huomenna menee. Ratsastus (ainakin mun ja Fridan kohalla) kun on aina niin vuoristorataa :DD Välillä on kausia jolloin menee hyvin ja välillä vähän huonommin u know, ei sitä etukäteen koskaan tiedä (voi kun tietäskin!).

    VastaaPoista
  3. Kiitos taas molemmille kivoista kommenteista (:

    VastaaPoista
  4. Te olette kehittyneet kyllä paljon :) Ja hieno ulkoasu! Pidä tuo!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.