Maastokäppäilyä

maanantai 21. tammikuuta 2013

Moikka kaikki! Kysymyspostausta tulossa kun ehdin vain vastata 400 kysymykseen. Onneksi joukossa oli pari samaakin.. Ja osan sai skipata suoraan ohi. Nyt kumminkin eilisestä päivästä pari kuvaa ja vähän tekstiä. Edelleen saa korjailla mahdollisia kirjoitusvirheitä :)


Ellun ohjeiden mukaan valmennuksen jälkeisenä päivänä käytiin kevyesti maastoilemassa. Saatiin Pinjan kanssa molemmat kivoja kuvia, kun vedettiin kaksi eri reissua. Ensin Pinja kävi Lillillä ja minä tulin mukaan kuvailemaan, sitten vaihdettiin minut Voiton selkään ja Pinja kameran taakse. Kaikki kuvat on vähän tylsiä ja samanlaisia, koska askellajina oli yhtä pientä ravipätkää lukuunottamatta käynti


Minun ratsastustakista on mennyt vetoketju rikki ja vanha takkini on niin pieni, ettei alle mahdu turvaliiviä. Tehtiin Pinjan kanssa sitten vaihtokauppa, jotta turvaliivi mahtuisi alle. Reissu meni ihanan rauhallisesti. Voitto ei possuillut mitään vaan käveli nätisti koko matkan.

Matkaa kertyi vähän reilu 3km. Voitto halus lopuksi vielä pellolle kävelemään, vaikka siellä oli vähän vaivalloista liikkua. Hanki kun on sen verran kovaa. Hangesta puheen ollen, ihanaa kun kohta pääsee taas jäälle ratsastamaan!

Iskä oli juuri tyhjentämässä lantakärryä, joten tallin pihassa oli kahisevia pressuja ja käynnissä oleva traktori. Voitto se vaan rohkeasti mennä puksutti ihan traktorin ja pressun vierestä, mitähän Lilli olisi tuollaisista tuuminut..

Ratsastuksen jälkeen siivoiltiin karsinat ja tarhat. Annettiin hepoille neljän ruoka ja sitten sisälle kirjoittelemaan pari postausta varastoon. Pientä keskustelua viime postauksessa herätti klippaus. Ollaan nyt melko varmasti päätetty, että klipataan molemmat. Sen verran järkyttävä turkki niillä on. Tulipas lyhyt postaus, no välillä näin.

77 kommenttia

  1. Ihania kuvia ja iha huippua että aina on uusia kuvia, sekä niissä on laatu kohdallaan! :)

    VastaaPoista
  2. Ootteko ennen klipannut votea ja lilliä ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei olla, mutta molempia on edellisissä kodeissa klipattu:)

      Poista
    2. Onko niille tänä talvena tullut jotenkin paksumpi talvikarva kuin aijempina vuosina vai miksi ette aikaisemmin ole klipanneet?:)

      Poista
  3. Mitä tossa viimesessä kuvassa tapahtuu,ku mää en tajua että tuutko sää alas voten selästä vai tipukko sää:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikken olekaan Tiia, vastaan silti: Ei Tiia tainnut tallin pihalla tippua? ;) Eli ehkä Tiia taisi ihan vaan tulla alas selästä... Emt XD

      Poista
  4. Millon teette taas Live lähetyksen? :D Ne oli tosi kivoja <3 Entä mistä latasit sen fontin, mikä oli sun edellisessä bannerissa? (jos oli gimp'llä tehty, jos ei niin tiedätkö mistä sais jotain sen tyyppisiä gimppiin?)

    ++ Ihania kuvia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vielä tiedä millon tulee:) Se oli joku fontti dafontista, sieltä voi ladata gimpiinkin fontteja!

      Poista
    2. Ok. Muistatko mikä sen fontin nimi oli? :D Ja onks se valmiiks sellanen, vai pitääkö muokata jotenkin? =) (siis se fontti joka oli sun edellisessä bannerissa!)

      Poista
    3. Miten fontteja voi ladaa Gimppiin ?

      Poista
    4. Vastaan Tiian puolesta, sori. Mutta hän mainitsikin jo ylempänä että dafontista saa ladattua ja youtubesta löytyy jotain mallivideoita että miten ladataan jos ei onnistu :D

      Poista
  5. onks niitä joulukalenterin poistettuja kohtauksia tulossa ikinä? :) ja kivoja kuvia

    VastaaPoista
  6. Ratsastatteks te jäällä?:o Hiuka ois siistii!:D:)

    VastaaPoista
  7. yhden virheen itse huomasin:
    "Hangesta puheen ollen. Ihanaa kun kohta pääsee taas jäälle ratsastamaan!"
    olisi parempi: " Hangesta puheen ollen, ihanaa kun..." eli vaihtaisit tuon pisteen pilkuksi :)

    tosin eipä minua pienet virheet haittaa, kirjotat niin kivasti ja kuvat ovat hyvälaatuisia. Ja tietysti Voitto on suloinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kitti, mietin tota lausetta nimittäin tooosi kauan:)

      Poista
  8. Vähä siisti toi vika kuva :D +kiva postaus! ;)

    VastaaPoista
  9. Tää postaus oli mun mielestä jo paljon mukavempaa luettavaa. Ihania kuvia! Ite vaan en tykkää nuista moi ja moi kaikki alotuksista,ehkä seuraava on hei kaikki?:D

    "Kaikki kuvat on vähän tylsiä ja samanlaisia. Askellajina kun oli yhtä pientä ravia lukuunottamatta käynti" Tuo kuulostaa minun mielestä järkevämmältä näin

    Kaikki kuvat on vähän tylsiä ja samanlaisia,askellajina kun oli yhtä pientä ravia lukuunottamatta käynti

    Muutamaan muuhunkin kohtaan olisi mielestäni tullut pilkku,mutta kun olen vasta 10 niin voi olla että korjaan väärin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai miksi et pidä:o

      Juu korjailen nuo kohdat

      Poista
    2. Aadalle myös että pilkun jälkeen tulee väli :)

      Poista
  10. "Hangesta puheen ollen. Ihanaa kun kohta pääsee taas jäälle ratsastamaan!" = "Hangesta puheen ollen, ihanaa kun kohta pääsee taas jäälle ratsastamaan!"

    mut hei kivoja kuvia ja hyvä postaus :)

    VastaaPoista
  11. Miks sä käytät turvaliiviä, kun sä meet vaan käyntii? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maastoillessa kannattaa aina käyttää turvaliiviä -varsinkin jos menee ilman satulaa - tuntisi hevosen vaikka kuinka hyvin. (:

      Poista
    2. Miksi en käyttäisi. Menen ilman satulaa maastossa? Meillä on muutenkin sopimus/tapa, että aina ilman satulaa tai maastossa ratsastessa pidetään turvaliivi päällä:)

      Poista
    3. ja pinja sano et käytätte senkin takia liivejä koska pinja olisi voinnut kuolla sillon joskus kun se tippu maastossa hevosten väliin ja ne tallo sen vai mite se oli mut kumminki kannattaa mustaki vaikka en itse ratsasta ikinä maastossa

      Poista
    4. ano mitä väliä vaikka tiia käyttää turvaliiviä? se on oikeesti tosi hyvä jos sitä pitäää, koska jos joskus sattuuki jotain ni ei paikat mee rikki ihan niin helposti! :) ite harvemmin turvaliiviä käytän, mutta ehkä sitä pitäs joissain tilanteissa käyttää enemmän! :D

      Poista
    5. niin no tietysti senkin takia, mutta käytettinhän me ennen sitäkin näitä turvaliivejä ihan samalla tavalla:)

      Poista
    6. mä arvosran tota oikeesti että käytät turvaluuviä! :) tuntuu että nykyajan nuorista melkein kukaan ei käytä... :( hyvä tiia! en oikeesti juuri koskaan ole nähnyt blogissasi kuvia, joissa sinulla ei olisi turvaliiviä, ja se jos joku ln hyvä ja arvostettava asia! :)

      Poista
  12. Kaikki kuvat on vähän tylsiä ja samanlaisia. Askellajina kun oli yhtä pientä ravia lukuunottamatta käynti.

    Tässä ehkä paremmalta kuulostaisi: Kaikki kuvat on vähän tylsiä ja samanlaisia, koska askellajina oli yhtä pientä ravipätkää lukuunottamatta käynti / koska kävelimme koko matkan yhtä ravipätkää lukuunottamatta.

    toinen oli se hankijuttu joka korjattiin jo:)
    Mut kivoja kuvia!

    VastaaPoista
  13. Hyvä toi vika kuva :)

    VastaaPoista
  14. Maasto käppäilyä ei oikein voi kirjoittaa erikseen. Maastokäppäilyä on paljon järkevämpi ellei sanojen väliin halua laittaa pilkkua tai ajatusviivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. juu korjailin senkin:) Olin ihan varma et se tulee erikseen, mutta ei se sit tullukkaa.

      Poista
  15. Lauseet voi kirjoittaa vaikka miten, joten korjausehdotukset varmasti koskee enemmän yhdyssanoja ja niitä pilkkuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä noita lauseitakin saa korjata, tulee paljon kivempaa lukemista tuosta tekstistä :) Mutta tärkeintä tosiaan nuo pilkut ja yhdyssanat.

      Poista
  16. Nää kuvat on ihania! :) mikä se teidän kamera on?

    VastaaPoista
  17. Onks toi banneri ollu sul ennenki käytössä? Tai siis muistan ainaki joskus nähneeni ton/ton tapasen bannerin sun blogissa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo on ollut. Mutta se kun ei näkynyt kaikilla selaimilla, niin vaihdoin sen:)

      Poista
  18. jäälle ratsastamaa?? : o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä vain:D Ollaan ennenkin oltu
      http://lillivoitto.blogspot.fi/2011/01/41-jaaformulat.html

      Poista
  19. Tykkään hirmu paljon sun blogista, vaikka en vielä olekkaan saanut aikaiseksi liittyä ihan rekisteröityneeksi lukijaksi, ehkä vielä joskus! :D Tosta klippauksesta, että kannattaa tehdä se mahdollisimman nopeasti, koska yleinen sääntö tai siis ''myytti'' on ollut että hevosia ei klipattaisi enää uuden vuoden jälkeen sillä se sekottaa kesäkarvaan vaihtoa kovasti. Hyvää talven jatkoa teille kaikille! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tiedän sen, mutta pitä katsella miten nyt tehdään:) Kiitti samoin!

      Poista
  20. Ootteko ihan varmoja tuosta klippauksesta? Tai kuitenkin kohta on kevät ja hepat alkavat vaihtamaan talvikarvaa. Jos klippaatte nyt, ei kaikki hepat hiffaa vaihtaa karvaa, kun ei enää ole karvaa mitä vaihtaa ja teillä voi olla klippausrajat vielä kesäkuussakin. Tietysti valinta on teidän, mutta kun sanoit ettette ole ennen klipanneet, niin ajattelin että tulitteko ajatelleeksi.

    Itse olen joutunut klippaamaan ratsuni kolme kertaa tänä syksynä/talvena, kun se kasvatti joka kerta turjakkeen takaisin. Kaksi ekaa kertaa kokonaan ja nyt viimeisellä kerralla puoliksi. Nyt karva ei ole kasvanut oikein yhtään ja pelottaa että jääköhän rajat miten pitkäksi aikaa. Ja viimeinen klippaus oli 16. joulukuuta. Tykkään muuten siun blogista tosi paljon ja ollaan kisailtukin samoissa kisoissa vuonna 2011 ainakin siilinjärvellä :)

    http://valkoisia-unelmia.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha ja heti tuun korjaamaan, viimeinen klippaus olikin 23 marraskuuta :o

      Poista
  21. Kiva postaus jälleen! Ja huomaa että oot parantanu ton oikeinkirjoituksen kans, vaik ei se mua ees haitannu jos oli jotain virheitä.

    Ja kuulostaa hauskalta tuo jäällä ratsastaminen, mutta eiks se oo vähän vaarallista? Jos heppa vaikka liukastuu, tai jää pettää? Vai miten se oikein on, en oo ennen kuullu että jäälläkin vois ratsastaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että eron huomaa:)

      Siis käydään ensin ajamassa moottorikelkalla semmonnen reitti missä uskaltaa ratsastaa, mennään lähellä rantaa. Lunta on sen verran paljon, että ei siinä jäähän edes osuta:) Ja ajetaanhan autoillakin jäällä, ei se hevonen enenpää paina:)

      Poista
  22. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  23. Kannattaa varmaan klipata vaikka vaan puoliks ku teillä ei kuitenkaa oo kotona muutaku kenttä =)

    VastaaPoista
  24. Jääkö tuo yksi lause kesken vai miksi kulostaa niin hassulta:D? --> "Kaikki kuvat on vähän tylsiä ja samanlaisia, koska askellajina oli yhtä pientä ravipätkää lukuunottamatta käynti"

    VastaaPoista
  25. tykkäsin tästä postauksesta (:! kuvii oli paljo ja ne on hienoja. klipatkaa vaa lilli ja voitto, se on hyvä ratkasu :)

    VastaaPoista
  26. "Kaikki kuvat on vähän tylsiä ...''
    -> Kaikki kuvat OVAT vähän tylsiä

    VastaaPoista
  27. Kivoja kuvia. Ja muuten, en itse löytänyt yhtään kirjoitusvirhettä! Lukee nyt kyllä paljon mieluummin, kun ei ole niin paljoa kirjoitusvirheitä! Tottakai ittelläki niitä tulee aika ajoin.. Mut haleja Votelle ja terkkuja Pinjalle + Lillille<3 Hevostyttö "dikkaa" XD

    VastaaPoista
  28. Hyvä postaus taas kerran!! Käythän blogissani satulankuluttaja.blogspot.com
    ps. palautetta saa antaa;)

    VastaaPoista
  29. tosi hyvä postaus.voitosta ja lillistä tulee varmaan söpöjä kun ne klipataan,vaikka on ne muutenki söpöjä.

    VastaaPoista
  30. Kannattaa sitten muistaa loimittaa kunnolla hevoset, varsinkin nyt kun ne klipataan pitkästä aikaa. Pysyy karva siistinpänä ja vaihtaa paremmin kesäkarvaan kun eivät ehdi kasvattaa enää mitään järjettömän paksua turkkia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tietysti loimitetaan kunnolla. Pari uutta loimeakin pitää hankkia:)

      Poista
  31. Hieno toimintakuva toi sun laskeutuminen!:D Kiva postaus! Milloin tulee seuraava live lähetys??:o

    VastaaPoista
  32. Mun silmään alkaa näyttää vähän tyhmältä, kun curvesien käyttö menee vähän yli. Huomaatko, että monissa kuvissa hanki palaa ihan puhki? Curves on ihana työkalu, mutta kannattaa siinäkin muistaa kohtuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomaan kyllä. Halusin kaikista kuvista samanväriset, joten tässä postauksessa pitkästä aikaa käytin curveseja:)

      Poista
  33. Mun mielest toi viimenen kuva on aika hauska. Ja ei noi kirjotusvirheet mua häritse, ku itekki kirjotan välil väärin :D

    VastaaPoista
  34. otatko vielä kysymyksiä kysymyspostaukseen? Tässä ois vielä muutama, jos et ota niin ei siinä mitään :)

    Hienoin puoliverinen hevonen jonka joku tuttusi omistaa?
    Hienoin poni jonka joku tuttusi omistaa?
    Hienoin suokki jonka joku tuttusi omistaa?
    Tekeekö teidän vanhemmat tallitöitä ollenkaan, vai hoidatteko ite Pinjan kanssa kaikki?
    Kallein heppavarusteesi?
    Voitoin kallein varuste (ei satula)?
    Kenen valmennuksessa käyt?
    Kenen valmennukseen haluaisit, jos saisit valita?
    Tuleeko sulle tuntemattomat kisoissa puhumaan (tuntee blogin kautta)?
    Oletko hyvä kielissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

      Poista
    2. Anteeks huomasin äsken tuon rajoitus jutun ja löysin tuon varsinaisen postauksen, joten tässä kaksi kysymystä jotka haluaisin eniten tietää. :)

      Hienoin poni jonka joku tuttusi omistaa?
      Hienoin suokki jonka joku tuttusi omistaa?

      Poista
  35. Kiva postaus! :) vaikka olikin ns "tavallinen". Tosi kiva kun teillä on tolleen et toinen voi aina kuvata toista niin saa hyvin blogiin kuvia! :) Itelläni on aina vähän vaikeuksia saada jotain kuvailemaan kun ratsastaa :/

    VastaaPoista
  36. Thanks for sharing your thoughts on jewelry. Regards

    my web-site; cheap isabel marant

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.