Hirveä naksutinkoulutus

perjantai 12. syyskuuta 2014



Moikka! Mä innostuin hirveästi luettuani Susannan blogista naksutin koulutuksesta. Tänään sitten vihdoin kävin lemmikkitarvikekaupasta ostamassa naksuttimen. Jäljellä oli enää yksi, joten otin sen. Hintaa naksuttimella oli vaivaiset 5 euroa. Olin lueskellut asiasta jonkin verran nettisivuilta ja Susannan blogista. Heti kotiin päästyäni kävin kasvimaalta hakemassa porkkanaa, jonka sitten pilkoin pieniksi palasiksi taskuuni.

Annoin Voitolle porkkanan ja naksautin, toisin saman ja nyt Voitto säikähti. Tämän jälkeen se lähti pois peloissaan. Samalla hetkellä tajusin, että naksutimmen ääni on täsmälleen samanlainen kun meidän sähköpaimenessa. Voitto osasi yhdistää heti äänen ikävään asiaan ja tämän jälkeen ei halunnut enää syödä herkkuja mun kädestä. Laitoin sitten naksuttimen taskuun ja naksuttelin sitä hiljaisimmilla äänellä mitä voi, ihan vain että hevonen tajuaisi ettei ole mitään hätää, ei tule sähköiskua. Voitto ei kuitenkaan rauhoittunut vaan oli melko levoton joten lopetin koko jutun. Syötin sille loput porkkanat tosin maasta, kun se ei uskaltanut ottaa niitä kädestä.


Jäi hirmu paha mieli koko tilanteesta, mutta sen voi nyt ainakin todeta, että ei se Voitto tyhmä hevonen ole. Oppi nimittäin kahdella kerralla, että kädestä otettu herkku = naksautus. Tosin tässä tapauksessa naksautus oli erittäin ikävä juttu.  Päätin nollata tilanteen, sillä se yleensä Voiton kanssa auttaa. Lähdin sisälle hetkeksi ja kyselinkin Susannalta neuvoa oliko hänellä samanlaisia ongelmia. Lisäksi koitin googlata olisiko jollain vinkkejä tilanteeseen tai onko olemassa erilaisella äänellä varustettuja naksuttimia. Susanna vinkkasi pilttipurkin kannesta. Onneksi meillä oli pilttejä joten herkuttelin hetken mangopiltillä ja suuntasin uudestaan Voiton luoke laitumelle.

Nyt hieman ekasta kerrasta viisastuneena siirryin paikkaan, jossa sähköpaimen ei koskaan ole päällä eli kentälle. Sini tuli auttamaan. Mä kutittelin Voittoa ja naksautin pilttipurkin kantta kun Sini antoi herkkuja. Voitto ei tykännyt tuostakaan äänestä oikein, jonka lisäksi mun oli tosi vaikea saada piltin kannesta joka kerralla samanlainen ääni. Toistojen jälkeen päätin luovuttaa. Paremmin tämä meni mitä oikea naksutin, mutta ideahan on juuri siinä, että ääni on samanlainen joka kerralla eikä se nyt ollut vaikka mukamas aina samasta kohtaa painoin.

Vein Voiton takaisin laitumelle annoin sille kaurat ja tulin kahden pieneksi pilkotun porkkanan kanssa paikkaamaan ikäviä muistoja. Palattuamme paikkaan, jossa naksutin aikaisemmin oikealla naksuttimella sen kaksi kertaa Voiton ottaessa herkun suuhun. Voitto ei uskaltanut vieläkään ottaa porkkanaa mun kädestä eikä kauhasta. Ajattelin, että se olisi yhdistänyt mun käden, herkun ja naksauksen, mutta ilmeisesti kauhastakin syöminen oli liian pelottavaa. Kentällä se kuitenkin söi kädestä eli ehkä se yhdisti paikan, minut antamassa porkkanaa ja naksautuksen.


 Raukka aina hipaisi huulella mun kättä ja perääntyi. Se teki tätä usean kerran ja aina välillä uskalsi ottaa porkkanan kädestäni, kehuin tietysti silloin paljon äänelläkin. Menin  kyykkyyn maahan ja Voitto uskalsi nyt syödä melkein maassa olevalta kädeltäni herkkuja normaalisti. Tästä sitten pikkuhiljaa noustiin ylös päin kohti normaalia herkkujen anto asentoa. Voitto oli koko ajan melko epävarma, mutta pikkuhiljaa se otti porkkanan kädestäni heti kun sen siihen laitoin.

Vaikka naksutinkoulutus on ajatuksena kiva, en aio sitä enää kokeilla ainakaan ilman OIKEATA ammattilaista. Kamalaa aiheuttaa hevoselle kahdella naksauksella noin paha pelko ja epämiellytävä tilanne, ettei se korjaudu täysin normaaliksi yli kahdellakymmenellä toistolla ilman naksautusta. Minua oikeasti harmittaa hirveästi kuinka epäonnistuin ja sain aikaan sen, että oma hevoseni ei uskalla ottaa kädestäni herkkua. Onneksi tilanne on korjattavissa ja nyt pitää käydä anatamssa herkkuja ilman yhtäkään naksautusta tuolla "ikävässä paikassa". Ehkä näin ei olisi käynyt jos olisin tehnyt jotain toisin, mutta en tiennyt miten pitää toimia. Hevoskouluttajaksi ei ehkä kannata rueta parin googlen kautta etsityn oppaan avulla...

Oletteko te käyttäneet hevosillanne naksutinkoulutusta? Miten on toiminut? Pelkäävätkö teidän hepat naksuttimen ääntä? Onko teille tullut vastaavia epäonnistumisia eläinten kanssa kun minulle tuli tänään?


143 kommenttia

  1. Perus.

    Hevosta ei ole ikinä maastakäsitelty tai tehty mitään kunnioitus-, luottamus- tai johtajuusharjoituksia, koska ihminen haluaa vain itsekkäästi ratsastaa. Sitten yht'äkkiä kun onkin tuollainen naksuilu in, niin oletetaan että hevonen on kuin vahaa käsissäsi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perus vaan itsellesi.

      Sinä et ole ikinä ollut meillä tai seurannut meidän tekemisiä, mistä blogiin ei kirjoteta. Et voi tulla tänne sanomaan että ei ikinä tehty mitään kunnioitus-, luottamus- tai johtajuusharjoituksia, jos et tiedä asiasta yhtään mitään. Ja eikö sinun pitäisi olla iloinen, että nyt vihdoin sitten alkaisin tekemään jotain.

      Minä teen edelleen(nykyään saan usein teille epäilijöille kertoa) maastakäsin juttuja päivittäin normaaleissa tallihommissa, jonka LISÄKSI teen esim. aina ennen ja jälkeen juoksutuksen maastakäsittelyä ja joskus alkukäyntien aikana, kun kävelen maasta.

      Voitto olisi ollut "kuin vahaa käsissäni", jos se ei olisi pelännyt. Se toimii tuollaisissa tilanteissa tosi nätisti ja asiallisesti. En ymmärrä miten tähän liittyy mikään aikaisempi maastakäsittely, jos hevonen yhdistää äänen sähköiskuun ei se varmaan ole vahaa käsissäni vaikka tekisin kaikenmaailman temppuja ja luottamusharjoituksia päivät pitkät.

      Poista
    2. Ei sitä kuule kaikkea blogiin kirjoitella. Normaalissa arjessakin tulee automaattisesti jonkin verran tuota "harjoittelua".

      Poista
    3. Ja sitä paitsi naksutinhan on positiivinen vahviste, kun taas kaikki "johtajuus" harjoitukset negatiivisia vahvisteita. Eli naksutin ei liity mitenkään aikaisempaan maastatyöskentelyyn...

      Poista
    4. Ylemmälle anolle, kaikki "johtajuus"harjoitukset eivät ole negatiivisia vahvisteita.

      Poista
    5. Ei pahalla Tiia, mutta jos teillä olisi luottamus (ja ystävyys) kunnossa niin Voitto olisi luottanut, että sinun kanssasi ei tarvitse pelätä (=et tee sille mitään pahaa eikä kanssasi tapahdu mitään pahaa). Nyt se kuitenkin uskoi, että ei luota sinuun ja että kanssasi voi tapahtua mitä vaan. Se uskoi, että tekisit pahaa sille.

      Esimerkiksi itse ostin hakatun suokkiravurin joka oli agressiivinen ja pelokas. Se ei pelästyi esimerkiksi harjaboksia ja sitä, kun ovi laitettiin kiinni. Tarhasta hakiessa se juoksi päin tai potki.
      Nykyään, monen vuoden maastakäsittelyn takia, olemme saavuttaneet todellisen ystävyyden ja hevonen ei pelkää edes ohittaa traktoria kanssani. Hevoseni luottaa, että kanssani ei tapahdu mitään enkä tee mitään. Jos olen itse rauhallinen, se huomaa että sillä ei ole mitään pelättävää :)

      Poista
    6. Huhhuh ... Hevonen on aina hevonen. Vaistot tulee siin vaikka luottamusta oliskin. Ylempi ano on tainnu vaan alistaa hevosensa. Täältä ainakin Tiia täydet tsempit, mokia sattuu välillä, eikä tuo ole mtään erityisen vaarallista :)

      Poista
    7. Ylemmälle anolle, joka puhui suokkiravuristaan.. Se että vuosien maastakäsittelyn jälkeen hevonen ei pelkää entisiä pelkojaan, ei tarkota automaattisesti luottamusta. Se vaan on oppinut ymmärtämään, ettei niitä tarvitse pelätä.
      Mun mielestä tosi törkeetä tulla sanoo, ettei Voitto luottais Tiiaan, tai ettei niidne välillä olis ystävyyttä. Ei kukaan voi sanoa niin blogin perusteella..

      Poista
    8. En ikinä alistaisi hevostani. Kaikki jutut tehdään palkitsemisen ja positiivisen vahvistuksen kautta. Meillä menee luottamus ennen vaistoja, kuten kaikilla niillä jotka ovat ystävyyden hevoseensa hankkineet oikeilla ja hyvillä keinoilla.

      Sinun ^ ei tarvitse väittää että alistaisin hevostani. Meillä on hevoseni kanssa todella kivaa ja olenkin saanut monilta "ammattikukkahattuilijoilta" kunnioitusta tekemästäni työstä. Nyt hevoseni on pirteä, avoin ja leikkisä :)

      Poista
    9. jenni lepistölle: Tuo ylempi ano ei tarkoittanut pahaa. eihän se sanonut muuta kuin maastakäsittely on hyvä asia. Maastakäsittely auttaa todella paljon siitä johtavuudesta googlataa maastakäsittely tai kysykää maria-fraser baggströmiltä. kaikki ei tätä ymmärrä ja se on harmi sillä se on kyllä todella tärkeää tuo maastakäsittely.

      Poista
    10. Miksi hevoselle, jolla on johtajuus ja luottamus kunnossa tarvitsisi moisia harjoitteita tehdä? En minäkään harjoittele kävelemistä, se kun sujuu tuosta vain!;)

      Ja jokainen "mun heppa luottaa muhun eikä pelkää mitään" voi pyytää vaikka hirviporukan ampumaan ilmaan laukauksen parikymmenen metrin päästä susta ja hevosesta: tulkaa kertomaan miten kävi.

      Kannattaa muistaa ettei se hevonen ole pehmolelu tai robotti. Se myös hermostuu jopa sen upeimman ja luotettavimman laumanjohtajan kanssa, jos tulee joku hermostuttava tilanne eteen. Enemmän se kertoo ihmisen hevosenlukutaidosta yms. jos kuvittelee hevosensa olevan täysin rauhallinen joka tilanteessa kun vaan ah niin luotettava omistaja on paikalla..

      Poista
    11. Totta ^ puhut! Mutta kun kyseisen blogin ratsukolla ei ole luottamus ja johtajuus kunnossa :/

      Poista
    12. Kauheen ikävää, Tiia, että kirjotat hyvin asiallisen postauksen, jossa kerrot omista ongelmista etkä kaunistele tyyliin "naksuttelu meni hirmu hyvin jeejee", ja sitten saat tälläisen paskamyrskyn kaikkitietäviltä anonyymi kriitikoilta :-(

      Niitä naksuttimia on eriäänisiä, kannattaa etsiä ja kokeilla! Olen joskus jossain tainnut nähdä jopa sellaisen mistä kuuluu vihellys.
      Tsemppiä kauheesti naksutinkoulutukseen :-)

      Poista
    13. Anonyymi13. syyskuuta 2014 16.07

      Ja sinä tiedät sen mistä :DDDDDD Koska hevonen oli hevonen eikä robotti? Vai istutko joka päivä jossain puskassa Suomalaisten pihassa vahtimassa miten Tiian ja Voiton arki rullaa?

      Oikeasti, te joilla on "johtajuus ja luottamus kunnossa", antakaa osoitteita vain; katsellaan jos reissua tulee siihen suuntaan voin tulla romauttamaan teidät pilvilinnoistanne ja näyttää, että mulla menee noin 30sec kun se hevonen säikkyy vaikka seisoisitkin siinä ah-niin-loistavana-johtajana vieressä:)

      Poista
  2. mulla löytyi koirien koulutuksesta ennestään naksutin joten kesällä päätin kokeilla sitä hevosellekkin ja koska se on niin perso ruualle, tajusi se heti asian ja oppi uusia juttuja nopeasti, nyt onkin helppoa opettaa! koirillekkin on auttanut toi naksutin ja sen avulla nekin on oppinut uusia temppuja paljon nopeammin kuin ilman naksutinta :)

    VastaaPoista
  3. Meilläkin on kokeiltu tuota naksutinta ja hevoset eivät olleet moksiskaan siitä vaan paremminkin vaan mussuttelivat herkut kädestä ja vaativat lisää :D

    VastaaPoista
  4. En ole itse käyttänyt mutta olen kuullut kyllä tuosta, että hevosillakin käytetään tuota. Olen kyllä miettinyt tuon kokeilemista, mutta nyt pitää kyllä miettiä uudemman kerran että kokeilenko, kun on muitakin keinoja opettaa temppuja. Ennen ollaan vaan ihan opetettu esim. kumarrus viemällä käsi vaan jalkojenväliin ja heppa oppi. Ajattelin että tuo naksutin olisi saattanut helpottaa oppettamista, mutta nyt ainakin tiedän että tuommoinenkin reaktio voi tulla. Toivottavasti Voitto ei enää pelkää herkkuhetken jälkeen enää. :)

    VastaaPoista
  5. Tosi kiva postaus, ja luin itsekin tuosta naksutinkoulutuksesta Susannan blogista. Tulin siinä ajatelleeksi, että ois kyllä ihan huippu kokeilla sitä, joten vois jonakin päivänä testata tuota, nyt kun kerran hevonenkin on. On kyllä harmi, että Voitto yhdistää tuon ikävään asiaan :/ Kyllä se varmasti jonakin päivänä tottuu siihen, ainakin toivotaan niin :)) Voitko tehdä jonkun kysymyspostauksen ja vastaukset videolle ?

    VastaaPoista
  6. voi votee :( hyvin kyllä ymmärsit ettei kannata jatkaa, jos hevonen pelkää :) ootte kyllä melkonen parivaljakko ;)

    VastaaPoista
  7. Hei kukaan ei ole seppä syntyessään:)
    Ymmärrän kuitenki et harmittaaa,mut vieheistä oppii!:)

    VastaaPoista
  8. Naksustahan lähtee aika iso ääni jos sitä ei vaimenna, toiset naksauttaa taskussa, toiset käärii naksun vaikka sukkaan. Onhan noita keinoja. Toki nämä on vain koirien koulutuksessa käytettyjä, en ole hevosten naksutinkoulutukseen perehtynyt, enkä kyllä ihan hirveästi koirienkaan, koska en vaan oo saanut naksutinta sopimaan omaan käteen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep. Vaimennus ei meillä vaan toiminut, kun pohjalla kuitenkin se sähköiskuun yhdistettävä ääni :/

      Poista
  9. Käyn melko pienellä tallilla ratsastamassa (6 tuntihevosta). Noin puolivuotta sitten opettajani alkoi opiskella naksutinkoulutusta, ja nyt naksutin/ positiivinen vahviste (herkku) on päivittäisessä käytössä. Ja voi vitsit miten hevoset muuttu! Tällä systeemillä saa koulutettua melkein mitä tahansa!
    Meillä sitä käytetään tunneilla esim. siirtymisissä ja väistöissä. Taluttaessa rynnivälle hevoselle opetettiin sievästi kulkeminen naksuttimen avulla, ja toimi. Tarkoitus on, että naksutinta ei käytettä ikuisesti, vaan hevoset oppivat yhdistämään tehdyn harjoituksen mukavaan asiaan. Toimii myös esteillä! ;)

    Suosittelen kokeilemaan uudestaan vaikka ammattilaisen kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaapa hyvälle! Ehkä mä kokeilen vielä joskus, jos löydän naksutinta vastaavan vehkeen, josta ei kuulu tota sähköpaimenen naksetta muistuttavaa ääntä, sehän se tässä ongelma olikin :/

      Poista
    2. Mä en kyllä pidä yhtään kannattavana kouluttaa hevosta naksuttimella tekeen asioita jotka ovat ratsastajan tehtävä avuillansa. Ei se enää ole ratsastusta jos se hevonen tekee sen naksautuksesta..

      Muuten tiia. Ihan mielenkiinnosta kysyn. Miksi edes halusit opettaa ja mitä? Siis halusitko tyyliin kumartamisen tapasta opettaa pitkällä aikajänteellä vai halusitko naksautuksesta vaan palkintoäänen? Täytyy pitää mielessä, vois ottaa naksautuksem rangaistukseks esim jos hevonen potkii tai syö seinää :D

      Poista
    3. En vielä tiedä mitä temppuja haluaisin opettaa, lähinnä oli tarkoituksena puuhailla jotain muuta kuin ratsastaa. Mielestäni naksuttimen kouluttaminen rangaistuksesi olisi aika kamalaa, miten minä opettaisin hevoselle, että naksahdus tarkoittaa huonoa asiaa. Jos naksaus opetetaan hyväksi asiaksi herkkuja syöttämällä, pitäisikö esim. lyödä hevosta ja naksauttaa samalla :D? Ei kuulosta mukavalle. Enkä halua käyttää Voiton pelko naksahdusta kohtaan rangaistuksena, vaikka se ehkä toimisikin.

      Poista
    4. "Mielestäni naksuttimen kouluttaminen rangaistuksesi olisi aika kamalaa"

      Entä se sinun raipalla lätkiminen kiellon jälkeen? Ihan yhtä kamalaa se on kuin naksautus... Ihan turha arvostella tuollaista rangaistustapaa kun itse rankaiset hevostasi ja vieläpä fyysisesti. Ei siis mitenkään pahalla, ärsyttää vaan kun olet hieman kapeakatseinen :)

      Poista
    5. Sinunko mielestä olisi sitten oikein ehdollistaa hevonen ajattelemaan naksutin ikävänä asiana eli opettaa se sille esim. lyömällä hevosta ja samalla naksauttamalla. Vai miten muuten, kun ikävää asiaa tekemällä ajattelit saada naksuttimesta huonon jutun hevoselle?

      Raipalla rankaiseminen on ihan eri asia, sehän tulee jostain syystä esim. hevonen kieltäytyi. Mutta aika vaikea ehdollistaa naksutin ikäväksi asiaksi, ilman ikävän asian tuottamiksta hevoselle.

      Vai miten ajattelit kouluttaa naksuttimen rangaistukseksi?

      Poista
    6. Muista, että hevonen oppii ihan kokoajan, joka kerrasta. Tämä ikävä tapaus saattaa vaikka heijastua teidän ratoihinkin. Jos ei muuten, niin ihan vaan niin että jos sinä tai joku esteen vieressä oleva vahingossakin maiskauttaa/naksauttaa niin, että Voitto kuulee, miten luulisit sen reagoivan? Toivotaan kuitenkin, ettei näin käy.

      Poista
    7. En usko sen sanovan mitään, jos ei sitten kuule naksuttimen ääntä. Toisaalta kuuleehan se sen paimenen naksuvan koko ajan, joka päivä, joten tilanteesta riippuen se varmaan reagoisi :)

      Poista
    8. Anonyymi: ehkä Tiia tietää parhaiten mitä Voiton kanssa tehdään ja mikä on Voitolle parasta. Ja kun taas vedit tuon raippa asian esille niin jos hevonen kieltää, istuisitko itse selässä ja taputtelisit sitä että "ei tässä mitään hyvin menee vaikka kielsitkin" ? Raipalla räpsäyttäminen on ihan kohtuullista siihen nähden että hevonen kieltäytyy.
      Tiia, tämä postaus on saanut näköjään taas anonyymit liikkeelle. Mutta SINÄ tiedät parhaiten mitä Voiton kanssa tehdään! Oli todella rohkea veto kirjoittaa tästä, kun aloitin lukemaan tätä postausta, arvasin että anot tulee ja kommentoi taas "järkeviä".
      +Teillä on kyllä vahva luottamus toistenne välillä sanoi kuka mitä tahansa! :)

      Poista
    9. Anonyymi joka mietti naksutinta rangaistukseksi, naksutin on positiivisen vahvistamisen väline, jonka avulla hevoselle voidaan sadasosasekunnin tarkkuudella kertoa, että se on tehnyt jotain oikein. Eli jos sun hevonen syö seinää, kiellä sitö ja heti kun se tottelee niin sillä sekunnilla naksautus ja kehu/herkku/mitälie. Eihän toi edes rangaistusvälineenä ottaisi tuulta alleen, imho. Omituinen ajattelutapa, iun positiivisellakin pärjää.

      Poista
  10. Voi Voitto-riepua :D No ainakaan et saanut mitään kamalaa traumaa sille aikaiseksi, pitänee varmaan vaan herkutella ja korjata Voiton väärinkäsitys kädestä syömisestä, reppana :D

    VastaaPoista
  11. Toivottavasti onnistuu jatkossa paremmin! :)

    VastaaPoista
  12. Olen ollut Minna Lindströmin naksutinkoulutuksessa ja suosittelen! :)

    VastaaPoista
  13. en oo yhtään perehtynyt kyseiseen asiaan, voisko joku valaista mitä hyötyä tommosesta naksuttimesta on? ja miten sen avulla voi opettaa esim. koirille temppuja? Nimimerkillä tietämätön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa googlata, mä en osaa selittää oikeen, mutta netistä löytyy varsinkin koirille vaikka kuinka monta juttua :)

      Poista
  14. Eikö teillä ollut koiria? En, tiedä miten paljon puuhailet päivittäin koiriesi kanssa, mutta varmaan teet päivittäin niiden kanssa lenkkejä kuitenkin. Ota naksutin koiralenkeille mukaan ja käytä koirille. Oppivat nopeasti ja nauttivat. Lenkitkin tuntuvat mukavammalta.

    VastaaPoista
  15. Treeniä, rutiinia ja ammattilaisia vaan kehiin :)

    VastaaPoista
  16. Miten sä tohon ekaan kommettiin niin ilkeästi vastasit? Vai oonko vaan väärässä että kieli vaan kuulosti siltä? Aina oon aatellu et oot kiva bloggaaja ja eihän aina tarvi mielistellä mut toi ny oli aika outoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, samaa mietin... :/

      Poista
    2. Ei vastaus mielestäni ilkeä ollut, mutta ei tietenkään yhtä mukava kun kivoihin/asiallisiin kommentteihin kirjoittamani vastaukset. Ei siis tarkoitus ollut olla ilkeä, mutta ikävä fiilis siitä ehkä välittyy, sillä ainakaan minun mielestäni tuo kommentti ei ollut yhtään kiva eikä asiallisesti esitetty.

      Jos mielestäsi ei aina tarvitse mielistellä, niin miksi sulle sitten jäi tosta huono maku suuhun.. :/ Tosiaankaan ei ollut tarkoitus olla ilkeä, muttei kyllä mikään mukavakaan. Kuten sanoit aina ei jaksa mielistellä tai esittää ystävällistä ja mukavaa. Aika usein kuitenkin sen teen :)

      Poista
    3. en ymmärrä, miksi tiian pitäisi olla kiltti ja asiallinen anonyymille joka selkeesti piilovittuili ylempänä ? miksi aina vähän tunnetummassa blogissa pitää sietää kaikki ja kirjoitella vastaukset niin ettei niistä tule sanomista ? mun mielestä oli ihan kohtuullista vastata tuohon sävyyn tolle anonyymille!

      Poista
    4. Niimpä!!! Mun mielestä sä voit Tiia olla yhtä ärsyttävä nuille kommentoijille ku se on sulle!! (:

      Poista
  17. Tiia, muistathan että hevonen jota ei ole ennen oikein maastakäsitelty, ei välttämättä oikein tajua m-käsittelyn ideaa ja tuossa naksuprojektissa saattaa mennä monta kertaa kauemmin kuin niillä hevosilla, joita on käsitelty jo monta vuotta maasta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan. En kuitenkaan halua ainakaan tuolla naksausäänellä jatkaa opettamista, ei ole kiva, että hevonen sitä pelkää.

      Poista
  18. Vaikka ei suju, et voi luovuttaa. Meillä on ollut samoja asijoita mut harjottelemalla heppa tottuu. Mut toivottavasti nyt et ymmärrä ilkeästi kun sanon mut ei ole luottamus ihan täys kymppi ainakaan voitolla suhun kun tuolla lailla teki. Jos se luottais niin se uskaltaisi tehdä nämä asiat ja vaikka oikean dähköpaimenenkanssa se ei sitä pelkäis jos se suhun luottaa. Kursseilla on kerrottu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minä luovutan tuon suhteen. En halua, että hevoseni ensinnäkään opetetaan pitämään sähköpaimenen naksetta hyvänä juttuna. Sittenhän se luulisi saavan koko ajan tarhassa kehuja naksautuksina tai alkaisi karkailemaan tarhasta. Ei meillä kunnolla sähkö kierrä, mutta paimenen nakse on siitä merkki, että nyt ei voi napsia lankoja tai karata. Jos löydän vaihtoehtoisen äänen jatkan harjoittelua, mutta tuolla äänellä en.

      En ymmärrä tuota uskaltaisi tehdä asiat vaikka oikean sähköpaimenen kanssa? Ei se oikeaa paimenta pelkää, sehän naksuu koko ajan Voiton ollessa tarhassa.

      Olisi mielenkiintoista kuulla, mitä "kursseilla" tai ammattilainen tästä asiasta sanoisi. En usko, että he käskisivät jatkamaan koulutusta, jossa makupalan antaminen yhdistyy hevosen mielessä sähköiskuun.

      Poista
  19. Se luottamus. Luottamus kuntoon niin kyllä pääsette pitkälle :) Kyllä tekin saatte vielä hyvän suhteen, työtä ja hikeä vaan!

    VastaaPoista
  20. Mikä juttu tuo naksutin keikka on? en ole ymmärtänyt miten ja mitä tarkotus on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en nyt valitettavasti ymmärrä tota sun keikka sanaa, tarkotatko kikka vai :D?

      Poista
    2. Sulla on tiia tosi kivoja postauksia luen sun blogia joka päivä ja tekisi mieli kyllä koittaa ratsastaa voitolla:))

      Poista
  21. Naksuttimen voi korvata myös jollain äänellä, minkä saat tehtyä suulla (esim kielen naksauttaminen). Näin saat molemmat kädet käyttöön ja pystyt silti antamaan merkin oikealla hetkellä :) Eikä hevosen tarvitse pelätä saavansa tälliä langasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinasin ehdottaa ihan samaa! Ainoa vaan, että äänen pitäisi olla täsmälleen samanlainen joka kerta, mikä ei loppujen lopuksi ole ihan helppoa. Ite oon naksutinta käyttänyt koiran opettamisessa ja tykkään kyllä kovasti. Mun mielestä naksuttimen käyttö on lyhentänyt temppujen opettamisaikaa, hevosista en kyllä osaa mitään sanoa.

      Poista
    2. Jep tiedän, pitäisi vaan yrittää keksiä joku ääni joka olisi tosiaan aina se ihan samanalinen :/

      Poista
  22. Tiia kirjoitat ihanasti ja huomaa että pahamieli sinulelekkin jäi:( Tosiasia on vain se että asiat opitaan kantapään kautta ja Vote antaa kyllä anteeksi. Älä pahoita mieltäsi nöiden anojen takia vaan pää pystyyn:)!

    VastaaPoista
  23. meillä oli hevosen kans melkee sama asia mutta siis meän hevonen aina nauksautuksen kuullessa luimisti korvia ja näytteli hampaita ja oli sillälailla vihanen, joten kokeilin sitten napsuttamalla sormia ja sitten se ei enää luimistellu vaa tosi hyvin käyttäyty ja silleen. en yhtään tiiä mistä meiän hevoselle se naksutin juttu tuli ettei se tykännyt siitä koska ei ole käytetty missään sähköaitoja ja meillä ollu melkee koko sen elämän mut ei tykännyt siitä. älä kuitenkaa lannistu koska siis sen voi kylä tehdö muillakin äänillä joita on helppo tehdä ja joita hevonen ei pelkää tai arastele

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormien napsautus olisi muuten hyvä, mutten osaa napsauttaa :D Pitää keksiä jokin toinen ääni!

      Poista
  24. Vaihdat vaan esinettä ja jatkat koulutusta esim joku kilikello voisi olla hyvä tai naksautat vaikka suulla
    Näitä virheitä sattuu kaikille myös mulle. Olin tarhassa harjaamassa suokkia ja harja ilmeisesti johti sähköä,koska hevonen sai multa sähkärin.No säikähti paljon ja meni kauan ennen kuin edes antoi koskea sitä.Aina kun yritin lähestyä sitä niin viisaana hevosena meni kiusaamaan ja "tappelemaan" tarhakaverinsa kanssa;koska tiesi että että niiden väliin en tulisi:
    Toisessa tarhassa ei reagoinu enää mitenkään.Nykyään meidän välit on taas normaalit :)
    Tsemppiä voiton kans jatkoon.Kirjoitat tosi hyvin ja huomaa että huolehdit voitosta :)

    VastaaPoista
  25. Kuulin jostain, että koiralla oli ainakin toiminut naksautuksen sijaan jes-sana. En tiedä miten hevosella toimii, mutta kyseisellä koiralla oli toiminut. ;)

    VastaaPoista
  26. En yleensä ruukaa blogeihin kommentoida, mutta nyt kommentoin kun aiheesta on omakohtaista kokemustakin.
    Kokeilin entisen hoitohevosen kanssa naksutinta, ja sekin aluksi säikkyi jopa pelkäsi sitä, aloitettiinkin sillä että se hyväksyy naksuttimen äänen. Saatoin naksutella sitä esim. harjatessa, kunnes se tottui siihen. Sitten naksuttimella alettiin opetella muitakin juttuja ja sain hoitsuni tottumaan ikävempiin asioihin (:kuolainten laittoon ja päähän koskemiseen, kyseessä oli ex-ravuri) ja temppuja, poika oppi kumarruksen, harjan/sankon/pipon noston sekä paikallaan seisomisen joka ei alunperin mukavaa esim selkäännousu rampin vieressä. Eli naksuttimesta minulla ei ole muuta kuin positiivista kerrottavaa! Harmi kun teillä ei toiminut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tietysti teksiin noin, jos ääni ei olisi sähköpaimenen. Jos hevonen kunnioittaa sähköä, ihan vaan tuon äänen takia, eikä sen tarvi ottaa sähkölangasta iskuja, niin mielestäni ei kannata opettaa jonkun ikävän asian olevankin hyvä. Ja sitten raukka luulisi koko ajan tarhaan kuuluvan nakseen olevan sille kehu, jolloin naksuttimen idea menisi, kun ääntä kuuluisi pitkin päivää. Kiva että teillä toiminut, toivottavasti mekin löydettäisi joku korvaaja naksuttimelle :)

      Poista
  27. Teillä on kyllä aika paljon puutteita luottamuksessa ja kunnioituksessa. Jos ei naksutin toimi, niin jatka jollain muulla tavalla maastakäsittelyä, sillä teille tekisi hyvää ettei aina vaan käskytettäisi selästä käsin :)

    VastaaPoista
  28. Toivottavasti jatkossa sujuu paremmin ja Voitto ymmärtää ettei ole vaaraa! ;)

    VastaaPoista
  29. Meiän kotitallilla, nuorimmalla hevosella on käytetty naksutinta. Yhdisti samalla tavalla tuohon kyseiseen ääneen ja sai monen vuoden traumat. Ei päästänyt, kuin minut omistajana ja sisareni lähelleen, muita alkoi potkia ja purea. Nyt tästä on kulunut 3 misen vuotta ja hevonen päästää vasta minut, sisareni, äitini ja tallityöntekijät lähelleen. Muut saavat kuonoon, vieläkään ei ole parantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh, onneksi Voitto oli jo ihan normaali illalla herkkujen jako tilanteessakin :)

      Poista
  30. No et sä mitään maailmaa järisyttävää virhettä oo tehnyt, kyllä tuosta pääsee. Etkä voinut tietää, että noin käy. Eikä ole syytä epäillä, ettei voitto luottaisi, saaliseläimenä hepat toimii vaistojensa varassa eikä tuossa tilanteessa voitto aatellut mitään.

    VastaaPoista
  31. En lukenut ihan kaikkia kommentteja, niin en tiedä ehdottiko joku jo. Mutta eihän äänen ole pakko olla naksaus. Miten olisi vihellys? Jos löydät esimerkiksi pillin jossa olisi sopivan vaimea ääni tai ihan vain vihellät itse (toki pilli on helpompi sitten kun toistoja tekee paljon). Tai mikä tahansa muu ääni. Esimerkiksi koiran kurnuttava possulelu? Periaatehan on kaikessa sama, eli tuo ehdollistaminen, mutta ei sillä äänellä varmaan oel merkotystä, kunhan on helppo tehdä nopeasti :)

    Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan nyt koitan etsiä jotain toista helppoa ääntä, pilli voisi olla melko hyvöä!

      Poista
  32. Suosittelisin oikeasti menemään teitä ihan vain maastakäsittely kurssille hevonenkin tykkäisi ja ainainen ratsastaminen ei luo teille suhdetta yhtää . Sun kannattais oikeasti ymmärtää maastakäsittelyn tärkeys ja sitten ajan kanssa huomaat kyllä kuinka ne auttavat! Luottamus kunnolla kuntoon. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minä ainaisesti ratsasta, vaan kuten monesti jo sanoin teen myös maasta juttuja esim. alkukäyntien aikana :)

      Poista
    2. selittelyä. Kyllä huomaa että et ole tehnyt mitään maastakäsittelyä kunnolla :( Yrität vaan miellyttää lukijoita sanomalla että maastakäsittelet. Ilmeisesti et edes tiedä mitä maastakäsittely on, sillä jos olisit tehnyt sitä niin sinun ja hevosesi suhde toimisi.

      Poista
    3. Kai te hyvät ihmiset ymmärrätte, että jos Voitto ei luottaisi Tiiaan lainkaan, se ei tulisi tarhasta vastaan, se ei antaisi kiinni, eikä päästäisi selkään. Ja jos joku nyt on sitä mieltä, että Voitto on niin alistettu että tekee kaiken, niin kertokaapa minulle millä ihmeellä te alistatte hevosen niin, että se vapaaehtoisesti tulee luokse?! Ihminen ei saa hevosta juoksemalla kiinni ja vaikka saisikin ja pieksisi siihen paikkaan, hevonen oppisi, että oli tosi huono juttu, että ihminen sai sen kiinni, eikä että teinpä nyt väärin kun en mennytkään tykö.
      Voitto voi välillä vähän epäillä, että onko Tiia nyt ihan varmasti luotettava tässä jutussa, mutta väitän, että niin tekevät kaikki hevoset kun tulee uusi tilanne.
      Itselläni on kolme vuotias joka ei antanut tarhasta kiinni tullessaan, koska ei luottanut, nyt kävelee vastaan, mutta silti meinasi juosta yli kun käveltiin uuden ja pelottavan sillan yli.
      Se että hevonen kyseenalaistaa välillä, on eriasia kuin se ettei se luottaisi.

      Poista
    4. Kuinka usein Voitto on koittanut rynnätä karsinaan ruokien toivossa välittämättä siitä, antaako Tiia luvan tai montako kertaa se on rynnännyt tarhasta karkuun heti kun portti on avattu tai juossut karkuun kiinni ottaessa? Mieti ennen kuin syytät, meilläkin on ponille opetettu, että ruokaa ei saa ennen kuin se kääntää päätään pois niin, että saan rauhassa kaataa rehut kippoon ja kupille saa rynnätä vasta kun annan luvan, toimii eikä ole iso juttu opettaa. Otti noin kolme ruokintakertaa ja helpottaa ruokintaa huomattavasti. Tiia tekee samantapaisia helppoja ja arkipäiväisiä asioita kuin moni muukin hevosen omistaja tekee, ei tarvitse kentällä vaikka jokatoinen päivä tehdä mitä erikoisempia tehtäviä luottamuksen ja kunnioituksen rakentamiseksi:)

      Poista
    5. Ai tulee vastaan eikä lähde karkuun? Sitähän Voitto juuri tekee, on juossut karkuun.

      Poista
  33. Vitsit mäkin innoistuin tosta Susannan tekstistä mutta naksutinta en oo vielä hankkinu. Tää sun teksti sai kyllä vähän miettimään, koska meidän heppa pelkää sähköä ja en yhtään ihmettele jos sille tulis sama reaktio kun Voitolle :/

    VastaaPoista
  34. Voisit ottaa seuraavaksi harjoitukseksi Voiton siedättämisen naksahdukseen. Kun Voitto ei enää pelkää, yhdistät naksaukseen herkut. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä. Kun tulee takapakkia, ei ole hyvä heittää vaan hanskoja tiskiin.

      Poista
    2. Miksi tekisin niin. Voitto kuulisi päivittäin aina tarhassa ollessaan tuota naksetta, eikö se heppa menisi jo ihan sekaisin kun luulisi jonkun silloin naksuttelevan sille palkaksi? Samaa voisin jatkaa, mutta äänellä, joka ei viittaa sähköaitaan.

      Poista
  35. En ymmärrä miksi olet saanut tähän postaukseen niin paljon negatiivisia kommentteja, vaikket ole tehnyt mitääm väärää. Hevoset on erilaisia, ja niillä toimii omat juttunsa. Hyvä omistaja, niinkuin sinä huomaa mihin pitää pistää raja, ettei hevonen tai hevosen ja omistajan suhde kärsi. Teit kaiken oikein. Jos tuntuu siltä, niin kokeilet samantyylistä juttua vähän myöhemmin uudelleen :)

    VastaaPoista
  36. Tuotahan on joskus tehty koirille jossain Neuvostoliitossa; tietystä äänestä seuraa kipua. Jossain vaiheessa koira tunsi kipua, vaikka sähköiskua ei enää annettu, vain ääni sai koiran tuntemaan kivun. Siinä sopii pohtia onko sähköpaimen hevosystävällinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ymmärrä miten se liittyy tähän? Voitto kuulee naksahduksen päivässä varmaan satoja kertoja ja tietää äänen tarkoittavan sitä, että sähköt on päällä. Ei se tarhassa äänen kuullessaan pelkää vaan käyttäytyy ihan normaalisti, joten tuskin se jokaisella naksautuksella tuntee kipua :D

      Itsekkin muistan tuon kokeen psykan kirjasta :)

      Poista
  37. Kaikki jotka nyt jankkaavat sitä että "luottamus kuntoon, niin ei tekisi tuollaista" & "totuta se naksahdukseen", voisi lukea postauksen uudemman kerran, koska Tiiahan juuri sanoi sen että hän ei halua Voiton luulevan että tämä on ns. hyvä ääni, koska se yrittäisi muuten varmaan esim. karata tarhasta etc. 😊

    VastaaPoista
  38. Voisitko lisätä tuohon jalkojen hoidon tärkeys postaukseen juttua savesta kun ettekö testanneet sitä Lappeenrannassa? :-)

    VastaaPoista
  39. kannattaa koittaa jotakin mistä ei tule samanlainen ääni, älyttömän hyvän vinkin sain viimekesäleiriltäni kun siellä hepoilla oli naksutuskoulutus tehty lähes kaikille mutta naksuttimen sijasta sanottiinkin "jes" sillai aika kimeästi ;)

    VastaaPoista
  40. Me käytämmr naksaurukden siadta vihellystä. :) se on helpompaa koska naksutin kuitenkin jää väärien huosujen taskuun. :D tapansa kullakin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vihellys on meillä jo luokse tulos käsky, joten sitä ei nyt tähän viitsi yhdistää :) Niin ja en osaa viheltää..:D

      Poista
  41. "Naksuksi" voi käyttää hyvin myös vihellystä, kuten joku ylläoleva sanoi - tai mitä tahansa muuta ääntä, vaikka vihjesanaa. Joskus opetin koiralle "jep!"-hihkaisun naksun paikalle, kun se pelkäsi yhtäkkisiä ääniä, mm. sitä klikkeriä.

    Tsemppiä jatkoon! :) Eiköhän Voittokin unohda tuon kokemuksen pian.

    VastaaPoista
  42. Mun hevonen on koulutettu kokonaan naksutinkoulutuksella. Kaikki temput on opetettu naksuttamalla.
    Palkitsit voiton väärällä hetkellä, jolloin se yhdisti porkkanan pelottavaan ääneen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Millä hetkellä sitten olisi pitänyt napsauttaa? Ennenkun hevonen syö herkun vai vasta kun se on pureskellut sitä hetken?

      Poista
    2. Tietääkseni ensin naksutin opetetaan palkaksi siten että: naksautus -> nami, jolloin naksautus on hyvä asia ja siitä seuraa nami. Sitten kun opetetaan uusia asioita ja halutaan palkita niin: haluttu toiminto tapahtuu (luokse tulo/silmiin katsominen...) -> naksautus -> nami. Lopulta yhdistetään käsky samaan aikaan/vähän ennen kun haluttu toiminto tapahtuu jolloin hevosen/koiran/kissan pitäisi ymmärtää että kun tulee käsky (joku sana, napsautus, käsimerkki...) tehdään jokin liike/toiminto, josta seuraa palkinto, joten se kannattaa tehdä. Toivottavasti jokin oikeasti asian osaava korjaa tämän, mutta itse olen ymmärtänyt asian kutakuinkin näin.

      Poista
  43. Meilläkin ollut tuo naksutin muutamia kertoja käytössä opetellessa vanhalle papalle muutama temppu esim maasta esineen nosto. Aloitimme sillein että tiputin maahan koiran "purulelun" ja ainakun pollemme koski siihen kuului naks ja hän sai porkkanan palan. Pikkuhiljaa vaadimme enemmän ja lopulta papparainen oppi nostamaan esineen ihan käteen saakka:) Harmi kuin voitto yhdisti tämän naksahduksen jännittävään asiaan mutta pikku virhe sinne tänne kaikesta selvitään :) Ihanaa lukea taas pitkästä aikaa blogiasi. Mukavaa syksyn jatkoa sinulle ja voitolle !:)

    VastaaPoista
  44. Mä en kyllä ymmärrä, miten olet saanut näin paljon negatiivisia kommentteja tähän. Omasta mielestäni toimit ihan oikein, jos voitto yhdistää naksauksen negatiiviseen asiaan ei ole järkeä jatkaa. Toki on myös totta, että jos hevonen olisi 100 % rento ja luottavainen ei se ääntä pelkäisi, mutta tähän oikeesti aika harvan hevosen ja omistajan kanssa päästään. Lisäksi maastakäsinharjoituksista nykyisin on hirveetä vouhkaamista, mutta pitäisi muistaa, että niitä tehdään aina, kun hevosen kanssa ollaan. Ei maastakäsittely ole jotain, mitä tehdään puoli tuntia kentällä ja se on siinä. Sen tulisi olla aina ja kokoajan läsnä tekemisessä.

    Hevosen voi mun mielestä totuttaa ja siedättää melkeen kaikkeen muuhun paitsi kipuun. Jos voitto yhdistää naksun sähköiskuun on parempi vaihtaa naksaus johonkin muuhun. Mä itse suosittelen sitä kielellä tehtävää - ei sen ihan prikulleen samanlainen tartte olla, kyllä Viola ainakin sen tajuaa.

    Naksutikoulutuksesta voisi kuitenkin olla teille tosi paljon hyötyä. Kun olet esim. kertonut voiton hitaudesta pohkeelle voisi naksutinkoulutuksesta löytyä siihenkin apua. Kun Voitto oppii kunnolla mitä vaikka kielellä naksaus tarkoittaa voit naksauttaa heti vaikka onnistuneen laukannoston jälkeen. Kielellä naksauttaminen etenkin ratsastaessa on paljon helpompaa kuin jos olisit opettanut voiton naksuttimeen. Pystyt tällöin pitää molemmat ohjat normaalisti kädessä ja jatkaa ratsastusta ilman mitään ihmeellisiä säätöjä.

    Violalle on tullut naksutuskoulutuksen myötä enemmän omaa intoa tehdä asioita. Esimerkiksi seuraamisissa on se välillä jäänyt maleksimaan, mutta naksautuksella kiitän sitä aina kun se pyrkii riittävästi eteen. Ei tartte montaa naksausta kun ponin ilme ihan syttyy ja koittaa tarjota raviakin. Meillä tosin on ongelmana puolentoistavuoden sairasloma, jonka vuoksi naksuttimen kaikkia hienoja maholisuuksia ei olla päästy käyttämään.

    Tsemppiä treenaamiseen, kehoitan ehdottomasti jatkamaan koulutusta, mutta vaan kielellä naksauttamalla. Hiljaa hyvä tulee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) Sulta varsinkin oli tosi kiva saada tälläinen kommentti, jotain asiasta kuitenkin oikeasti tiedät. Anonyymien koulutustaidoista kun ei voi aina ihan varma olla. Itse olen tuosta maastakäsittelystä samaa mieltä, joskus teen ihan tekemällä alkukäyntien tai loppukäyntien aikana jotain harjoituksia, mutta juurikin ihan normaaleissa tilanteissa niitä tulee parhaiten tehtyä ja hyödynnettyä. Tietysti jos hevosen kanssa ei puuhaile muuten niin paljoo, niin sitten ei oikeen pääse päivittäisissä tilanteissa näitä tekemään.

      Tuo kielellä naksautus olisi kyllä kätevä, sen saisi tehtyä nopeasti ja molemmat kädet olisivat vapaana.

      Kiitos vielä :)

      Poista
  45. Mun mielestä on tyhmää, että jotkut tulee anonyymeinä valittamaan. Omasta mielestäni nuo valittajat saisivat lähettää kommenttinsa Google-käyttäjällään tmv tai edes nimellä.

    VastaaPoista
  46. Heippa!
    Mä oon alottanu mun koulutuksen tälläi:
    Eka valittin jonku äänen ja päätin ottaa semmosen jännän vihellyksen koska sitä voi käyttää koska vain ja missä vain kun en ainakaan tuota naksutinta jaksa jokapaikassa kantaa :D
    Sitten otin taskuun leipää jonka pilkoin tosi pieniksi paloiksi ja sitten alotin eka kouluttaa sen siihen ääneen että tästä äänestä seuraa jtn positiivista. Esim. kun mun poni pelkäs raippaa aloin kouluttaa sitä näin että pidin raippaa kädes sillai vaakatasos ja anakun se uskalsi tulla lähemmäs sitä vihelsin sen äänen ja annoin herkun ja jatkoin tätä aina vaan niin kauan kunnes herkku tuli siitä kun poni kosketti raippaa :)
    Ja tsemppiä sulle! Kannattaa jatkaa ja varata AIKAA koska kiireessä tai keskenjätettynä ei välttämättä ole yhtä "tehokas" koulutus ja toistoja toistojen perään nii eiköhän se siitä :)

    VastaaPoista
  47. Kiva postaus. Voitto raukka. Mun serkku on kans käyttänyt naksutinta niitten hevoset ei onneks pelänny sitä ollenkaan..

    VastaaPoista
  48. No ainaki sä Tiia yritit (:

    VastaaPoista
  49. Meillä on kaikki hevoset ja koirat opetettu naksuttimelle. Kaikki omaani lukuun ottamatta, olivat ihan innoissaan ideasta.

    Omani oli tuolloin vielä tosi arka, edellisen paikan huonon kohtelun jälkeen. Otin naksun esiin ja aloitin ihan normisti herkku naksu herkku naksu, tuloksena oli sama reaktio kuin Voitolla. Vei viikon että se uskalsi tulla luokseni, kun luottamus tuli vaihdoin nauksuttimen (erillaisen äänen takia) uuteen. Laitoin sen taskuun ja naksuttelin koko ajan ponia lähestyen. Jos se näytti hätääntyvä tai ottavan askelia pois päin pysähdyin tai peruutin. Kun pääsin ponin luo ja se pysyi rauhassa vaikka naksutin koko ajan, palasin hekku naksu menetelmään. Lopputulokssena poni joka osaa paljon temppuja, ei pelkää naksutinta (mitään niistä) ja luottaa minuun :) (en kaipaa valitusta tekemisistäni, minulla oli ihan ammatilainen mukana, eikä omasta versiostani ole ollut haittaa ponille)



    Tsemppiä Voten kannsa! Toisille hevosille se on helppoa heti kerrasta ja toiset vaativat totuttamista ja soveltamista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en halua jatkaa tuolla sähköiskun mieleen tuovalla äänellä, mutta kunhan keksin toisen äänen, suulla naksautus kuulosta tällä hetkellä hyvälle vaihtoehdolle, jatkan :) Hienoa, että sulla oli ammattilainen apuna!

      Poista
    2. Se äänihän voi olla mikä vain, jonka voit tuottaa nopeasti ja joka kuullostaa aina kutakuinkin samalta. Itsekin suosittelen kielen naksautusta, kunhan se ei ole sinulla noin yleensä käytössä ratsastuksessa eteenpäin ajavana apuna. Menisi heppa raasu ihan päästään sekaisin :D

      Poista
  50. Milloin tulisi seuraava varustepostaus?:)

    VastaaPoista
  51. Mikä on Susannan blogin nimi? En oo seurannu nii en tiiä. Mulla on hoitoheppa joka oli ongelma hevonen. Sen entisessä kodissa sitä ei oltu käsitelty yhtään ja sille oltiin annettu vaa ruoka ja viety ulos ja sit ko se oli tarpeeksi vanha sille oltiin pukattu kärryt suoraa ilman totutusta perään ja pelkäs niin kamalasti et myytiin heti sen jälkeen. Nyt elää onnellista elämää ratsuna ystävien kanssa:3 mut pelkää viel vähän jäädä yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomasin aiemmasta viestistä, että teillä on koiria. Mitä harrastat koirien kanssa? Agilitya, tokoa?
      onko teillä koirien lenkitysvuorot jaettu Pinjan ja Sinin kesken vai teetkö sinä lenkityksen aina?

      Poista
  52. Hei tiia! Voitko kertoa mistä voi ladata ohjekirjan/ kertoa miten laittaa automaattitarkennuksen tai itselaukaisun? Olympus e pm2 kameraan siis

    VastaaPoista
  53. Hei tiia voitko kertoa miten olympus e pm2 kameraan saa itselaukaisun/ automaattitarkennuksen

    VastaaPoista
  54. Ei siis ollenkaan pahalla, mutta eikö sinua häiritse että sinulla ja Voitolla ei ole kunnollista suhdetta (luottamus ja kunnioitus)? Itse en siis ole mikään asiantuntija, viisi vuotta ratsastanut joista kaksi vuotta yksityisellä vuokriksella, mutta itse ainakin maastakäsittelen hevosta paljon. Käyn hevosella kolme kertaa viikossa ja ainakin jokatoinen viikko MAKSAN siitä että pidetään hauskaa maastakäsin :)

    VastaaPoista
  55. Oma poni pelkäs ensin naksuttelua samaisesta syystä. Omassa naksuttimessa on tuollainen niinkuin nappi, joka tulee vähän ylemmäs kuin naksuttimen pinta, joten kieputtelin siihen runsaasti teippiä ympärille, niin että naksaus oli vaimeampi, poni ei tuota vaimeampaa naksausta pelännyt ja sainkin poistaa teippauksia pikkuhiljaa, niin, että poni ei edes huomannut sitä ja nyt kaikki teipit poissa ja poni oppinut naksuttelun alkeita;)

    VastaaPoista
  56. Mikä idea tossa naksuttimessa oinein on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että koulutetaan eläimiä. Suurin syy nykyään taitaa olla se, että koska se on nyt muotia niin pitäähän se naksutin hankkia.

      Poista
    2. Ei se mikään muotijuttu ole, naksuttimia on käytetty jo ties kuinka kauan. Ideana on se, että ääni on aina sama, joten hevonen ottaa naksautuksen ikään kuin kehuna. Ihmisen ääni saattaa kuullostaa eläimen korvaan aina hieman eriltä, jos ihminen on esimerkiksi pahalla päällä tai flunssassa tms, jolloin eläin ei aina osaa yhdistää ääntä samaksi kehuksi.

      Lisäksi naksutin on paljon nopeampi tapa kehua: pyydät hevosta (tai jotain muuta eläintä) tekemään jonkin tempun ja naksautat - eläin tietää että teki oikein ja osaa odottaa herkkua. Ilman naksutinta taas kehut äänelläsi, joka voi kuullostaa eriltä vaikka joka kerta ja eläin ei näin ollen välttämättä ymmärrä, että palkka on tulossa ja näin palkkaus ikään kuin viivästyy.

      Poista
  57. Voisitko tehdä joskus videon sun ja voiton maastakäsittelystä?

    VastaaPoista
  58. Oon mun mäyräkoiralle kokeillut naksutinta, toinen meni ihan paniikkiin :( en sitten viitsinyt alkaa edes totuttamaan, kyllä meillä sujuu toko ihan äänelläkin ;)
    Mutta ois kyllä kiva jos tekisit jonkun videon maastakäsittelystä.

    VastaaPoista
  59. Kokeile pistoolilukon napsahdusta! Siis sitä mikä on usein riimunnarun päässä.. Mä oon naksutellu sillä koiralleni ja hyvin toimii :D

    VastaaPoista
  60. Tosi kurja kuulla että kiva koulutusharjoitus meni noin ikäväksi :( mutta älä syytä itseäs ei tuollaista ois voinu etukäteen tietää, tästä voi vain ottaa opiksi ja treenata maastakäsittelyjuttuja lisää ja vaikka pikkuhiljaa totutella voittoa naksuttimeen ja luottamus teidän välillä vaan kasvaa. Kokeile vaikka kauempana, voiton ollessa tarhassa tai karsinassa naksutella vaimeampaa pilttipurkkia :) tsemppiä ja kärsivällisyyttä sulle ja votelle !

    VastaaPoista
  61. En ymmärrä miksi täällä on niin moni sitä mieltä että hevonen pitäisi pikkuhiljaa totuttaa tuohon sähköpaimenta muistuttavaan ääneen. Ei mitään järkeä. Tia on ihan fiksusti ajatellut että homma jatkuu kokonaan toisella äänellä ja tuohon naksuttimeen ei enää palata. Eikä missään tapauksessa pidäkään. Miksi luottamuksen rakentamiseksi pitäisi hevonen totuttaa johonkin ikävään kun ei ole mikään pakko. Luottamus rakennetaan miellyttävillä asioilla.

    VastaaPoista
  62. Sehän on vain hyvä jos kunnioittaa sähköpaimenen ääntä, eipähän ryysi langoista läpi. Mikä tarve siis totuttaa siihen ääneen? Ääneksihän voi ottaa jonkun muun. Joku hiljainen pilli? Yhdistäisiköhän myöhemmin kisapillinkin sitten positiivisiin hetkiin? :D

    VastaaPoista
  63. Miten kukaan voi kommentoida toisen hevosen luottamussuhteen laadusta blogin perusteella, näillä kommentoijilla mitään horsemanship-taitoja? Mulle on välittynyt kuva että Voitto on herkkä hevonen luonteeltaan, ja ihan ymmärrettävästi ottaa etäisyyttä jos luulee naksutinääntä sähköiskuksi. Oma hevoseni taas antaa kenelle vain kuvan, että ollaan parhaita kavereita, laskee pään kenen vain vieraankin syliin yhtälailla rapsuteltavaksi. Perusluonne ja jo varsa-ajan kokemukset vaikuttavat taustalla. Jos siis väittää Voiton pelkäävän Tiia, tai ettei luota/kunnioita, kun Voitto yhdistää äänen sähköiskuun, niin lienee syytä perehtyä paremmin hevoseen eläimenä.

    VastaaPoista
  64. Tiia, harmi kun sulle ja Voitolle kävin noin.:/ Naksuttimen ideahan perjaatteessa pertustuu siihen että pyydät hevosta tekemään jotain ja kun se tekee niinkuin pyydät tulee naksautus ja hevonen tietää että saa kohta palkkion. Naksautus = herkku/nami.:) Toivottavasti pääsisit vielä joskus kokeilemaan naksutinta niin että sulle ja Voitolle jäis siitä vaan positiivisiä kokemuksia.:)

    VastaaPoista
  65. Moi! Kirjotan nyt anonyyminä kun olen unohtanut google tilin salasanan, mutta on myös munaa tulla sanomaan omalla nimellä. Miten ihmeessä te anonyymit voitte tulla sanomaan että Tiian & Voiton luottamus on ihan hukassa? Niinku moni oli tuossa laittanutkin, että jos Voitto ei luottaisi Tiian yhtään, ei se tulisi vastaan portilla, eikä pysyisi karsinassa kun Tiia lähtee pois siitä. Voittohan kunnioittaa todella hyvin Tiiaa, ja niitten luottamus on hyvin kohdallaan, Ehkä tämä naksutusjuttu ei ollut voten mielestä hauskaa, mutta eihän siinä mitään väärä ole kun sitä on kokeiltu ja ajan kansss varmasti Voittokin tottuisi sihen. Mutta pointtina että miksi kirjoitin on tuo, kun täällä kehataan väittää että Tiialla ja Voitolla ei ole yhtään luottamusta. Te jotka väitätte niin, niin voin omalla kokemuksella kertoa, kun HEVONEN ei luota ihmiseen. Se potkii, puree, tulee päälle ja ei kunnioita ihmistä, se ryntää suorastaan ihmisen päälle, eikä päästä edes ratsastajaa selkään. Kiitos & Aamen! Olet ihana Tiia kun jaksat kaikkia näitä ♥

    VastaaPoista
  66. Tallilla, jossa kävin ennen tehtiin tätä samaa naksutuskoulutusta, mutta naksuttimen tilalla he itse vihelsivät. Itse kävin vain vapaaehtoisesti ratsastusta vastaan hoitamassa siellä hevosia, ja tykkäsin pitää koiraa mukana, mutta lopulta jouduin lopettamaan tallilla käymisen koska en voinut enää ottaa koiraani mukaan. Juuri tämän viheltämisen takia, minä vihelsin koiralleni ja hevoset menivät ihan sekaisin, he vihelsivät hevosille ja koirani meni hämilleen tilanteesta... Minulla meni usein päivät koulussa ja illat tallilla, joten koira olisi joutunut jäämään liikaa neljän seinän sisälle, enkä halunnut sitä.

    Mutta sinulla tämä viheltäminen voisi toimia, koska ette (ainakin sellaisen käsityksen olen saanut) pidä koiria hevosten lähellä niitä käsitellessänne. :)

    VastaaPoista
  67. Joskus voi käydä näin harmillisesti, kun hevonen pelästyy yllättävää ääntä. Kannattaa aloittaa niin, että pitää naksutinta taskussa. Lisäksi kannattaa olla alussakin jo joku juttu, mitä treenaa - naksuttimen lataamista ei pidetä välttämättömänä. Aloita vaikka luopumisesta. Pidä naksutin taskussa ja naksauta kun hevonen kääntää päätään poispäin ja heita porkkanapala tämän jälkeen vaikka ruokakuppiin. Vinkkejä löydät tästä videosta: http://elainkoulutus.wordpress.com/2014/06/18/hevonen-puree/

    VastaaPoista
  68. Kannattaa kokeilla sillei että on vaikka 5 metrin päässä hepasta ja sitten naksauttaa. Jos heppa ei pelästy anna palkinto. Sitten hiljalleen voit lähestyä heppaa. Itse en naksutus koulutusta tee, mutta sillei voit saada hepan varmaan luottaan naksuttimeen. Teppiä harjoitulsiin:).

    VastaaPoista
  69. Mun mielestä naksutinkoulutuksessa on hyvä idea, mutta kuitenkin naksutin välineenä on aivan turha. Se tekee yksikätiseksi, ja kun sen naksahduksen voi korvata millä tahansa äänteellä mikä suusta lähtee. Eli kaikkein helpointa vain keksiä suulla joku äännähdys/sana jota ei muussa tilanteessa käytä, ja käyttää sitä naksautuksena. Näin merkki tulee nopeasti, silloinkin kun naksutin ei ole mukana, ja molemmat kädet ovat vapaana. Itselläni on huulilla tehty "pusuääni" merkkinä, sitä kun en käytä muulloin.

    VastaaPoista
  70. Kiva ja vaihteleva postaus:D Harmi ettei Voitto ole niin innostunut kuin sinä. Saisinko vielä Susannan blogin osoitteen, kokeilin googlettaa sitä "Susannan blogi" nimellä, mutta ei sieltä tullut muutakuin joidenkin kansanedustaja-Susannien blogeja...? Tsemppiä jatko-naksutinkoulutus-hetkiin, olisi kiva kuulla vielä miten naksutinhetket jatkossa sujuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puoliverinen prinssi nimellä löytyy varmasti googlella :)

      Poista
  71. Harmi,että voitto ei tajunnut sen naksauttimen ideaa.Kiva postaus!:)

    VastaaPoista
  72. Meil kävi sillee et meil oli kesäl semmone kärpäspyydys tallissa ja mun poni ei uskaltanu tulla tallii ku Se naksu ja kärtsäs... mun poni on varmaa ollu joskus tulipalos...

    VastaaPoista
  73. Käytän hevosella naksutinkoulutusta, mutta en käytä varsinasta naksutinta vaan omaa ääntä (kuulu sellainen kloks ääni). Monille hevosille naksuttimesta lähtevä ääni on liian kova.

    Kirjoitit, että annoit ensin namin ja vasta sitten naksautit? Eikö ensin pidä naksauttaa ja heti sitten perään nami. Näin hevonen yhdistää äänen namin saamiseen. Eli naksautus --> nami. Kun hevonen on yhdistäny äänen namiin, sen avulla voidaan alkaa opettaa hevosta. Oikeasta käytöksestä naksautetaan ja sitten tulee nami. Näin hevosta pystytään palkitsemaan juuri oikealla hetkellä.

    VastaaPoista
  74. Joissain naksuttimissa on mahdollisuus säätää naksauksen voimakkuutta, joten sellainen vois olla hyvä vaihtoehto teille. Jos kokeilet naksutinkoulutusta vielä uudestaan, voisit aloittaa siedättämällä hevosen naksuttimen ääneen. :) Yllä onkin pariin kertaan mainittu, että omaakin ääntä voi käyttää naksuttimena - tässä on tietty se ongelma, että ääni ei saisi kovin paljoa muuttua, mikä voi olla vaikeaa omaa ääntä käytettäessä. Mäkin käytän merkkinä omaa ääntä ja välillä on vaikea muistaa, mikä olikaan se oikea ääni. :D

    VastaaPoista
  75. Sitä paitsi hevonen on pajo eläin se pakeneepelkoonsa joka ainut hetki jos siltä tuntuu ja jos hevonen luotaa niin se on s vaan voi voi mut hevonen on vaan pako eläin sekä villi

    VastaaPoista
  76. Ihan ihme kommentteja ihmisillä täällä. Ihmiset yrittää anonyymisti päteä ja lyödä toinen lyttyyn. Tuskimpa voitto hyppisi kisoissa metrin ratoja ratsastaja selässään jos se ei luottaisi häneen!?
    Naksuttimesta tulin kuitenkin kommentoimaan, en lukenut kaikkia viestejä, enkä tiedä jos joku tätä jo ehdotti, mutta sama teho on pillillä. Toki silloin ei voi ääneen kehua ja ei ole ihan yhtä kätevää, mutta myös pillin ääneen voi positiivisesti ehdollistaa :)

    VastaaPoista
  77. Moi! Päädyin tänne vahingossa, kun etsin muiden kokemuksia naksutinkoulutuksesta. Harmi, että teillä tuli vastaan tuollainen yllättävä hankaluus, mutta suosittelen tosi lämpimästi, että yritätte vielä jollain muulla äänellä, vaikka pillillä tai pienellä kulkusella - irrota vaikka tonttulakista :) Mulla on vuokralla ratsastuskoulun hevonen, johon on aika vaikea luoda erityistä suhdetta, kun ihmiset sen ympärillä vaihtuu niin paljon. Päätin sitte kokeilla naksutinkoulutusta, ja se on ollut ihan menestys. Heppa innostuu kuin nuori varsa, siitä on tullut paljon aktiivisempi, uteliaampi ja luottavaisempi, ja lisäbonuksena tietysti sekin, että se on oppinut sekä hauskoja että hyödyllisiä temppuja. Parasta on se, että naksuttimen (tai pillin, kulkusen tai minkä vaan samana pysyvän äänen) ja siihen yhdistetyn herkun avulla hevoselle pystyy luomaan aidon halun tehdä jotain. Se ei siis tee vain koska täytyy/kannattaa vasn koska haluaa. Niinpä se myös tekee asian vielä paremmin. Mun vuokrahepalle on esim. ollut jotenkin tosi hankalaa tehdä ravista kunnon pysähdystä, se on sellasta pysähdykseen lipumista, ellei ratsastaja oo superhyvä, mutta naksun ja porkkanan kanssa pysähtyminen ei ookaan yhtään vaikeaa, heppa tarjoaa täydellisiä täsmäpysähdyksiä. :) Rohkeutta vaan ja uuteen yritykseen! Ja kivoja hevoshetkiä muutenkin!

    VastaaPoista
  78. itellä on hirveen hyviä kokemuksia naksutinkoulutuksesta. emme käytä minun varsukan kanssa naksutinta vaan sen sijasta meillä on sana *jes* ja sillon heppa saa namun ja tietää saavansa sen kun kuulee sanan =)

    VastaaPoista
  79. Hei! Naksutin koulutus menee näin: Naksutin ja sitten vastaherkku. Naksutinkoulutuksessa haetaan positiivista palkitsemista. En osaa selittää mut katotaan vaik Hevostila Laukkasen youtube kanavalta.

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.