Talven edullista ratsastusmuotia

torstai 11. syyskuuta 2014

Moikka! Toivoitte paljon tälläistä halvempien merkkien uutuuksien esittelypostausta esitellessäni Kingslandin ja Spooksin uutuuksia. Nyt olen monta tuntia selaillut Horzen ja Hööksin*  tuoteuutuuksia. Horzelta ei oikeasti löytänyt mitään superkivaa. Olihan siellä ihan kivoja perusjuttuja, mutta ainakaan tuotekuvien perusteella ei mitään esittelemisen arvoista. Hööks on muutenkin aina ollut se lemppari näistä kahdesta ja enemmän meiltä Hööksin tuotteita löytyy. Hööksiltä löysin muutaman kivan jutun ja samalla innostuin tekemään pari kollaasia "Hööksin kopioista" pihistä ja panosta idealla.


Ylös kokosin lemppariuutuudet Hööksiltä*. Kaikki kollaasin tuotteet ovat heidän oman merkin JH Collectionin valikoimasta. Nykyään Hööksiltä aina lemppareiksi pomppaakin kyseisen tuotemerkin tuotteet. Pitää joku päivä käydä Kuopion Hööksissä katsomassa näyttävätkö tuotteet miltä luonnossa, usein jotkut näyttävät kivemmalle kuvissa ja sitten taas voi löytyä uusia lemppareita kun pääsee näkemään vaatteet livenä. Varsinkin tuo pitkä toppatakki ja punottu vyö ovat mieleeni. JH Collectionin tuotteet on olleet aina kivan hillittyjä. Nytkin väreinä oli mm. tummansinistä, beigeä ja vihreää.

Hööksin valikoimasta löytää yleensä aina jo pikaisella vilkaisulla kopioita. Kokosin alle muutaman alkuperäisen tuotteen ja sitten Hööksin version samasta tuotteesta. Jokainen voi miettiä onko itse valmis sijoittamaan merkkituotteeseen vai käyttääkö rahan mielummin johonkin muuhun ja ostaa paljon halvemmalla kopion.



 

Ostaisitteko te halvemman vai kalliimman version? Vai riippuuko päätös tuotteesta?
Mitä piditte Hööksin mallistosta? Oliko samoja lemppareita? Minkä merkkisiä vaatteita te ostatte tallille?

*=mainoslinkki

75 kommenttia

  1. Itse ostan suhtkoht halpoja vaatteita tallille, jotain ostan kalliimpana että kestäisi mutta noi oli kyllä tosi kivoja! Mutta yleensä valitsen edullisemman vaihtoehdon

    VastaaPoista
  2. Kalliimman, koska a) kalliimmat tod näk kestää paremmemmin ja b) kopiointi on perseestä

    VastaaPoista
  3. Yleensä hinta houkuttelee ostamaan halvemman tuotteen, mutta lähes aina käy niin että niitä halpoja joutuukin sitten ostamaan monta, kun ne hajoavat niin nopeasti. Eli sillä samalla hinnalla olisi saanut sen laadukkaamman (ja kalliimman). Tosin näistäkin on välillä poikkeuksia, jotkut "halpis" tuotteet kestävät käyttöä tosi pitkään. Itselläni on nyt ehkä ollut huonoa tuuria Kingslandin vaatteiden kanssa ja sattunut jotain "maanantaipäivänkappaleita", kun ovat alkaneet lyhyessä ajassa näyttämään kuluneilta, tai sitten vaan laatu on oikeasti huonontunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Mulla on KL:n vaatteet kestäneet kyllä hyvin, harmi kun sulle käynyt noin :/

      Poista
  4. Ostan yleensä aina kalliimman, koska kopiointi ärsyttää todella. Ja yleensäkin ostan kalliimpia tuotteita, koska ne ovat olleet aina huomattavasti mukavampia ja kestävämpiä ja paremman näköisiä :)

    VastaaPoista
  5. Haluaisin aina ostaa halvemman tuotteen mutta yleensä kalliimmat kyllä kestävät paremmin. En ole mikään merkki ratsastaja eikä mulla löydy mitään kingslandia tai spooksia jne.
    Tarpeen mukaan vetelisin ponilla vaikka kalsareissakin, mutta onhan se kiva ratsastaa kunnollisissa ja kestävissä vaatteissa jotka eivät mene heti ensimmäisen kolmen viikon aikana rikki :)

    Onko teillä minkälainen pohja teidän kentässä? oot varmaan maininnu jossain postauksessa jo mutta oon liian laiska etsiäkseni. Kiitos jos vastaat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama itsellä, varsinkin kotona tulee ratsastaettua vähän kummallisissakin vaatteissa..:D Meidän kentässä on melko hyvin onnistunut pohja, sopivan napakka ei siis mikään uimaranta. Vedet menee nopeasti läpi eli ei juuri koskaan lölly. Tosin hieman aaltoileva kun vesi valuu yleensä pois, jos sataa kaatamalla.. :) Täällä lisää: http://www.lillivoitto.fi/2013/01/meidan-kentta.html

      Poista
  6. Toi hööksin pitkä toppatakki on ihana!! Sovitin sitä eilen ja rakastuin.. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oliko hyvän mallinen? Kerro toki mielipiteesi, pidän siitä itse paljon :)

      Poista
    2. Pitääpä käydä itsekkin katsomassa, tosin en tarvis nyt yhtään pitkää takkia...:D

      Poista
  7. Itse ostan yleensä Hööksiltä omat varusteeni

    VastaaPoista
  8. Täällä blogissa oli heinäkuussa lukiakysely. Onko kyselyn tuloksista tulossa minkäänlaista postausta? Minusta olisi mukava nähdä niita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... Ehkei tämän kyselyn, mutta voisin pitää uuden syksykyselyn ja verrata sitten vastauksia!

      Poista
  9. Mä itse oon nykyään alkanut panostaa kalliimpaan. Oon tuhlannut tosi paljon rahaa just mm. hööksin ja horzen tuotteisiin jotka eivät ole pysyneet hyvänä kovin kauaa eivätkä monesti istukaan niin hyvin. Mun suosikkimerkki on ehdottomasti Mountain Horse, mutta löytyy myös pikeuria, kingslandia ja hv poloa. Spooksin toppaliivit houkuttelisivat, ehkäpä sellainen päätyykin käyttööni tänä talvena - niistäkinhän oli vasta muistaakseni horzella kopio :)
    Tosin nyt kun pääsin sanomasta, muistin että mulla on edelleen jo toista vuotta (vai kolmatta?) käytössä yhdet CRW -housut jotka ovat pysyneet älyttömän hyvänä ja joista edelleen kysellään että ovatko ne uudet. Jos niissä olisi edes ihan pikkaisen korkeampi vyötärö ostaisin uudet sellaiset. Tosin käytän niitä silti joka tapauksessa :)
    Mussa on kyllä yleisestikin ottaen vähän varusteratsastajan vikaa, tykkään laadukkaista merkeistä ja yleensä ne ovat vaan siistimmän näköisiä kun merkittömät. Paitsi aika usein mäkin ratsastan vaan h&m:n paidassa ja kaikista vanhimmissa housuissa...:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta :) Meilläkin hyviä kokemuksia erityisesti juuri Hööksin housuista!

      Poista
  10. Tää oli hyvä, kiva kun halvemmistakin varusteista tällänen. Lisää tälläsiä

    VastaaPoista
  11. Halvempi riippuen, miltä esim. kangas tuntuu päällä. Kyllä sen aika hyvin tuntee, jos se kangas on jotain helposti rikki menevää. Mun hevostarvikevalikoima on yleensä aika pieni, koska täälä ei oikein ole mitään hevosliikkeitä. Niimpä onki usein pakko tyytyä siihen halvempaan, koska ei viitaisi lähteä kauemmas esim. pelkkien ratsastushousujen takia :D

    VastaaPoista
  12. Mä ostaisin luultavasti halvemman ja käyttäisin rahaa enemmän valmennuksiin ja kilpailuihin :) toki en voi kieltää ettei kl:ää, animoa, dyonia jne kaapista löytyisi, ja saahan itteään välillä hemmotella vähän merkkituotteillakin, kunhan merkkituotteista ei tuu liian tärkee osa harrastusta (=varusteratsastusta). Toki myös kalliimpi voi olla kestävämpää, joten ihan kokemusten perusteella tuotekohtasesti teen päätöksiä, turvallisuus ei oo koskaan oikee paikka säästää. Toi jh-collectionin sininen takki (? vai huputon huppari) on tosi hyvän näkönen, muistatko yhtään paljon sillä on hintaa :)

    www.iddejacoda.blogspot.fi

    VastaaPoista
  13. Liian usein kyllä tulee ostettua se edullisempi ja aina todettua, että olisi pitänyt taas panostaa laatuun. Aina ei vaan oo rahaa laittaa kalliimpaan ja jos tarvii heti niin joutuu tyytyyn siihen "huonompaan". Tosin niissäkin laatu välillä yllättää nimimerkillä 5vuotta sitten ostanut hööksistä saappaat ja vasta tänä vuonna jouduin korjaan toisen vetoketjun. ;D

    VastaaPoista
  14. Itse olen huomannut ratsastushanskoissa halvemman kestävän paremmin. Ostin kalliit hanskat jotka hajosi ekalla käyttökerralla. Minulla on ollut monta vuotta jotkut random halpishanskat jotka ovat edelleen ehjät. Siis yhtä reikää lukuunottamatta joka on ihan mun omia aikaansaannoksia :D
    Mutta jokatapauksessa kiva postaus, ratsastusvaatteissa en niinkään katso hintaa vaan ostan sen mikä parhaimmalta tuntuu päällä, joskus se on halvempi ja joskus kalliimpi :).

    VastaaPoista
  15. Mista saa ostettua ton stübbenin otsapannan aivan ihanan näköinen <3

    VastaaPoista
  16. Riippuu vähän tuotteesta. Mutta jos halvempi on lähes yhtä kestävä niin tietysti halvempi. ;)

    VastaaPoista
  17. Mä olen kasvanut niin paljon että joka vuos joutunu ostaa uudet vaatteet. Siksi valinnu halvempia. Nyt kun kasvu varmaan alkaa loppumaan panostan vähän kalliimpiin perusvaatteisiin ja sit ostan jotain edullista sesonkivaatetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu näin oli meilläkin kun oltiin vielä kasvavia, nyt viitsii ostaa vähän kalliimpiakin :)

      Poista
  18. Ite oon oppinut, että kallis hinta/ "kuuluisa" valmistaja ei aina takaa laatua.

    Ostin suomalaisia nahkatuotteita tuossa pari vuotta sitten ja ne rispaantuivat hetkessä, kun taas "vinkuintiassa" tehdyt suitset ovat kestäneet jo käytössä kahden ponin päässä 4 vuoden ajan. ;)

    Se on ihan tuurista kiinni, mitä ostaa :)

    Itse menen yleensä halvemman perässä - tosin tutkin nykyään aina kaikki loimet, riimut ym. tosi tarkkaan ennenkuin ostan niitä. Samoin suitset. Aukaisen kaikki lukot, katson että soljet varmasti menee uudestaan kiinni ym. :D On tullut niin paljon noita "maanantai tuotteita" mun kohdalle, että netistä en tilaa kun Börjesiltä koska heillä vaihto onnistuu nopeasti ja helposti, muut tavarat ostan ihan liikkeistä että pääsee koskemaan ja katsomaan, millainen tuote on :)

    VastaaPoista
  19. Riippuu, mistä hinta tulee, paljonko hintaero on, mikä on tuotteiden laatuero ja mikä tuote on kyseessä. Animo on nyt muotimerkki, siinä pelkkä merkki maksaa maltaita, vaikka valmistuskulut eivät olisi sen suuremmat kuin muissakaan merkeissä. En siis ostaisi 300 euron housuja, koska en usko, että ne ovat kolme kertaa mukavammat ja kolme kertaa kestävämmät kuin 100 euron housut. Jos taas pitää valita 50 € ja 100 € housuista, joista halvemmassa kangas ei ole laadukasta ja kalliimmassa on, otan kalliimmat. Kisapaidoissa otan mieluummin 25 euron nätin ja halvan kuin 70 euron nätin ja kalliin, koka käytän niitä sen verran harvoin eikä kulutus ole siksi kovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten olen samaa mieltä kanssasi, mutta pääsisitpä ratsastamaan joskus animoilla! Ne ovat ihan oikeasti sen kolme kertaa mukavammat kun 100euron housut, kestävyydestä en osaa vielä sanoa, mutta mukavat ne ainakin on.

      Poista
    2. itse olen ainakin tykännyt noista CRW:n housuista, ollut nyt n. 4kk lähes päivittäisessä käytössä ja olleet todella mukavat ja toimivat!

      Poista
  20. Halvemman valitsisin:)

    VastaaPoista
  21. Samaltahan nuo näyttävät, mutta nuo Hööksin Chapsit ovat esimerkiksi aivan kamalia jalassa, kuten mtös noi ratsastushousut. Eivät mulle ainakaan istu ollenkaan.. Otsapannoista taas voisin ostaa halvemman, mikäli ne olisivat hyvän tuntuista ainesta. Pääosa Hööksin matkimistuotteista kun on vain halpaa, huonoa jäljitelmää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu nuo Chapsit näyttävät kamalille jalkaan jo kuvassa, mutta on meillä yhdet hööksin chapsit jotka on oikeen hyvät. Housut on meille kyllä istuneet meille, harmi jos ei sulle :/

      Poista
  22. Tää vertailu oli tosi hyvä. Näitä lisää, kiitos! :)

    VastaaPoista
  23. nyt kyllä taas.. en näe mitään samaa noissa housuissa, nehän on täysin erivärisetkin? saman väriset housunpuntit ja thats it? grippejäkö ei saa kun animo valmistaa vaikkei tainnut olla edes eka joka niitä valmisti? mutta muuten kiva postaus näistä halvemmistakin tuotteista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tulikin tämä alkuperäinenkin vaikkei aluksi suostunut lähettämään :)

      Poista
    2. Joo eivät tosiaan ihan samanlaiset tai yhtä räikeät kopiot ole kun nuo muut, mutta tässähän oli ideana "pihistä ja panosta" eli ei niiden ihan samanlaisia tarvitse olla :)

      Poista
  24. okei nyt.. en kyllä itse ainakaan näe mitään samaa noissa housuissa, väirikin on ihan eri? samaa on vaan housunpunttien väri ja grippipaikat joita löytyy nykyään ihan jokaiselta merkiltä joten animo ei ole ainoa. muuten kiva postaus näistä halvemmistakin tuotteista :)

    VastaaPoista
  25. Just mietiskelen kahtien eri housujen välillä, ostanko hööksiltä nuo tummansiniset vai tilaanko samaan hintaan netistä toisen merkkiset.. Mun mielestä kuitenkin hööksin housut on ollut ihan kestäviä ja hyviä. Jokapäiväisessä käytössä ei ole yhdetkään mennyt vielä rikki.. Ainut miinus on että niiden väri kulahtaa supernopeasti.. :/

    VastaaPoista
  26. Aiheen vierestä, mutta teettehän taas tänäkin vuonna HIHS videopostauksen? Yhtä monipuolinen kuin viime vuonnakin. Oli niin hyvä kun oli lähdöstä hotelliin asti videoita, vois vaikka olla pidempikin! ;)

    VastaaPoista
  27. Tuntuu hassulta että tossa Animon housujen kohdalla sillä tyypillä on korkokengät jalassa :D okei no mutta onko siis tulossa postausta siitä lukijakysely jutusta? olisi kiva nähdä mitä sihen on vastattu. :) ja varmasti moni muukin haluaisi siitä postauksen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan ainakaan siitä kesän, ehkä tulee nyt uudesta jonka julkaisen pian :)

      Poista
  28. Itse ostan yleensä kalliimpia tuotteita käytettyinä, jotka ovat kuitenkin hyväkuntoisia. :)

    VastaaPoista
  29. Toi hööksin tummansininen fleece- paita on ihana päällä, itse just olin netistä kans bongannu ja oli pakko ostaa!🙏

    VastaaPoista
  30. Mun ainoat merkkivaatteet on rakkaat Pikeurin housuni ja Roeckelin hanskat. Nämä siksi, että ovat ainoat missä olen huomannut mitään eroa halvemman ja kalliimman välillä. Esim. vastaan tulleista minichapseista Hööksin 20€ synteettiset ovat parhaimmat ja kestävimmät mitä minulla on ollut. Aina kuitenkin pyrin kokeilemaan molempia, ja mietin sitten onko kalliimpi hintansa arvoinen, vai onko hinnan takana vain joku tietty brändi. Joihinkin merkkeihin en edes vilkaise, koska hintaa alkaa olla jo niin paljon, ettei sitä voi pelkällä laadulla selittää. Ja niitä hypistellessä huomaa, ettei sitä laatua missään oikeastaan tunnukaan (Köhköhkingslandköh)

    VastaaPoista
  31. Itse valitsen käytön ja turvallisuuden mukaan, että otanko kalliin vai halvemman. Kypärä, hanskat, saappaat, suitset, satula jne. on niitä, jotka takaavat turvallisuuden ja niiden on pakko olla istuvia ja laadukkaita materiaaliltaan. Siksi valitsen niistä ne kalliimmat. Raipat, kannukset, ratsastussukat, suojat jne. otan yleensä halvemman.

    VastaaPoista
  32. Voitko tehdä My day tai videopostauksen? Niitä on niin kiva kattoo!

    VastaaPoista
  33. Laitoin sähköpostia bannerista :)

    VastaaPoista
  34. Osaisitko suositella hyvää, napakkaa ja edullista palaliiviä? Ollaan menossa huomenna ostamaan uutta turvaliiviä, eikä oikein tiedetä mikä merkki olisi luotettava ja edullinen..

    VastaaPoista
  35. Luin aaveen.net Blogista ruunan kalujen putsaamisesta ja aloin miettimään moniko edes hippolan blogaajista putsaa niitä säännöllisesti. Eli siis putsaatko voiton kalut säännöllisesti? Huolestuttavan moni ei putsaa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No minä en tiedä mitä muut Hippolan bloggaajat tekevät. Itsekkin luin postauksen ja pakko tunnustaa, kuulin koko jutusta ekaa kertaa. Jos miettii, että heppoa olen harrastanut kohta 12 vuotta eikä kukaan oo koskaan kertonut mulle tuollaista :D Tietysti jo maalaisjärjelläkin olen tajunnut, että aina letkutuksen yhteydessä letkuttelen kyllä päällisin puolin puhtaaksi.

      Poista
  36. valitsen hinnan vähän riippuen tuotteesta:) Kaikkien ratsastussukkien ei tarvitse olla hienoimmat mutta saappaisiin saa varata sen +300e. :)

    VastaaPoista
  37. ottaisin halvimmat :D

    VastaaPoista
  38. Ite hommasin just Horzelta 70€ maksaneet polvipaikat, kovasti oon tykänny! Housujen nimeä en kyl nyt heti muista...

    VastaaPoista
  39. Housuissa valitsisin ehdottomasti kalliimmat. Itselläni yhdet hööksin housut olleet, alkuun olivat hyvät mutta tuntuivat jähmettyvän pesussa ja jousto katosi. Nyt ostin Equilinen 300e housut ja voin sanoa että lyövät jopa aiemmin ylivoimaisina pitämäni Pikeurit mennen tullen.. Joten samoilla linjoilla kuin vastasit eräälle ''pääsisitpä joskus ratsastamaan animoilla''; jos vain on mahdollisuus satsata niin yhdet todella kalliit housut voivat todellakin olla sen 300e arvoiset vaikka sitä on kokeilematta vaikea uskoakaan :)

    VastaaPoista
  40. ostaisin todennäköisesti kalliimmat, tai riippuen tietysti tavarasta. Animon housut multa löytyy jo, itseasiassa taitaa olla samat kun sulla :D ja se kanta pysyy, en ostaisi noita hööksin housuja, oon niin rakastunut noihin animoihin :) myös dyonin saappaanvarret ostaisin mielummin kun noi hööksin ! Otsapannalla ei sitten niin väliä, tähän mennessä kaikki otsapannat on hööksiltä ja oikeestaan ne halvimmat :D huh ajatus että maksaisin pelkästä otsapannasta 50-60e, kun hienoimmat on siinä hintaluokassa. Toi stubbenin otsapantakin on vähän liian yksinkertainen mun makuun että 40e siitä maksaisin :D

    VastaaPoista
  41. Itse ostan yleensä "aidoista" materiaaleista tehtyjä tuotteita, esim. yleensä jos kalliimmasta tuotteesta ( joka on nahkaa ) tehdään halvempi kopio, niin se on myös tehty halvemmasta materiaalista. Materiaalin perusteella yleensä ostan ja myydäänhän Hööksilläkin halpoja, mutta hyviä tuotteita.

    VastaaPoista
  42. Ostaisin nuo kaikki halppis versiot, koska niissä joissain ei näkynyt eroa juuri ollenkaan :)

    VastaaPoista
  43. Päätös riippuu paljolti tuotteesta ja sen käyttötarkoituksesta! :) Ratsastushousuja löytyy multa moneen lähtöön, osa kalliimpia, osa halvempia kotikäyttöön ja kisa/valmennuskäyttööön.

    VastaaPoista
  44. Mä ostan aina niin halpoja kuin löytyy, mutta niin että ne on mukavia ja semi kivan näkösiä! :D Olen myös todennut, että hyvällä hoidolla myös ne halvemmat materiaalit pysyy aika pitkään kunnossa. Kun mulla ei yleensä hirveesti rahaa ole, ja loput säästän valmennuksiin ja kisojen lähtömaksuihin jne...

    Ja tunnustan etten ole koskaan omistanut uusia ratsastus housuja! :D Nyt tosin pitäisi hankkia, ostan varmaan jotkut perus housut hööksiltä, ainoa mitä ilman en kestä, on kokopaikat! Niillä olen aina mennyt, ja ilman olisi liian outoa ratsastaa, mutta jos ostan kisahousut (riippuu miten mun tilanne tästä kehittyy..), niin ostan varmaan kokeeksi, kuitenkaan kisoissa en niin hirveästi ramppaa, ja ei se kuitenkaan niin kamala haitta ole :D

    niin ja tolla animon tyypillä on korkkikset jalassa :D aika muidikasta ;)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.