Totuuden hetki Sannan valmennuksessa

perjantai 19. syyskuuta 2014


Moikka! Mä olin tänään jo koulussakin ja alan muutenkin tervehtymään, vaikka järkyttävään kurkkukipuun pitää vieläkin särkylääkettä ihan ahkerasti syödä. Eilen sain jo jotain kouluhommia kotona tehtyä, mutta voimat ei silti riittäneet Sannan valmennuksesta kertovan postauksen kirjoittamiseen. Muokkasin kuitenkin kuvat ja videot, joten nyt koitan muistella mitä viime maanantaina tapahtuikaan...

Koska viime Sannan valkusta on melko pitkä aika, eivätkä kaikki uudet lukijat välttämättä tiedä tätä kuviota, niin selvennän nyt vähän. Me siis ostettiin Voitto Sannalta ja sen jälkeen käytiin Sannan pitämissä aluevalmennuksissa ahkerasti. Sanna kuitenkin lopetti meidän alueen valmentajana, mutta on käynyt sen jälkeen "vanhaa porukkaa" ja muutamia uusia valmentamassa. Sanna siis tietää Voiton koko sen Suomessa olo ajalta, kun toi sen aikoinaan maahan ja sen lisäksi hän tietää mun ja Voiton yhteisen historian ihan alusta saakkaa. Myös tämän hetkinen kotivalmentaja Terhi on Sannan oppilaita ja oltiin tällä kertaa samassa ryhmässkin Terhin mennessä nuorehkolla hevosella. Oli siis tosi kätevä, kun Terhi kuuli kaikki Sannan ohjeet ja näki miten meillä meni.


Mua jännitti valmennus tosi paljon, enemmän kun kisat, sillä Sanna kyllä kertoo aina suoraan miten asiat on, oli ne sitten huonosti tai hyvin. Pidin tätä valmennusta siis ns. totuuden hetkenä ja kehityksen mittarina. Meneekö tällä kertaa yhtä surkeasti, kun keväinen Sannan valmennus... Jännitys hieman hälveni valmennuspaikalla, (,joka on siis sama paikka missä Terhinkin kanssa aina hypätään) sillä tehtävät näyttivät suhteellisen helpoille. Katsottuani edellistä ryhmää hetken aikaa lähdettiin laittamaan Voittoa valmiiksi, Lilli sai onneksi mennä tarhaan, joten siitä ei tarvinut huolehtia sen enempää. Ja näin sain sekä videota että kuvia valmennuksesta.

Verkassa keskityin siihen, että Voitto on kunnolla pohkeen edessä. Monesti Sanna on jo ensimmäisen sileän tehtävän aikana huomannut, että Voitto on tosi paljon pohkeen takana. Olen saanut ongelmaa korjattua nyt kesän aikana ja sain verkattua hyvin, sillä nyt sain suorastaan kehuja kuinka hyvin Voitto liikkuu ravissa. Itsenäisen verkan jälkeen tehtiin ensin töitä vähän sileällä. Ravissa pari askelta väistöä uralta pois, suoraan ja sitten takaisin uralle. Voitto siis tosiaan ravasi ja väisti tosi hyvän tuntuisesti selkäänkin.

Ravin jälkeen laukattiin; pitkällä sivulla avoa ja yliteltiin muutamaa kavalettia suoralla uralla. Tästä on pitkä pätkä alemapana videolla. Laukassa tuli vähän palautetta siitä, että Voitto ei ole enää niin hyvin pohkeen edessä kuin ravissa. Lisäksi Voitto laskeutui lähes aina kavaletin suoraan hypättyäni väärässä laukassa, joten kotiläksyksi saatiinkin kavalettitreeniä. Hassua tässä on se, että sitten seuraavassa tehtävässä missä laukka olisi pitänyt vaihtaa kavaletin päällä, en onnistunut siinä varmaan kertaakaan vaan vaihto tuli vasta pari askelta myöhässä. Alun tehtävät menivät kuitenkin ihan hyvin.


Kavalettien jälkeen tultiin linjaa, joka alkoi kahdella innari puomilla, siitä viisi laukkaa pystylle, joka myöhemmin nostettiin okseriksi. Tätä tehtävää lähestyessä lyhyeltä sivulta otin liikaa sisäohjasta, enkä käyttänyt linjalle kääntyessä tarpeeksi ulkopohjetta vaan liikaa sitä sisäohjaa. Tämä on ollut mun ratsastuksessa aina vähän ongelmana. Mun piti esteen jälkeen ajatella aina eteen, koska jäädään helposti haahuilemaan ja sitten jo siirrynkin käyntiin. Eli esteen jälkeen eteen ja sitten vähän kontrollia. Pari kertaa tätä linjaa hypättyä otettiin väliin kavalettia, innaripuomeja ja vähän tiukempi lähestyminen pystylle, se sujui myös ihan jees, tosin laukka olisi voinut jälleen pyöriä paremmin.

Jatkettiin uudestaan linjalla nyt pysty oli muutettu okseriksi, jota sitten nostettiin pari kertaa. Tämä onnistui ihan hyvin, kerran tuli liian lähelle, kun en tajunnut reagoida. Edelleen ohjeina esteen jälkeen rytmiä, sitten kontrollia ja vähemmän sisäohjaa. Seuraavaksi vuorossa oli pieni rata, joka alkoi kyseisellä linjalla, sitten kolmen laukan linja, sarja ja kuuden laukan kaareva. Rata sujui hyvin, toiseksi viimeiselle pystylle ajauduin vähän lähelle, jolloin jouduin etenemään melko paljon saadakseni kuusi laukkaa. Mulla kerrankin toimi omatkin aivot ja tajusin, että nyt pitää edetä jo ennen kun Sanna sanoi asiasta.

Tulin uudestaan radan samalla korkeudella, joka on mun arvioiden mukaan about 90cm. Kuten sanoin, Sanna tietää meidän tilanteen, Voiton herkkyyden, mun epävarmuuden ja taidot. Hän sanoikin, että tällä ratsastuksella voisin hypätä sen pari reikää isomman, mutta hän tietää, ettei mulla enää säily sama tarkkuus isommilla esteillä. Mielestäni oli tosi hyvä ratkaisu mennä edelleen samalla korkeudella, koko ajan tuntui tosi varmalle ja helpolle nimittäin. Rata oli siis sama, mutta käänteisessä järjestyksessä, tosin viimeistä linjaa ei tultu toiseen suuntaan. Tämäkin rata sujui ilman isompia mokia. Videolta ei oikein näy, mutta samalla esteelle jolle ajauduin edellisellä kerralla lähelle jäin nyt vähän kauaksi. Voitto myös epänormaalilla tavalla vähän mutkitteli ja oli ehkä menossa ohi, mutta päästiin yli kuitenkin ja ihan kohtuullisesta paikastakin vielä.


linkki videoon / linkki pelkkiin hyppyihin (sileää/kavaletteja alussa pitkä pätkä)

Tässä olisi nyt siis lista kotiläksyistä ja korjattavista asioista:
- Suora kaula, vähemmän sisäohjaa!
- Oikeassa laukassa laskeutuminen kuntoon, kotona siis kavaletti ja puomi treeniä.
- Laukkaa edelleen energisemmäksi.
- Esteen jälkeen eteen, kontrolli ja sitten uudelle esteelle lähestyminen.

Mutta täytyy sanoa, että fiilis valmennuksen jälkeen ei olisi voinut olla parempi! Sannan valmennukset on mulle jännittävempiä tilanteita kun kisat. Mitään järkyttävän isoa ongelmaa ei noussut esille, eikä tullut yhtään kieltoa. Millonkohan viimeksi meillä oli sellainen valmennus? Iso kiitos tästä edistymisestä kuuluu kyllä myös Terhille, joka on meitä hyvin kotona koutsannut. Jospa tää nyt tästä vihdoin..!

Ainiin jäi kertomatta, että alussa kun Sanna kyseli tapansa mukaan kaikkien kuulumiset, kerroin että viidestä startista kolme hylättyä on tämän kauden saldo. Sanna totesi tähän sitten, että nyt jos ei ala hyppäämään pistetään Voitto vaihtoon ja hän myy Voiton ratsastuskouluun kehää kiertämään. Kertoi siinä samalla sittenettä uhkailu ihan oikeasti auttaa ja näin näköjään auttoi ;)

76 kommenttia

  1. Hienosti meette! Milloin aloitte käymään Sannan valkuissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessa kerroin tämän, jotta kellekkään uudelle lukijalle ei jäisi epäselväksi. Olen käynyt Sannan valmennuksissa koko Voiton meillä olo ajan, aina vaan kun Sanna Kuopiossa valmentaa.

      Poista
    2. vastaat todella törkeästi kommentteihisi. ihan hyvää hyvyyttään tuokin tyttö tuli kommentoimaan ja sä tollee sanot... ihan oikeesti tiia nyt jotaa rajaa näihin vastauksiin... ei kaikki välttämättä sun postauksia lue tosi tarkasti tuntikausia vaan joku saattaa vaan kattoo pääasian ja kuvat, mutta ei tuollee iha oikkeesti vastata. Tuntuu pahalta miust ittestäin ku sä vastaat nykyää aina tollee! :c kiva blogi sulla on mutta negatiivinen asenne lukioihin

      Poista
    3. Tuo vastaus ei ollut lähelläkään törkeää saatikka todella törkeää. Se oli vain kaksi lausetta ilman hymiötä. Olen huomannut, että nykyään chattailu, kommentointi ja muukin keskustelu esim. keskustelupalstoilla tulkitaan töykeäksi, jos siinä ei ole hymiötä. Vaikka luen kuinka tuota kommenttia, en näe siinä MITÄÄN törkeää! Kerron, että kerroin asian postauksessa, mutta kuitenkin (juuri siksi, että kaikki eivät jaksa lukea) vastaan Emilian kysymykseen.

      Ikävää, jos sinun mielestä vastaan nykyisin aina ikävästi, mutta kannattaa lukasta kommentti silloin uudestaan ja miettiä oliko siinä oikeasti mitään törkeää, aina ei muista sitä hymiötä pistää ;) En todellakaan nimittäin vastaa tarkoituksella, enkä mielestäni vahingossakaan mitenkään tylysti kommentteihin. Joskus saattanut palaa hermo jonkun valittajan kanssa, mutta silloinkin yleensä osaan vastata ihan nätisti :)

      Poista
    4. Tosiaan lisään vielä, että kiitos olisin voinut kyllä Emilialle sanoa, kun kehui meidän menoa. Joten kiitos :)

      Poista
  2. ". Laukassa tuli vähän palautetta siitä, että Voitto ei ole enää niin hyvin pohkeen takana kuin ravissa. "
    Tai edessä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nohups.. Oikoluin tämän postauksen vielä, mutta nyt korjattu!

      Poista
    2. Mitä noi edessä ja takana jutut tarkoittaa?

      Poista
    3. Pohkeen takana meinaa sitä, että hevonen ei kuuntele pohjetta kunnolla. Sitten edessä taas meinaa sitä, että se liikku hyvin eteen ja kuuntelee pohjetta. Paremminkaan en oikein osaa selittää :D

      Poista
  3. Kiitos tosi paljon selvennyksestä olen nimitttäin uusi lukija n. 30 min sitten aloitin lukee tätä ja nytt sain selväksi. Voisitko tehdä koko blogista sellsen "uudet lukijat, HOI!" Postausken missä kaikki uusi että vanha selvennetään ettei joudu alkamaan selaa vanhoja postauksia! :) ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu se voisi olla hyvä idea ja ollut mielessäkin, mutta en oikein tiedä mitä kaikkea siinä pitäisi kertoa. Olisiko jotain toivomuksia mitä voisin kertoa?

      Poista
    2. Esim yhteistöt, mitkä juuri tällä hetkellä. Lilli, se rusettihai, 80-90cm. mikä poni nykyään? Olen toivonut monesti että tulisi ''kehitys, vanhaa menoa'' postaus, videokoosteita ja kuvai lillin kilpaajasta ja valkuista ja sun ja voiton alku kisoista ja valkuista? Mitä te olette puuhaillut alussa valmennuksissa ja kisoissa sekä myös näitä normaaleja meininkejä, jotain mitä olette lopettaneet tekee hevosillenne, mitä ne syö? Ja jotain uutta? enimmäkseen odotan niitä videoita vanhoista valkuista ym :) Olenko ihan sekava ymmärtäneet pointtini?

      Poista
    3. missä joku ano kysy että kuka sanna on ja ostiko sanna voiton silloin kauan sitten ym kysykö joku sitä vai olika oma idea kerrtoa?

      Poista
    4. Oikeastaan kaikesta löytyy postaus täältä kottuna vanhoista postauksista: http://www.lillivoitto.fi/p/erikoispostaukset_25.html
      Mutta voisin mä jotain kokeilla tehdä vähän kysymyspostaus idealla :)

      Poista
  4. Tarkotin 30vko. T/ uuso lukija

    VastaaPoista
  5. Hejsan! Jag kan inte finska så bra men hoppas det inte gör någonting om jag komenterar på svenska. Jag tycker du har en underbar blogg, era hästar, era gårdar, hinder allt så fritt och bra. Älskar din nya outfit på bloggen. Ha det bra där ni! Mycket skrafsningar och kramar till era djur. (för att läsa er bloggar brukar jag använda translate google för att få nyckelord översattade, förvånar mej ej om du gör samma mot denna komentar, tja!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trevligt läsa att du gillar min blogg! Tack för din kommentar :)

      Poista
    2. haha ihana toi ano :D :D :D

      Poista
    3. ite oot ano :D oon huomannu aika paljon paskanpuhumista täällä ja jos joku kertoo mielipiteetään niin sitä haukutaan tsm..

      Poista
  6. Hienoja kuvia! :) Kiva kun teit ton listan virheistä niin voi vertailla! :)

    VastaaPoista
  7. Voitko tehdä videon kun teet tota läksyä :) kotona?

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia, kyllä sä oot hyvä ratsastamaan! :)

    VastaaPoista
  9. Näytät 4 kuvassa ihan Siniltä.

    VastaaPoista
  10. Minusta voitto näytt nyt paremmalta mitä se on näyttänyt. Oli huomattavasti terävämmän olonen ja liikkui kivasti videolla:) toivottavasti kova työ alkaa myös näkymään kisoissa.

    VastaaPoista
  11. Kiva, kun jätät videoon äänet, noita valmennuksia on aina kiva kattoa ja samalla kuunnella mitä valmentaja opastaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekkin tykkään muiden blogeissa videoissa missä kuuluu opetus hyvin, joten pyrin omatkin videot sellaisina laittamaan :)

      Poista
  12. Tää on nyt vähän off topic mutta katselen tässä vain elämää ja mietin että tuossa elastisessa on kyllä jotaki tuttua, en vaan osaa eritellä että mitä kunnes vihdoin tajusin: se on sun kanssa tosi saman näköinen! Se vois ihan oikeesti olla sun joku long lost brother. Teillä on ihan samanlainen suu ja samantyyppiset silmät! :D en tiedä näkeekö kukaan muu tätä mut musta ihan selvä yhdennäköisyys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah mitääh :D Pakko googlata miltä se nyt tarkasti ottaen näyttikään...

      Poista
  13. Vau hyvän näköstä menoa ! :)

    VastaaPoista
  14. Milloin tulee viikon blogihaaste?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnitteila jo, mutta tää on kuitenkin meidän kuulumisten blogi ensisijaisesti eli julkaisen nyt alkuun varmaan pari rästissä olevaa kuulumispostausta tai katsotaan, mitä innostun viikonloppuna kirjoittamaan :)

      Poista
    2. Juu ei siis mitään kiirettä. Ymmärrän kyllä sen :)

      Poista
  15. Olisipa mukava estepostauksissakin nähdä sileän kuvia, ei pelkästään hyppykuvia :) En ole tainut edes paljoa nähdä teiltä laukkakuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Videolta näkee meidän sileän menoa kuitenkin niin siksi en yleensä laita / eikä kukaan edes ota sielän kuvia estevalmennuksesta. Pitää pistää muistiin, videolta kuitenkin näkee aika paljon mitä sileellä tehtiin :)

      Joo laukkakuvia tosiaan harvoin on, olenkin yrittänyt sitten videon muodossa laukkapätkiä teille välittää. Laukasta ei vaan juuri koskaan onnistu mun mielestä kuvat, kun ne on aina tosi tyhmän näköisesti vaiheesta, siksi niitä siis vähemmän, kun onnistumisprosentti ravikuviin nähden pienempi :)

      Koitetaan pitää korvan takana nää vinkit ;)

      Poista
  16. Hyvän näköstä menoa! :) kuitenkin jossain vaiheessa toi Sannan alku-ehdotus vois olla ihan hyväkin, ainakin siinä vaiheessa kun/jos isompiin luokkiin haluat siirtyä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ei mulla oo mitään tarvetta isompiin luokkiin, kun ihan kuitenkin harrastelen.

      Poista
  17. Ihan ystävällisesti kertoisin, että 3 kirjoitusvirhettä tuolla oli edelleen. Jossain valmennuskertomuksen lopuilla puuttui pilkku ennen "nyt"-sanaa, "puomi- ja kavalettitreeniä" tai vastaava luki ilman tuota yhdysviivaa ja lopussa oli "sittenettä" :)

    Tosi kivalta menonne näyttää ja hyvä, kun on nyt lähtenyt vähän parempaan suuntaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiitos noista, jostain syystä jäänyt oikolukiessa huomaamatta :) Kiitos!

      Poista
  18. Oi oli ihana lukea sun vanhoja postauksia, tuolta vuodelta 2011 :) On tää vaan niin hyvä blogi!! :D

    VastaaPoista
  19. Oon niin iloinen sun puolesta kun teillä vihdoinkin meni hyvin!! :D

    VastaaPoista
  20. Oot Tiia ihan paras!♥ Sä oot niin hyvä bloggaaja, tubettaja ja ratsastaja ja muutenkin! Mä luen aina sun blogia ja katon videoita :] Ja nyt en oo ehtiny hirveesti lukee, koska koulu painaa päälle :( Mutta koitan yleensä illalla ja vapaalla lukee, jos on jtn ilmotuksia tai kiinnostavia postauksia (Niitä on aina (: ) Mutta tää krittiikki on vähän hölmöä, mutta sä osaat kyllä niin hyvin vastata kaikkii, vaikka hymiötä ei olis! :) Hyvää syksyä sulle ja Pinjalle :3

    VastaaPoista
  21. Hei! Oikein ihana blogi ja sillee😃
    Mut halusin kysyy et yhessä videossa jossa lilli kaatuu este valkussa niin tuliko siinä kummallekkaan mitään niiku satukko? Käy kurkkaamassa:
    silverhooves.blogspot.fi
    P.S. Ku kattoo internet bersiossa niin ei pääse esim. Voten sivulle.
    P.P.S. Ootteko ollu kertaakaan leirillä? Kannattais harkita esim. Ypäjänleiriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käynyt kummallekaan mitään :) Ja kyllä internet versiossa pitäisi päästä, ne linkit on tossa bannerin vieressä. jos et ole huomannut. Ollaan oltu, mutta nyt ei ole pariin vuoteen oltua.

      Poista
    2. Tarkoitin siis mobiili versio.

      Poista
  22. Oi hyvä Tiia! :)

    Oon niin onnellinen sun puolesta, kun teillä meni viimeinkin valmennus hyvin ja ilman kieltoja. Ja vieläpä Sannan valmennus, tiedän että ne ovat sinulle tärkeitä.

    Jatkakaa samaan malliin! ;)

    VastaaPoista
  23. Tosi hyvältä näyttää! Sun ratsastus näyttää tässäki valkussa niin paljo sisukkaammalta :) tuli muuten näin mieleen, että ainaki postauksista välittyy sellanen jotta voitto ois alkanu hyppäämään ja laukkaamaan paremmin sen klinikkakäynnin&piikitysten jälkeen? Oisko mahollista, että se oli jopa hieman kipeä/jäykkä tulehduskohdista jaloissaan kun kielteli ja laukka ei yksinkertasesti pyörinyt? Toki totuus voi olla eri mikä näin blogin kautta näkyy, mutta mun silmään ero on huima piikitysten jälkeen.. :) mun ruunaa pitää kans säännöllisesti vuosittain piikittää takajaloistaan, ja yks vanha ravimies suositteli speedway leg paint solution -pliisteriä 2krt/vko ja se on kyllä meillä parantanu liikettä ja rankasta reenistä palautumista hurjasti! Muuten hoidan jalkoja aikalailla samanlailla ku sä. Suosittelen kokeilemaan, kävis varmaan lillillekki :) Kiitos viellä tästä blogista, oon ihan koukussa tähän (vaikka oonki varmaa lukijoiden keski-ikää paaaaaljon vanhempi) ja annat mulle paljon inspiraatioo ratsastamiseen ja vinkkejä erilaisiin tehtäviin mitä tehä oman ruunan kans!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itsekkin samaa mietin, varmasti vaikuttivat vaikkeivat onneksi niin kipeät olleet, että olisi ontunut niitä. Pitääpäs perehtyä tuohon pliisteriin, joskus kuullut tuon sanan, muttei mitään muuta kokemusta. Kiitos vinkistä ja kommentista :)

      Poista
  24. Hei!

    Kauanko sulla on mennyt oasapin tilauksissa? He lähettivät pakettini tulemaan kolme viikkoa sitten, mutta eipä siitä ole kuulunut mitään. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noin kuukausi, katsoppa oaspain sivuilta ylhäältä sign in tai jos oot kirjatunu niin jotain welcome ja sun nimi. Paina siitä. Sitten order history ja sulla on tilaukset siinä niin sitten track your orde. Siitä sitten kopiot Tracking numberin ja liitätä tänne sivustolle http://www.17track.net/index_en.shtml ja se kertoo missä pakettisi on :)

      Poista
  25. Moi! Ootte ihana pari (Vote ja sä) ja ootko ikinä halunnu hypätä maastoesteitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon halunnu ja käytiin hyppäämässäki, nykyään en uskaltaisi kyllä kun jotain ihan minejä :D

      Poista
  26. Hei! Kyselit silloin viimeksi, että olisiko tuonne Sannan valkkaan tulijoita. Itse olisin kiinnostunut, jos joukkoon pääsisi mukaan. Onko seuraavaa valmennusta tiedossa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seuraava on tiedossa, sinne tosin rajoitettu määrä, en tiedä mahdunko itsekkään enää mukaan :/ Mutta laita mulle vaikka viestiä (fb, e-mail) niin voin laittaa sulle yhteyshenkilön yhteystiedot, jolle voi ilmottautua!

      Poista
  27. en tiedä että onko tämä vaan joku outo päähän pistos mutta nousetko hypyssä liikaakin pois satulasta niin että ilmavaraa jää liikaa. Mutta luulen kuitenkin että asia ei ole niin sillä valmentajasi olisi kyllä maininnut asiasta silloin.. Kiva blogi sulla!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla, kuten kaikessa muussakin on esteistunnassakin hiomista. Tosin ei varmaan mikään iso ongelma, kun siitä kukaan koskaan oo sanonu :)

      Poista
  28. Onko mahdollista että tekisit videon n. 15 minuutin pätkät kun työskentelet hevosta. Monet bloggaajat vaan laittaa videoita pätkinä ja leikkaa niitä yms. mutta oikeasti näkee millainen ratsastus on jos laittaa videon pyörimään 15 min missä ehtii tehdä vaikka mitä (voi olla lyhyempi) ja siinä sitten voi työskennellä suoristusta siirtymisiä muotoa notstaa, laskee, välikäynnit keski askellajejea ym. olisi ihan huikeen kivaa! :) takaosan voimistumiseen auttaa siirtymiset. Kerron sen että tein hepallani ennen ehkä pari siirtymistä ja muoto piti olla, niin kun ope käski tekemään siirtymisiä ympyrällä (jakaa ympyrän neljään osaan) ja tekee 4 pysähdystä tai sitten joka kolmas askel (suoraa ja ei suoraa) Niin se vahvisti hevosta ja seuraavana päivänä oli huikean pyöreä tasainen edestä ja istunnalla toimiva. Yleensä hevonenen vastustelee suoristamista ja takaosaa ulo-sisälle ja avoa ja sulkutaivutiksia, väistöjä ja just se on se työskentely. Videoilla yleensä kaikki vain ratsastaa ympyröitä hevonen muodossa hipsuttellen. Olisi ihanaa nähdä teidän ihan työskentelevän ei vain hiippailen ympäri kenttää tehdäkseen lukiat innokkaaksi pää alhaalla kulkemisen vaan se työskenlely voin takaa sen että voitto vastustelee ratsastaessa hieman suoristuksissa ym. Se on mun toive nähdä teiltä. tämä ei ole mikään komento että ette osaisi tyskennellä haluan vain kertoa mielipiteen ja sen että olisi kiva jos laittaisit työskentelemisen videolle aina leikkaat ne silleen ärsyttävästi pätkiin ja vaan meet siikomsaa sinne tänne.

    VastaaPoista
  29. Miksei Sini esiinny paljoa videopostauksissa? Tykkään siitä kun Sini on videossa niin siksi kysyn :)PS. Sori ano:/

    VastaaPoista
  30. Kun teit sen höpöttely videon kun oot kipeenä Nii en pystynyt kommentoimaa sinne ku mul ei oo google-tilii Nii pyysit video ehdotuksii Nii tee Horse showsta my day mikäli (kuten varmaan) meette sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvataan kyllä ainakin joltain päivältä :)

      Poista
  31. Miksi käytät Voitolla alaturparemmiä? Eikö se pärjäisi ilmankin? Ja kuinka kireällä pidät tuota turparemmiä kun itelläni sinne mahtuu varmaan nyrkki väliin kun haluan että hevonen voi vapaasti avata suun ja kertoa mielipiteensä jos käyttää liian kovaa kättä ratsastaessa! Ja myös kun turparemmi on tarpeeksilöysällä hevonen voi oikeasti rentoutua suusta! Kun monet pitävät alaturparemmiä todella kireällä vain sen takia että hevonen ei aukoisi koko ajan suutaan! Ja se ärsyttää mua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noissa suitsissa se on vakiona eli ei saa irti, koska nuo toimii vähän samalla idealla kun meksikolaiset/micklemit. Mutta tosiaan pidän vähän riippuen tilanteesta, kotona yleensä melko suht. löysällä, mutta sitten jos menen esim. Sannan valmennukseen niin laitan kireemmälle, koska Sanna aina mun suitsia tarkistaessa sanoo et toi on liian löysä ja sit kiristää sen :D

      Poista
    2. Juuri sen takia se alaturpis onkin, ettei suuta saisi avattua. Turha sitä on pitää ellei siitä hyötyä ole :D osa hevosista saattaa pelata niin paljon suun kanssa ja heittää kieltä kuolaimen päälle joten se on pakko olla kireällä.

      Poista
    3. Ja mä pidän myös sen takii aika kireetä alaturpahihnaa ettei ponini pääse Nii helposti puree kuolaimee kiinni 😊

      Poista
  32. Kauhean korkealle Voitto kyllä hyppää kun noin kauhea ilmavara :D Minkä korkusia nuo esteet oli? Ja mitä luokkia meette yleensä kisoissa? :)

    VastaaPoista
  33. Joka kerta kun tänne tulee joku anonyyminä haukkumaan, Tiia voi hymyillä ja onnitella itseään että on onnistunut elämässään jossain missä kyseinen Ano ei ole. Ilkeät kommentit kertovat Anojen kateudesta, katkeruudesta ja epävarmuudesta. Sulla on siis Tiia jotain, mistä moni on kateellinen, hymyile siis jokaiselle ilkeälle kommentille, vaikka uskonkin että et varmastikaan iloitse siitä että jollain muulla on paha olla. Mutta syytönhän sinä siihen olet. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  34. Tiia sä oot kaunis ja mun mielestä sä et IKINÄ vastaa kommenteihin törkeästi!! Sä vastaat päättäväisesti muttet kiukkusesti! Oon kade sulle et sait noin taitavan hevosen!😉

    VastaaPoista
  35. Hienosti meette taas jälleen kerran! :) Voisitko taas joku kerta tehdä viikon blogi haasteesta sellaisen, että esittelet mielestäsi parhaimmat postaukset? Mulla on jo jonkin aikaa pyöriny mielessä sellainen haaste idea, että sama hevonen kuvattaisiin useasta eri näkökulmasta. Joko pelkkänä kuvapostauksena tai sitten kuvat tekstiin liitettynä.

    VastaaPoista
  36. Ihana se neljäs kuva,

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.