Estevalmennus

sunnuntai 11. tammikuuta 2015



Moikka! Koulu alkoi viime viikolla loman jälkeen ja huomaamatta tuli pidettyä pieni tauko. En yhtenäkään iltana vaan jaksanut enkä ehtinyt kirjoittaa postausta, vaikka parit kuvat valmiina kansioissa odottikin. Katsotaan kuinka aktiivinen olen tulevilla viikoilla, sillä koeviikko lähestyy taas... Vastahan se jo oli?

Lauantaina meillä oli perinteisesti estevalmennus. Oltiin tällä kertaa sovittu valmennus valoisan ajaksi, koska viimeksi iltapäivällä pidetty tunti meni mönkään jatkuvien sähkökatkojen takia. Nytkin sähköt olivat poikki lähes koko ajan, mutta nähtiin ihan hyvin hypätä! Toivotaan, ettei ole vastaavia sähkökatkoja tiistaina Sannan valmennuksessa...

Ei oltu tosiaan pitkään aikaan hypätty näiden sähkökatkojen takia ja parina kertana ei tarkoituksella edes lähdetty valmennukseen muiden menojen vuoksi. Voitto on siis saanut nyt vähän lomailla hyppäämisestä ja ollaan maastoiltu paljon. Kenttä oli vähän aikaa sitten hyvä, mutta nyt lumi jäätyi kovaksi, joten epätasaisella kentällä ei oikein viitsi mennä edes käyntiä. Ollaankin sitten maastoiltu ja jumpattu hangessa viime viikko. Ja tämän huomasi kyllä verkatessa. Voitto ei ollut jäykkä liikkeessä, kuten syksyn kävelyjaksojen jälkeen, mutta sen oli aluksi työlästä taipua kyljistään ja sainkin taivutuksesta vastareaktioksi pelkkää örinää. Hangessa ratsastus on varmasti pistänyt lihakset töihin uudella tavalla, joten osa syyllinen oli varmasti lihasten kipeytyminen hankitreenistä.

Itsenäisen verkan jälkeen tehtiin vastalaukkaa. Tarkoituksena oli ravata lyhyet sivut ja kulmat ja sitten laukata pitkällä sivulla vastalaukkaa. Hevonen ensin suoraksi ja sitten kun laukka oli suoraa tehtiin pieni asetus sisälle. Itse asetin helposti vähän liikaa, jolloin hevonen ei enää ollutkaan suora vaan ihan mutkalla. Vastalaukka on hyvä harjoitus estehevosille, se jumppaa ja suoristaa. Pitäisi tehdä useammin itsekkin!

Voitto valmiiksi maneesissa, sillä ulkona oli ikävän kylmä.
Sileän jälkeen tultiin esteitä kavalettikorkeudella. Yksittäisiä ja paria linjaa niin, että lisättiin yksi laukka enemmän mitä sitten ratakorkeudella. Voitto oli melko innokas ja itse näin kohtuullisen hyvin etäisyydet. Viime valmennuksessa oma silmä nimittäin tuntui olevan ihan hukassa. Verkan jälkeen tultiin videolla ensimmäisenä näkyvä rata, jossa muutama este oli vielä laskettuna alas. Sähköt tulivat sopivasti just radalle, joten oli kiva hypätä kun näki eteensä jälleen ihan kunnolla. Rata sujui hyvin, ei mitään isompia ongelmia. Seuraavaksi esteitä vähän nostettiin ja tultiin äskeinen rata lopusta aloittaen. Tällä kertaa linjoihin otettiin ns. oikea määrä askelia eikä enää yhtä extraa. Rata alkoi kiellolla, mutta kun sain korjattua virheen toisella lähestymisellä sujui loppu hyvin. Voitto oli jopa vähän liikaa menossa viimeisen esteen jälkeen, ei yhtään sen tapaista! Pinja ei tätä rataa videoinnut, kun oli nostamassa keskellä esteitä.

Radan jälkeen Terhi sanoi, että Voitto tekee kaarteet kiihtyessään vähän kantaten ja kaatuen sisälle, jolloin minunkin on vaikea suoristaa seuraavalle esteelle. Pienillä esteillä ja vähän vähemmän kiihtyneenä tälläistä ongelmaa ei ole, mutta nyt sain tehtäväksi viimeisellä radalla ratsastaa kaarteet huolellisemmin taivuttaen, ettei Voitto pääsisi kanttaamaan. Ja kaarteesta lähestyminen olikin heti tosi paljon miellyttävämpää! Meidän piti päättää ennen tätä rataa, tullaanko kaareva kapealta okserille kuudella vai seitsemällä laukalla. Oltiin tultu aikaisemmin seitsemällä, mutta jäin silloin vähän puolikkaaseen joten päätin nyt tulla kuudella. Väli ei tosiaankaan ollut pitkä, vaan jouduin jo odottamaan ennen okseria.

Rata sujui muuten hyvin, kunnes viimeiselle linjalle ratsastin huonon tien enkä suoristanut kunnolla. Kieltohan sieltä tuli. Toisella kerralla sitten yli, vaikka paikka olikin huono. Olin helpottunut siitä, että päästiin yli ja unohdin totaalisesti rastastaa seuraavalle esteelle eteen, joten nyt pystylle kielto. Syy-seuras suhe... Tämän jälkeen tulin linjan vielä useaan kertaan harjoituksen vuoksi, vaikka paikka olikin huono  ajoittain sain ratsastettua joka kerta tehtävän loppuun kun vain tsemppasin. Meillä olikin Terhin kanssa puhe, että näin pienillä esteillä mun ei pitäisi luovuttaa itse, vaan tsempata ja ratsastaa sen esteen yli, vaikka tilanne ei hyvältä näyttäisikään. Huonosta paikasta selviää kyllä hyvällä ratsastuksella ja tahdolla näillä esteillä. Jos esteet olisivat korkeampi, ei olsii reilua hypyttää hevosta ihan mistä vain, mutta tämän korkuiset esteet eivät ole isolle hevoselle mikään ongelma.


72 kommenttia

  1. "Ei kommentteja" oonko muka eka :O
    Millon tuutte seuraavan kerran Matkukseen??

    VastaaPoista
  2. Haluaisin kysyä puomejen väleistä... Hevonen on joku 155-165cm korkea niin kuinka paljon käynti,ravi ja laukkapuomejen väliin tulisi askelia? Jos vaikka itse otan ensimmäisen puomin jälkeen kaksi isoa askelta seuraavalel puomille niin tuleeko hevosella sillon yksi raviaskel siihen väliin vai miten se menee? Olisi kiva jos kertoisin montako omaa askelta pitää tulla väliin, että se on hevoselle oikein niin siten ymmärrän sen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä mittaan noin lyhyet välit tipuaskeleina. Ravipuomit on apua, hmm oiskohan 4-5 tipuaskelta. Ja laukkapuomit yleensä 9-10. Noihin ei siis tule laukassa esim. askelta vaan puomi jää askeleen väliin.

      Poista
    2. Muistelisin, et virallisesti ravipuomit 1,2 ja laukka 3,5. Toki puomithan voi järjen rajoissa laittaa pidemmillä tai lyhemmilläkin väleillä ja sit vaan ratsastetaan askel sopivaksi.

      Poista
  3. Kiva postaus taas! Vaihtaako Voitto itsestään laukan vai pitääkö sinun antaa avut? Entä esteen päällä? Toivottavasti Terhin valmennus menee hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus vaihtaa itse ennen kuin olen ehtinyt korjata, mutta pitää muuten pyytää vaihtamaan :) Esteen päälläkin vaihtaa, joskus omia aikojaan ja joskus ihan pyynnöstäkin. Sannan valmennus siis varmaan, tämä oli Terhin :)

      Poista
    2. Mitä vastalaukka on? Tarkoittaaks se sitä että esim oikeeseen kierrokseen mennäänkin vasenta laukkaa? :D

      Poista
  4. Miksi maneesista menee sähköt? Onko siihen syy vai meneekö ne vaa pois yht'äkkii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei pelkästään maneesista vaan ihan kaikkialta menee sähköt, koska joku linja on poikki jossain.

      Poista
    2. Pohjois-Savossa on ollut todella paljon sähkökatkoksia. Pitkiäkin sellaisia. Pakkaset ja lumi aihettaa linjojen katkeamisia jne. Ystäväni vanhemmilla oli 3 päivää säköt katki. Onneksi heillä niin vanha talo että puuhellalla sai tehtyä ruokaa ja talo lämmitetäänkin puulla.

      Poista
  5. Millon Sini vois ratsastaa videolla Voitolla

    VastaaPoista
  6. Hyvän näköistä menoa tuossa videolla! :) paljon teillä päin maksaa valmennukset ja onko teillä lisäksi maneesivuokra maksua? :) mielenkiinnolla kysyn sillä meillä täällä etelä-
    suomessa valmennukset maksaa 50e sis maneesimaksun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Raha-asiat eii kuulu tänne, mutta sen verran voin sanoa, että kotivalmentajien valkut hiukan halvempia kun tuo sun hinta ja maneesimaksut maksetaan myös.

      Poista
  7. Hyvin hyppäätte :) Kieltääkö Voitto kuinka herkästi ? Onko se niinkuin tarkka siitä miten sen ratsastaa esteelle ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Kieltää se tosi herkästi, mutta kuten sanoin kun ratsastaa napakasti niin kyllä se yli menee pienistä ainakin!

      Poista
  8. ohjas on ku pyykkinarut, eikö ope käskeny lyhentää??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei käskenyt tällä kertaa.

      Poista
    2. Vaikka ei tällä kertaa käskenyt niin kai ne nyt voi lyhyempinä pitää? En usko että joka kerralla jaksaa samasta asiasta sanoa

      Poista
    3. En oo kyl aikasemmi törmänny pyykinarust tehtyihi ohjii. Onkse nykyää in? ;)

      Poista
    4. Mielestäni ohjat olivat tänään paremmin tuntumalla mitä joskus!

      Poista
    5. Tietty pyrin pitämään ohjan lyhempänä, mutta sitä ei vaan itse huomaa korjata kaikkia virheitä kun keskittyy muuhun :D

      Poista
  9. Hyvin ratsastat, kiva postaus taas! Onnea Terhin valmennukseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis sannan :DDD välil mä mietin kuinka hyvin te luette näit postauksii

      Poista
  10. Ihana postaus! Te ootte ihan parhaita vloggaajii! <3

    T. Voiceoffortunafani

    VastaaPoista
  11. Hyvä postaus! :-) Toivotaan että Sannan valmennus menee hyvin.

    VastaaPoista
  12. Kiertääkö Voitto esteillä? (Niinkun silleen että juoksee vaan ohi) Ja milloin Voitto kieltää, johtuuko yleensä esim vauhdista, tiestä jne? Mutta hyvin näytti menevän ja tsemppiä seuraavaan valmennukseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuskin koskaan tekee tota :) Ja kielto johtuu yleensä huonosta paikasta, tietysti tarpeeksi energisestä laukasta on helpompi hypätä kun huonosta ja tiekin vaikuttaa paljon siihen ehtiikö esim suoristaa.

      Poista
  13. Eikö sulla ollu turvaliiviä? :o Vai oliko takin alla :D Mutta hyvin meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaankin oli takin alla!:) tipperary varmaan mahtuu hyvin? Muistatko oliko se kauppa josta ostit liivin niin joku diswest tai jotain?:)

      Poista
  14. Puhelimella lukiessani blogi alkoi hyppimään kesken kaiken edelliseen postaukseen :/ kiva postaus! Videota en valitettavasti voinut katsoa hitaan netin takia:)

    VastaaPoista
  15. Tiiätkö miten saa tollasen tekstijutun tähä kommenttejen alle? Esim. sulla on toi ''Lue nämä ennenkuin kysyt! ...'' yms?:D

    VastaaPoista
  16. Hyvin meette!

    hevosvoimin.blogspot.com

    VastaaPoista
  17. Kivasti menee :) Eikös uo kyseiset jalustimet ole enemmänkin koulujalustimet kun ei ne kovin "turvalliset" ole...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin kaikissa mainoskuvissa mitä oon nähnyt ne on kenttä- ja esteratsastajilla. Onhan nuo turvajalustimet :)

      Poista
  18. Kiva postaus! Olisi kiva vaan jos olisi enemmän kuvia, mutta maneesissa ei varmaan ihan helposti saa kunnon kuvia, ja tietenkin jos kuvaajaa ei ole..

    VastaaPoista
  19. Hyvin meni! :) Nää estevalmennuspostaukset on nii parhaita, ja sainpahan esimerkkiä huomiselle estetunnille ;)

    VastaaPoista
  20. Sää oot hyvä ratsastaja! Osaispa iekki! <3 Kuinka kauan oot hypännu esteitä? :D

    VastaaPoista
  21. miten noi bannerit teillä on noin tarkkoja ku ihe laitan ja teen gimpillä nii se on pikselimössöö.. :( :o jos vastaat nii ois toosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuitenki kuvani on tarkkoja ja järkkärillä otettu.. :(

      Poista
  22. Mikset kilpaile kenttää?ite kilpailen kenttää ?ootko ikinä miettinyt että menisit?:)hyvä postaus kuten aina;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En suoraan sanoen uskalla mennä isoja maastoesteitä :D

      Poista
  23. Tämä ei kyllä liity millään tavalla postauseen, mutta käyppäs kurkkaamassa tämä: https://elainkoulutus.wordpress.com/2015/01/05/tervetuloa-friikkisirkukseen/ Mielestäi aivan tosiasia ja
    todella hyvä mielipidekirjoitus. :)

    -Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olenkin lukenut tuon koska Jaana kirjottaa myös Blogitalliin tekstejä :)

      Poista
  24. Oli tosi kiva postaus! Harmi vaa että tuli vähän kieltäytymisiä :( Lisää tälläsiä :)

    VastaaPoista
  25. Moikka! Pidätkö Voitolla martingaaleja, vai nostaako se päätään ja innostuuko se esteitä paljon? :) t. KapuWinston

    VastaaPoista
  26. Voitto vaikutti oikein tsäpäkälle videolla! Hienosti korjasit ja tsemppasit, kun tuli kielto! Ihana nähdä kuin paljon olet kehittynyt! Hyvä Tiia! (:

    VastaaPoista
  27. http://www.lillivoitto.fi/2012/12/luukku-23-old-times.html
    Missä se puisto oli/on? Kiva postaus;)

    VastaaPoista
  28. Onko Voitto ex-ravuri? Mun ex ravuri on vähän saman näkönen :) onko lillillä koskaan ajettu raveissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, eikä ole sillä ei taida ton rotusille poneille olla mitään lähtöjä :D

      Poista
  29. Ratsastat Tiia tosi hyvin, ja Voitto on tosi ihana hevonen♥

    VastaaPoista
  30. Vähä meette lujaa😃 tai ainaki näyttää olevan vauhti päällä tossa videossa. Voitto näyttää tosi innokkaalle esteillä, sillä on korvat tollee hörössä ;D Kiva postaus😊

    VastaaPoista
  31. Moikka tiia! Voisitkos kertoa sinun sähköposti osoitteen että voisin kysellä vähän apua sinulta?

    VastaaPoista
  32. Voisitko tehdä videon YouTubeen missä ratsastat koulua voitolla? :3

    VastaaPoista
  33. Moikka! Haluaisin alkaa bloggaamaan, ja olen jo kovasti asiaa suunnitellutkin. Haluaisin kuitenkin ehdottomasti kirjoittaa anonyymina, joten onnistuuko se Bloggerissa? Käytän Gmailin säpöä (omalla nimelläni), joten yhdistääkö Blogger minut Gmailiin? En haluaisi, että säpöni näkyy julkisesti...

    Kiitos jos osaat/kehtaat vastata! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnistuu, voit kyllä piilottaa jotenkin tiedot tai sitten tehdä anonyymin sähköpostiosoitteen.

      Poista
  34. Moikka! Olisiko sulla vinkkejä, millä saada lukijoita? Miten sinä esimerkiksi aloit saada lukijoita? Kiitos paaaljon, jos suinkin jaksat vastata?
    Ja hyvä blogi! Vote on niin söpö, terveiset siis hänelle ja Lillille.

    VastaaPoista
  35. Haluausin nyt kysyä vähän näitä estetermejä:
    1.Ristokko on sellainen, että kaksi puomia ristissä?
    2. Kavaletti, puomit on kiinnitetty mataliin estekannattimiin?
    3. Pystyeste, puomit ovat suorassa/vaakana/normaalisti estetolpissa?
    4. Okseri, kaksi tai kolme pystyä vieretysten?
    Jos on vielä jotain muita estetermejä, niin haluisin tietää. Kiitos, jos vastaat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit kattoo nää varmaan googlesta? :)

      Poista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.