Pikaiset lomakuulumiset

maanantai 7. maaliskuuta 2016


Meillä alkoi hiihtoloma, tosin se ei paljoa mun arkeen vaikuta, sillä mulla ei muutenkaan ole koulua kun 3h viikossa. Hiihtoloma tosin ei ole lomaa nähnytkään, sillä on ihan pakko viettää kaikki päivät nenä kiinni koulukirjoissa. Ensi viikolla alkaa nimittäin mun kevään kirjotusurakka, jos aiemmin olleita enkun kuuntelua ja äikän tekstitaitoa ei lasketa. Täytyy sanoa, että kiire tulee. Onneksi mulla on vielä ensi syksy aikaa, sillä en varmasti saa kaikkia neljää ainetta niin kunnialla kun haluaisin nyt suoritettua. Jonkun hyvin todennäköisesti siis uusin tulevana syksynä, jolloin kirjoitan vain fysiikan. Jos olisin tiennyt etukäteen miten vähän aikaa keväällä on lukulomasta huolimatta valmistautua kirjotuksiin, olisin kirjoittanut enemmän aineita jo viime syksynä. Kesällä oli niin paljon aikaa ja motivaatiota lukea, että mulla oli aivan erilaiset fiilikset kun tällä hetkellä...

Kaiken kukkuraksi olen kamalassa flunssassa, tai siis minulle kamalassa. En ole normaalisti ikinä kunnolla kipeä, kurkkuun ehkä vähän koskee ja nenä vuotaa, mutta ei mitään tämmöistä. Lähdin sitten kaikessa viisaudessa vähän kipeänä kavereille kuskiksi perjantaina ajatuksella "enhän mä koskaan oo kipeä kunnolla"... No, toiste en ajattele noin ;) Eilen koitin vähän sängyssä lukea ja tehdä enkun nettiabikurssia, mutta lukeminen on vähän ollut jäissä. Tänään sitten sain raahattua itseni keittiön pöydän ääreen, pakko nyt nimittäin lukea oli vointi mikä tahansa.

Mun flunssan aikana Pinja on ratsastanut Voitolla ja se oli yhtenä päivänä kuulemma vähän tuhmana säikkyen ihan kaikkea mahdollista. Ja joo, säikkyminen on luontainen pakoreaktio, mutta kyllä kummasti pelästytään kaikkea silloin kun joku muu on selässä ;) Sanoinkin Pinjalle, että pistät sen kunnolla hommiin, etkä anna tehdä tuommoista ja homma oli toiminut jo paljon paremmin seuraavana päivänä. 


Mulla ei ole sen kummempaa aihetta tälle postaukselle, kuten ehkä jo ehditte huomata, mutta halusin tulla lukemisen lomassa vähän kertomaan kuulumisia. Aamulla katsoin estevideoita youtubesta ja iski kamala hinku itselläkin hyppäämään.. Alunalkaen mun piti tulla kirjoittamaan siitä ihan oma postaus, mutta tästä tulee nyt tälläinen sekamelska. Ehkä kirjoitan aiheesta ajan kanssa ihan oman jutun.

Motivaatio bloggauksen suhteen on ollut mulla nyt alkuvuoden jatkuvassa nousussa ja en malta odottaa, että reilun kahden viikon päästä kirjoitukset on ohi ja voin ihan hyvällä omatunnolla postailla teille. Siihen asti mennään kuitenkin tämmöisillä vähän hutaisemalla tehdyillä postauksilla, joihin ei tarvitse kovin montaa tuntia aikaa uhrata. Mulla on parikin juttua työnalla, mutta koitan ensimmäisenä saada linkitä blogisi -postauksen koonnin valmiiksi. Olen kaikki blogit jo käynyt läpi, enää puuttuu itse postauksen kirjoittaminen. 

Nyt palaan buddhalaisuuden suuntauksien ja derivaatan pariin. Hauskaa hiihtolomaa kaikille, joilla sellainen nyt alkoi!

ps. Jos lomalla iskee tekemisen puute, niin selaileppa blogin erikoispostaus -sivun postauksia täältä. Sieltä löytyy lukemista ja videoita katsottavaksi!

7 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus, tule kirjoittelemaan sitten, kun aikaa kunnolla on. Paranemisia sulle!

    pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Mä käytän vain yhtä kuvanmuokkaus sovellusta ja se on aviary ja se on mun mielestä tosi hyvä kuvanmuokkaus sovellus.☺📷

    VastaaPoista
  3. Hassua kun kaikilla on hiihtoloma eri aikaan :D Mulla oli hiihtoloma jo kaks viikkoa sitte :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun hiihtoloma taas oli viikko sitten :D

      Poista
    2. Kaikki paikat olis aika tukossa, jos koko Suomi viettäis hiihtolomansa samaan aikaan :D Vois olla, ettei yhteenkään laskettelukeskukseen tms. pääsis koko loman aikana, samoin kauppakeskukset ja muut sellaset ois niin täynnä ettei reissuista tulis yhtään mitään...

      Poista
  4. Tsemppiä luku-urakkaan!! :)) Kohta se on ohi, eikä kestä kun hetken. Sen ajan jaksa painaa täysillä!

    VastaaPoista
  5. Mulla on ollu tämmönen pikkunuha. Toivottavasti pärjäät kirjotuksissa;-) Tsemppiä!!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.