TreeniTorstai: Missä mennään?

torstai 25. elokuuta 2016


Moikka! Treenit ja syömiset oli melkein koko kesän vähän retuperällä ja sen takia viime vuoden puolella aloitettu TreeniTorstai -postaussarjakin on taukoillut. Nyt ollaan kuitenkin menty jo melkein kuukauden päivät ihan täysillä treenien suhteen ja syömisenkin kanssa on löydetty kiva tasapaino. Ajattelin siis palauttaa myös TreeniTorstait blogin viikkojärjestykseen, tosin tämä postaussarja ei nimestään huolimatta ole mikään joka torstainen juttu vaan aina juttujen riittäessä torstaisin julkaistava postaussarja.

Ennen kesää treenasin melko ahkerasti 4-6 kertaa viikossa salilla ja siihen päälle lenkkeilyt. Kesällä toin hommaan sitten mukaan lenkkeilyn ja parhaimmillaan juoksin(!) 10km lenkkejä. Sitten kuitenkin ote vähän lepsahti. En juuri katsellut syömisiäni ja salilla sekä lenkillä tuli käytyä ihan yksittäisiä kertoja viikossa. Sinänsä tosi harmillinen juttu, sillä nyt tuntuu, että kaikki sitä ennen tehty duuni meni hukkaan. Näin ei kuitenkaan ihan onneksi ole, sillä jo parin viikon salilla käynnin jälkeen oltiin siinä pisteessä mihin ennen kesätaukoa jäätiin. Lenkkeilyn suhteen ei olla tosin vielä siellä kympin juoksulenkeissä, mutta sitä kohti!

Tällä hetkellä siis treenaan enemmän kuin koskaan (toisaalta ratsastus on jäänyt pois, joten ehkä aika fifty-fifty) ja syön myös tehdyn ruokaohjelman pohjalta, mutta en ihan niin kirjaimellisesti mitä joskus. Mielestäni tuollaista ruokaohjelmaa heti sen saatuaan pitää ja kannattaa noudattaa gramman tarkasti, mutta sitten kun siitä tulee pohja normaalille syömiselle voi vähän soveltaa. Tuo ruokaohjelma, joka mulle tehtiin, niin oli tosiaan iso apu. Sen pohjalta mä vieläkin kuitenkin muodostan päivän ateriat. Olen pitänyt yhden rennomman päivän tai ruokailun viikossa ihan fiiliksen mukaan. Joskus tekee herkkuja vaan niin paljon mieli, että olen yhtenä päivänä viikossa sallinut niiden syömisen tai sitten olen vain ostanut vaikka irtokarkkeja ja syönyt ne viikon herkkuina. Jotain herkkua mä kuitenkin tarvin tällaisena herkuttelijana, jotta jaksan niitä terveellisiä ruokiakin syödä ;)

Treeniohjelmani on oikeastaan mun itse soveltama. Netistä löytyy tosi paljon liikkeitä ja vinkkejä ja tuntuu, että olen pärjännyt melko hyvin kavereilta aina välillä ideoita napsien. Treeniohjelmani on kolmijakoinen, mutta en jaa sitä mitenkään viikon päivien mukaan vaan teen treenejä jatkuvassa syklissä, jolloin salitreenejä kertyy neljästä kuuteen viikossa. Sen lisäksi teen korkeampisykkeistä airobista salilla esim juoksumatolla tai crosstrainerilla, käyn luonnossa kävelylenkeillä ja yleensä vielä viikonloppuna on tullut tehtyä joku HIIT -tyylinen porrsa/mäkitreeni.


Tällainen pikainen katsaus tän hetken meininkeihin. Olisi kiva kuulla millaisia postauksia te toivotte TreeniTorstaisin, kova into olisi nyt kertoilla treenijuttuja, kun se niin iso osa mun arkea tällä hetkellä on! Mulla olisi suunnitteilla jo juttua mm. välipaloista sekä pari tallitreeniä, kiinnostaisiko nämä?

TreeniTorstain aiemmat osat: 

14 kommenttia

  1. Varsinkin nuo tallitreenipostaukset kiinnostaisi! Ja välipalajutut myös, kiitos piristävästä postauksesta!♡

    VastaaPoista
  2. Nuo tallitreenipistaukset kiinnostaisi, sekä välipala vinkit ois kivoja!

    VastaaPoista
  3. Kiva postaus ja terveelliset välipala vinkit ois kivoja sekä tallitreeni postaukset

    VastaaPoista
  4. heiii äää yy, sori tää on ihan pikkunipotusta ja en tiiä ootko huomannut, mutta sulla on linkki usein mobiililinkki, eli tietokoneellaki tulee se mobiilisivu näkyviin. ::D puhelinhan automaattisesti ohjaa sinne mobiilisivulle - ainakin mulla, niin voitko jättää sen ämmän sieltä linkeistä? :) eihän se sinänsä oo iso vaiva lukijalle muuttaa mut tekee lukijaystävällisemmän tai jtn.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Tiia, et edes tiedä kuinka paljon mä olen odottanut uusia osia tähän TreeniTorstai-postaussarjaan!! :) Mä tykkäsin niistä aiemmista, joten kiva että jatkat tätä taas!

    Mä olen kans huomannut ettei aiempi työ mene hukkaan, vaikka pitäisi vähän pidemmänkin tauon treenaamisesta. On paljon helpompi jatkaa, jos on joskus aiemmin treenannut, kuin että aloittaisi ihan nollasta. Tämän muistaminen tietysti kannustaa jatkamaan, vaikka oliskin pitänyt taukoa :D

    VastaaPoista
  6. Olisi mielenkiintoista lukea lisää tosta juoksemisesta, millaisella pohjakunnolla lähdit ja noudatitko jotain juoksuohjelmaa vai menitkö vain fiiliksen mukaan kokoajan pidemmälle ja pidemmälle? :) Täällä ois tavoitteena taas alotella uudestaan juoksuharrastusta, on kunto päässy taas romahtamaan ihan täysin. Tavotteena ois toi kymppi ja jos hyvin lähtee rullaamaan niin olisihan se kiva joskus käydä se 10km jossain naisten kympillä tms vetäsemässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menin fiiliksen mukaan. Kävelim aluksi pitkiä 10km lenkkejä ja juoksin 2-4km lenkkejä. Sitten yhtenä päivänä vaan päätin juosta sen kävelylenkin ja niin vaan meni yllättäväm kevyesti 10km... Eli mun taktiikka oli pitkät käbelyt + lyhyet juoksut alkuun :)

      Poista
  7. Voisitko tehdä omassa tallissanne pitkästäaikaa omista hevosista videota kun vaikka meet voten kaa maastoon kävelee tai lilliä ratsastusta tai ei siinä oo pakko ratsastaa! tekisitte pitkästä aikaa vaan teidän tallissa videon ! ;))

    VastaaPoista
  8. Kohta sitten osallistumaan puolimaratoniin ja lopulta juoksun kuninkuusmatkalle, täysmaratoniin ;) ite jo vetäny kaks puolikasta ja täyteen ollaa menossa syyskuun puolessavälissä, iik!

    Sitä se juoksu teettää että alkaa himota pidempiä lenkkejä :D

    VastaaPoista
  9. Noi välipalat kuulostaa super kivoilta! Oon muutenki innoissani Treenitorstain paluusta :) saa heti inspistä omaanki treeniin!

    VastaaPoista
  10. Vau, nää postaukset on niin odotettuja!!

    VastaaPoista
  11. välipalavinkit olis tosi kivoja! :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.