Itsevarmuudesta ja aknen parantamisesta

torstai 24. elokuuta 2017


Moikka! Ripsihuollossamaatessani aloin miettimään mikä on muuttunut, sillä en ole kaivanut  ihan oikeasti meikkejäni esiin melkein koko kesänä. Juhannuksena ja muutamana muuna päivänä olen meikannut, mutta suurimman osan ajasta olen ollut ilman meikkiä. Ja tuntematta oloani yhtään alastomaksi! On melkein ollut helpompi lähteä ilman meikkiä kun meikit naamassa kaupungille. Siinä maatessani sitten tajusin, miten paljon pinnallisilta kuulostavat asiat kuten ripsipidennykset ja itseruskettava ovat vaikutteneet itsevarmuuteeni. Ja siis nimenomaan positiivisesti! Mutta suurimman avun ja tällä hetkellä akneni parantumisen viimeisen silauksen antoivat etanoiden limaa sisältävät Mizon tuotteet.

Monet lukijoistani ovat lapsia, nuoria tai nuoria aikuisia. He luultavasti lukevat paljon blogeja ja ovat somessa eli hyvin todennäköisesti siellä ruudun toisella puolella on kerran jos toisenkin kadehdittu jotain somepersoonaa. Sosiaalisen median asettamista ulkonäköpaineista etenkin nuorilla tytöillä puhutaan tällä hetkellä aika paljon. Siloitellut ja muokatut kuvat aiheuttavat helposti vääristyneen kuvan. Vaikka tämä ei ehkä ulkonäköpaineisiin liity, on ollut kamala kesän aikana seurata kuinka todella suosittu somepersoona Lateksituppii on esimerkiksi romahtanut ilkeän nettikirjoittelun vuoksi täysin.

Vaikka sosiaalinen media onkin minulle tärkeä ja lähes pelkästään positiivinen paikka, on viime aikoina saanut huomata taas tämän negatiiviset puoletkin. Itsehän jouduin blogin alkuaikoina todella ikävän nettikirjoittelun kohteeksi. Rikosilmoituksen jälkeen homma rauhoittui, mutta nyt Jodelin myötä kirjoittelua on taas alkanut olemaan. Tosin nuorena kasvatettu kova sietokyky tällaisia juttuja kohtaan on onneksi pelastukseni, eikä ikävät kirjoitukset paljoa hetkauta. Mutta mistä sitä ikinä tietää, milloin mitta tulee täyteen eikä enää vain kestä. Liian monta somekasvoa tästä esimerkkinä, että vaikka kuinka on kova kuori kasvatettu voi se jossain vaiheessa silti murtua. Mutta tämä ei varsinaisesti ollut aiheeni, eksyin vain vähän raiteilta :D Tarkoitus oli puhua akneni parantumisesta ja pienesti sivuta somen luomia vääristyneitä kuvia.


Itsevarmuuteni nousuun on myös vaikuttanut aknen parantuminen lähes kokonaan ja nimenomaan vanhojen arpienkin lähteminen. Tai ehkä jonkun mielestä kasvoni ovat kaukana parantuneesta, mutta näissä kuvissa on melko runsaastia kontrastia lisättynä, joten se tuo viimeisetkin arvet  kunnolla esiin. Mutta välillä näinkin päin muokattuja kuvia... :)

Ja parantumisesta isoin kiitos Bearelilta testiin saamieni Mizonin etanavoiteen ja seerumin takia. Mulla on enään todella harvoin finnejä ja suurin osa arvistakin, etenkin poskista on haalistunut pois. Aivan uskomatonta! Mikään iholle laitettava tuote ei ole koskaan auttanut mua näin paljon ja olen useampaa lääkärinkin suosittelemaa apteekkituotetta käyttänyt. Niistä on jossain määrin ollut apua, mutta ei mitään tällaista. Kannattaa muuten ehdottomasti suosia noita korealaisen kosmetiikan etanavoiteita, sillä esimerkiksi Sokoksella myydään etanavoiteita, mutta hinta on melkoinen eikä etanaseerumiakaan taida olla melkein 100% tuotteesta, kuten noissa aikaisemmin linkittämmisäni, joita päivittäin käytän.

On vapauttavaa, että huonon ihon ja aknen jättämien arpien jälkeen vihdoin voin olla ilman meikkiä tuntematta oloani alastomaksi. Toki ripsipidennykset ja kauniin ruskettunut ihokin luo valmistautuneempaa kuvaa. Meikki kaikenlisäksi kuluu hikoillessa ja se pitää illalla väsyneenä jaksaa pestä pois. Voin siis jopa tuntea oloni paremmaksi ja freshimmäksi ilman meikkiä kun meikillä. Ja siellä ripsihuollossa pohtiessani tajusin itsevarmuuden nousun olevan niinkin pienten ja pinnallisten asioiden kun ripsipidennysten ja itseruskettavan (osa ehkä oikeaakin rusketusta, heh..:D) aiheuttamaa ihon parantumisen lisäksi toki.

Isoin apu silloin aikoinaan varsinaisen aknen parannukseen tuli lääkärin määräämistä e-pillereistä, mutta olisi ollut mielenkiintoista päästä jo silloin kokeilemaan etanavoiteen tehoa. Kertokaa onko joku käyttänyt tätä silloin kun tilanne on ollut melko paha ihon suhteen? Oliko apu yhtä hyvä kun nyt? Sillä en olisi ikinä uskonut minkään voiteen näin paljo auttavan. Toki ikäkin vaikuttaa aknen parantumiseen, mutta myös se että en ole meikannut ja juon paljon enemmän vettä on auttanut paljon!

Toivotaan, että näistä mun vinkeistä olisi teidän itsevarmuuteen ja akneen apua. Itsekin nimittäin sain eräästä facebookin kauneusryhmästä vasta vihiä koko etanavoiteen huikeudesta. Tosin silloin olin vähän epäileväinen... Mutta niin sen liman parantava ja kosteuttava vaikutus vaan ihan oikeasti toimii - kokeilkaa vaikka!


Tässä postauksessa ollaan nyt rönsyilty vähän laidasta laitaan itsevarmuudesta aknen hoitoon. Näiden sanojen siivittämänä muistakaa miettiä mitä kirjoittelette somettajista tai ylipäätänsä kenestä tahansa nettiin. Suhtautukaa kriittisesti esim. somettajien instagramkuviin, ei sinne jaeta yleensä kun ne onnistuneimmat otokset, joten turha kuvitella, että joku näyttäisi aina niin täydelliselle tai söisi aamupalansa aina hotellin parvekkeella.

Älkää siis kadehtiko vaan inspiroitukaa. Olkaa ilman meikkiäkin ja etsikää ne jutut, joilla saatte itsevarmuutenne nousuun! Minusta se voi olla pinnallinen asiakin kunhan se oikeasti vaikuttaa sinne sisäiseen itsevarmuuteenkin ja olo on ilman sitä feikkiä rusketusta tai ripsiäkin edelleen yhtä hyvä ja itsevarma. Se keino voi Olla sulle sitten tietty hiusväri, tietyt vaatteet, hammashymy, ripsipidennykset tai kauniit kynnet. Tuollaisten apukeinojen avulla on helpompi lähteä rakentamaan hyvää itseluottamusta - ainakin minun itseni. Se ei tarkoita, että sinulle se voisi toimia tai sinun niin pitäisi tehdä, mutta minulle se toimi. Ja lohdutuksena niille, jotka kärsivät aknesta, kyllä se vielä paranee.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille <3

ps. Itseruskettava mitä käytän yleensä (myös kasvoille) on muuten For All My Eternity. Ihan paras!

21 kommenttia

  1. Ei tosiaan kannata ottaa mitään stressiä ulkonäöstä, itse jopa tykkään enemmän meikittömästä lookista. Ja kauppaan/kouluun voi aivan hyvin lähteä ilman meikkiä..! Jotenkin antaa paljon enemmän omanlaisen tyylin, kuin meikki joka on melkeinpä samanlainen. Toki mielipiteitä on monia.
    Uskaltakaa olla oma itsenne ja näyttäkää oma tyylinne! <3 :)

    Ja sun akne on parantunut tosi hyvin, jos otetaan vertailuun vaikka kolmisen vuotta sitten napattuja kuvia! Kuinka monta vuotta tuo akne on sulla ollut?
    Ja olisi kiva se sellainen instagram/blogi inspiraatio juttu (eli seuraajat saisi ehdottaa omia/lempi blogeja ja instagram profiileja, joista valitsisit kiinnostavimmat), joita olet tainnut tehdä joku aika sitten..?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun pidit!

      Mulla alkoi se joskus yläasteelle mennessä. Ja tuollaisen voisin taas pitkästä aikaa kyllä muuten tehdä :)!

      Poista
  2. Olipa kivaa vaihtelua tällainen teksti! Pitää muuten vielä kehua tätä ulkoasua, että tää on tosi aikuismaisen simppeli ja helppokäyttöinen.

    VastaaPoista
  3. Tämän postauksen viesti oli kyllä mielestäni aavistuksen ristiriitainen, etenkin kaltaiseltasi monen nuoremman roolimallilta. Hyvin helposti sanomasi kuuulostaa siltä, että itseensä ja olemukseensa voi olla täysin tyytyväinen vasta kun on keinotekoisesti muokannut ulkonäköään ripsienpidennyksin ja itseruskettavin - ehkä voisi olla tervettä joskus kyseenalaistaa omia kauneuskäsityksiään ja pohtia, mistä ne oikein kumpuavat. Onko tosiaan epärealistisiin ulkonäköstandardeihin mukautuminen pysyvin ulkonäön muokkauksin itsevarmuuden edellytys?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuon ei tosiaan ollut tarkoitus olla ihan se mun ajatus, pitää varmaan koittaa muokata tekstiä vähän selkeämmäksi...:)

      Poista
  4. Mielenkiinto heräs tota etanavoidetta kohtaan mutta mietityttää et millanen haju siinä on? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi neutraali. Ei se minusta haise millekkään :D

      Poista
  5. Olipas hyvä postaus, mukavaa että julkaiset välillä tällaisia syvällisempiäkin postauksia! :) Mäkin olen kärsinyt vuosikaudet aknesta, mutta se on alkanut viime aikoina oikeastaan itsestään parantumaan. Voisin silti kokeilla vielä jotain hoitokeinoja. Kiitos siis noista vinkeistä aknen hoitoon! Toi on kans hyvä muistutus että suhkautuu Instagram- ja muihinkin kuviin kriittisesti.

    VastaaPoista
  6. Jäi epäselväksi nyt, että vieläkö syöt e-pillereitä? Jos näin on, valitettava fakta on, että lopettamalla niiden syömisen, akne palaa. E-pillerit helpottavat hormonaalista aknea niitä syödessä, mutta eivät poista alkuperäistä ongelmaa (tai tapa aknebakteeria). Eli! Toivottavasti tilanne on sulla niin mahtava, että hommaamasi tuotteet auttavat akneen hienosti, mutta mikäli e-pillereitä vielä syöt, on melko valitettavaa, että akne suurella todennäköisyydellä saattaa pamahtaa takaisin, huonolla tuurilla vielä pahempana. Mutta, nauti nyt kun iho on kauniina! Pidetään peukkuja, että kuulaan ihon elämä jatkuu ongelmattomana :) t.entinen pitsanaama

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ihan samaa.. itse olen kahteen otteeseen syönyt eri merkkiä e-pillereitä ja lopettamisen jälkeen akne on palannut aina pahempana takaisin :( lopulta jouduin roakuurille joka toistaseksi ainakin paransi tilanteen.

      Poista
    2. Itse söin e-pillereitä tuon takia kymmenen vuotta. Nyt lopetettuani akne ei enää ole tullut takaisin. Söin aina niin kauan, että ikä teki tehtävänsä

      Poista
  7. Itsekkin vierestä kauhistellut tota vihaa mitä nettiin kirjoitetaan ja aivan perättömiä juttuja varmasti osa! Jodelin myötä homma on pikkusen lähtenyt käsistä ehkä..? Mutta kunhan itse pyrkii hyvään somekäyttäytymiseen niin kiusaajat jäisi omaan arvoonsa :)
    Itse myös tykkään värjäillä kulmia ja käydä laittamassa risiä yms. tuo piristystä arkeen.

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus (:
    Toi "Meidän talli" sivu kaipais kyllä päivitystä, siellä on vieläkin se "Bella asuu meillä..." kohta

    VastaaPoista
  9. Itselläkin on akne ja siihen on määrätty lääkkeet. Olen siis 14. Tuntuu että ne lääkkeet ei auta yhtään vaikka oon syönyt niitä jo monta viikkoa. Pikkuhiljaa rupeaa itsetunto olemaan nollassa mutta silti jotenkin tuli hyvä mieli tosta sun postauksesta. Ja varsinkin noista vikoista sanoista akneen liittyen.

    VastaaPoista
  10. Toden totta - iho - nauttii meikittömyydestä ja terveellisestä ruoasta!

    Talviaikaan iho taas kaipaa suojaamista eli kasvovoide ei saisi tukkia ihohuokosia. Arkena ihomeikin tulisi olla - ohuen, ohut - tähän tarkoitukseen sopiva tuote on mm. runsaasti pigmenttiä sisältävä Clinique Almost Powder Spf 15.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä muuten tutustua tuohon tuotteeseen, kiitos vinkistä!

      Poista
  11. Nyt on kyllä pakko sanoa että aivan käsittämättömän ihana postaus! Vaikka en ymmärräkkään itseruskettavien päälle yhtään mitään, enkä haluakkaan ymmärtää...

    VastaaPoista
  12. Tykkään tästä uudesta ulkoasusta kovin! :)
    Voisitko tehdä postausta sun puhelimesta? Itse suunnittelen iphone 7:n ostoa ja haluaisin kuulla kokemuksia siitä. :D

    VastaaPoista
  13. Hei tosi kiva uusi ulkoasu:) Odotan nykyään aina seuraavaa videotasi, kivaa vaihtelua kun ympäristö on nykyään eri.

    Onko muuten samshieldin kypärissä koot sun mielestä ns normaaleja. Kokoni on 59, mutta mietin vastaako se kokoaan. Niin hankalaa, kun paikkakunnallani sitä ei myydä ja lähin mistä sitä todnäk saisi taitaa olla tampere tai kuopio ja molempiin varmaan pari sataa km.

    VastaaPoista
  14. miks et enää vastaile kommentteihin niinkun ennen :( ?

    VastaaPoista
  15. Wow. Kirjoitit ihan uskomattoman hienosti aiheesta!! Ulkonäköpaineet on nykyään ihan liian yleisiä, varsinkin kun somet on yleistyneet. Toi vinkki minkä annoit lopussa on toiminut myös mulla, lähin ihan pohjalta ja nyt yritän kannustaa kavereitakin luottamaan itseensä enemmän ja unohtamaan ja muiden asettamat "vaatimukset". Piti vain löytää ona tyyli ja tapa tehdä asioita.
    Ihana myös kuulla, että sun akne on parantunut. Tsemppiä jatkoon ja kiitos!<3

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.