Lääkikseen 2018 projekti starttaa

perjantai 18. elokuuta 2017


Niin se vain kesä alkaa olla ohi ja aika alkaa sallitun aivot narikkaan lomailun jälkeen miettiä pääsykoejuttuja. Ja sen myötä blogissani starttaa uusi postausarja, joka ilmestyy luultavasti pari kertaa kuukaudessa. Ehkäpä joka toinen viikko esimerkiksi. Sarjassa on tarkoitus jutella lääkikseen hakemisesta, opiskelusta ylipäätänsä ja jakaa vinkkejä sekä kertoa miten juuri mun luku-urakka etenee. Pyrin tekemään sarjasta sellaisen, että se palvelee myös niitä, jotka lukevat muihin pääsykokeisiin tai opiskelevat ylipäätänsä. Jos teille siellä ruudun toisella puolen tulee siis toiveita tai ajatuksia opiskelu/koulu -aiheeseen liittyen heittäkää ideoita ja toiveita!

Minä tosiaan päätin edellisten pääsykoetulosten jälkeen, että alan lukemaan jo syksyllä hyvissä ajoin verrattuna viime vuoteen. Viime vuonna mulla oli pieni epäilys siitä etten vielä pääse sisään koko ajan, mutta nyt mun tavoite on ensi vuodessa. Ja aion tehdä kaikkeni sen täyttämiseksi ja jos sisään en pääse, tulen varmaan ensi vuonna parit itkut vuodattamaan... Yksi syy viime vuoden sisäänpääsemättömyyteen ehkä oli se, että olin asettanut tavoitteen vähän liian vahvasti vasta seuraavaan kertaan ja motivaatio ei ehkä sen takia ollut niin huipussaan. 

Toisaalta kun takana on jo yksi kerta on fiilis nyt varma. Tiedän aika hyvin mitä teen, millainen lukutapa ja päivärytmi minulle sopii ja mitä erityisesti pitää opiskella. Tänä vuonna pitää laskea ja paljon pitääkin! Viime vuonna lukeminen oli liian teorian opettelupainoitteista ja laskurutiini jäi vähäiseksi. Siinäpä siis ensimmäinen etappi...

Tämä mun rento, mutta tyylikäs, asu on muuten saatu House of Brandonilta ja se on Aim’n X Casual -mallistoa. Aim'n on monelle varmasti tuttu urheiluvaatteiden puolelta. Tekevät tosi tyylikkäitä salivaatteita, mutta nyt heille on tullut vähän arkisempikin mallisto. Tykkään x10 kun tällainen mukavuudenhaluinen pukeutuja olen...

Olen laittanut kalenteriin päivän jolloin aloitan lukemisen. Se on muistaakseni syyskuun ensimmäinen kokonainen viikko. Kalenterissa joka tapauksessa on silloin hälytys. Voin myöhemmin kertoa vähän tarkemmin millaista suunnitelmaa olen alkuun ajatellut, sillä vähän olen sitä jo luonnostellut valmiiksi. Aion aluksi lukea tosiaan töiden ohella, mutta sitten lähempänä pääsykokeita täysipäiväisesti. Voinkin nyt siis jakaa hyvin vinkkejä molempiin tilanteisiin, sillä töiden ohella on ihan eri lukea kun täysipäiväisesti. 

Valmennuskurssia olen pyöritellyt paljon mielessäni ja tällä hetkellä näyttää sille, että päädyn etäkurssiin, jota on kehuttu super paljon. Viime vuonnahan olin pitkällä läsnäolokurssilla, jonka koin vähän huonoksi hintaansa nähden. Sain kyllä sieltä aivan valtavasti vinkkejä ja oppia, sekä materiaaleja, mutta silti hinta ei vastannyt saamaani sisältöä. Mutta palaan tähän varmaan seuraavissa postauksissa sitten tarkemmin, kun olen saanut kurssikuviot omalta osaltani kuntoon. Olisi kiva kuulla, mille kurssille te aiotte mennä ja millä olette olleet aiemmin!

Lisäksi olen vähän pohdiskellut iltalukion fysiikan ja kemian kursseja, mutta täytyy siihenkin perehtyä tarkemmin myöhemmin. Onko joku ollut lääkistä varten iltalukiossa esimerkiksi kertailemassa lukion kursseja? Minullehan eniten vaivaa vaativat fysiikka ja etenkin kemia, joten niiden kursseja olenkin miettinyt lähinnä. Biologia meni tänäkin vuonna hyvin ja luin sitä kaikkein vähiten, joten se on mulle varsin helppo ja mieluinen aihe. Sen takia aloitankin nyt alkuinnostuksen vielä ollessa päällä fysiikalla ja kemialla. 

Mutta nyt sana on vapaa! Juttutoiveita? Kohtalotovereita? Muita välivuoden pitäjiä, joilla opiskelupaikka haaveissa ensi syksylle?



45 kommenttia

  1. Kuulostaa tosi kivalta! Samassa tilanteessa täällä, tosin ikää jokunen vuosi enempi. Omassa kaveripiirissä ei ole hakijoita, joten kiva edes netin kautta lukea muiden hakemisesta. Paljon tsemppiä :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus! <3 Olisi kiva nähdä vinkkejä lukemiseen, miten juuri sinä opit parhaiten ja paljon muuta! Itse tykkään kouluaiheisia postauksia lukea, niistä saa paljon motivaatiota omaan opiskeluun :)

    VastaaPoista
  3. Täällä yksi Espoolainen, joka lähtee nyt parin viikon päästä opiskelemaan sinne Kuopion lääkikseen... onko jotain hyviä vinkkejä Kuopioon liittyen? ;) Itselleni todella vieras kaupunki...

    Mutta suuret tsempit sulle lukemiseen ja toivottavasti nähdään ensi vuonna opiskeluiden merkeissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minne päin olet muuttamassa? Laita vaikka instan directissä viestiä jos kiinnostaa enemmän vinkit tms :)!!

      Poista
  4. Itseäni ei periaatteessa vielä pääsykokeet koske, mutta toisaalta ensi keväänä pitäisi hakea ensimmäistä kertaa (vaikka en siitä stressiä ota). Siitäkin huolimatta opiskeltavaa on, kun yo-kokeet on sekä syksyllä että keväällä! Itse saan motivaatiota kun luen tällaisia postauksia opiskelusta, joten odotan valehtelematta tätä sarjaa paljon :D Opiskelutyylistä ja aikataulutuksesta nyt ainakin olisi kiva lukea, mutta ehdottomasti kakki kelpaa!
    Tsemppiä luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että odottelet innolla! Toivottavasto on hyödyllisiä juttuja tulossa :)

      Poista
  5. Voisitko tehdä postauksen sinun lukio vuosista? Oliko rankkaa/vaikeea, millaiset olivat mielestäsi koeviikot ja paljonko luit niihin ja mitenkä itse ylipäätä koit lukion? Itse aloitin juuri lukion ykkösluokan niin olisi kiva kuulla vähän toisten kokemuksia lukiosta😊

    VastaaPoista
  6. Saako kysyä monennelle varasijalle jäit? Ite olin varasijalla lähemmäs 60 Kuopioon, joten täällä myös alotellaan lukemista uudestaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikähän se oli, jäi niin kaus, että en sen tarkemmin painanut muistiin. Jossain 200 paikkeilla taisi olla :) Tsemppiä sulle - oli jo lähellä kuitenkin viimeksi!

      Poista
  7. Ite suosittelen pitämään rentoa rytmiä lukemisessa ja muistaa pitää urheilun ja kaverit mukana arjessa viimesille viikoille asti jotta aivot ja mieli saa välillä muutakin ajateltavaa. uskon et tää oli varsin syypää miks pääsin nyt ite ekalla sisään kuopioon vaikka tottakai miekin olin kovan työn tehny pääsykokeen eteen: olin syksyn kirjotusten jälkeen laskenu vaa matikkaa fysiikkaa ja kemiaa (lukiossa oli näiden aineiden lisäks talvella vaa muutama äikän kurssi) joten laskurutiinia oli kertyny paljon. Itelle ei myöskään mitkään aikataulut sopinu vaan sen verran katoin et ehin kaikki asiat käydä kunnolla läpi ja kertailla et menin ihan fiilikseen mukaan mitä minäkin päivänä laskin ja siks se ei miltään pakkopullalta tuntunu vaan oikeestaa oli ihan mukava vaihdella fysiikan ja kemian laskujen välillä. Siulle on varmasti tulossa raskas vuos ja tsemppiä siihen, elä kuiteskaa syksyllä liian raskaasti alota muuten et jaksa enää keväällä niin hyvin lukea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo rentous lukemisen ohella kyllä tosi tärkeetä! Mutta tosta aikataulusta niin mä taas ehdottomasti semmoisen tarvin omaa opiskelua motivoimaan😂! Kiitos tsempeisyä ja nyt syksyllä tosiaan kevyesti tarkoitus aloittaa.

      Poista
  8. Itse en myöskään viime vuonna lääkikseen päässyt. Toki motivaatio oli ihan nollissa kirjoitusten jälkeen ja fiilis sellainen "Kokeillaan nyt, en kuitenkaan pääse". Mutta itse kirjoitan nyt syksyllä englannin pitkänä, koska kirjoitin sen viime syksynä lyhte ja siitähän ei pisteitä tule. Tammikuussa menen Ilmajoelle Etelä-Pohjanmaan opistolle pääsykoevalmennukseen - ja siellä on muuten paljon halvempaa opiskelu kuin valmennuskeskuksen kursseilla! Olen kirjoituksia varten ollut siellä parilla kurssilla ja todennut kyllä hyväksi! Mutta toivotaan nyt, että se auttaisi eläimlääkäriksi pääsemiseen. Kaikke hyvää sinulle ja tsemppiä myös pääsykokeisiin lukemiseen!

    VastaaPoista
  9. Itse hain myös viime (ja sitä edellisenä) vuonna eläinlääkikseen, mutta valmennuskurssista huolimatta jäi motivaatio opiskeluun liian pieneksi, enkä loppujen lopuksi saannut edes opiskeltua kunnolla. :/ Sain toisen opiskelupaikan jonka otin vastaan, mutta samalla yritän vielä eläinlääkikseen Suomen ja Viron puolelle... Nyt ainakin olen saannut motivaatiota ihan eri tavalla ja aloitan nyt ajoissa lukemaan niin ehkä se siitä! :D Tsemppiä sun luku-urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minne lähdit nyt siis opiskelemaan? Ja tsempit sulle, jospa tie eläinlääkikseen vielä aukenisi!

      Poista
  10. Paljon sait raakapisteitä viime kevään kokeesta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään muistikuvaa, näkikö sitä edes opintopolusta muuten 🤔😂

      Poista
  11. Hei! Minkä valmennuskeskuksen etäkurssille olet ajatellut meneväsi?:)

    VastaaPoista
  12. Itse hain ekalla kerralla lääkikseen ns. läpällä koska tiesin etten tule pääsemään kun itse en lukiossa opiskellut muuta kun pakollisen fysiikan ja sitten vain bilsan ja kemian. Oli kuitenkin hyvä käydä istumassa koe läpi ja jännitys oli huomattavasti pienempi seuraavana vuonna! Aloitin kanssa luku-urakan jo syksyllä seuraavaa kertaa varten ja kävin Mafyn valmennuskurssin, johon itsekin vissiin päädyit? :) Tykkäsin ihn älyttömästi koska kurssia pystyi "räätälöimään" itselleen sopivaksi, esimerkiksi mä käytin eniten aikaa fysiikan opiskeluun koska en tiennyt siitä paljon mitään. Mulla ei ollut mikään luotettavin olo pääsykokeiden jälkeen mutta kaikkien yllätykseksi pääsin sisään ja nyt kolmas vuosi alkaa olla aluillaan. Koulu on rankkaa mutta niin antoisaa ja annan Mafyn valmennuskurssille ihan täyden kympin. Siitä etäkurssista ei ole kokemusta mutta semmoisen läsnäolo kurssin käyneenä en voi kun suositella, ihan mahtava ja todellakin hintansa väärti :)

    Tsemppiä sulle lukemiseen ja muista ottaa myös rennosti välillä, koska on tärkeetä ettei keskity liikaa pelkästään lukemiseen vaan tekee muitakin juttuja jotta jaksaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Mafyyn päädyn hyvin todennäköisesti minäkin! Ihana kuulla sun onnistumisesta ja tosiaan itse oon ehdottomasti sen kannalla, että välillä pitää ottaa rennosti lukemisenkim ohella!

      Poista
  13. Jatkatko edelleen nykyisessä työssä päivittäin vai jäätkö lukemaan vuodeksi kotiin? Miten Pinja? Aikooko hän pelkästään lukea vai aikooko jatkaa myös töissä? Itse haen kanssa toista kertaa. Olen joka päivä töissä,mutta pohdin, jos jäisin joulun jälkeen pelkästään opiskelemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enkös postauksessa sanonutkin, että luen aluksi töiden ohella ja sitten jossain vaiheessa pelkästään luen. Joskus joulun tienoilla itsekin ajattelin vain jäädä lukemaan, se tuntui itselläkin hyvälle ajankohdalle. Lääkikseen jos hakee niin kyllä meille valmennuskurssilla ainakin suositeltiin töistä pois jäämistä :)!

      Poista
  14. Heippa, täälläkin yksi pääsykokeisiin lukija, tosin haen eri alalle kuin sinä. Mullakin on toinen hakukerta edessä. Tämä on siis mun kannalta huippuhyvä ja tervetullut idea tämä sun postaussarja!! :D Kaikki pääsykokeisiin ja opiskeluun liittyvä kiinnostaa mua, muun muassa nuo aiheet joita tässä postauksessa luettelit. Luen itsekin ensin töiden ohella ja myöhemmin täyspäiväisesti. Valmennuskurssia harkitsen, mutta ne ovat kyllä aika hintavia. Etäkurssit/materiaalipaketit ovat sentään jonkin verran edullisempia. Tosi paljon tsemppiä lukemiseen sulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä sullekkin! Minne alalle haet?

      Poista
    2. Vastaaminen vähän kesti, joten en tiedä luetko/julkaisetko tätä enää, mutta siis haen lukemaan sosiaalityötä Turun yliopistoon! :)

      Poista
  15. asuksen kanssa yt nyt heti jo macbook aika nopea

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytän molempia koneita Pinjan kanssa yhdessä eli toinen on aina kotikotona ja toinen mun luona 😇 Pysyvästi mulla on tuolla kotonani Asusin näyttö, mutta kone vaihtaa "kotia" aina sen mukaan miten Pinjan kanssa toista tarvitaan.

      Poista
  16. Teknilliseen hakiessa kävin lukemassa ilta- ja kesälukiossa puuttumaan jääneitä fysiikan kursseja ja voin lämpimästi suositella! Avoin yliopisto saattaa tarjota myös vastaavaa sisältöä

    VastaaPoista
  17. Onko sulla vielä mitään hajua mihin aiot/haluaisit erikoistua?

    VastaaPoista
  18. Jos et pääse tälläkään kertaa, niin mitä teet? Yritätkö vaan sokeasti puskea niin kauan kun onnistaa vai kuinka monta välivuotta on ns. maksimi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Sokeasti puskeminen" vähän särähti korvaan. Ja kyllä aion, koska opiskelupaikan vastaanottaminen sysää sut vielä pienempään sisäänpääsy kiintiöön nykyään... Ja kolmas kerta on keskimääräinen sisäänpääsy määrä eli kyllä kolme kertaa varmasti ainakin yritän, jossei jotenkin muuten tilanne tästä muutu tai herää uusia mielenkiinnon kohteita jotain alaa kohtaan :)

      Poista
    2. Sokeasti puskemisella tarkoitin lähinnä sitä, että jotkut eivät tunnu hyväksyvän sitä että rahkeet ei vaan riitä siihen kouluun mihin ehkä eniten haluaisi. Jos on hakenut kouluun lähemmäs kymmenen kertaa eikä silti tärppää, ei siinä ole oikein mitään järkeä.

      Poista
    3. Joo no 10 nyt onkin jo asia erikseen..:D

      Poista
  19. Siis vau tää uus ulkoasu on hieno! Tosi selkee mobiilissakin! Pisteet tälle :)

    VastaaPoista
  20. Mahtavaa, että alkaa tällainen sarja! Odotan innolla!!

    VastaaPoista
  21. Ei liity postaukseen mitenkään, mut voisitko tehä joskus myweekin?

    VastaaPoista
  22. Ootko ajatellu kirjottavan kemian valmistautuessas ens vuoden pääsykokeisiin ?

    VastaaPoista
  23. Muistan vielä kuin eilisen päivän sen ajan, kun luin eläinlääkiksen pääsykokeisiin, vaikka siitä on reippaat 10 vuotta aikaa. Syksyllä kävin kertaamassa vaikeimpia fysiikan kursseja ja kemian kurssit lukiossa, koska en ollut käynyt kemiaa yhtä pakollista kurssia lukuunottamatta ollenkaan. Vuodenvaihteen jälkeen aloitin lukemaan muiden hommien ohella noin 4 tuntia päivässä itsenäisesti. Valmennuskurssi starttasi maaliskuussa ja sen jälkeen luin kokopäiväisesti, parhaimmillaan taisi mennä 6 tuntia itsenäistä lukemista ja illalla 6 tuntia kurssilla....Laskurutiinin avulla pääsin kirkkaasti sisään. Lukeminen ei toki siihen loppunut, joten kaikille muille lääkikseen/eläinlääkikseen hakijoille vinkiksi; jos lukeminen pääsykokeeseen tökkii pahasti, tulee seuraava 6 vuotta koulussa tökkimään TODELLA pahasti :) Tsemppiä Tiia luku-urakkaan, eiköhän ne ovat ensi keväänä sinullekin aukene!

    VastaaPoista
  24. Mulla oli kanssa aluksi iso tavoite lääkis, mutta päädyinkin sitten liikuntalääketieteeseen Kuopioon, enkä voisi olla tyytyväisempi 😊

    VastaaPoista
  25. Miten sun lukeminen on alkanut sujumaan? Itsekin aloitin lukemisen syyskuun alussa. Olen töissä 6h/pvä. Töiden jälkeen olen lukenut ja laskenut 3h/ilta. Alussa oli hankalaa, mutta kun päätin tehdä niin, nyt sujuu. La ja su luen ja lasken 6h. Hyvin tämä menee, kun päättää pysyä suunnitelmassa. Millainen sinun suunnitelma on? Onko pitänyt?
    Joulun jälkeen jään lukemaan täysipäiväisesti. Vanhemmat maksavat elämiseni silloin ja saan panostaa täysin lukemiseen. Ihanat äiti ja isi 😊. Äitini on lääkäri ja hän ymmärtää täysin, miten paljon on luettava.
    O
    Toivottavasti ensi syksyllä ollaan kumpikin lääkiksessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri postausta rustailen aiheesta! Ja snäpin puolellakin oon vähän höpötellyt, että mulla on nyt mafyvalmennuksen kanssa yhteistyö ja sain heidän etäkurssin + "tutorin" käyttöön. Hän luonnosteli mulle 10h viikkolukusuunitelman eli töiden jälkeen 1h max 2h ja sit viikonloppuna 5h ja yksi vapaa. Tabletin sain eilen, joten nyt pääsen kunnolla lukemaan, mutta olen tässä sen pari viikkoa aloitellut jo fysiikalla ihan kivalla menestykellä! Ihana kun on selkeä suunitelma - joka on suhteellisen rento vielä!

      Mulla sama suunitelma, että sitten jouluna jään töistä pois ja saan keskittyä kokonaan lukemiseen! Onnea kyllä, että sellaiseen mahdollisuus.

      Tsempit sullekkin ja kerrohan jatkossakin miten sujuu :)!

      Poista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.