Yli 7 vuotta meillä on ollut hevoset kotipihassa ja vielä pidemmän aikaa ollaan omistettu Lilli. Ja nyt kun yhtäkkiä ei olekaan enää hevosta vastuullaan tai pakollista tarvetta mennä tiettyyn kellon aikaan ruokkimaan hevosia talliin on olo vähän outo. Tänäänkin ilalenkillä mietin, että ehdinkö kahdeksaksi kotiin. Ja hetken päästä havahduin, että miksi ihmeessä mun pitäisi ehtiä kahdeksaksi kotiin? Ei miksikään. Kahdeksan vaan on hevosten iltaruokinta-aika ja kun on seitsemän vuotta hoitanut tallityöt tiettyyn kellon aikaan on ne aika syvälle päähän pinttyneitä.
Mun muutto oli sinänsä helppo, koska en ollut koskaan ollutkaan yksin meidän hevosista vastuusta, jonka lisäksi Voiton sairastelut ja kevyemmälle käytölle siirtyminen kevensi hommaa. Muutenhan varmaan kävisin lähes joka päivä ratsastamassa ja treenaamassa - niinhän ne kaikki muutkin hevosten omistajat ajavat kaupungilta maalle yksityistallille hoitamaan hevostaan lähes päivittäin. Mutta tilanne on mikä on ja tällä hetkellä mulla ei varsinaisesti ole pakollista tarvetta lähteä Voittoa liikuttamaan.
Nyt vajaan kuukauden mitä olen täällä asunut on rytmiksi muodostunut noin kerran viikossa vierailut. Silloin olen hoitanut kaikki tallityöt, jotta Pinja on saanut ottaa vähän rennommin ja kerran tai kaksi olen myös tallitöiden lisäksi ratsastanut Lillin. Lisäksi tietysti puuhaillut aina Voiton kanssa jotain. Voitto pääsi muuten tällä viikolla laitumellekkin sitten kaviokuumeen! Kymmeneksi minuutiksi vain, mutta silti. Siellä se iloisesti söi ja välillä vähän juoksentelikin.
Jollain tapaa myös se, kun tallilla käyminen ei ole pakollista jokapäiväistä arkirutiinia on se myös hauskempaa. Melkein voisin sanoa, että ihan kivaa siivota karsinoita tai tehdä iltatallia. Lisäksi hyvää fiilistä on toki nostanut se, että Voitto on ollut tosi reipas ja terve. Se on saanut kivennäistä ja vihreää - näyttää sille, ettei kaviokuume uusi ainakaan supersuper helposti, joka on tietysti ihanaa. Niin surullista, jos hevonen ei pääse laiduntamaan yhtään :(
Kun pitkään Voiton sairastelun ajan mulle tallissa käyminen oli vain ikävää, on nyt ollut erityisen kiva olla huomata sen olevankin pitkästä aikaa ihan kivaa! Varsinkin niinä aikoina tallille oli ikävää mennä, kun oli vielä toivoa Voiton parantumisesta, mutta se silti meni huonommaksi ja huonommaksi. Joka kerta selkään noustessa sai miettiä millainen päivä tänään on. Nyt sitten kun jalkavammasta toivuttiin ja hyväksyin kohtalon, ettei Voitolla enää voi ratsastaa juurikaan kehitteli se sitten kaviokuumeen. Silloin olin ihan tosissani luovuttamassa, mutta onneksi kaikki kääntyi parhain päin ja ainakin toistaiseksi Voitto saa puksuttaa Lillin seuraherrana ja nautiskella elämästä.
Kuinka monella siellä on ollut sama tilanne, että muuttaessa hepat on jääneet kotiin? Tai kuinka monella ylipäätänsä asuu hevoset omassa pihassa?
Sillon ku meilläkin hepat oli vielä pihassa ja 6 vuoden jälkeen ei enää ollutkaan niin monta kertaa illalla havahtu että ei perkele hevoset on vielä ulkona tai ei oo saanu heiniä, varsinkin kun pääasiassa itekseni hoidin :D sitte hetken mietti ja tajus että eihän ne enää pihassa oo.
VastaaPoistaJoo älä! Sama fiilis meilläkin esim silloin kun Bellan omistaja teki tallivuoroja :D
PoistaIhana postaus.mulla assuu omassa pihassa.meillä on pihatto ni hevoset saa liikkuu sisää ja ulos sillon ku haluavat.��
VastaaPoistaMeillä oli hevosia 10 vuotta, kunnes jouduin heistä väliaikaisesti eroon vanhempieni erottua. Raviurheilu oli rakas harrastukseni, enkä halunnut luopua siitä. Niimpä muutin isäni luokse, mut kerkesin asua 4kk, kunnes isäni kuoli äkillisesti. Hevoset piti tietenkin myydä, mutta onneksi isovanhempieni talliin mahtui oma hevoseni, jota käyn joka viikonloppu hoitamassa. Matkaa on kuitenkin se 30km ja asun nykyään omassa kämpässäni kaupungin keskustassa. Kyllä vaan sitä vanhaa aikaa ikävöi, kun piti aamusta-iltaan hoitaa hevoset kuntoon ja ne ihanat ravireissut isän kanssa. Totuttelemista se kyllä vaati, mut nopeastihan siihen tottui.
VastaaPoistaVoi että, onneksi kuitenkin mahdollisuus hevosta sulla edelleen pitää, vaikka matka on pitkä tallille olisikin :)
PoistaMeillä hevoset on ollut aina kotona, jo ennen mun syntymää. Tän 20 vuoden aikana pisin aika ilman hevosia on tainnut olla 2vk, kun olin ulkomailla lomalla ja sillonkin oli ikävä talliin. Tällä hetkellä opiskelen toisella puolella Suomee heppa-alaa, joten omat hevoset on kotona, mutta käyn melkein joka viikonloppu siellä. Tähän hommaan on niin kasvanu kiinni, että vaikee olla ilman ja ehkä se on se syy, miks tästä ammattia teen, se on ollu unelma aina. Se, ettei omia nää ja saa vastata niiden päivittäisestä hoidosta oli aluksi vaikeeta, vaikka tiesi, että kyllä ne siellä kotona ne hoitaa ihan yhtä hyvin, että mä en oo korvaamaton.
VastaaPoistaJoo voin vaan kuvitella kun syntymästä asti ollut hevosia niin vielä oudompaa olla ilman!
PoistaIhana kuva taas Voitosta! Elämään vaiheet kuljettavat, mutta kun pyrkii tekemään aina parhaansa "se riittää". Voitosta näkee, että se on onnellinen eläkeläinen.
VastaaPoistaMukava postaus! Itellä jäi poni kotiin koska lähdin ammattikouluun toiselle paikkakunnalle, joten näen viikonloppuisin/lomilla ponia ja muita eläimiä kotona. Kyllä sen huomaa mitä kaipaa, sitä tiettyä rutiinia talli/kotihommissa
VastaaPoistaVoitko tehdä postauksen, miten Voitto, sen käyttäytyminen ja teidän suhteenne on muuttunut Voiton jäätyä kevyelle käytölle? :)
VastaaPoistaVoisin toki. Olen aika paljon asiaa sivunnut, mutta oma postaus aiheesta voisi kyllä olla mielenkiintoinen :)
PoistaMinä saan usein perustella sitä, miksi hevoseni ei ole omassa pihassa vaikka omaa maata on ympärillä vaikka useammankin isonkin tallin pitoon. Olen aina sanonut, että se on harrastus ei työ. Käyn muualla töissä ja jos pihassa olisi vielä hevosia niin elämä olisi siinä. Nyt hevonen 15min ajomatkan päässä oikein hyvällä tallilla, jossa laadukas hoito, puitteet, hyvä lauma jne. kengittäjä helpompi saada, samoin valmennukset onnistuu helpommin jne. Minunlaisella harrastuksella ja kriteereillä omassa pihassa pitäminen tulisi jopa kalliimmaksi. Käyn n. 5krt/vko ja minun elämään mahtuu siltikin vielä muutakin kuin työ ja hevoset. Teen myös tallitöitä, sillä pidän oikeasti niistä, mutta siksi miellekkyys säilyykin, koska se on täysin vapaaehtoista.
VastaaPoistaNäimpä juuri ja jos talli noin lähellä kuitenkin niin turha tehdä omaa :)
PoistaVoin samaistua tuohon, että hevosen sairastelu laskee motivaatiota todella paljon. Minulla ei ole koskaan ollut omassa pihassa hevosta, mutta minulla oli oma hevonen 5 vuotta. Vuosien aikana hevosella oli milloin mitäkin ongelmaa. Viimeiset pari vuotta meni aika hyvin, kun hevoselle löydettiin oikea hoitomuoto oireisiin. Täytyy kuitenkin sanoa, että kolmen vuoden sairauskierre vei motivaation lähes kokonaan. Muutenkaan hevosharrastus ei ollut minulle mitenkään erityisen tärkeä, vaan ajauduin siihen tavallaan vahingossa. En kuitenkaan pystynyt lopettamaan, koska hevonen oli minulle rakas. Lopulta kävi niin, että lähdin opiskeluiden perässä toiselle puolelle Suomea ja hevonen jäi, mutta se jouduttiin lopettamaan muutaman kuukauden päästä cushingin taudun puhkeamisen jälkeen. Täytyy sanoa, että olo on helpottonut ilman hevosta. On vapaa tekemään, mitä haluaa. Hankala uskoa, että haluaisin enää hevosta. Sen täytyy olla intohimo, jotta sitä jaksaisi tehdä.
VastaaPoista