#26 valmennus

lauantai 4. joulukuuta 2010

Moi! Olen matkalla Mikkeliin ja päätin kitrjoittaa täällä autossa jotain eilisestä valmennuksesta :) Mokkulaa en kuitenkaan saanut toimimaan, joten en varmaan enään julkaistessani tätä ole autossa.  Ladattiin tietokone yhdessä ravintolassa ja sain mokkulankin toimimaan :) Anteeksi kirjotusvirheeni, en jaksa korjailla niitä nyt, koska tietokoneeni akku loppuu kohta (<- olipas hyvän kuulonen tekosyy, mutta olen autossa, eikä minulla ole mahdollista ladata akkua..)

Eilen oli siis Ellun kouluvalmennus. Harjoteltiin ensi viikonlopun kisoihin HeC luokkaan, kaikki muu meni ihan hyvin, mutta laukka.. Ohjelma jonka menemme, en nyt muista sen nimeä, niin siinä on koko rata leikkaallaa laukkaa, eikä tietenkään näin helpossa ohjelmassa laukanvaihtoa. Siirrytään juuri ennen uraa sitten raviin. Voitto sitten vaihteli laukkoja miten sattuu, kun pikkasenkin heilahin.. Oikeeseen kierrokseen se sitten rupesi jo sujumaan, mutta vasempaan kierrokseen en onnistunu kertaakaan ;< Ellu, valmentajamme sitten lopuksi kokeili, että onko Ukkeli oikeasti niin herkkä, että vaihtaa laukan pienemmästäkin merkistä, jonka siis tein vahingossa. Kyllä se siten meni Ellun kanssa hyvin :)

Päätettiin nyt silti mennä sinne koulu kilpailuihin, vaikka ei oltu menossa alussa :D Katotaan Voiton kanssa, että miten menee.. Se laukka lävistäjällä ei ainakaan onnistu, peruutus menee vinoon ja toivotaan että Voitto pysyy radan sisä puolella ::D

Tänään Tuija menee molemmilla hevosilla, koska lähdimme sinne Mikkeliin. Sunnuntaina olisi ollut tarotus mennä hyppäämään, mutta ei saatu valmentajaa paikalle. Maanantaina sitten lähdetään maastoon Anskun ja hänen uuden heppansa Pallaksen kanssa, jotka siis asuvat vähän matkan päässä meistä. Tuija menee Lillille ja katsotaan miten poni riehuu, kokeneemman kuskin kanssa :)

Jjuu.. Niin siis ensi viikonloppuna on ne kisat launtaina este molemmat mennään varmaan 80 ja 90 ja sitten sunnuntaina ne koulukisat, jossa siis molemmta HeC. Kisat on niin lähellä ja vaan seurakisat niin lähdetään nyt sinne kokeileen onneamma ;) Lillin kanssa tietysti esteillä tarkotuksena Pinjalla sijotukset molemmista, toivottavasti poni on sillä päällä että hyppää!! Viime kisoissa se pisti liinat kiinni heti ekassa luokassa, joka on ihan poikkeuksellista Lillille.. Voiton kanssa tavoitteena olisi selvitä radat ilman hylkäystä :D

Anteeksi nyt tämä asjoiden toistaminen ja kirjoitus vihreet ;)

1 kommentti

  1. siis mihin olitte menossa mikkelissä? :D Kun itse asun täällä ja olisi kiva tietää kenenheppaihmisen luona (jos siellä olittekaa XD)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.