#39 postaus maraton

keskiviikko 29. joulukuuta 2010




Hei! Ei yhtääään inspaa, teksti on tönkköä ja kirjotusvirheistä.. ANTEEEKSI!

lauantai
Pakkasta oli vielä jonkinverran, mutta hevosilla liikaa virtaa. Voitolle laitoin satulan, mutta Lillillä ei ollut. Käveltiin eka koivikko lenkkiä muutaman kerran ja kerran Voitto otti ihan valtavan hypyn siihen viimeiselle ojalle. Pinja sai sen videollekkiin, mutta tein siitä tuollaisen kuvakollaasin. Olin valmistautunut kyllä isoon hyppyyn, mutta jäin kylä pahasti jälkeen :D Pinja sitten yritti kuvata samaa aikaa kun ravailtiin, kuvista tuli mitä tuli :D Käytiin sitten laukkaamassa tien päässä.


isontakaa kuva klikkaamalla!

sunnuntai
Tehtiin taas se pitkä lenkki joka taisi olla sen 12km(en nyt muista tarkkaan..) Hevoset olivat melkoisen villejä ja laukatiinn jo ns. ekalla osuudella ja kyllä olisivat menneet, mutta säästeltiin voimia. Vaihdettiin sitten jossain vaiheessa Lilli ekaksi. Tällä kertaa Voitto meni keposesti Lillin ohi, kun otettiin laukkakisa siinä valtavassa ylämäessä. Molemmat hepat olivat ihan poikki sen jälkeen. Onneksi se viime kertainen koira ei ollut pihana, ei tarvinut pelätä sen hyökkäyksiä.

Pinja otti Lillin selästä kuvat, joten ei Lilli oikein näy näissäkään kuvissa ;(



Tuossa tuo iso mäki, mutta otettu toisen mäen päältä, joten ei näytä yhtä hyrkäle mitä on.. Tuo siis vielä jatkuu ja kaartaa..


maanantai
Lähdetiin tienpäähän taas Pinja ja Lilli satulalla minä ja Voitto ilman. Käytiin tienpässä (ravattiin ja laukattiin), sitten päätettiin palata ns. kentälle hyppäämään ilman satulaa. Pinja sitten vei satulansa sisälle ja tallasi ojan, jotta se näkyisi. Vei myös autonrenkaan kahden lumikasan väliin. Lilli hyppi kaiken tosi hienosti <3 ja Pinja menikin vähän niinkuin rataa oja, rengas, oja,oja jne. Voitto ei oikein hypännyt edes ojan yli ja muutaman kiellon jälkeen sitten hyppäsi renkaankin. En viittinyt hypytää sitten enään, jotta jäisi onnistunut hyppy mieleen heppaselle.
tiistai
Tuomaksen estevalmennus, jonne lähdettiin pakkasta uhmaten.. Tunnilla tehtiin kontrolli harjoituksia esim. ravipuomit -> käynti -> ravi lähestyminen pystylle. Voiton kanssa ei onnistunut ihan täydellisesti, mutta heppa toimi kuitenkin hieman viiveellä. Lilli pelasi kyllä niiiin hyvin <3 Se oli reipas, mutta pysähtyi ja teki käskettävät asjat hyvin. Lopuksi tehtiin pidempi harjoitus, jossa mentiin ns. rata kolme kertaa. Rataan kuului siirtyminen käyntiin, ravipuomit, jumppasarja, tavallinen okseri jne.


Keskiviikko
Minä menin Voitolla ja kaverimme Lokki Lillillä. Vekki ja Lokki auttoivat karsinoiden siivoamisessa ja hevosten laitossa, kiitos heille! Lokin kanssa käytiin tienpäässä ja Lokki sai Lillin pideltyä laukassakin.

1 kommentti

  1. Kivat kuvat ja oot kehittyny bloggaajana sekä hevosenomistajana, näin neljän vuoden aikana, oot paras!<3:)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.