Jonkin verran kyselyitä ollaankin jo saatu näistä kuvissa jo vilahteneista Hebeistä.
Vähän ennen joulua sain postista kortin, jossa ilmoitettiin että mulle on saapunut paketti. Ja paketistahan paljastui sitten blogiyhteistyön kautta saadut Hebe-haalarit minulle sekä Pinjalle! Puin sen päälleni lauantaina ja sen jälkeen en ole riisunut kuin ihan hetkeksi. Sillä on nukuttu, siivottu tallia, lasketeltu ja vietetty joulua. Tarvitsen varmaan kohta jo toisen, toisella nukun ja toisella hengaan tallissa:D
Hebe on brändinä täysin suomalainen. Haalareita löytyy useissa ja väreissä, lisäksi reiteen, selkään ja rintaan voi painattaa oman tekstin! Eikö ois aika magee vaikka oman hepan nimi selässä ja oma nimi rinnassa? Parastahan näissä on kohtullinen hinta, tämän hintaisia raaskii käyttää ihan hyvin tallissakin. Tää on tosi helppo vetää esim juhlavaatteiden päälle kun lähtee ruokkimaan hevosia, niin ei sitten likaannu ja tartu haju niihin parempiin vaatteisiin. Haalari on muutenkin mukava päällä, ei hiertänyt tai hangannut mikään vaikka nukun se päällä.
Otettiin molemmat aniliininpunaiset ja S kokoa, jotta mahtuu tarvittaessa vaatekerroksia alle.
Tästä pääsette Heben sivuille ja tästä Heben facebook ryhmään.
Kertokaa minkä värisen Heben te haluaisitte ja millä painatuksilla?
Mä haluisin varmaanki ton värisen mikä sullaki on, sitte selkää tallin/ratsastus seuran nimen ja jos mulla ois oma hevonen ni varmaanki sen nimen ja sitte etee pienellä oman nimen :) vähän niinku sillee miten aikasemmin sanoit :)
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Poistatommonen samanlainen kun teillä ja oma nimi pienel tohon eteen
Poistamillon tulee se aamutalli videopostaus?
VastaaPoistasitten kun onsen aika
Poistaminun mielestä olet alkanut vastata hieman töykeästi joihinkin kommentteihin? :)
Poista-Essi
hah anteeksi :D jotenkin vastaan samaan tyyliin mitä mula kysytään, koitan parantaa tapani:)
PoistaEi se ollu töykeesti vastattu, se saattaa vaa vaikuttaa siltä koska Tiia ei käyttäny tos lauseessa hymiöitä :D
PoistaOon ansun kanssa samaa mieltä :-)
PoistaTuleeko paljon postikuluja? :)
VastaaPoistatuolla sivulla lukee tarkemmin, mutta jos oikein ymmärsin niin 10e :)
Poistaite ottaisin varmaan saman värin ja en tiiä millä painatuksilla, en välttis tarvis mitään :)
VastaaPoistaHienoja kuvia:)!
VastaaPoistaitse ottaisin oranssin tai sitten oranssi/mustan. ja rintaan painatuksen jossa olisi oma nimi :)
VastaaPoistaHah,Tiia vauhdissa :D Ottaisin ehkä sellaisen 'ihonvärisen/oranssin' (;
VastaaPoistamoi tiia hyvää joulua sinulle!tiia olet paras.t:veera heikkinen.
VastaaPoistaMoi Tiia! Ma innostuin ihan sikana tosta potkupuvusta, ei oo muuta vaihtoehtoa ku tilata itelle samassa varissa ja johonkin hevosen nimi. Mutta mulle heras kysymys mihin en valitettavasti loytanyt vastausta. Jos ottaa omalla painautuksella niin saako senkin vaihtaa jos koko on vaara?
VastaaPoistaei tuolla sivulla ainakaan sanota ettei saisi hmm.. Kannattaa vaikka kysyä tuolta tarkemmin :) Mutta tuo kokotaulukko on aika tarkka niin uskon, että tulee oikea koko.
PoistaHeben sivuilta: "Huomioittehan, että tilauksiin joissa räätälöimme tuotteet vain teille, esimerkiksi haalari jossa on kuva tai nimi painatettuna, ei päde samat palautusehdot kuin perustuotteisiin. Räätälöidyt tuotteet eivät ole myyntikuntoisia muille." :)
PoistaMäki sain tällasen joululahjaks! Mikä malli sulla on sun blogi? niiku yksinkertainen, mieletön ym?
VastaaPoistamuistaakseni yksinkertainen:D
Poistaottaisin mustan ja reiteen "James" ::D en varmaan muita(: Tää on muuten tosi kiva blogi!
VastaaPoistahttp://teamjamess.blogspot.fi/
Itse ottaisin juuri tuollaisen kuin sinulla, ilman painatuksia.. Erittäin ihana! Ehkä voisin itselleni synttärilahjaksi tilata :--) (tai sitten ÄITIII)
VastaaPoistaOnko tuon värin nimi Aniliini vai mikä ?
VastaaPoistaon kuten tossa postauksessa jo kirjotinkin:)
PoistaMistäntämä hebe n tullut sinun blogin yhteistyö kumppaniksi?:):)
VastaaPoistaMistä tämä hebe on tullut blogin yhteistyö kumppaniksi:):)?*
VastaaPoistatehtiin tämmönen yksi yhteistyö juttu, ei siis ole mikään vakituinen:)
PoistaOnpas sun blogista tullut vaan mainosta, mainosta ja mainosta. Olisi kiva, jos näissä mainostuksissa olisi edes jotain arvontoja mukana, että voisi voittaa mainostetun tuotteen tmv.
VastaaPoistakatsotaan saadaanko teillekkin järkättyä arvonta;)
PoistaJa teen blogistani semmoista kun haluan, minä pidän ihan oikeasti muiden blogeissa tälläisistä sponsoripostauksista:)
Toi toka ku a on khyl papras! :D
VastaaPoistaMillainen tuo materiaali on tuossa haalarissa? Onko se paksu vai ohut?
VastaaPoistaaika ohut, tuolla sivulla lukee se tarkka ohuus/paksuus:)
PoistaMä ottasin turkoosin jossa lukis takana lucy (mun hoitsun nimi)
VastaaPoistaTommone ois kyl ihan hemmetin siisti! Mä tilasin jonkin aikaa sitten tommosen haalarin, mut oli erimerkkinen ja jne. Mut joo olin kyl tosi pettynyt siihen sillä tilasin tummansinisen, mutta postissa tuli violetti ja vihaan violettia väriä :D Ja lisäksi se oli uber iso! XD
VastaaPoistaMäkin haluun! : D Ostaisin sinisen ja selkään tulis ponien nimet: COLORADO IV ja AMPO :P Ja rintaan oma nimi! :))
VastaaPoistatehKää videopostaus taas pitkästä aikaa :) noi haalarit on tosi kivat mullaki on kaks haalarii ei aitoja:)
VastaaPoistaOon suunnilleen saman kokoinen kuin sinä niin onko s koko sopiva vai iso,mietin juuri tilaanko s vai xs?:)
VastaaPoistano mulla on s niin kato tosta kuvasa tykkäätkö tommosesa löysyydestä vai haluutko tiukemman. Mut toi pituus on mulle just hyvä:)
Poistasiis jos oot lasketellu toi päällä, niin laitatko siihen vielä takin ja toppikset päälle vai tarkeneeko tolla vaan ihan pelkistään? :)
VastaaPoistavarmasti menee keväällä si ihan noinkin. Kotona kun ei ole mitään hissiä vaan pitää ite hiihtää/kävellä ylös niin oon ollu tolla+toppahousut. Mut ihan oikeesee rinteesee tähän vuodenaikaa varmaan laittaisin ton alle:)
PoistaMiten voi tehdä tuollaisen taustan blogiin?(mikä sulla on nyt?) Millä voi tehdä taustoja? Osaan tehdä vain yksi värisiä, kun yritän laittaa jtn muuta, niin se tulee silleen oudosti monta kertaa.
VastaaPoistaihanaaaaaaaaaa ! mullakin on jumpsuitteja, muttei hebe-merkkisiä
VastaaPoistaoon ostanu ne kai lindex ja kappahl c:
vastavierailulle? http://shettispoweria.blogspot.com
kiitos !
onko noi muka halpoja? :oooo
VastaaPoistavertappa OnePieceen tai ees Zipperaliin..
PoistaVitsi mäki haluu ton käyään varmaa huomen ostaa vaaleensinkka jossa lukee Perkunaksen mun hoitsun nimi selässä ja oma siinä rinnassa sukunimen kera.
VastaaPoistaihania noi hebet, ja laatu on varmaan hyvä hinnan suhteen. i lav u banneri! millä ohjelmalla teet? gimpillä?
VastaaPoistaTääl on jo kerrottu et photoshopilla. Ja toi sun tekstis meinaa "minä rakastan sinä banneri".:::::D
PoistaJee
VastaaPoistatoi on ihasairaa ihanan värinen :)
VastaaPoistaVoi olla hieman tyhmä kysymys tähän postaukseen, mutta miten gimpissä saa tallennettua png muotoon? Kun yritän tallentaa, niin gimp ilmoittaa ettei voi tallentaa kun xcf-muotoon.
VastaaPoistaen tiedä jos kerran oot yritänyt jo:S
Poistasiis montako sponssaajaa te oikeen tarviitte,10?
VastaaPoistaei nämä ole mitään pysyviä sponsoreita, kyseessä on lyhyt yhteistyö:)
Poistaja me muuten tarvitaa ainaki 20..:D
Ohhoh, ihanat haalarit! JA omalla painatuksellakin saa, voi vitsit..!!!!
VastaaPoistaMä ottasin kyl ehkä kans anilliinin :D
Musta, sininen, harmaa, sininen/harmaa, harmaa/sininen, aniliini/musta.. Mikä tahansa noista :D
VastaaPoistaMulla on 2 ideaa jotka haluisin. Toinen ois musta ja kaverin kanssa siihen inside-vitsi ja meidän "kutsumanimi" painatettuna. Toinen taas joku värikkäämpi ja lempinimi (Ankka) painatettuna selkään.
Haluun ehdottomasti tollasen kyllä!
no mä haluisin kans tollasen aniliinin ja eteen oman nimen:) minkä kokoisia vaatteita käytät yleensä, kun ajattelin vaa että minkä kokoisen tilaisin itelleni? :D
VastaaPoistaKäytän yleensä xs tai s vaatteita:)
PoistaHaluisin khyl tollasen aniliinin kanssa:) Sitte varmaan oma nimi rintaan,ja taakse mun lempiponin/oman hevosen nimen:)
VastaaPoistaMäkin haluisin tommosen aniliinin ja oma nimi rintaan ja selkään: Mr. Bagir & Darling
VastaaPoistaihana tuo hebe ! en ookkaan kuullut tuosta ennen ja paljon erillaisia ihania värivaihtoehtoja :)
VastaaPoistahttp://zippo-nanne.blogspot.fi/
kyllästyttää kieltämättä vähän nää ainaiset sponsorijutut... mietin vaan että miten sulla on pokkaa laittaa koko ajan vaan näitä?
VastaaPoistaHaluisin tommosen heben kai aniilinin/mustan värisenä ja selkään "brodeerauksen".
VastaaPoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaOi! Sulle käy tosi hyvin toi Hebe. Itekki meinasin tilata jossain vaihees tollase. Sitä vaa mietin, et mulla on normisti vaatteet kokoa S, mutta tiiän et oon sua pienempi kooltani, niin en oikein tiiä et minkä kokone Heben pitäs sit olla. Jos millään viittisit kertoa pituutes, nii osaisin verrata sitä noihin kokoihin ja omaan kokooni? :))
VastaaPoistaHebe käy sulle tosi hyvin ja Pinjalle! Kuten jo Pinjan blogiinkin laitoin:)
VastaaPoistaIhania <3 Haluisin ihan samallaiset ku teillä koska ne on nii IHANAT! <3<3<3<<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3<3
VastaaPoistaHaluaisin ihan samanlaisen haalarin kun noissa kuvissa! ♥
VastaaPoistaVote oli niin söpö!!! Haluisin ihan saman värisen kun teillä on koska ne on ihanat sika ihanat ja eteen pienellä mun nimi.
VastaaPoista•tommonen samanlainen kun teillä ja oma nimi pienellä eteen
VastaaPoista•oon kummankii blogii rekisteröityny
•imppu1992@gmail.com
Pinkki
VastaaPoistarinnassa logo
reidessä teksti
pikku.teini@gmail.com
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista