Mitä me ollaan puuhailtu viime päivinä?

torstai 13. maaliskuuta 2014


Moi! Pitkään aikaan ei ole tullut tälläistä tavallista "kotipostausta" kuvina, voisihan tätä melkein kuvapostaukseksikin kutsua. Viime sunnuntaina loman päätteeksi innostuttiin Pinjan kanssa vihdoin kuvailemaan ihan kotosallakin. Sää oli välillä melko kirkas, joten kuvausolosuhteet olivat molempien heppojen kohdalla haastavat. Lilli sekottui lumeen ja Voitosta otetuissa kuvissa taustalla oleva lumi oli ihan puhkipalanutta. Ei nyt valiteta, sillä auringon paisteessa oli ihana heppailla!

"En haluis kyllä nyt millää lähtee. Eiks voitais vaa jäädä tänne?"

"Hihih kutittaa!"


Kenttä oli vielä tuolloin kokonaan jäässä, mutta nyt kenttä on jo melkein kokonaan sula! Vielä muutama päivä tätä menoa ja se on täysin kunnossa, sitten voidaan hypätäkkin kotona. Tuntuu kyllä vähän hullulle hypätä maaliskuussa hiekkapohjalla ulkona. Jonkinlaista takatalvea on uutisoitu, mutta mä ainakin toivon ettei se toteudu. Olisi ihan mahtava päästä kotonakin treenaamaan kunnollisella pohjalla. Voitolla on nivelten piikitys perjantaina, joten sen jälkeen saikkuillaan viikko. Saikun jälkeen olisi tietty parasta päästä hyvälle pohjalle, joten kaikki nyt peukut pystyssä et kenttä on sulanut, kuiva ja muutenkin hyvä vielä silloinkin. Kun Voitto ei (luojan kiitos!) oireile mitenkään, ei saikku ole piikityksen jälkeen pitkä. Hypätä saa muistaakseni reilun viikon päästä.


Huonon pohjan takia Voitto on ollut melko kevyellä. Vaikka liikutus onkin ollut fyysisesti kevyttä, olen koittanut ratsastaa tosi napakasti ja huollellisesti kaikki jutut mitä olen tehnyt. Paljon onkin tullut jumpattua mm. väistöillä ja avoilla. Olen ratsastanut tiistain maneesireissua lukuun ottamatta ilman satulaa, koska kaikki avut istunnasta menee helpommin läpi kun satula ei ole välissä.

Lilli tiputtaa jo ihan täydellä teholla karvaa. Ihanaa kun Voitto on nyt klipattu, eikä sitä karvaa tosiaankaan lähde. Ei ole kaikki loimet ja huovat ihan karvakerroksen kuorruttamia, vaikkakin tuosta selkään jätetystä kaistaleesta kyllä parina viime päivänä on karvaa irronnut ainakin ridahousujen karvaisuudesta päätellen..

Uusi turvaliivi on niin iso, että se menee mun takin päälle, vaikka säädöt ovat pienimmillään. Kauhulla odotan montako ihmistä tuonne sisälle mahtuu, kun alkaa t-paita kelit. Mun pitää vaan alkaa lihotuskuurille, jotta livii ois tarpeeks tiukka kesälläkin ;) Ärsyttää, kun se vanha liivi olisi ollut muuten juuri sopivan kokoinen, mutta olen sitten (vaikkei siltä näytä ainakaan mun mielestä) leveä harteinen.

Joku varmaan ihmettelee, miksi mulla on turvaliivi päällä näissäkin kuvissa. Me käytetään Pinjan kanssa kuitenkin turvaliiviä aina maastossa, ilman satulaa mentäessä ja hypätessä eli siis melko usein. Ollaan ekasta ratsastustunnista asti käytetty turvaliivejä, joten sen pois jättäminen olisi melkein kun menisi ilman kypärää. Tosin joskus tekisi mieli heivata metsään koko turvaliivi, varsinkin esteillä, jossa se on ehkä eniten istunnan haitaksi jäykkyyden vuoksi. Mä kuitenkin lähes aina esteillä tippuessani tulen selkä edellä puomien tai tolpan päälle, jolloin voisi tulla liiviä ikävä. Kuinka moni teistä on tottunut käyttämään turvaliiviä?

Kuten jo mainitsin, kenttä oli näitä kuvia ottaessa sen verran huonossa kunnossa, että laukkailin ja ravailin vähän pellollakin. Tällä hetkellä pellot ovat ihan liian märät ratsastukseen, mutta vielä viikonloppuna oli hyvä päästellä hepan ylimääräisiä höyryjä pois pienillä laukkaspurteilla.

Tiistaina mulla loppui koulu jo 12.45, joten ehdittiin käydä hyvin maneesilla ridaamassa. Sini ratsasti Lillillä ja minä sitten tietty Voiton. Pinja oli vielä koulussa, joten äidin vastuulle jäi valokuvaaminen. Äiti kuitenkin auttoi kouluaitojen laitossa, joten kuvia sain vasta viimeisistä eteen-alas raveista sekä loppukäynneistä.

Ratsastin Voiton maneesilla aluksi volteilla ja ympyröillä kivaksi sekä laukassa että ravissa, jonka jälkeen pyysin äitiä virittämään maneesiin pari kavalettia. Kavaletit olivat keskihalkaisijalla 17m välimatkalla toisistaan, en kuitenkaan tullut niitä perinteisesti suoralla linjalla vaan vinottain kuten viimeisessä Sannan valmennuksessa (kts. vastaavat hypyt tästä). Hypyt onnistuivat hyvin, vaikka Korholan kavaletit ovat yli puolet kapeampia kun normaali esteet, joten niihin osuminen varsinkin vinossa ei ole ihan helppoa. Näihin pikku hyppyihin oli kuitenkin hyvä lopettaa ja jatkaa sitten piikityksen jälkeen:)



Tänään laskettuani ensin pari tuntia (yhtä ainotta) matikan tehtävää lähdettiin maastoon. Sini meni Lillillä, koska Pinja lähti Vuokattiin viikonlopuksi. Käytiin vähän vain kävelemässä ja ravailemassa tien päässä, jossa olikin oikein hyvä mennä, sillä tiet olivat ihanan pehmeitä ja joustavia.

Hyvää loppuviikkoa kaikille!

PS. Indiedays Blog Awards 2014 haku on käynnissä. Kategorioita ovat:
Blogiteko Vuoden tärkein blogissa tapahtunut keskustelun avaus tai kannanotto.Juttu, josta syntyi ilmiö.
Blogiuudistaja Vuoden tärkein blogiuudistaja. Blogi, joka erottuu massasta. Edelläkävijä, joka on luonut uutta.
Fotogeneettisin Bloggaaja, jonka kuvat pysäyttävät. Blogi, jonka valokuvista välittyy persoonallisuus ja tunne.
Säteilevin Blogiskenen säteilevin blogi. Blogi, jonka olemuksesta välittyy hyvinvointi ja kauneus.
Viihdyttävin Blogi, jonka avaat kun haluat rentoutua. Bloggaaja, joka saa sinut kertatoisensa jälkeen hymyilemään.

Itse kävin juuri pistämässä omat suosikkini joka kategoriaan, joten käykäähän tekin tekemässä sama täällä. Tämähän ei ole vielä mikään äänestys, vaan nyt vaan ehdotellaan eri palkintojen saajia :)

                                                                                

160 kommenttia

  1. Meiläkin lähtee paljon karvaa , toivottavasti se on merkki siitä että kesä tulee oikeasti ! Kivoja kuvia tuosta ilman satulaa ratsastuksesta :)

    VastaaPoista
  2. Kiva posaus! Käytän aina turvaliiviä

    VastaaPoista
  3. Käytän liiviä esteillä, koska meen ponilla, mutta voisihan sen hevosten tullen heivata. :D Ilmansatulaa mentäessä en oikein ymmärrä miksi käytät, mielestäni ei pitäisi olla sen vaarallisempaa kuin satulasta tippuessa.
    Maastoonkin reippaammin mentäessä laitan liivin, sillä siellä voi olla esim. kiviä / kantoja, jos niiden päälle tippuu, niin ei selkäranka tykkää.

    Voitto näyttää tositosi hienolta maneesikuvassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se nyt on vaan meillä sääntönä ja pari kertaa on tullu ilman satulaa mentäessä lennettyä, kun hevonen tekee äkkiliikkeen niin liukuu helpommin alas :D

      Poista
    2. Mut sil et onko hepo tai pponi, ei oo merkitystä. Vaan sillä, MILLAINEN se eläin on luonteeltaan.

      Poista
  4. Nää tällaset on mun lempipostauksia. Ite en paljoa turvista käytä kun se on vähän epäsopiva ja jäykkä. Auttaako turvis ryhdissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se ns. pakottaa pysymään ryhdissä :D

      Poista
    2. Jos etsii turvaliiviä, jota ei melkein edes tunne päällä, kannattaa googlata "turvaliivi acavallo" aivan mahtava!! mahtuu mm. kisatakin alle ja on muutenkin huomaamaton. suosittelen !!!

      Poista
  5. Kiva postaus! Mä en ite oo ku pari kertaa menny turvaliivillä, ei oo oikee sopiva mulle.. :') Toisaalta lennän yleensä vain kevyesti pyllähtäen tai sitten kunnolla päälleni :'D

    VastaaPoista
  6. Käytän turvaliiviä aina kun ratsastan, sillä ratsastan ratsastuskoulussa ja meillä on turvaliivin käyttö pakko. Itse olen siitä onnellinen, koska poni jolla ratsastan on todella säikky ja hyppelee usein sivuloikkia.

    VastaaPoista
  7. Kivoi kuvii ja kiva postaus:) Ite käytän aina ratsastaessa turvaliiviä ja en ihan ymmärrä sitä kun jotkut laittavat sen vain jos hypätään, koska voihan muulloinkin sieltä selästä alas tulla kun vain esteillä... (käyn ratsastuskoulussa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esteillä riski, että selkä yms. osuu pahasti johonkin esteeseen tai tolppaan on suurempi, normaalistihan tiputaan tasaiselle kentälle. Lisäksi esteillä tippuu paljon helpommin kun sileellä:)

      Poista
    2. Ei välttämättä tiia :) Ite en käytä koskaan turvaliivii vaikka oisin päitsillä maastossa tai ilman satulaa laukkailen maastossa :DD

      Poista
    3. No, kyllä se riski vaan on suurempi esteillä tai varsinkin maastossa, kun ei olekkaan tasainen kenttä mihin pätkähtää vaan kiviä, esteitä jne. Ilman satulaa myös tippuu helpommin kun satulalla, se vaan on fakta, jolle ei mahda mitään :D

      Sitten tietysti eri asia, millainen hevonen ja ratsastaja on kyseessä, jotkut hepat kun painaa menemään tapahtui mitä tapahtui maastossa ja vaikka sitten ilman päitsiä laukatessa.

      Poista
  8. Ootko muuten Tiia huomannu et joskus sul menee jalat vähän liian eteen? :) Ei mitenkää pahalla, mutta oon vaa parissa kuvissa kattonu et sul ois jalat pikkase liian edessä. Mutta ihania kuvia taas kerran! :) Ja toi Voiton klippaus on nii ihana! Ja meillä kenttä on ihan sula, pieniä vesilätäköitä vaa mut ei sen enempää! :)

    VastaaPoista
  9. Itse olen käyttänyt turvaliiviä ehkä 1.5 vuotta joka ikinen tunti, lukuunottamatta muutamaa istuntatuntia. Ja kahdesti turvaliivi on pelastanut kylkiluut murtumalta. Kiva postaus :)

    VastaaPoista
  10. Minä käytän aina ratsastaessa turvaliiviä, ja tuntuisi tosi oudolta mennä ilman :D

    VastaaPoista
  11. Mä olin yhessä vaiheessa oikeestaan käyttäny turvaliiviä joka kerta, kaikki normiköpöttelytki.. Oli kieltämättä aika hutera olo sitte ku päätin "irtautua" normiköpöttelyjen ajaks siit liivistä, varsinki ku aika isoaskeline heppa..:D Kuiteki nyt onneks pärjää jo ilma liiviä enemmi ja istuntaki kyllä parani jonku verra..:))

    VastaaPoista
  12. Kiva postaus! Määki käytän turvaliiviä esteillä ja ilmansatulaa:)

    VastaaPoista
  13. Itse käytän kaikilla tunneilla. Koulu tunnilla ihan vaan sen takia että ryhti on mulla ainakin parempi:D

    VastaaPoista
  14. Ai niin tuo turvaliivi asia, että utekkin olen sitä tottunu käyttään :)

    VastaaPoista
  15. Mä käytän aina turvaliiviä. Kesällä mun turvaliivi meni vetskarista rikki ja jouduin ratsastamaan pari viikkoo ilman liiviä niin oli jotenki tosi outoo ja kokoajan semmonen tunne että entä jos mä putoon ja mul ei oo liiviä. No,mitään ei onneks käyny :)

    VastaaPoista
  16. Kiva postaus! Millon tule tulevista Tampreeen hevosmessuista postausta!?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ensi viikolla tai ehkä jo seuraava postaus!

      Poista
  17. Meillä on kesäisin sääntönä, että turvaliiviä käytetään etenkin kesäisin koska silloin on kamalan kovaa pudota kun meillä on ruohokenttä. Talvisin sitä ei niin paljoa tarvitse käyttää kun on lunta mukavasti. Hypätessä meillä se on kuitenkin miltei aina :)

    VastaaPoista
  18. Mä käytin aina ennen turvaliiviä, mutta se oli jotenkin tosi ahdistava :/ Ja parempihan sitä olisi käyttää ja silloin on parempi suoja selälle yms. Onneksi en oo nyt lentänyt pitkään aikaan vaikka eihän sitä koskaan tiedä kyllä millon sieltä tippuu.. :D Onneks hepat joilla meen niin on aika rauhallisia paitsi esteillä ei toimi jarrut.... :D

    VastaaPoista
  19. Itse olen 11 vuotias tyttö ja käyn maneesilla joka viikko ratsastustunneilla ihan perus koulutunneilla ja kaverillani menen joskus esteitä kentällä siellä käyn välillä ratsastelemassa.Aloitin 2010 ratsastuksen ja siitä asti olen liiviä käyttänyt,8 ratsastuskerralla sen ostin.Kyllä me maneesillakin vähän hypätään,mutta aina käytän,vaikkei se taivukkaan.

    VastaaPoista
  20. Mun on pakko käyttää liiviä myös koulua mentäessä, lääkärivanhemmat...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä välitä, munkin piti vielä pari vuotta sitten! Hyvä se vaan oikeesti on :)

      Poista
  21. Kirjoitin aikasemman ja mulla on toinen turvaliivi menossa.Että ei oo ollu mitenkään ahdistavia!Nyt on palaturvaliivi aikaisemmin ei ollut oli vaan ihan perus turvaliivi

    VastaaPoista
  22. siis en tota lääkärivanhemmat vaan sen aikasemman ja munki vanhemmat pakottaa käyttään ja voihan siinä kuolla

    VastaaPoista
  23. Täällä on kyllä ihan kesä jo ! :D

    VastaaPoista
  24. Minä käytän turvaliiviä ihan joka tunnilla, koska olen niin pienestä asti oppinut tekemään. Ja ei mun olis edes pakko käyttää, mutta ihan omasta tahdosta käytän sitä. (:

    VastaaPoista
  25. Itse käytän turvaliiviä esteillä ja aina kun muistan reippaammilla maastoilla.

    VastaaPoista
  26. Itse käytän turvaliiviä aina ratsastessa, se on ehkä opittu tapa, eikä siihen pakoteta mutta omasta tahdosta käytän.. Turvaliivi ja kypärä on kumminkin aika halpoja ''henkivakuutuksia''.. Itsekkin kun tipun tulen yleensä selkä edellä joten monesti olen miettinyt ''onneks oli turvaliivi'' :D

    VastaaPoista
  27. Kivoja kuvia votesta :) Meijjän poneilta lähtee AIVAN SAIRAASTI karvaa! Ja mä meen aina turvaliivillä tosin joskus tekis mieli esim. kesällä nii haluis heivata se jonnekki..... ku sillo on nii kuuma ja saa(sais) tuntee ittensä "vapaaks" :D

    VastaaPoista
  28. Haluaisin ehdottomasti käyttää turvaliiviä muuta olen kaikinpuolin vääränkokoinen ihminen :D olen 180cm pitkä joten kaikki housut jäävät lahkeesta lyhyeksi. Kengänkoko 43 joten ei niitä kenkiäkään oikein löydy, liian pieniä, kapeita tai lyhyitä. :D turvaliivit ovat liian lyhyitä, jos löytyy tarpeeksi pitkä niin se on liian iso, tai toisinpäin.

    Terveisin 3,5 vuotta kumppareilla ratsastanut ja kisannut. :D

    VastaaPoista
  29. Itse en pysty käyttämään turvaliiviä, haluaisin kyllä varsinkin esteillä, kun siitä itselle tulee varmempi olo. Mutta olen sellainen että ahdistun herkästi ahtaista tiloista, joten en sitä sitten voi käyttää :/ välillä en edes uskalla ratsastaa yhdellä hevosella joka on niin kuuma kuin sepän ahjo, ja se harmittaa kyllä :'( mutta suosittelen kyllä käyttämään ;)

    VastaaPoista
  30. Ite käytän turvaliiviä aina hypätessä ja joskus maastossa :) Onks sulla noissa ohjissa jotkut merkit mistä kohtaa pidät kiinni vai?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähä hyvä :) vois kokeilla itekkin kun aina on ohjat liian pitkät ja ennen luisu aina käsistä mut sit ostin noi samallaiset ohjat ku sulla nii pysyy vähän paremmin :D

      Poista
  31. Itse käytän aina turvaliiviä:) Ihana postaus ja ihanii kuvii<3

    VastaaPoista
  32. Itse käyttäisin samanlailla turvaliivia kun sä, mutta mulla ei ole ja oon odottanut noita messuja jos sieltä löytäis jonkun kivan turvaliivin:)

    VastaaPoista
  33. Ite en käytä liiviä, mun turvis on niin kamalan epäsopiva. Oon jo kauan miettiny et saatteko te käyttää maneesia ilmaiseksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvä turvaliivi maksaa melko paljon ja maksetaan:)

      Poista
  34. Meinaatteko klipata voiton uudestaan kun se sitten joskus kasvattaa karvan takasi? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En meinaa kun ei se kovin paljoo ehdi kasvaa ennen kesää:)

      Poista
  35. ite en käytä turvalliviä ku vaan maastoesteillä koska pakollista, muuten en käytä koska oon liian mukavuudenhalunen.. esteen sekaan oon lennelly muutaman kerran mutta edelleen on ehjä selkä :D
    hyvältä näyttää teiän meno ja kiva postaus kuvineen! :)

    - j

    VastaaPoista
  36. Mä käytän aina esteillä ja ylensä maastossa turvaliiviä turvaliiviä, ja kerran se turvaliivi ihan oikeesti pelasti ne kylkiluut.
    Kiva postaus ja kirjotat hyvin. :)

    VastaaPoista
  37. Kun olin pienempi niin mulle oli sellanen sääntö että joko käytän turvaliiviä tai lopetan ratsastuksen. Olen tosin tästä ihan iloinen koska pienempänä ja kokemattomampana sieltä selästä helpommin alas tulee :) mutta nyt kun en enää tipu niin usein ja olen muutenkin ratsastuksessa kehittynyt niin käytän ainoastaan mastossa ja esteillä :)

    VastaaPoista
  38. Kivoja kuvia ja kiva postaus! :) Mikä patti/kuhmuralla voitolla on muuten noissa ilmansatulaa-kuvissa ratsastajan pohkeen takana? Jännä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sillä oo mitään pattia:D Parissa kohtaa karva on kasvanut jotenkin kummallisesti mustana ja parissa kohtaa saappan varsi on liikkuessaan hingannut karvan pois/vaaleammaksi.

      Poista
  39. Oonko sokee vai enkö oo nöhny maastakäsittely postaukska? Maastakäsitteletkö votee ollenkaa sillee kunnol????? :o ite käytän vaa esteil turvaliivii ja maastos ku en oikeastaa muilla tunneilla käy xd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En harrasta maastakäsittelyä mitenkään erityisenä ohjelmanumerona, joten siksi siitä ei ole postausta. Kaikki hevosen kanssa vietetyt hetket, joita on kumminkin paljon kun omassa pihassa hepat, ovat maastakäsittelyä. Milloin pitää odottaa paikalla, milloin väistää ja milloin peruuttaa. Lisäksi teen satunnaisesti alkukäynneillä maastakäsin noita samoja juttuja.

      Poista
  40. Mä käytin joskus "pienempänä" turhista koko ajan. Mutta nyt käytän vain esteillä. En muuten yleensä koska on ahdistava:)

    Olet minun lempi hevosbloggaaja. Oot tosi kaunis ja sun videopostaukset pelastaa aina mun päivän kun se on niin hyvän tuulisia. Haluaisin nähdä sinut livenä. Mutta kun ne tapahtumat on hesas ja tosi kaukana oulun lähettyvillä. OOT PARAS★♥

    VastaaPoista
  41. Mä käytän turvaliiviä todella usein, oikeestaan AINA kun oon ratsailla.. :D Pitäis opetella luopuu siitä, sillä koulukisois ei turvaliivi oikee oo hyväksytty juttu.. :D Mut maastossa käytän aina ja jos joskus vahingossa erehdyn esteitä hyppäämään, on turvaliivi päällä :)

    VastaaPoista
  42. Hyvä postaus! Mä käytän turvaliiviä aina, monessa tilanteessa turvaliivi on pelastanut pahimmalta!! :)

    VastaaPoista
  43. Ite käytän turvista melkein joka tunnilla (ridakoulussa käyn siis) ja ei siitä mun mielestä mitään haittaakaan ole ;) Varsinkin kun tipuin ihan sileellä ponilta ja vähän sattu selkään seuraavat pari viikkoo :) Mutta ihan todella ihania kuvia Votesta!

    VastaaPoista
  44. Ootko samaa mieltä mun kaa?

    En käytä turvaliiviä ikinä, koska haluan opetella istumaan alusta asti oikein koska sit vois käydä niin, et kun sul ei istten ookkaan turvaliivia niin et vois tai siis osaa istua selkäsuorassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole, kuka haluaa vaarantaa turvallisuuden laiskuudella, ettei "jaksa" opetella huonoa ryhtiä pois myöhemmin. Eikä se turvaliivi nyt mikään niin iso tuki ole, etteikö silläkin pääsisi olemaan ryhditön taino ainakaa palaliivi, vaikka kyllähän se tietty ryhdin säilyttämiseen auttaa:)

      Poista
  45. Alkuaikoina käyttin koko ajan, mutta kun vaihdoin nykyiseen taliin, niin mä käytän liiviä vain esteillä / puomeilla, sillä mun muutenkin huono, ryhti huononi entisestään...

    VastaaPoista
  46. Tosi kiva postaus!:) aattelin kysyä että haittaako tai onko idea liikaa sulta matkittu, jos alan tekeen mun blogin postauksiin aina loppuun pätkän ruotsiks vähän niinku sulla on aina välillä enkuks? :)

    VastaaPoista
  47. Käytin ennen aina turvaliiviä mutta kun tipuin yhdessä estevalmeemnuksessa liivin alaosa paukautti nii lujaa häntäluuta että tuli kammo edes ajatella turvaliiviä :D katsotaan jos kohta saisin paremmin istuvan liivin :D

    VastaaPoista
  48. Ite käytän turvaliiviä kans esteillä ja maastossa!:) Ilman satulaa en yleensä käytä paitsi jos meen vähä isokokosemmal hepal,ku muute ratsastelen ponilla :)

    VastaaPoista
  49. Tosi kiva postaus taas jälleen! Itse käytän turvaliiviä lähes joka estetunnilla (okei välillä tämä lipsuu ja en käytä aina), mutta nyt olen alkanut ahkerasti taas käyttää, kun mulla on esteillä yleensä vakkari, kellä kisaan nykyään, niin se on vähän sellane höpsö välillä niin käytän joka estetunti :) Koulutunneilla en käytä ikinä, paitsi silloin kun aloitin, käytin joka tunneilla ja nyt olen käyttänyt yhden kerran ainakin nyt kun muistelen, koska hevonen oli ollut pari viikkoa aika villillä päällä ja kun se sellaset reilu 180 cm korkeudesta lennät ja kun se sellane jekkuilija ja kyttää joka kulmaa niin turvallinen tunne tulee kun on turvaliivi päällä! :D Oli kyllä yhdellä tunnilla ikävä turvaliiviä, kun menin tuolla kyseisellä hepalla, ja no mentiin kavaletteja ja kun se hyppää ne sellasina metrin korkusina (kisannut 110 luokkia 5 vuotiaana) niin sielä kaulalla joka hypyn jälkeen oltiin, tippumiset oli lähellä, muttei onneksi ikinä tapahtunut mitään! Maastossa käytän myös turvaliiviä, mutta esim. Jos ollaan ratsastuskoulussa vain kävelemässä alkukäyntejä niin en laita, mutta muuten käytän!
    Ruotsissahan turvaliivi on pakollinen ratsastuskouluissa (voin toki olla väärässä) ja sen olen huomannut, että on alkanut leviämään tänne Suomeenkin! Ennen ei ollut monessakaan esteleireillä turvaliivi pakollinen, mutta nykyään on todella useassa paikkaa, joka on hyvä! Myös kisoissa, jopa isoimmissa luokissa näkee nykyään todella usein turvaliivejä, tosin voisin nähdä jopa useammin, sillä vaaratilanteita on tullut nähtyä vähän liikaakin :/

    VastaaPoista
  50. Itse käytän turvaliiviä aina kun ratsastan, em kenenkään pakottamana, mutta sellainen kun sattuu olemaan niin kannattaahan sitä käyttääkin! Ja tuntuu kauhean "alastomalta" olla ilman :D En kyllä yleensä edes putoa selälleni, useimmiten lennän päälleni. Sitä en vain ymmärrä, että miksi jotkut ajattelevat että esimerkiksi turvaliivin käyttö on ns. noloa? Ei siinä minusta ole mitään noloa, turvallista se vain on!

    VastaaPoista
  51. Mun mielestä on tosi hienoa, että käytätte Pinjan kanssa hyvin usein turvaliiviä. Näytätte tosi hienoa esimerkkiä muille. Ite en yhessä vaiheessa käyttänyt varmaan puoleen vuoteen liiviä. Nyt oon ottanu itteäni niskasta kiinni ja käytän sitä aina esteillä tai uuella tai reippaalla hevosella mentäessä. Ikinä kyllä mitään ei ole käynyt pahemmin, luojan kiitos. Oon just huomannu että ku tiput, nii ilman turvaliiviä vammat vois olla jopa 50-kertaa pahemmat. Tsemppiä teille ratsastukseen, tänne etelään onkin luvattu 10 cm lunta :D

    VastaaPoista
  52. Saitko mun s-postin? Pystyykö siitä kuvasta haihduttaa ne? Ihana postaus!

    VastaaPoista
  53. Ystäväni tippui kerran hevosen selästä ja _pahasti_ hevonen lähti kentältä,ei mitään kontrollia. Hevonen lähti laukkaamaan maastoon .Tippui maastossa ojaan ja oli teholla 3päivää.. Ilman turvaliiviä,kyllä. Ja yhdellä tutulla tapahtui pernalle jotain tippuessaan esteelle ilman turvaliiviä.
    itse käytän aina esteillä ja maastossa tirvaliiviä. hevosia ne kaikki ovat, vaikka oma hevonen olisikin ja aivan tuttu hevonen , en ota sitä riskiä.... hyvää kirjoitusta Tiia!

    VastaaPoista
  54. Musta turvaliivin kanssa on vaan vaikeempi pysyä kyytillä.. :D tää on toki vaan mun mielipide en vaan ole tottunut käyttämään. Se tuntuu niin jäykältä että sielä ei voi joustaa jos hevonen nyt jotain sattuu tekemään. :)

    VastaaPoista
  55. Mä käytän turvaliiviä aina olen ratsastanut 11vuotta minulla on yksi norjan vuonon hevonen ja appaloosa.:)

    VastaaPoista
  56. Mä käytän ihan aina turvaliivii. En vaa pääse siitä eroon ku ei siitä sinänsä mitään haittaa MULLE oo. Toki mulla ei oo omaa hevosta vaan käyn iha ratsastamassa normaalisti keskimäessä.

    VastaaPoista
  57. Yleensä kaikki sanoo "turvaliivi pelasti mun kylkiluut"yms. mutta mulla onkin vähän erilainen tarina: 2 vuotta sitten tipuin käteni päälle, käytin siis turvaliiviä, molemmat luuthan siinä murtu:( mutta käytän kuitenkin edelleen turvaliiviä, tosin vain esteillä.

    VastaaPoista
  58. Mää oon kans tottunu käyttää aina liiviä ja iha turvaton ja outo olo ilman turvaliiviä :)

    VastaaPoista
  59. Mä käytän aina hypätessä, yleensä maastossa ja joskus ilman satulaa mentäessä. Kesäsin aina ärsyttää maittaa liivi, koska tulee niin kuuma =D

    VastaaPoista
  60. Kun aloitin ratsastuksen, ei kukaan käyttänyt turvaliivejä enkä edes tiennyt, että sellaisia on. Nyt menen vaan koulutunteja. Ehkä yksi syy myös liivittömyyteen on se, että niiden hinnat ovat aika korkeat. Pitäisi kyllä repäistä ja ostaa.

    VastaaPoista
  61. Mielestäni on hienoa, että käytätte turvaliiviä usein. On niin paljon bloggaajia jotka menevät ilman kypärää, vastapainoksi on hyvä olla teidän kaltaisianne, hyvää esimerkkiä näyttäviä nuoria bloggaajia.
    Itse käytän aina myös maastossa ja esteillä, välillä koulussakin, etenkin vähän haastavammilla kuten pukittelevilla hevosilla. Itsellä tosin Tipperaryn Eventer, on kyllä hyvä päällä ihan kouluakin mennessä.

    VastaaPoista
  62. käytän aina turvaliiviä varmuuden vuoksi, joten olen tottunut siihen

    VastaaPoista
  63. Miks ette oo hypänny pitkään aikaan teijän kotivalmentajan kanssa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennoo hypänny pitkää aikaa ite kun kavalettejä, ku päätin etten ala hyppää ennen saikkua. Sit sen jälkee katotaa:)

      Poista
  64. Itse käytin aikaisemmin turvaliiviä maastossa ja esteillä, kunnes fysioterapeutti kielsi sen.. Koska itselläni on niin paha skolioosi selässä, että jos tipun turvaliivi päällä isku kohdistuu suoraan selkääni, ja riski sen murtumiseen on moninkertainen, joten enää en käytä. Lääkärikin saman asian todennut.

    VastaaPoista
  65. Mä käytän turvaliiviä aina kerran viikossa ratsastustunnilla, omallani en käytä... Mun oma on mun eka turvaliivi mitä oon käyttäny varmaan 7 vuotiaasta asti, nyt olen 14 :D se on mun mielestä omlut tosi hyvä, kun sen eka laittaa päälle, on hetken aijan tunne että puristuu väliin... Mutta minuutin päästä sitä ei ees huomaa, samoun ponin kyydissä. Se on vaan tapa, oon käyttänyt sitä aina tunneilla.

    VastaaPoista
  66. Mä käytän ihan aina ratsastustunneilla turvaliiviä, vaikka saisin tallin kilteimmän ja varmoimman hevosen. Olen mä suosikkiratsultani (yleisesti kiltti, mutta esim. Laukannostoissa ongelmaa) tippunut koulutunnilla ja vieläpä osuen maneesin seinään muutamaan kertaan enne tippumista. Kyl siinä tosiaan olisi voinut tulla turvaliiviä ikävä :D Ilman turvaliiviä meno tuntuu jotenkin oudolta kun on siihen tottunut, niin miksi en menisi!

    VastaaPoista
  67. Itse käytän aina turvaliiviä koska oon tottunut siihen mutta nyt alkaa vanha oleen aika pieni eli joudun hommaamaan uuden olisko sulla Tiia ehdottaa jotain hyvää turvaliiviä josta ite oot pitäny?:)

    VastaaPoista
  68. Aika hauska kun sanotaan että turvaliivi suojaa (ja niin varmasti suojaakin), mutta mä kun putosin monta vuotta takaperin niin turvaliivi ns. mursi käteni xD Ilman liiviä ei olisi murtunut. ☺😂✋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no käden murtuminen on pienrä selän murtumisee nähe :DD

      Poista
  69. Käytän turvaliiviä yleensä esteillä , ilman satulaa ja maastossa :).

    VastaaPoista
  70. Mun mielestä on ihan fiksua, että käytätte turvaliivejä niin "usein". Varsinkin esteillä/maastossa jos tippuu niin siinä voi käydä tosi pahasti. Ei silleen että tippuminen olisi ikinä kovin turvallista. :D

    VastaaPoista
  71. Itse mä vihaan turvaliivejä. Eräällä tallilla oli pakko käyttää ja mikään niistä liiveistä ei ollu hyvä. Ne hankas ihan sikana ja kaikki liian isoja. En käytä tällähetkellä.

    VastaaPoista
  72. Mä käytän aina turvaliiviä. Ihan yhtä hyvin koulua mentäessä voi sattua jotakin arvaamatonta

    VastaaPoista
  73. Itse en tykkää pitää turvaliiviä. Käytän sitä silloin kun on vain ihan pakko eli maastoesteillä. Mun istuntaa häirittee liivi hirveesti ja se ahistaa joka puolelta, vaikka se onkin oikean kokoinen.. Mutta haluaisin käyttää liiviä esteillä, mutta jotenkin olisi hassua ottaa se viiden ja puolen vuoden jälkee. Ois pitäny alkaa pitämään sitä heti silloin kun aloitti ratsastuksen ! :D

    VastaaPoista
  74. Ite käytin sillon kun kävin vielä estetunneilla aina turvaliiviä olipa hevonen vauhdikkaampi tai rauhallinen, paitsi en voinut sillon käyttää kun vetoketju oli hajonnut ja oli korjauksessa:D

    VastaaPoista
  75. Tosi kiva postaus, ihania kuvia :) Ootte niin söpöjä Voten kanssa! Mulla ei ollut turvaliiviä ihan ratsastusharrastukseni alussa, koska vanhemmat sanoi, että alussa talutusratsastuksessa ei vielä ostettaisi liiviä, koska ei tiedetty että pidinkö harrastuksesta. Tipuin sit ihan pienenä naperona (ilman liiviä) ku heppa pukitti.. Kylhä se vähä sattu ku selkä eellä maaha tulin.. Sen jälkee ostettii sit koko pala liivi, ja käytän aina ilman satulaa, maastos ja esteillä. Koulussa en yleensä käytä, koska oon jotenki huomannu (opettajatki on sanonu) et mun pitäs olla rennompi, en tiiä johtuuko liivistä, mut nyt kun en enää koulussa käytä liivii nii opet on sanonu et huomattavasti on parantunu mun istuna.. Vaik kyllähä sitä koulussaki saattaa sattuu vaikka mitä. Liivi on tosi hyödyllinen, mut kokopala liivi on vaa aika jäykkä... Oon liivin ansiosta tippunu tosi monta kertaa, ku se on pompauttanu mut alas satulasta :D

    VastaaPoista
  76. Miten ooot saanu ton twitter ja instagram jutun tonne???

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Twitterissä on se pienoisohjelmat jolla saa tollasen ja instagrmain tällä: http://snapwidget.com/#getstarted

      Poista
  77. Itse olen käyttänyt turvaliiviä (ensin palaliivi ja loppu aikoina todella kevyt avacallo) tallilla olleen turvaliivi pakon vuoksi. nykyään ratsastan eri tallilla jossa ei tarvitse pitää turvaliiviä ja en myöskään sitä ole käyttänyt :) Palaliivi tulee kylläkin kaivettua aina maastoesteille lähdettäessä!

    VastaaPoista
  78. Itse en ole koskaan oppinut turvaliivillä ratsastamaan. Kerran kokeilin varmaan 5 numeroa liian isoa ja sain siitä jonkun kammon turvaliiveistä. Tosin nykyisen ovat varmasti mukavampia. Tosin en juurikaan hyppää, mutta tarkoitus ehkä jossain vaiheessa hommata, sillä hevonen ei mikään helpoimmasta päästä. Ilman satulaa se vois kans olla hyvä. Ekaa kertaa kokeiltiin mennä ilman satulaa, heppa ei ihan samaa mieltä, joten pelkkää pystyyn hyppäämistä, joten vaihdettiin satulaan:)

    VastaaPoista
  79. Olen pienestä asti käyttänyt turvaliiviä lähes aina. Viime vuonna käytin turvaliiviä vain maastossa sekä esteillä. Menin yhdellä ponilla säännöllisesti ja käytin sillä aina turvaliiviä. No kerran kun en käyttänyt (kun tietysti ajattelin ettei se mitään kuitenkaan tee) niin tietysti tipuin ponilta ja solisluu murtui :D Sen jälkeen olen aina käyttänyt aina turvaliiviä!

    VastaaPoista
  80. Olen pienenä käyttänyt koko ajan turvaliiviä silloin kun sain ensimmäisen semmoisen, mutta nyt en käytä turvaliiviä enää, kun jollakin säikyllä ja hieman epäluotettavalla ratsulla ja esteillä (olen muuten ratsastuskoulussa käyvä). Koulua, kun ratsastaa niin itse ainakin haluan itse olla ryhdissä ja se turvaliivi ainakin minulla jotenkin hankaloittaa sitä. Mutta pidän siis jonkin verran.

    Hyvää alku kevättä!

    VastaaPoista
  81. Millä ohjalmalla yhdistät videosi? Olisi kiva jos vastaisit että minäkin pystyisin yhdistelemään videoita:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Windows movie makerilla / elokuvatyökalulla :)

      Poista
    2. Kiitos paljon:D:D Täytyy ladata viikon loppuna koneelleni:D

      Poista
  82. Mä en oo ikinä käyttäny turvaliiviä... x'D Vaaaikka ehkä pitäis. Oon ratsastanu nyt viis vuotta ja en oo tosiaan ikinä turvaliiviä missään tilanteessa käyttäny. Koska siis en varmaan osais mennä sillä kun kaverit sanoo et tuntuu kun ois peltipurkissa ja on kuuma... Mut nyt aattelin sellatteen hankkia. ;D Aattelin hankkia sellatteen palaturvaliivin vai mikä onkaan? (En siis tiiä noita nimiä tai mtn...) Mut onko kellään kokemuksia esim noista palaturvaliiveistä tai niistä? :D Mulla on sellanen käsitys et ne on jotenkin kevyempiä ja siis sellasia et ne ei tunnu jäykiltän vaan ne on sellatteet joustavat...vähän kun laittais vaikka toppaliivin päälle (tietty vähän kuitenki jäykempi ja sellanen xD) En siis tiiä yhtään mitään noista turvaliiveistä. Kumpi suojaa paremmin vai suojaaks molemmat samalla lailla tai kumpi kannatais hankkia? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia mahdollisimman hyvä niin ei todellakkaan tunnu sille miltä kaverisi sanoo :) Mul on ollu aina palaturvaliivi ekana kalle k., joka on kohtuuhintainen ja mukava. Nyt sitten Racesafe, joka on vähän kalliimpi mutta tietty myös hyvä

      Poista
  83. Kiva postaus!! <33 Söpö vote!!:3Mää sain niin kun kaks vuotta sitten turvaliivin ja oon ratsastanu noin 3 vuotta niin en kyllä hevosen selkään voisi nousta ilman turvaliivia!! :))

    VastaaPoista
  84. Minä käytän aina turvaliiviä (: jopa koulutunneilla satulalla mentäessä... Se on vaan semmonen tapa ja tosiaan kuten sanoit niin kun liivi puuttuu niin tuntuu juuri siltä kuin olisi unohtanut vaikka kypärän (: Muutaman kerran kesällä olen ilman liiviä mennyt koska on ollut todella kuuma tai sitten se on vain vahingossa jäänyt kotiin (; mutta kesällä olen kyllä ollut aika tyytyväinen liiviini koska merkki on acavallo (? Kannattaa katsoa kuvia) se on vähän ohuempi kuin normaali liivi ja se päällä on helppo liikkua (: mutta tosiaan mielestäni turvaliivissä ei ole mitään noloa toisin kuin joidenkin mielestä. Kun ei siitä mitään haittaakaan ole niin miksi sen jättäisi pois ? Aina voi sattua vahinko... Eläimet ovat "saaliseläimiä" jolloin ne saattavat säikähtää mitä tahansa vaikka pitäisi hevostaan hyvin varmana tilanteessa kuin tilanteessa (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon ratsinu 7 vuotta meijän naapuris irlannincob tammalla ja koko ikäni sillä samalla enkä ole koskaan käyttänyt turvaliiviä :D

      Poista
  85. Aina käytän turvaliiviä, koska oma ylläpitoponi on sen verran extemppora, et vois tulla huomio jälkee. Ja olen käyttänyt ekasta ratsastustunnista lähtien turvaliiviä :) kivoja kuvia ja muutenkin tosi mukava postais !

    VastaaPoista
  86. Kiva postaus! :) meillä on ihan sairaan lämmintä eikä oo yhtään lunta ;) noista kuvista siis huomasin että teillä on viel lunta. :) mutta tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  87. Haastoin sut blogissani.

    kaikkeehubaa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  88. Oikeesti mä en voi käsittää miten paljon mä fanitan sua ja pinjaa! Menette ihan sairaan hyvin! Ja näin tänään pinjan Vuokatissa ;)

    VastaaPoista
  89. Käytän turvaliiviä. Ihana postaus!

    VastaaPoista
  90. Kaikki postaukset on vaan niin parhaita ja kun osaat selittää niin selkeesti :):)

    VastaaPoista
  91. Mä käytin yleensä vaan maastoesteillä kun se on pakollinen kisoissa. Eikä sitä yleensä edes huomaa jos ratsastaa ja keskittyy koko ajan nii eihän sitä mitenkää kerkee huomioda. Ja se pitää ryhdin yllä nii hyvä että edes joku jaksaa laittaa sen päälle ja onhan se tottakai turvallisempaa! Mutta mitä teet edelliselle turvaliiville

    VastaaPoista
  92. Mäkin olen tottunut käyttämään turvaliiviä ihan pienestä asti. Ei oo häirinnyt ja oon vaan tottunu siihen. Nyt sain uuden palaturvaliivin ja ei sitä edes huomaa päällä kun ei ajattele. Vasta tässä pari viikkoa sitten tipuin esteillä ja olis varmaa ilman liiviä sattunu. Koulussa en yleensä käytä, mutta muuten yleensä aina.

    VastaaPoista
  93. Oikiasti Tiia, oot yhtä kaunis kuin Within Temptation- bändin Frozen - musiikkivideon nainen!!!

    VastaaPoista
  94. Ihania kuvia taas kerran :3 mä käytän Aina tunneilla liiviä :)

    VastaaPoista
  95. Tämä ei liity postauksen aiheeseen mitenkään... Mutta luin villivarsasta, että kun juoksuttaa hevosta, liinan voisi laittaa niskan taakse (klipsi toiseen kuolaimeen, liina niskan takaa ja pujotetaan toisesta kuolaimesta). Ajattelin vain, että olisikohan se parempi "vaihtoehto", kuin että laittaisi sen kiinni suoraan kuolaimeen? Ei ole kyllä itsellä kokemusta, mutta sanoimpa vaan, jos et ole kuullut aijemmin tuollaisesta "vaihtoehdosta". :) Tuli vain mieleen, kun muistan sen mylläkän, mikä siitä yhdestä juoksutuspostauksesta syntyi...

    Ps. Kiva postaus! Itse käytän turvaliiviä aina. (ratsastan ratsastuskoulussa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pps. Sun postauksissa on aina aivan mahtavia kuvia! :D

      -Sama ano

      Poista
    2. Juu oon mäkin tosta kuullu, mutta me yleensä juoksutetaan noin kun valmentajakin sanoi, että se on meidän tapaukseen paras tapa:)

      Poista
  96. Mä käytän aina turvaliiviä, mun mielestä siitä ei oo mitåän haittaa ja en oo varmaa koskaa ratsastanu ilman turvista-on kerrankin turvaliivi pelastanu kyljet kun poni laukkasi päältä... ja meillä on tällä hetkellä sellanen sääntö jos ei eii liivi niin ei poniakaan.

    VastaaPoista
  97. Miten sä leikkaat movie makerilla videot?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tääll' on ohjeita, oon niin huono selittämään: https://www.jyu.fi/itp/ohjeet/tutoriaalit/videoeditointi-movie-makerilla/tutorial-all-pages

      Poista
  98. Voitto kaipaisi harjan leikkuuta. :''D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leikkasin sen just tona päivänä kun lähettiin maneesille, eli näissä kuvissa vielä pitkä harja :D

      Poista
  99. Ootko tulos tamereelle hevosmessuille?

    VastaaPoista
  100. Kiva postaus! Itse käytän turvaliiviä aina kun ratsastan. Ennen en käyttäny ja sitten kerran lensin niin pahasti että olen sen jälkeen käyttänyt turvaliiviä kun ratsastan.

    VastaaPoista
  101. Kiva postaus ja onnistuneita kuvia!
    Hyppäättekö te ikinä ilman satulaa?
    Tässä tuli meinaan vain mieleen kun olen postauksiasi lueskellut melkein vuoden tai itseasiassa ylikin
    niin en ole koskaan törmännyt postaukseen missä hyppäisitte ilman satulaa tai sitten muistini on huonontunut. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos:) Ei hypätä, se ei oikeastaan ole treenaamista vaan leikkimistä.

      Poista
  102. Mitä voitolla on/oli jaloissa ? ja miksi niitä piikitetään ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Irtopalaleikkauksen jälkihoitona:)

      Poista
    2. ok , minkälaista vaikutusta piikityksellä on tai huomaatko jossain eroa ?

      Poista
    3. Ja missä kohdassa irtopala on ?

      Poista
    4. Voitto alkoi leikkauksesta reilun puolen vuoden päästä oireilemaan taas, mutta nyt kun ollaan piikitetty puolen vuoden välein ei oireile ollenkaan, joten ell on sanonut, että tää tahti kannattaa pitää :) Irtopalaa ei ole enää, se leikattiin pois, mutta se oli vasemmassa takasessa.

      Poista
  103. Ite alotin turvaliivin käytön nyt pari kuukautta sitten kun tallilla jossa aloin käymään, suositeltiin turvaliivin käyttöä hypätessä. Kaiken lisäksi noi hevoset tuolla on mulle aika vieraita ja hypätään jo vähän isompia kuin edellisellä tallilla. Mulla on pelkkää positiivistä palautetta liivistä eikä mun istuntaa kyllä haittaa lainkaan vaikka jotkut niin väittävätkin.

    VastaaPoista
  104. En oo ikinä käyttänyt turvaliiviä ja oon kisannu 2 vuotta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitää kyllä sanoa että epäsopiva turvaliivi on jopa vaarallinen! Turvaliivin tulisi toimiakseen olla juuri sopiva ja ihonmyötäinen. Turvaliiviä ei myöskään pidä käyttää takin päällä vaan mahdollisimman lähellä ihoa.

      Poista
  105. Käytän turvaliiviä ihan aina! Hevonen on arvaamaton, oli se oma, hoito-, vuokra- tai ylläpitohevonen. Vaikka tuntisin hevosen lapsesta asti, niin en ratsastaisi koskaan ilman turvaliiviä tai kypärää.

    Maastakäsittelettekö (kauhee sana en ees tiiä kirjotinko oikein) hevosianne koskaan? Jos ette, niin miksi? Se lisää hevosen ja ihmisen välistä luottamusta. Hevoselle myös kivaa vaihtelua arkeen, jos menee 3 kertaa putkeen sileällä, on maastakäsittely mukavaa vaihtelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä vastaus, jonka vastasin jo ylempänä samantyyliseen kysymykseen: En harrasta maastakäsittelyä mitenkään erityisenä ohjelmanumerona, joten siksi siitä ei ole postausta. Kaikki hevosen kanssa vietetyt hetket, joita on kumminkin paljon kun omassa pihassa hepat, ovat maastakäsittelyä. Milloin pitää odottaa paikalla, milloin väistää ja milloin peruuttaa. Lisäksi teen satunnaisesti alkukäynneillä maastakäsin noita samoja juttuja.

      Poista
  106. Mä meen samalla tavalla, maastossa, ilman satulaa ja esteillä turvaliiviä, koulussa en niin paljoo käytä. Tänäänkin onnistuin tippumaan ilmansatulaa niin oli hyvä et liivi oli päällä!

    VastaaPoista
  107. Sulla on tosi ihana blogi :) Ja millä olet tehyt ton bannerin ? :)

    VastaaPoista
  108. Missä kohdassa votella oli irtopala ? Ja miten piikitys auttaa oletko huomannut eroa piikityksen jälkeen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto alkoi leikkauksesta reilun puolen vuoden päästä oireilemaan taas, mutta nyt kun ollaan piikitetty puolen vuoden välein ei oireile ollenkaan, joten ell on sanonut, että tää tahti kannattaa pitää :) Irtopalaa ei ole enää, se leikattiin pois, mutta se oli vasemmassa takasessa vuohisen etupinnalla.

      Poista
  109. Ihana blogi sulla! Käytän yleensä hepoilla turvaliiviä , mutta poneilla en käytä :)

    VastaaPoista
  110. Ääää Sä näytät niin pieneltä tuola selässä <3<3 Sä ja voitti ootte ihan äly ihana paris <3:3

    VastaaPoista
  111. Tää ei hirveesti tähän liity, mutta tuletteko Pinjan kanssa tänä vuonna Tampereen hevosmessuille?

    VastaaPoista
  112. Mun ponii pyydettii tonne messuille edustaa rotuansa mut mitäköhän siitäki sitte tulee ku se on niin villi ja ylienerginen jokapaikassa ja kumminkin iha eri tilanne ku mitkään kisat:DD mut siis kiva postaus !

    VastaaPoista
  113. oho voi ei kommentoin vahingossa väärään postaukseen, mun piti laittaa se että " mun ponia pyydettiin heppamessuille" ni siihen aiheeseen liittyvää postaukseeXD sori!

    VastaaPoista
  114. Ihana postaus! itse käytän turvaliiviä esteillä, maastossa ja ilman satulaa mentäessä, koulua on mielestäni parempi mennä ilman, koska ryhti pysyy parempana ja hartiat takana:DD

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.