Viikon blogihaaste: Suosikkiblogit

lauantai 19. heinäkuuta 2014

OHJEET: Jaa suosikkiblogisi muiden kanssa, ehkä joku löytää näin lisää lukemista! Esittele blogit lyhyesti ja kerro miksi pidät juuri niistä eniten. Kopioi halutessasi yllä oleva banneri postaukseen ja linkitä tämä haastepostaus, josta ohjeet löytyvät. Haasteen voi tehdä kuka vain ja mukaan voi tulla silloin kun aihe on mieleinen. Linkitä sinun tekemä postaus tämän postauksen lopussa olevaan osioon, jonne kaikkien haasteeseen vastanneiden blogit tulevat. Sieltä minä ja muut voivat käydä sitten lukemassa sinun tekemän postauksen. Kommentoin blogissasi tai jaan suosikki postauksiani blogini facebook-sivulla! 

Kollaaseissa olevat kuvat ovat esittelyssä olevan blogin omaisuutta, ellei toisin mainita!

http://aadanhevoselamaa.blogspot.fi/

Aadan hevoselämää on kuulunut lemppariblogeihini jo vaikka kuinka kauan. Blogi kertoo 19-vuotiaasta Aadasta ja hänen sympaattisesta Champ-ruunasta. On ollut hirmu kiva seurata Aadan ja Champin yhteiseloa ihan alusta saakka, blogiin pääsee mielestäni parhaiten mukaan juuri silloin. Aada on käynyt täällä meilläkin ratsastamassa Voitolla ja katsotaan milloin saataisi vihdoin toteutettua vastavuoroinen vierailu.

http://bit.ly/1rpc9hw

Dreamin' Big blogin takana on 18-vuotias Emma, jonka ratsuna toimii jo 23-vuotias Jinda. Blogissa seikkailee myös Emman äidin ratsu Peruna. Emman blogiin ihastuin aikoinaan simppelien, mutta tosi hienojen ulkoasujen takia. Blogin parasta antia on ehdottomasti valmennus- ja ratsastusvideot. Postauksia saisi minun makuuni tulla vain vähän useammin ;)

http://heidinnelivedot.blogspot.fi/

Heidin Nelivdeot blogiin törmäsin ensimmäistä kertaa vasta Hippolan myötä. Aluksi blogi ei minua oikein kiinnostanut, mutta nyt hyvin nopeasti siitä on tullut yksi mun lemppareista. Blogissa seikkailee Heidin alusta sakka itse kouluttama vuonna 2008 syntynyt Dee. Deen kanssa Heidi kilpailee mm. nuorten hevosten Racing sarjassa.

http://jillanblogi.blogspot.fi/

Jillan blogissa olen vieraillut epäsäännöllisesti jo useamman vuoden ajan, mutta vasta vähän aikaa sitten lisäsin blogin lukulistalle ja tajusin miten ihana se onkaan. 23-vuotias Jilla kertoo blogissan elämästä kahden symppiksen Suomenhevosen kanssa.  Blogin tekstit ovat todella hauskasti ja elävästi kirjoitettua ja kuvat upeita, tosin mitä muutakaan ne voivat olla, kun kaksi noin komeaa hevosta niissä esiintyy ;)

http://bit.ly/Uh5Ldz

RH Team blogin takaa löytyy Riikka ja suloinen Halbe-poni. Rikka on nyt ollut harmillisen epäaktiivinen bloggaaja, mutta parhaimmillaan blogissa on ihania kuvia ja hienosti tehtyjä videoita. Riikan blogin mielenkiintoisuutta lisää se, että tunnen Riikan mm. koulusta ja heppahommista. Riikankin ulkoasuja aina ihastelen, yksinkertaisia, mutta kauniita!

http://jessicatimgren.blogspot.fi/

Jessica Timgrenin  blogi päätyi lukulistalle myös vasta vähän aikaa sitten. Monelle nimi onkin varmaan tuttu kisaradoilta. Jessican tai ylipäätänsä kenen tahansa tuon tason ratsastajan elämää on luksusta päästä seuraaman näin läheltä, vieläpä monien kuvien välityksellä. Harva kilparatsastaja pystyy pitämään näin laadukasta blogia. Blogissa on aina teksti sekä Englanniksi että Suomeksi, hyvää treeniä mulle siis ;)

Löytyykö samoja lemppareita tai uutta lukemista? Mitkä ovat sinun suosikkiblogisi?

Lisää postauksesi listaan painamalla Add your link painiketta. Täytä kentät joissa kysytään postauksesi osoitetta (URL), blogisi nimeä (Name) ja sähköpostiosoitettasi (mail), joka ei tule näkyviin muille.






62 kommenttia

  1. Löysin joitakin samoja, mutta myös uusia tutavuuksia löytyi. : )

    VastaaPoista
  2. Melkein samat ku mul :D

    VastaaPoista
  3. Onko luvallista kopioida toisen blogista kuva juuri tällä tavalla jos esittelee blogia ja linkkaa sen? Yritin googlata mutta en löytänyt. Eli rikkooko se tekijänoikeuksia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteesa se taitaa olla? Kuitenkaan kukaan ei ole koskaan tainut tälläisistä valittaa ja näitähän nyt on nähty jo vuosia blogeissa, kukapa nyt ilmaisesta (ja positiivisestä) mainostuksesta vetäisi herneitä nenään. Laitoin kuvien päälle blogin nimen, ettei kukaan voi vahingossakaan (vaikka löytäisi vain yksittäisen kuvan esim. googlesta) luulla niitä minun omakseen.

      Itseäni ei ainakaan koskaan ole vastaavat postaukset minun blogistani häirinnyt.

      Poista
    2. Luvatta kopiointi ei ikinä ole luvallista! Tällaisessa tapauksessa se ei välttämättä haittaa, mutta lupa kuvien käyttöön tulee silti aina kysyä KUVAAJALTA. Välttämättä bloggaajakaan ei omista kaikkien kuviensa tekijänoikeuksia, eikä silloin voi antaa niitä käyttöön tällaisiin postauksiin. Esim ratsastuskuvat voivat hyvin olla tällaisia.

      Poista
    3. Sen takia valitsin kuvia, joiden kuvaaja ei blogissa ilmoiteta eli ovat bloggaajan tai taustajoukkojen kuvaamia :)

      Poista
    4. ks. sitaattioikeus

      Poista
  4. Tekisin muuten, mutta tein vähän aikaa sitten jo esittelyn 10 parhaasta Blogista ;/

    VastaaPoista
  5. Jos vaan tiedät muita englannin tai ruotsin kielisiä blogeja niin ehdottomasti listaa niitä johonkin :) Monta ruotsin kielistä blogia jo löysinkin silloin sinun jostain postauksesta, mutta englannin kielisiä en juuri ole löytänyt ja kielitaidon kannalta se on niin hyvää harjoitusta lukea ulkomaalaisia blogeja! :) Ja löysinhän taas tästä postauksesta lisää luettavaa, bloglovini tursuaa postauksia kohta, mutta kun aina löytyy lisää niin hyviä blogeja! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tuli mieleen http://suenostomanvuelo.blogspot.fi/ ja http://www.wilburisagem.com/

      Poista
  6. Tee joskus semmonen video, jossa on kaikkia ihania kommentteja eikä yhtään huonoa, pelkästään kivoja. :) ja koska ttet taas kysymys- ja toivekuvapostaukset? :)

    VastaaPoista
  7. Jillan blogi on ihana:) En oo lukenu kauaa tätä sun blogia mutta tykkään tästä nyt jo ihan kauheesti:D

    VastaaPoista
  8. Luetko Ready steady go blogia?

    VastaaPoista
  9. Miksi blogit on linkitetty bit.ly:n kautta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Että näen paljonko sinne menee liikennettä täältä, ihan mielenkiinnosta siis :)

      Poista
  10. Voinko ottaa sinun blogista kuvia tuohon haasteeseen??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit, kunhan ne ovat meidän eivätkä kenenkään muun ottamia. Hyvä on myös tehdä selväksi, että ne ovat minun blogistani. Lisäämällä copyt tai sitten esim. blogin nimi kuvan päälle kuten minulla :)

      Poista
  11. Harmi, että tein vähän aikaa sitten toivepostauksena tämälläisen samanlaisen postauksen:/ ja vielä edelliseen postaukseen, että itsekkin olen kateellinen pinjan ryhdistä!

    VastaaPoista
  12. Itselläni ei ole blogia, jten suosittelin hyviä blogeja kavereilleni, myöskin sun ja pinjan blogeja :) toteutus ei ollut ihan samanlainen mutta ajatus on tärkein :D

    VastaaPoista
  13. ootko jakanu aijempia postauksia facessa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen aina jos on kivoja postauksia tullut, joskus mun valitsemaa postausta ei ole fb anatnut linkata :/

      Poista
    2. voiks sielt linkaa sen julkasun jossa niitä blogeja on kun en löytäny? :)

      Poista
    3. En löytäny niitä enää, kun päällä niin monta julkaisua, eikä mulla näy hakutoiminto (tai en löytänyt sitä) näin sivun hallinoijana :)

      Poista
  14. eli siis jos joku tekee tuon niin kommentoit kaikkien postaukseen jotain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommentoin niihin jotka on hienosti toteutettuja tai mulla on jotain muuta sanottavaa :)

      Poista
  15. saako olla muitakin kuin heppablogeja?

    VastaaPoista
  16. Miten pääsit Hippoksen blogi juttuun?

    VastaaPoista
  17. Eiku Hippolan blogi juttuun?

    VastaaPoista
  18. Valovoima ei ole huima, mutta harvoin tuon hintaisilla on. Hyvä perusobjektiivi siis varmaan on:)

    VastaaPoista
  19. Tiätkö onko Canon EF 75-300mm f/4-5.6 III USM hyvä objektiivi? en oo ennen kuullu tommosesta ja tuolla suomalaista sisua blogissa käytetään vissiin tota tai siinä esittelyssä lukee niin. onko sulla kokemuksia tommosesta objektiivista??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lueppa täältä: http://www.lillivoitto.fi/2014/06/kuvauskaluston-esittely.html melkein sama kun meidän vanha 70-300mm

      Poista
  20. Häiritsee noi ";)" hymiöt. Ei edes ole pistettä lauseen jälkeen..

    VastaaPoista
  21. miksi vastaat niin harvoihin kommentteihin? jos sulta kysytään jotain niin harvoin vastaat. kehuihinkin voisit vastailla enemmän, ymmärrän kyllä että niitä tulee paljon ja ärsyttävä vastata 20 kommenttiin kiitos mutta silti.. voisit olla ystävällisempi lukijoille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan AINA kysymyksiin, jos joskus jäänyt vastaamatta saa huomauttaa sillä se on tapahtunut ihan epähuomiossa, kun olen kommentit lukenut esim. puhelimella, mutta jättänyt vastaamisen vasta koneelle :)

      Poista
  22. Voinko kopioida sun blogista bannerin mun blogiin? Teen siis tämän haasteen.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitoinkin nyt vaan kuvan, ihan varmuuden vuoksi.:D (et ollu vielä vastannu kun tein postauksen:D)

      Poista
  23. Omia suosikkeja on kaktun ja futuran blogi sekä aadan hevoselämää! :)

    VastaaPoista
  24. Viikon blogihaasteeseen: OMAN hevosen myynti-ilmoitus. Olisi hauska kuulla minkälaisia tulee. Hinta ei ehkä olisi se pääasia, vaan nimen omaan kuvaus ja kuvat mitkä siihen valitsisi ja mahdolliset videot :)

    VastaaPoista
  25. Voinko kopioida sinun ja Pinjan blogeista kuvia tähän haasteeseen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit, kunhan ne ovat meidän eivätkä kenenkään muun ottamia. Hyvä on myös tehdä selväksi, että ne ovat minun blogistani. Lisäämällä copyt tai sitten esim. blogin nimi kuvan päälle kuten minulla :)

      Poista
  26. Tiia, toivottavasti voisit vastata tähän :D Ootko tulossa lappeenrantaa kisoihin? ja minne päin? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen näillä näkymin, kisat on hevoshippalot ja ne on vissiin raviradalla :)

      Poista
  27. Tämä nyt ei liity postaukseen, mutta voisitko kuvata joskus videoo kun ratsastat ihan vaan sileällä? :)

    VastaaPoista
  28. heei tiia!:) viittiitkö kertoo mulle sen osotteen, mistä löydätte noi kivat taustamusiikit teidän videoille?:) muistaakseni joskus kauansitten kerroit jommankumman blogin postauksessa sen, mutta en enää löydä sitä postausta, enkä myöskään muista sen paikan osotetta:Dd

    VastaaPoista
  29. Voitko esitellä myös sun suosikki lifestyle-blogit sun toisessa blogissa?

    VastaaPoista
  30. Moi! Minkä ikäsinä saitte Lillin ja Voiton? Mietin vaan, että kun oon haaveillu omasta hevpsesta jo pitkään, mutta kovin lähellä ei ole semmosta tallia missä olis tallipaikkoja. Joten minkä ikäisinä saitte ne hevosetja oliko sillon rankkaa hoitaa? tosin ne on tainnut olla melkein aina(vaiko aina?) teidän omassa pihapiirissä. Mutta oon 14v ja oon harrastanu ratsatusta 4, kohta 5vuotta ja omistan oman koiran, mutta en tiedä kuinka rankkaa hevosen hoito on joten voisitko vähän kertoa, että tietäisin pystyisinkö vielä hoitamaan omaa heposta vai odotanko vielä muutaman vuoden. :) kiitokset vastauksesta jo näin etukäteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lilli niillä on ollu pitempään ja en vastaa nyt siihen saa Tiia itse kertoa mutta jos olet 14 vuotta niin luulen että osaat ottaa vastuun hevosesta ja onhan se hevonen isonpi hoitonen kuin koira mutta se riippuu sinusta itsestään, onko kokemuksia tarpeeksi ja oletko hoitanut heppoja vai käynyt vain tunneilla? Suosittelen jos hankit hepan niin otat ensin vuokralle tai esim ylläpitoon vuodeksi:)

      Poista
    2. Voiton sain kun menin seiskalle ja Lillin vuoden ennen sitä :) Minkä ikäisiä me silloin oltiin? Sua nuorempia jopa, mutta kuitenkin kyllä se onnistuu jos vanhempasi ovat mukana hommassa ja sulla on muutama hevosista oikeasti tietävä aikuinen ja valmentaja tukena :)

      Poista
  31. Tosi hyvä postaus!!! Nää blogihaasteet on ihania:3

    VastaaPoista
  32. luetko jo Puoliverinen Prinssi
    http://puoliverinenprinssi.blogspot.fi/
    mun Top 3 listalla sun ja Pinjan blogien jälkeen<3

    VastaaPoista
  33. http://pinssiponi.blogspot.fi/2014/07/blogihaaste-suosikkiblogit.html

    VastaaPoista
  34. Tiia, sinut haastettu! http://jennynkisajaratsastusblogi.blogspot.fi/2014/07/5-adjektiivia-ja-5-verbia-kuvahaaste.html

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.