Helmikuun uutuudet & synttärilahjat

tiistai 23. helmikuuta 2016

Moikka! Toivoitte tätä uusien ostoksien sekä synttärilahjojen esittelyä videona, mutta mä en ole ollut pitkään aikaan kotona joutilaana valoisan aikaan, joten tällä kertaa video jäi välistä. Ensi kerralla sitten! Tosin vannoin itselleni, että seuraava video on hevosaiheinen, mutta katsotaan. Olisi kiva saada hevosblogiin, jotain heppasisältöä nimittäin välillä. Mutta minkäs sille mahtaa, että kuvia ei olla ehditty ottaa jolloin en kuulumisiakaan oikein tykkää kirjoitella. Nyt kuitenkin näin, katsotaan keksisinkö jotain blogin sisältöön paremmin sopivaa jo seuraavaan postaukseen.

*=mainoslinkki/saatu


Aloitetaan House of Brandonin* paketilla, josta paljastui vaikka mitä ihanaa! Lähes päivittäin olen hengaillut kotona ja välillä ihan ihmistenkin ilmoilla näillä Superdryn leggingseillä, jotka on aivan ihanat päällä! Kuvasta ei ehkä näy, mutta tuo merkki on kirjoitettu kimaltelevalla langalla resoriin, kiva yksityiskohta! Juuri nämä näyttivät pikavilkaisulla olevan jo loppuunmyyty, mutta hintaa olisi näillä ollut noin 30 euroa.



Ylemmissä kuvissa vilahtikin tämä aivan ihana myöskin Superdryn pooloneule*. Tämä näyttää hyvälle niin farkkujen kun noiden leggingsienkin kanssa. Voin jo nyt aavistaa, että tulee olemaan tämän ja tulevien talvien luottovaate ;)


 Makia on minulle varsin uusi tuttavuus merkkinä, mutta tämä* kuvien paita ainakin vakuutti. Heidän vaatteet on minusta niin kivan simppeleitä, muttei silti ihan tavallisia. Ulkona oli sen verran kylmä kuvailla, että tuon linkin kautta voi käydä kurkkaamassa minkä mallinen paita on, mutta itse luokittelisin sen hihattomaksi topiksi. Paita on muuten 100% puuvillaa, siitäkin peukku!


Vähän kummallista esitellä alusvaatteita blogissa, mutta ehkä tämän kerran. Onhan kyseessä melkoiseksi somehitiksi nousset Calvin Kleinit, jotka jokaisen varteenotettavan instgrammaajan ja bloggaajan kaapista on löydyttävä ;) Kaikesta hehkutuksesta ja suolaisesta hinnasta (yleensä ostan niitä halvimpia alusvaatteita) huolimatta nämä ovat kyllä ylittäneet odotukseni. Seuraavaksi taidan panostaa uusiin vastaaviin niiden halppisalusvaatteiden sijaan... Koot alkaa juuri näistä mun tuotteista olla loppu, mutta muita malleja ja värejä löytyy vaikka kuinka paljon täältä*.


Oon nyt hurahtanut jumppapusseihin ja edellisen Adidaksen rinnalle sain valita toisen Junkyardin valikoimasta. Päädyin sitten vähän kestävämmästä materiaalista tehtyyn värikkääseen Adidaksen pussukkaan*, josta oli muuten vaikea saada kuvaa ton kirkkaan värin takia. Pikkasen alanurkasta pilkistää tuo Adidaksen logo, mutta sellainen kassissa tosiaan myös on. Nämä on musta niin käteviä ja helppoja varsinkin koulussa!


 Yhteistyöpaketit ja vaatteet sikseen, nyt vuorossa synttärilahjat. Sain perheeltäni tämän toivomani puhelinpussukan, jonka myötä olen alkanut kuuntelemaan musiikki taas salilla ja vitsi treeni kulkee paremmin. Tämä siis laitetaan tarralla käsivarteen ja mun iPhone 6 mahtuu sinne just sopivasti! Tosiaan tämä löyty kuulemma ihan Prismasta, eikä ollut hinnalla pilattu. Samaan sävyyn olin aikaisemmin ostanut jo itse sheikkerin, sekin Prismasta. Nyt on kivasti kengät, juomapullo ja puhelinpussukka samaa sävyä ;)


Uutta herkuttomampaa elämääni koeteltiin heti ekassa synttäripaketissa, josta paljastu nämä Fazerin uutuuslevyt. Jokaista vähän herkkupäivänä maistelin ja täytyy sanoa, että pettymys oli suuri. Pitää maistaa seuraavana herkkuhetkenä uudelleen ja ladata vähemmän odotuksia, sillä maut ja pakkaukset kuulostavat ja näyttävät niin herkullisille...


Tämä meikkivoide oli 6 euron hinnasta huolimatta pieni pettymys. Mulla on ollut tätä "samaa" jo monta vuotta. Edullinen, minulle täydellisesti sopiva ja ainoa tarpeeksi vaalea meikkivoide. Uuden pakkauksen myötä oli ilmeisesti jotain rakenteessakin muutettu, sillä tämä ei toimi enää yhtä hyvin kun se vanha. Ajaa edelleen asiansa, mutta ei ole niin täydellinen hinta-laatusuhteeltaan... Pitää nyt vielä perehtyä onko tämä joku maanantaikappale vai onko itse meikkivoidettakin muokattu.


Lentokenttätuliaisina ja synttärilahjana sain VS:n suihkusaippuan. Edellinen alkaakin sopivasti olla lopuillaan ja nyt saan uuden saippuan sitten käyttöön. Body mistejä käytän nykyisin vähän vähemmän, mutta nämä saippuat on kyllä pitäneet pintansa. Niin hyvän tuoksuisia!

Mikä oli suosikkisi?

26 kommenttia

  1. Kiva postaus :) Tää on ihan best blogi <3

    VastaaPoista
  2. Oon samaa mieltä kuin edellinen kommentoija, että tää on kyllä paras blogi :D Oli taas hyvä postaus ja hienot kuvat :) Mulla on samanlainen sheikkeri (saman värinenkin), on ollut hyvä salilla mukana! Pinkki väri piristää talven keskellä ;)

    VastaaPoista
  3. Ihania tuotteita, itse katselinkin juuri tänään, noita Junkyardin tuotteita, ihanilta näytti!
    Itse olen maistanut jo tuota Fazerin yhtä uutuuslevyä, hyvältä maistui:D ja nuo levyjen päällysteet on niin houkuttelevan näköisiä! Itselläni on myös tuommoinen käsivarteen laitettava puhelin"pussukka" mutta vain valkoisena.
    Kiva
    Postaus!

    VastaaPoista
  4. Miks olit pettynyt fazeriin?

    VastaaPoista
  5. Tosi kivoja tuotteita! Näitä kuvia on aina kiva katsella, kun kuvien asettelu ja muu on niin hyvä. Suosikiksi nousi varmaan tuo Makian paita, lumouduin väristä. Sopii muuten sinulle todella hyvin. Mutta kiva postaus!;)

    VastaaPoista
  6. Tosi kiva postaus! Nyt kun olet alkanut treenaamaan ja ostit shakerinkin niin käytätkö jotain lisäravinteita? Jos käytät niin olisi kiva kuulla niistä tarkemmin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo treenin jälkeen juon aina heraproteiinia :)

      Poista
  7. Mullakin on tollanen samanlainen Lumene meikkivoide. Mun mielestä toi on ollu markkinoilla jo pitkään eikä oo tullu minkään toisen tuotteen tilalle. Mä ostin sitä ekan kerran joskus viime kesänä tai keväänä ja oli mun mielestä ollu markkinoilla jo pitkään ennen kuin ostin. Saatan kyllä olla väärässä, mutta näin se mun mielestä on. Ja älä ota pahalla halusin vaan kertoo miten asia mun mielestä on

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis ei olekkaan tullut tilalle vaan pakkaus on vain uudistunut, nimi oli ainakin edelleen sama. Ennen se oli semmoisessa matalassa vihreän sävyisessä pakkauksessa siis joskus vuosi kaksi sitten toi uusi pakkaus on varmaan ollutkin jo vuodenpäivät käytössä :)

      Poista
    2. Munkin mielestä toi meikkivoide tuntuu jotenkin erilaiselta, mulla itsellä on molempia purkkeja kun outletista löytyy noita vanhempia pakkauksia. En tosin käytä kuin tosi vähän sitä leuassa olevien finniarpien peittämiseen, joten en oo ihan varma :D

      Poista
    3. noniin eli kyllä siinä joku uudistus on tapahtunut siis!

      Poista
  8. Tuo Mint&ChocoDrops -suklaa on kyllä ihan parasta!

    VastaaPoista
  9. mulla on samallainen sheikkeri mutta se on keltainen

    tooosi kiva postaus

    VastaaPoista
  10. Siis tuo meikkivoide... ihan täyttä kuraa! Kannattaa kokeilla esim. Macin meikkivoiteita tai makeupforeverin. Ei nekään mitään himokalliita ole, mutta laatu on paljo parempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se vanha oli paras koskaan kokeilemani, mutta tämö uusi ei kyllä ole kovin hyvä.. Täällä ei myydä noita merkkejä ka netistä en viitsi tilata kun oon niin vaalea että sävyn löytymienn on vaikeaa :/

      Poista
    2. Oletko kokeillut mineraalimeikkejä? Everyday mineralssilta saa tilattua 5kpl näytepaketteja (pohjia, aurinkopuutereita, poskipunia ja viimeistelytuotteita) postikulujen eli 3,90e hinnalla. Ne näytteet on pieniä, mutta ainakin itselläni yksi riittänyt noin kolmeen meikkauskertaan eli ihan kivasti saa testailtua :)

      Poista
  11. En ole vielä uskaltanut maistaa tuota "mutakakkua" niin oliko se hyvä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En oikein muista enää, mutta kuten sanoin ekalla maistiaisella oikein mikään ei ollut erityisen hyvä :/

      Poista
  12. Käsittääkseni sinulla on ollut tuota Lumenen CC meikkivoidetta joka ei ole tuo sama? Siinä ainakin on koostumus ja pakkaus samat kuin ennenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. on ollut sitäkin ja on edelleen, se vaan on liian tumma ja punainen näin talvisin mulle :/ muuten olisi ehdottomasti käytössä!

      Poista
  13. Ite ku tykkäsin siitä uudesta Fazerin rio se janeirosta, muita en oo ehtiny maistaa

    Mikä oli sun suosikki?

    VastaaPoista
  14. Voisitko tehdä jonain päivänä videon ratsastus vaatteistasi ja tavaroista joissa kerrot mp esim kypärästä, housuista ja kengistä? :)

    VastaaPoista
  15. kuka on sun koti valmentaja, kuuntelin noita ideoita ja sl on tosi kiva opetustyyi

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.