Näin aktivoit hevosesi puuhailemaan tarhassa!

torstai 25. helmikuuta 2016

Me ollaan nyt heikkojen ratsastusolosuhteiden takia pidetty hevosia paljon ulkona ja keksitty vielä lisäksi pientä aktivointia tarhaan. Tässä olisikin mun viisi vinkkiä hevosen aktivointiin tarhassa, omat ideat voi sitten jakaa kommentilla alempana! Tietysti parhainta olisi olla joku iso metsätarha, siellä olisi aktiviteettia omasta takaa. Mutta sellaisia harvalla on, joten nämä vinkit sopivat erityisesti niihin ihan tavallisiin tasaisiin hiekkatarhoihin.


Helppo toteuttaa tallista riippumatta, kunhan oksat katkoo sellaisesta paikasta että se on ok. Me ollaan välillä sahattu ihan pieniä puitakin hevosille ja kyllä ovat tykänneet! Voitto viskelee risuja ympäri tarhaa ja parhaimmillaan juoksentelee puu suussa. Molemmat tykkää myös järsiä puun oksia ja syödä neulasia. Tällä hetkellä parhaiten maistuvat mänty ja leppä, mutta paju ja kuusi ovat myös käyneet kaupaksi.




Tämä idea on suoraan meidän koirilta matkittu. Eli piilotellaan tarhaan herkkuja eli leivän palasia tai porkkanoita ja hevoset sitten etsivät ne. Molemmat menee nenä maassa ympäri tarhaa kun näkevät meidän heittelevän nameja! Aluksi kannattaa laittaa ihan helppoihin paikkoihin ja selkeästi esitellä hevoselle mistä on kyse, mutta meidän hepat tajusi jutun juonen nopsaan.


Tämä oli Pinjan loistava idea ja täytyy sanoa, että halvat on huvit Voitolla ;) Kasattiin siis tuollainen iso lumikasa keskelle tarhaa ja sitä käytetään mm. herkkujen piilotukseen ja heinien ripotteluun, mutta Voitto ihan leikkiikin kasalla kiipeilemällä ja kaivamalla sitä. Lisäksi tulee tarhaan vähän esteitä kierrettäväksi.


Melko simppeli ja itsestäänselvä vinkki, mutta ehkei ole tullut kaikilla mieleen. Eli heinät moneen pieneen kasaan ympäri tarhaa, tulee paljon kävelyä kun kasaa pitää vaihdella aina kesken syönninkin. Hyvä vinkki varsinkin jos hevosesi ei ole tallannut kun pienen alueen tarhasta.


Ihan itsestäänselvä ja kaikista näistä paras virike, kaveri! Meidän hevoset on nyt niiden käytöksen muututtua ja käytön vähennyttyä myös hokkien aikaan samassa tarhassa. Lilli ei enää potki Voittoa ja ollaankin vältytty haavoilta tänä talvena. Molemmista hevosista on tullut nyt viime aikoina paljon leikkisämpiä. Se ei enää riehu tarhassa vaan oikeasti leikkivät, hölkkäilevät, purevat ja jahtaavat toisiaan jne. Ennen juoksemiset meni aina päättömäksi hepuliksi, mutta nyt heppojen leikkimistä on ilo katsoa!

Miten sinä aktivoit hevostasti tarhassa? Jaa vinkkisi niin me pistetään se testaukseen!

39 kommenttia

  1. You take care of your horses in really a wonderful and very impressing way!
    xx from Bavaria/Germany, Rena
    www.dressedwithsoul.com

    VastaaPoista
  2. Hyviä ideoita! Jos olisi oma talli, niin tuota lumikasaa tekisi kovin mieli kokeilla!
    Meillä on nuorimmilla hevosilla (..miksei vanhemmillekin, meidän senioripoppoo ei innostunut :D) jumppapalloa pidetty silloin tällöin tarhassa potkittavana ja tuupittavana. Parasta on, kun pallo lähtee tuulen mukana vaeltamaan, niin on kyllä poniparoilla päät pyörällä!
    Muitakin riepoteltavia ja heiteltäviä tavaroita on kokeiltu. Vanhat, pohjasta haljenneet ämpärit on yksi lemppari. Harmi vaan että niihin tulee herkästi teräviä kulmia :/
    Näitä kokeillessa kannattaa muuten olla tarkkana heppojen mielipiteen kanssa, meinaan meillä yks polle meinas juosta aidoista läpi ensitreffeillään jumppapallon seurassa ;)

    VastaaPoista
  3. Meillä on iso metsätarha, joka sisältää metsää, peltoa ja kolme pihattoa. Siinä asustaa semmonen kolmisenkymmenen hevosen lauma joten saavat pidettyä seuraa toisilleen ja lisäksi puut ja oksat ovat niiden mielestä kauheen kivoja :D Kun tarha on niin iso, on metsäosuudesta pihattoon ja ruokintapaikalle melkein puoli kilometriä, joten saavat kivasti liikuntaa siinäkin kun sitä väliä ramppaavat :)

    VastaaPoista
  4. Lähitallilla on namipallo ja hevospallo :)

    VastaaPoista
  5. Missä treenitorstait?

    VastaaPoista
  6. Tää herkkujen piilotus toimii talvella mutta ei kesällä oiken ettei hevoset syö hiekkaa :D Mun hepalle just heinät sirotellaan ihan ympäri tarhaa että sillä ois enemmä hommaa ku joutuu ympäri tarhaa napsimaan :) lisäksi meilläkin tarhassa oksia, tosin kuusesta ja ne tuhotaan äkkiä :'D ❤

    VastaaPoista
  7. Kiitos hyvistä vinkeistä! Meillä on kolmessa eri paikassa heinät, niin heppa saa vähän liikuntaa ja miekin oon laittanut just oksia ja pieniä puita tarhaan. Mutta mein hepoille on kyllä puitakin ja vähän erilaista maastoa. Ja sitten ruuna pojat on tykännyt leikkiä yhdellä merkki tötsällä, ihan lemppari!

    VastaaPoista
  8. Mukava postaus! Nyt minua rupesi kiinnostamaan se kun voitto kantaa risuja suussa, leikkivät tarhassa ja piilottelette nameja. Niin olisi tosi mukava saada semmoinen ihan pieni video pätkä jossa teette nämä kysyiset jutut yms.. toivottavasti ymmärrät mitä tarkoitan?! :----)

    VastaaPoista
  9. Meillä on hevosilla metsätarha. Syövät kaikkee jännää siellä

    VastaaPoista
  10. Meillä on iso metsätarha, mutta jumppapallo ja tyhjä värikäs kanisteri ovat olleet suuri ilo vuotiaalle varsalle :)

    VastaaPoista
  11. Meillä on kaikki niksit käytössä ollut jo pitkään paitsi tuo kasa! :)

    VastaaPoista
  12. Kannattaa muuten kokeilla palloa jos Lilli ja Voitto tykkäisivät leikkiä sillä :)

    VastaaPoista
  13. Oma ponini ei tarvitse muita aktiviteetteja kun se juoksentelee ja "leikkitappelee" tarhakaverinsa kanssa tarhassa päivittäin. Muutenkin poni jyrsii kaikenlaisia oksia ja kaivelee ja kuopii lumeen kuoppia. Halvat on huvit joo... :D

    VastaaPoista
  14. Toi herkkujen piilottaminen kuulostaisi muuten hyvältä idealta, voisin kokeilla!

    VastaaPoista
  15. Oli ihan superkiva postaus! Sain tosi paljon ideoita omien ponien tarhailuun! :) Varsinkin tuo lumikasajuttu oli tosi kiva! :)

    VastaaPoista
  16. Superkiva postaus! Tuutko Horse Fairiin? :)

    VastaaPoista
  17. Tosi kiva postaus😊 Tuli vaan mieleen tää kysymys, että voitko kertoo jossain postauksessa siitä,minkälainen Vote on ratsastaa? Eli onko se alussa esim. Tahmee tai laiska jne... 😊 Ois tosi kiva lukea semmonen postaus👍

    VastaaPoista
  18. Tosi hyviä vinkkejä!Sain ideoita oman hevosenikin tarhailuun:)

    VastaaPoista
  19. Kumisaappaat/kumisaapas ainakin on ollut hevosten mieleen.. sitä saa kantaa suussa ja viskellä, joskus jopa huomannut että "läiskivät" saappailla toisiaan :D Kiva postaus!

    VastaaPoista
  20. Heinäverkko on myös hyvä, niin eivät syö heti kaikkia heiniä ja on vähän tekemistä. Tossa heinien levittelyssä ympäriinsä on vähän se huono puoli esim. verkkoon tai astiaan verrattuna, että jos on tuulisella paikalla tai muuten vaan tuulee niin heinät lentelee pitkin poikin. Ja sitten tarha näyttää vähän sotkuiselta ja osa heinästä menee hukkaan jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto vaan kuopioo niin paljon että heinäverkko ois tosi vaarallinen musta :/

      Poista
    2. Meillä on silleen heinäverkko ripustettu sellaseen pikku heinäkatokseen jossa on pieni "lava" alla jossa on reunat. Silloin hevoset ei niin helposti sotkeudu verkkoon kun jos vaikka se olisi aidan tolpassa kiinni

      Poista
  21. Saako teille lähettää postia?

    VastaaPoista
  22. Huomaa ettei äikkä oo sun vahvuus. Toi otsikko pitäs olla, et miten aktivoit hevostasi tarhassa. Miks sinne pitää työntää joku puuhaileminen. Esim. Koira puhailee syö. Siinä ois sama virhe kun otsikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muuten vaan kirjotin äikän prelistä L..;) Kyllä tuo minusta kuulostaa ihan oikealle.

      Poista
    2. Ei taida äidinkieli olla tuon kommentin kirjoittajan vahvuus :D

      Poista
    3. Äikä on mun vahvuus, jos ette sitä tienny. Tiialla ei ole äidinkieli vahvuus.
      T. Eka ano

      Poista
  23. Ompas hyvä idea tuo herkkujen piilottelu, täytyy kokeilla heti! Tuli muuten mieleen, että muistatko yhtään mistä löysit niitä videoita, joissa oli hyvää tietoa/kertausta biologian kirjoituksia varten? Kun itse kirjoitan kuukauden päästä ja kaikki vinkit olisivat tarpeen. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä katsoin ihan ylen videoita ja sitten toki opetus.tv :)

      Poista
  24. Vaikka itselläni ei omaa hevosta ole niin näitä oli tosi kiva lukea! :))

    VastaaPoista
  25. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  26. Tuutteko tän viikon lauantaina horse fairiin?

    VastaaPoista
  27. mun ja mun kaverin vuokraponeilla oli sellainen jätti haka missä ne myös asu,siinä oli myös sellanen pikku metsäkin. niitä sai aina pyydystää ku tuli hakemaa : D nyt joutu muuttaa rats. kouluun ku oli joku kohta mistä karkasi ja kerra poliisikki oli mukna etsinnässä ku oli aiheuttanu sekaa liikenteessä :( nyt niillä on sellanen pikku hka,vois kokeilla nuita oksia niille :3

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.