Ekaa kertaa Bellan selässä

lauantai 27. elokuuta 2016



Moikka! Tämä postaus on Bellan tulosta saakka ollut tosi toivottu ja kun Bellan omistajakin oli innoissaan ideasta niin minä sain ratsastaa keskiviikkona Bellalla ihan ekaa kertaa. Olin mennyt alle jo Lillin sekä Voiton, mutta niistä lisää sitten tulevassa videopostauksessa. Bellankin ratsastuksia näette sitten videolta myöhemmin, mutta nyt olisi vuorossa kuvia sekä tekstiä.

Olen vain ohi mennen nähnyt kun Bellalla ratsastetaan, mutta omistaja on kertonut, ettei kyseessä ole mikään ihan helpoin tapaus vauhdikkuutensa puolesta. Ja ihan paikkaansa puheet pitivät. En olekaan ihan jokuseen vuoteen noin reippaan hepan selkään istunut ja noin jalasta herkän selässä en ole varmaan koskaan käynyt. Tämä tietysti toi vähän haastetta alkuun, sillä olen mennyt viime aikoina meidän laiskan letkeillä ja ratsastuskoulujen vielä laiskan letkeämmillä hepoilla.  Jonka lisäksi oon saanut ratsastustunneilla ratsastuskouluissa usein palautetta siitä, että puristan reidellä ja polvella, joten nyt olikin keskittymisen paikka etten sillä tavoin hoputa Bellaa vielä kovempaan vauhtiin.


Vauhti oli kyllä aluksi oikeasti melko reipas. Ei tuntunut sille, että heppa lähtee alta, mutta sille, että se aikoo juosta tätä vauhtia tein mitä tein. Hiljalleen välillä käynnissä työskennellen alettiin kuitenkin löytää yhteinen sävel ja rauha hommaan. Bella kuulemma on uusien ratsastajien kanssa vähän tuollainen jännittäjä, joten sekin lisäsi varmaan tamman vauhtia. Yllättävän nopeasti löysin kuitenkin avaimia vauhdin hiljentämiseen. Piti keskittyä kovasti, ettei jalka purista yhtään mistään kohtaa. Bella nimittäin mun pienestä sisäpohkeestakin, jolla oli tarkoitus taivutta heppaa sisäpohkeen ympäri lisäsi jo vauhtia. Apuja ei tosiaan tarvinnut kuin ajatella. 

Rennon ja ei-puristavan jalan lisäksi huomasin suurimmaksi avuksi hengittelyn. Hengitin oikein syvään ja samalla hidastin kevennyksen tahtia. Helposti reippaan hevosen kanssa lähtee itse reippauteen mukaan keventämällä hepan tahtiin, mutta kun kevensinkin tosi rauhallisesti niin sillä oli selvä vaikutus myös Bellaan. Vaikka Bella olikin menossa ja pidätteet eivät menneet ihan Voiton ja Lillin tapaan läpi, niin varsinkin lopussa mulla oli kuitenkin sellainen tunne, että hevonen oli varsin kevyt ja herkkä suusta. Ei missään nimessä yhtään sellainen jäkittäjä kuten suokit joilla olen mennyt yleensä ovat olleet. Kunhan Bellan saa liikkumaan rauhassa siltä löytyy melko kivat liikkeet varsinkin näin kuvista katsottuna!

Bellalla ei olla vielä paljoa laukattu, joten vaikka olisin saanut laukata niin päätin sen jättää tällä kertaa välistä. Lopun onnistuneiden ravipätkien jälkeen sai siis riittää. On hirveän palkitsevaa kun alun ja lopun välillä on noin suuri ero. Toki olisi kiva aloittaa suoraan siitä rauhallisesti ravista ja rennosta fiiliksestä mihin lopussa päästiin, mutta samalla on kiva huomata, että itseltä löytyy ihan uudenkin hevosen selässä keinot miten yhteinen sävel löytyy. Toivotaan, että tulevilla kerroilla se yhteinen sävel löytyy sitten nopeammin!

Bella on kyllä osoittautunut oikein kivaksi hevoseksi meidän talliin ja mielipiteeni vain vahvistui ratsastuksen jälkeen. Vaikka vauhtia löytyi, niin tamma oli silti turvallisen oloinen ja ratsastettavissa. Bellahan on nyt siis sopeutunut kaikin puolin meille tosi hyvin ja meidän hevoset on ottaneet sen hyvin vastaan. Tiedä vaikka ne pääsisi ensi kesänä kolmestaan laitumelle! 


40 kommenttia

  1. Miksi Bellalla ei ole vielä laukattu paljoa? Onko se nuori, Ex-ravuri vai jotain muuta? Mielenkiinnosta vain kyselen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suhteellisen nuori ja raviuraa jonkun verran takana, en tiedä onko se yhtään lähtöä kuitekaa juossut :)

      Poista
  2. Kivoja kuvia, Bella on suloinen!

    VastaaPoista
  3. Todella kiva postaus! Mulla just kotona raakile suokki, laukkoihin ei vielä edes olla päästy- ex ravuri kyseessä... Ihanaa että Bella on kotiutunut hyvin, ja toivottavasti pääset taas pian sen selkään!

    Pientä kriitiikkiä kuitenkin annan: Luen blogien postaukset yleensä bloglovinin kautta. Sinulla on käytössä tämä että pitää klikata lukeakseen lisää, eli bloglovinista pitää siirtyä blogisi nettiversioon. En tiedä tavoitteletko enemmän "klikkejä" mutta ainakin varsinkin puhelimella lukiessa se on hieman turhauttavaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosiaan ihan tarkoituksella on sellainen toiminto, sillä vaikka Bloglovin onkin hyvä palvelu niin se miten se "varastaa" näyttökertoja minulta niin ei ole musta ihan ok :)

      Poista
    2. Miultakin jää usein ne blogit lukematta joissa pitää klikkailla.. liekkö tuolla näyttökerroilla niin iso merkitys kuin että tekisi bloginsa käyttäjäystävällisemmäksi

      Poista
    3. Kyllä niillä on yllättävänkin iso merkitys ja vaikutus blogista saataviin tuloihin esimerkiksi :) Eikä siinä mitään, jos Bloglovin olisi voittoa tavoittelematon sivusto, mutta ei ole vaan tekee itsekin rahaa.

      Mutta käyttäjäystävällisemmän blogistani saa tekemällä pienen muutoksen asetuksiin, itse esim olen tämän tehnyt. Painamalla omasta profiilikuvasta -> Settings -> Other -> The Bloglovin' frame -> I don't want the frame ja puhelimella sama näin Me -> yläkulman mutterin kuva -> Reading -> Open Posts in Web Browser.

      Poista
  4. Hyvä postaus ja söpö Bellaa😍😍😍

    VastaaPoista
  5. On kyllä hieno suokki! Hyvin näytte Bellan kanssa sopivan yhteen. Onnittelut omistajallekin löydöstä!

    VastaaPoista
  6. Oli todella kiva lukea, MILLAINEN ratsastamasi hevonen on ratsastaessa. Miltä se tuntuu, mitä teit sen kanssa, muuttuiko hevonen loppua kohden. Oli todella kivaa luettavaa! Ehdottomasti lisää tällaisia postauksia, joissa kerrot, miltä sillä hevosella tuntuu ratsastaa. Huonosti selitetty, mutta nooh..
    Muuten, toivoisin niihin ratsastuskoulu-videoihin vielä sellaista lisää, että lopussa kertoisit mielipiteesi tallista, tiloista, opettajasta, hevosista.
    Hyvää syksyä teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin haluisin et kertoisit mielipiteesi noista!!

      Poista
  7. Tää oli kyl tosi kiva postaus Tiia!<3

    VastaaPoista
  8. Upeassa kunnossa tuo Bella! Ja kivalta näyttää muutenkin :) Onko tämä siis ex-ravuri?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Raviuraa takana. Kuten ylempänä sanoin en tiedä tarkemmin onko juossut yhtään lähtöä edes, pikaisella googlauksella ei ainakaan tullut mitään tietoa :)

      Poista
    2. Näet sen helposti kun meet hippos.fi > valkkaat yläreunasta harmaista palkeista "heppajärjestelmä", ja sitte kirjoitat bellan oikean nimen ja painat hae, sitten vasemmalta valitset "ravikilpailutiedot" tmv ja tadaa! Näet onko Bella koskaan juossu koelähtöjä ym :)

      Poista
    3. Ilmeisesti jos osaan tulkita juossut yhden koelähdön? Starteissa luki kuitenkin 0, mutta yksi tulos siellä oli..:D

      Poista
  9. Kiva postaus! :) Onko Pinja vielä ratsastanut Bellalla?

    VastaaPoista
  10. Ihan off topic, mutta silmääni osui tuossa yhdessä kuvassa oleva paarma-ansa. Onko toiminut, kannattaako ostaa? :) Hienosti näyttää teillä Bellan kanssa yhteistyö sujuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on paarma-ansa! Paarmoja ei ole sinne paljoa tullut mutta muut öttimönkiäiset esim. ampparit, kärpäset ja jopa leppikset on sinne eksyny. Ja tehtiin ansa itse ja on toiminu!

      Poista
    2. Ja meillä ei tosiaankaan ole noin hieno!:D

      Poista
    3. On toiminut tosi hyvin! Siellä on aina mielettömästi paarmoja sisällä :)

      Poista
  11. Kuinka usei ratsastat suurinpiirtein viikossa? Ja ihanan postaus!:)

    elamaanikamerarullassa.blogspot.fi

    VastaaPoista
  12. Ihana Bella<3
    -Sinineläinystävät.blogsbot.com

    VastaaPoista
  13. Siis waude, Bella näyttää kyllä tosi hienolta! :o <3

    VastaaPoista
  14. Hyvännäköistä menoa teillä vaikkakin eka ratsastuskerta :) !

    VastaaPoista
  15. hyvin kirjoitettu! Ja ihania kuvia :) bella vaikuttaa tosi mukavalta eilen ratsastin myös ensimmäistä kertaa hevosella jonka nimi oli bella ! :D se oli tosi kiva ei tiedä oliko kenties saman rotuinenkin näytti kyllä suokilta. ;)

    VastaaPoista
  16. Wau, upee hevonen! En malta oottaa että videopostaus tulee!

    VastaaPoista
  17. Hieno postaus! Odottelen innolla videota, joka on toivottavasti sitten ihan tarpeeks pitkä?😍 💕 💖 💜 💝 💘💗 💕

    VastaaPoista
  18. Tosi hyvä postaus! Ihania kuvia, varsinkin tuo ensimmäinen, Bella liikkuu siinä niin nätisti <3 :)

    Aika jännä että kyseessä on noin vauhdikas tapaus, koska suokit joilla itse olen mennyt ovat yleensä olleet aika laiskoja, ja niitä on pitänyt tosissaan kannustaa että menisivät reippaammin!

    VastaaPoista
  19. tuletko jatkossakin ratsastamaan bellalla vai oliko tämä vain sellainen "kokeilu"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saan ratsastaa myöhemminkin ja onhan se kiva kokeilla joskus vielä uudelleen sujuuko sitten paremmin :)

      Poista
  20. kun sanoit että "pikaisella googlauksella ei ainakaan tullut tietoa", niin jos vaan tiiät hevosen nimen nii heti ekana hippoksessa on ravihistoria:)
    Mut kiva postaus, kuten joku sanoikin niin oli mukava lukea kunnon mielipiteitä miltä heppa tuntu.

    VastaaPoista
  21. Oliko tolla Bellalla bootsit? :-)

    VastaaPoista
  22. Ihan sairaan hyvä postaus :)!

    VastaaPoista
  23. Oi ihana suokki :) Raaaakastan suokkeja niin paljon ja mullahan oli 1,5 vuotta yksi ihana tamma ;) <3 Meette tosi hyvin

    VastaaPoista
  24. Mistä ostatte yleensä ratsastusvaatteet ja varusteet sun muut hevosille?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.