Ensimmäistä kertaa jäällä

Oon pyyhkinyt tekstikentän tyhjäksi jo kolme kertaa. Kirjoitus ei jotenkin tänään luista, mutta pakko olisi jotain saada aikaiseksi, sillä en tule ruudun ääressä tällä viikolla olemaan. Lähden nimittäin ihan kohta koiravahdiksi kaupunkiin ja kone sekä kuvauskalusto jää tänne kotiin. Vielä ennen lähtöä pitää kuitenkin käydä hoitamassa Voitto, joten tässä ei nyt olisi aikaa enää neljättä kertaa kumittaa koko postauskenttää tyhjäksi...

Olen huomannut Voiton siirryttyä kevyemmälle käytölle, että bloggaaminen on oikeasti vaikeaa kun ei ole juttuja mitä kertoa. Nostan hattua kaikille, jotka osaavat pitää tällaisesta tylsästä puskailusta mielenkiintoista blogia. Mun on ollut aina helpompi kertoa ja analysoida treenejä, ehkä juuri siksi, että itse en koe mielenkiintoisena mitään tarinaa maastoreissusta tai maastakäsittelystä vaan luen pelkästään treenijuttuja hevosblogeista. On niin paljon helpompaa tuottaa tekstiä, jonka lukisi itsekin mielellään.

Tämän takia viime aikoina olen kokenut videoiden tekemisen paljon mielekkäämmäksi, sillä videoista saa tehtyä mielestäni yhtä mielenkiintoisia mentiin sitten käyntiä ilman satulaa koko ratsastus tai treenattiin kunnolla. En kuitenkaan haluaisi luopua kokonaan blogista tai siirtää tänne aina vain jo youtubessa julkaistuja videoita.

Mutta nyt itse asiaan eli maastoreissuun jäällä! Lilli ja Pinja ovat jo pari kertaa käyneet jäällä, joten mekin Voiton kanssa uskaltauduttiin loppuviikosta sinne menemään. Tänä vuonna ollaan menty jäälle omasta rannasta. Siitä ei joka vuosi ole voinut mennä, sillä meidän rantaan laskeutuu puro, joten jää on ohuempaa virtaavan veden takia.

Ollaan käyty jäällä yksitellen, sillä Pinja menee Lillillä ravia ja laukkaakin siellä ja Voitto ei meinaa pysyä nahoissaan jos kaveri saa painella täysiä ja hänen pitää vain kävellä. Reissu ilman heppakaveria on aina tuplasti jännempi ja vähän väliä pitikin pysähtyä tuijottamaan muita jäällä liikkujia. Onhan tuollainen valtava tila varmasti oikeasti jännä ja itseäkin vähän kauhistuttaa, jos jotenkin kävisi niin, että hevonen pääsisi tuonne irti... Varsinkin kun meidän rannassa tosiaan sitä sulaa on ja jos hevonen päättää juosta suorinta reittiä kotiin niin se reissu päättyy huonolla tuurilla avantoon...  No, onneksi näin ei ole vielä koskaan käynyt ja viime vuonna jäällä tipahdettuani Voiton kaatuessa, ei Voitolla onneksi pienintäkään aikomusta pakenemiseen ollut.

Nyt lähden siivoamaan Voiton karsinan ja toivotan teille ihanaa viikkoa! 

* Postaus ajastettu. Olen kirjoittanyt tämän 20.2.2017 *