Älä kokeile kotona!

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Voitto ja Vekki
 
Eilen Vekki ja Lokki tulivat käymään ja saatiin ihan kahden kameran voimalla materiaalia. Toinen tytöistä kuvasi meidän kameralla ja toinen heidän omallaan. Tehtiin niin, että minä ja Pinja siivoiltiin karsinoita sillä välin kun Vekki ja Lokki harjasivat Voittoa ja Lilliä. Leikkasin Voiton harjaakin nopsaan vähän lyhyemmäksi, pitää viimeistellä se paremmin vaikka tänään. Voittoa ei pitkään aikaan olekkaan harjattu niin hyvin mitä eilen Vekin harjauksen jäljiltä. Ulkona Voitto oikein kiilteli auringossa! En tajua miksen minä saa ikinä sitä hiekkaa pois, mutta Vekki sai.. Tai sitten en vain ole tarpeeksi kärsivällinen.

Vekki talutteli Voittoa hetken kentällä ja minä laitoin pari puomia. Saatiin kotiläksyksi mennä 17m linjaa, mitä mentiine viime valmennuksessakin, niin kotona itsenäisesti. Seuraavana päivänä olisi estevalmennus, joten tuli vähän kiire mennä niitä puomeja. Verkkailin aluksi kevyessä ravissa taas perinteisesti ilman mitään järkevää tehtävää, tein ympyröitä, kahdeksikkoja jne. Sen jälkeen istuin harjotusraviin ja taivuttelin Voittoa vähän reippaamalla kädellä ulos sekä sisälle.




Ravailun jälkeen laukkailin kevyesti molempii suuntin ympyröillä. Voitto toimi laukassa pitkästä aikaa tosi hyvin! Verkkalaukkojen jälkeen kävelin hetken pitkin ohjin, jonka jälkeen aloin tulla puomeja. Aluksi Voitto oli vähän tahmea, mulla ei nimittäin ollut raippaa eikä kannuksia. Tälläinen tahmeus ei sileän ratsastuksessa haitannut, mutta puomeilla ja esteillä hepan pitää reagoida sen verran nopeasti, että tarvin raipan tai kannuksen yleensä avuksi. Lainasin hetkeksi Pinjan kouluraippaa ja homma alkoi heti pelittämään. Paikat osui kohtalaisen hyvin, mitä nyt välillä jouduin hypyttämään hirmu kaukaa vaikka parempi ratkaisu olisi ollut hiljentää ja koota jo vähän aikaisemmin ja ottaa siihen se yksi askel.



Puomien jälkeen Voitto oli ihan varma, että seuraavaksi vuorossa on lisää esteitä. Se ei olisi millään halunut ravata nätisti vaan oli koko ajan hötkyömässä eteen päin. Mulla meni sitten hermot ja olin että okei, nyt sit mennään. Laukattiin pari kiekkaa sitten kenttää ympäri toosi reipasta laukkaa, jonka jälkeen pikku kövelyt pitkin ohjin. Ja sain jonkinalisen otteen Voittoon, vaikka sellaisia kivoja rentoja loppuraveja ei ihan saavutettukkaan. Käytiin vielä kävelemässä maastossa.







152 kommenttia

  1. Vastaukset
    1. no siis et kai !

      mut joo ootte nii ihanii <3

      Poista
    2. Ei siitä välttämättä tarvitse ilmoittaa.... (: ja ei tämä ole kisa et kuka on ensimmäinen. Yleensä tänne laitetaan mielipiteitä... ;)Joo ja kiva postaus! :D

      Poista
    3. Nii toki tolle palkinnon antas. Eih, ku tää on "kommenttipalsta" ja tänne kuluu laittaa kommenttia, eikä mones kommentoija oli. Ajatelkaa jos joku olis vaikka 1 998 992. Eikä takuulla ilmottais siitä.

      Mutta että kiva oli postaus :)

      Poista
  2. Voitto kulkee sun kanssa kyllä tosi kivasti :) Oon niin kateellinen kun osaat sakset noin sujuvasti tuolla hepan selässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vera > Kiitti:) Ei toi ees mee kovin sujuvasti, pitäis treenata vähän lisää:D

      Petra > Ton tempun nimi on sakset:D

      Poista
  3. Sää osaat ratsastaa tosi hyvin! :)

    VastaaPoista
  4. Vastaukset
    1. Eise nyt oikeesti oo, paitsi jos hevonen ei tykkääkkää:D

      Poista
  5. no ei tossa mun mielestä mtn ihmeellistä oo. iha hyvin voi mun mielestä kokeilla kotona..
    kotona me ollaan tehty pahempiaki temppuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. eiks sulla oo yhtään huumorin tajua :D?

      Poista
    2. onhan mulla:) en muuten huomanu tota "läpäl" tekstiä.
      huumorintajua tulee yhteen!

      Poista
  6. Ihania kuvia sustaja Voitosta;) Kiva toi temppu, vois joskus kokellakkin, jos tullee mahollisuus;D

    VastaaPoista
  7. Ei hitsi, sul on tosi kiva blogi ja kirjotat tosi kivasti näitä tekstejä ja myöski postailet tiheesti!:) Meinasitteko kisoihin Voiton ja Lillin kanssa esim. Sorsikseen?
    Ja eikös tää Lilli oo ollu joskus aikoinaan Saviskassa?

    http://siniratsastaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:)!
      Juu Voiton kanssa ainakin, Lillillä varmaan johonkin pikkukisoihin. Sorsiksesta en viel ätiedä kun meillä on kai aluevalmennukset silloin.
      Ja Lilli oli saviskassa:)

      Poista
    2. aaivan joo:) no ehkäpä joissain kisoissa pääsen sitten näkemään teitä, jos ei sorsiksessa:)

      Poista
  8. Mä oon tehny tota temppua welsh ponilla ja suokilla(: iha ratsastustalilla :))

    VastaaPoista
  9. Tipuikko tosta kertaakaan?(:

    VastaaPoista
  10. Hei onko teiltä pitkämatka tonne maneesille missä käytte usein valmennuksissa?

    VastaaPoista
  11. Wau, oikeesti tosi hienosti teit ton tempun! :) Olisko vikeltäjän ura edessä ? :D

    VastaaPoista
  12. taisi olla juuri Ponilaakson ratsastuskoulussa, millä käyn, piti tuomas valmennuksen ja lopussa teki voltin tuolta hevosen selästä, ja varmaan mun hoitsu ei tykkäis jo tekisin noin! xD mutta hyvin sää tuolla pysyt etkä muksaha alas, vaikka se näytti eka siltä että tippuisit tuolta jossain vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tai siis ne ratsastajat teki ne voltit

      Poista
    2. Jep Pinjaki teki Tuomaksen tunnilla sen voltin:D

      Poista
    3. Pyydä Pinjalta et tekee voltin ja ota videoo :Dd

      Poista
  13. Opettelin itsekkin tuon sakset -tempun sinun innoistamana, meni siinä kyllä pieni tovi ennekuin sen sai onnistumaan hyvin!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep itselläkin meni silloin alussa aikaa ennen kun opin:D!

      Poista
  14. Tuleeko niitä live juttuja vielä joskus? :)

    VastaaPoista
  15. Voitto on tosi kivan näköinen noissa laukkakuvissa, wau! (:

    VastaaPoista
  16. miksei saisi kokeilla kotona? tuohan kuuluu vikellystemppuihin:D

    VastaaPoista
  17. Voitto menee sulla nii hyvi!<3haha en toki nauranu tolle tempulle:D mut hyvin teet sen!

    VastaaPoista
  18. Hieno temppu :) ja ihana Voitto <33

    VastaaPoista
  19. en edes kerenny kattoa videota loppuun, kun ajattelin että liekkö oot Tuomakselta oppinut tuon, mutta sitten sanoitkin että Tuomas osaa tehä vaikka mitä :D kuulemma Tuomas oli joskus yhessä valmennuksessa laittanu mun kaverit kokeilemaan vissiin just tuota mitä sä tässä teit :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu meilläki leirillä pisti tekemää kaikkii tmppuja:D

      Poista
  20. koitin mut ei oikee onnistunut ja oot ihan tosi hyvä ratsastaa ja voitto on ihana<3

    VastaaPoista
  21. Muuten tosi heino temppu. Ja tässä kommentin ohella minä ja mun kaveri lähetettii sulle ja pinjalle postia. Ne lähtee maanantaina tulemaan.:D

    VastaaPoista
  22. Hieno temppu. :)
    Samaa mieltä kuin Anna-Liisa Koltsova, että Voitto on ihunaa! ♥ ;D
    Ja oot kyllä hyvä ratsastamaan Tiia :))
    Hienoja kuvia, muuten!!!

    VastaaPoista
  23. Vähänkös hieno temppu :D Aion viel joskus kokeilla :D Näytti nii hauskalle.

    VastaaPoista
  24. tuo sakset oli kyllä aikanaan kamala opetella, kun siihen aikaan oli vielä jäykkä kuin mikä.. :D

    VastaaPoista
  25. ootsä koskaan harrastanu vikellystä?:DDddd

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ennoo harrastanu mut oonmä pari kertaa vikeltäny:D

      Poista
  26. Hah, aika söpö temppu;3
    Ostitko muuten ton punaisen satulahuovan hevosmessuilta?:) ite ostin tuon sieltä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ostanu, oon ostanu ton varmaa pari vuotta sitten:D

      Poista
  27. Voitolla uus satulahuop(a)? Hienosti teet ton saksi tempun,mä en osaa=D!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo uusi:D Pari vuotta sitten ostettu, ennoo vaan käyttän oikee.

      Poista
  28. Toivottavasti ei menny satulasta runko paskaks. Ei kannata tehä tota satulankaa koska menee aika herkästi runko rikki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enmä nyt sentää nii painava oo. Ei tollaset satulat nyt ihan noin heikkoja ole, järki käteen! Satula voi ihan hyvin kestää sen, että se tiputetaan maahan tai hevonen piehtaroi niin en usko sen tuosta rikkoutuvan.

      Poista
    2. Niimpä ei kai satula nyt tollasesta mee rikki! sittehä se menis melkei jo keventäessä rikki :DD Tosi hyvin tiia meet Voitolla!

      Poista
  29. Tosi kivoja kuvia (taas kerran...:D)

    VastaaPoista
  30. ihania ootta! :3 oot kauheen lyhyen näkönen voiton selässä :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hah kiitti:) Ja ku mulla on vielä noin lyhyet jalkkarit nii oikee korostuu!

      Poista
  31. Voiskohan tota koittaa shettiksella? Mut Tiia, voisitkohan millään käyä kattoo mun eilen luomaa blogia? Sen osote on aikavieeteenpain.blogspot.fi
    Ja jos käyt ni kommaa sinne jotain ett tiiän ett oot käyny siellä. Vielä vähän kirjotan. Tää blogi on ihan paras ja Voitto on ihana ja sä oot nätti <33 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksipä ei, jos poni eivaan oo sulle liian pieni:) Käyn kurkkaamassa mutten jaksa kommentoida sori. Kiitos:)

      Poista
  32. onks toi sun tän hetkine banneri se mikä on voittanut sen bannerikisan? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun Tiia on kai tehnyt sen itse:)

      Poista
    2. Ei kun sen bannerikisan.

      Poista
    3. Eiku se on mun tekemä, voittajan ilmotan 1.5 jälkeen:)

      Poista
  33. Onks toi yleis-vai estesatula? :) esteillä tietysti pitää olla lyhemmät jalustimet mutta tossa viime postauksessakin kouluu mennessä oli aika lyhyet, ei muuten mutta saa koulussa paremman tuntuman ja pääsee syvemmälle satulaan pidemmillä jalustimilla :)
    tosi kiva postaus, hieno temppu :D

    VastaaPoista
  34. Ite oon koittanu pelkkää ristii, ja ympäri en uskaltanu ku en tajunnu mite siit on mahollista päästä xd Mut nyt ku näki miten ni nyt on helpompi lähtee taas koittaa tuota;)

    VastaaPoista
  35. Itte en oo tota temppua kokeillu, mutta vois;) Voitto menee sulla himo upeesti!:) Hyvä pari;)<3

    VastaaPoista
  36. Tuolla blogikirppis osiossa on myynnissä tuo loimi, niin kysyisin, että kellä se on ollut käytössä, koska se on 85 kokoa niin ajattelin, että kellä ootte käyttänyt sitä? Vaikka kaikki loimethan on erin kokoisia :D tai no erin laisia :P

    VastaaPoista
  37. Hyppäätkö Tiia koskaan itsenäisesti?:)

    VastaaPoista
  38. Mäkin oon tehny tota temppua :D

    VastaaPoista
  39. Vitun oudot nimet sun kavereil kuka kutsuu itseää vekiks tai lokiks!?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ne itteään niillä nimillä kutsu vaan kaikki muut:D Ja musta noi on just ihanat nimet!

      Poista
  40. Kivoja temppuja:D täällä samanlaisia kokkeiltu:D;D

    VastaaPoista
  41. Jes! Kiitti että toteutit toive videoni! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuli vaan eilen yhtäkkiä mieleen et nytpä mä sen toteutan;)

      Poista
  42. Hei vähän kiva ku oot vastannu kaikille jottai!! aina kommentoijallakin on kiva lukee et on vastattukki :) ja kivoja kuvia, voitto kulkee hyvin! (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katotaan jaksanko jatkaa samaan tyyliin jatkossakin, toivottavasti! Kiitti:)

      Poista
  43. Tosi kiva video! :) Katsooko Tytti muuten teidän videopostaukset?

    VastaaPoista
  44. Vastaukset
    1. yksi ehjä ja yksi rikkinäinen ,jolla voi kyllä kuvata :D

      Poista
  45. Hyvinhän se meni ja kiva temppu oikein mukavia on ollut nämä pari postausta viime aikoina tuleeko valkoista kenties videopostausta tai videoa tai postausta??? :))))))))

    VastaaPoista
  46. Olen harrastanut vikellystä, 5 vuotiaasta, ja olen nyt 16, eli 11 vuotta. Sakset menee jo laukassakin. Haastan sut siis harjoittelemaan tota käynnissä! ;) jos otat haasteen vastaan, otatan sitten videolle kun opit tekemään? :D

    VastaaPoista
  47. Vuokraan Tiistaina 30 päivä yhtä ponii nii vois kokeilla (: Kerron sulle miten meni! Ihania kuvia .<3

    VastaaPoista
  48. Kiva postaus :DD Ja hieno temppu xD

    VastaaPoista
  49. Ihan ku oisin tänää nähny Sinin matkuksessa :DD

    VastaaPoista
  50. Onko Vekillä tai Lokilla blogia?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sori ku vastaan tiian puolesta mut ei oo meillä kummallakaa blogia:)

      Poista
  51. mistä oot ostanu noi ratsastushousut ? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. http://lillivoitto.blogspot.fi/2012/10/389-sponsorituote-ratsastushousut.html

      Poista
  52. Kiva ;3 voitto on niiiiin söpö <3 kuin myös lilli, ja sä ooot kaunisss <3 voitto menee hyvin. Ootte ihuna pari ;) Kiva temppu, jos ois mahollisuus vois kokeilla ;))))

    VastaaPoista
  53. Sori tiia, mutta mua vähän häiritsee tää teidän "julkisuus".
    Miksi tavallisilla tytöillä pitää olla osoitteita johon me "fanit" lähetämme postia? Ei se kuulu teille!
    Ette ole muita ylempiarvoisia, vaikka teillä on hevoset, talli, ja muuta sellaista, mitä kaikilla ei ole.
    Ainakin itselleni tulee pahamieli siitä että lesoatte hevosillanne/siitä mitä teillä on, vaikka olette ihan normaaleja tyttöjä, joilla sattuu vain olemaan hevoset! Toi ei enää ole hauskaa ... :'(
    Miksi normaaleilla ihmisillä pitää olla keikenmaailman postiosoitteita, eikö riitä että on kotioisoite & loput asiat jätetään kommentilla? Oikeasti, miettikää vielä mitä kirjotatte, kaikki eivät ole yhtä rikkaita, ja heille tulee helpolla oikeasti tosi pahamieli siitä että kerrotte kaikenmaailman ratsastuskerrat ja valmennukset ...ei kaikilla ole varaa, ja siitä voi tulla muille sellainen fiilis että olisitte ylempiarvoisia. Ja teiltä pyydetään nimmareita. Tuosta voi oikeasti loukkaantua. Mutta ei pahalla eikä hyvällä, onnea sulle & voitolle! Mutta miettisitkö vähän vielä & oikeasti lukisit vähän tätä kommenttia, ja miettisit missä asioissa kannattaisi parantaa? Kiitos jos viitsisit edes vähän huomioida tätä, sillä oikeasti siitä voi tulla aikamoista pelleilyä & huomionhakua, jos jatkatte ja luulette olevanne julkisuudessa. TOISTAN : EI PAHALLE EIKÄ HYVÄLLÄ! Joten toivottavasti et loukkaantunut ♥ :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei tämä blogi kiinnosta/se ärsyttää sinua, miksi sitten luet sitä?

      Tiiahan kertoo omasta elämästään, johon nyt vain sattuu kuulumaan hevoset omassa pihassa ym.

      Meidän kaikkien pitäisi olla tyytyväisiä siihen, mitä meillä on.

      Ja eikös se ole ihan jokaisen oma asia, lähettääkö Tiialle ja Pinjalle postia? Jos tällaista mahdollisuutta ei olisi koskaan ollutkaan (Poste restante) kaikki ruikuttaisivat ja pyytelisivät kotiosoitetta, ymymymymym. Eihän tuollainen ruikutuskaan kovin kivaa olisi??? :)

      Eivätkä Tiia ja Pinja mitään ylijumalia ole. Tavallisia ihmisiä vain. Tämä blogihan olisi harvinaisen tylsä, jollei olisi noita kaikkia poste restanteja, videopostauksia, sponsoreita ym.

      Tytöt ovat myöskin pitäneet blogejaan pystyssä pitkään, ja oikeasti panostaneet niihin. Eikös tämä olekkin se ihanne tulos sellaiselle työlle? Vai mikä sitten?

      Olen puhunut.

      Poista
    2. Ei tiia ja pinja minnekkään matkukseen mene huutelemaan että "HEII ME OLLAAN TÄÄL JA JAETAAN NIMMAREITA!!!" vaan heiltä tullaan pyytämään niitä. Pitäisikö heidän sitten sanoa siihen, että sori, ei käy, kun joillekkin voi tulla pahamieli.

      Nyt löysää nutturaa tai etsi muuta luettavaa.

      Poista
    3. Lesoatte hevosillanne, millä tavalla?:D

      Postiosoite on tehty kun sitä on niin monet pyytäneet.

      Enkö enään saisi kertoa blogissani siitä miten ratsastan hevosellani, kun se tuottaa pahaa mieltä jollekkin?:D

      Sinä loukkaannut jos joku ihminen tulee kysymään minulta nimmaria?:D

      Sori nyt meni yli ymmärryksen, mitä minä sitten saan tehdä että se ei aiheuta kateutta ja pahaa mieltä ?:D

      Poista
    4. Anteeksi :( Ei tullut pahalla!

      Poista
  54. Onks noitte oikee nime nitten Vekki ja Lokki?

    VastaaPoista
  55. Kiitti tiia kun muistutit! Joulun jälkeen jo aattelin ruveta treenaamaan vikellyspemppuja, mut se vähän jäi... Nyt iski uudelleen into!

    VastaaPoista
  56. Tää on ihana blogi <3 Millä ohjelmalla teet noita bannereita? (:

    VastaaPoista
  57. Kiva postaus ja ihana blogi! Mulla ois vähän kysymyksiä :D Miten teillä riittää aika kuvauskeikkoihin, ratsastuksiin, kavereihin, kouluun, tallin hoitoon ja muuhunkin vaikka omistatte hepat ? :D Jos teillä menee illasta iltatalliin ja ridaamiseen 2-3 tuntia (?) niin miten hoituu läksyt ja koulutkin ei kovin aikasin lopu? :D Mietin vaa, että aika myöhään meette nukkumaan jos kaiken joka pv teette, lukuunottamatta noita kuvailuja :D Tämä kommentti ei ole pahalla tarkoitettu, ihmettelempä vaan :D Julkaisetko / teitkö sitä lauantain myday-kuvina juttua? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin mää ehin, tosin kavereille ei jää pahemmin aikaa ja kouluun en kouluajan jälkeen aikaani käytä:D

      Tullaan tallista yleensä viimestään yheksältä jonka jälkeen mennään pikkuhiljaa nukkumaan:)

      En muistanu kuvata sitä, joten koitan kuvata joku toinen päivä!

      Poista
  58. Äää oot kyllä nii hyvä ratsastaa, oispa itekki jo noi hyvä!(:

    VastaaPoista
  59. Anteeks ku oon iha sekasin mut nii voiko sulle lähettää kirjeen? ja vastaatko siihe?? :D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi lähettää, mutta vastauksen saamisessa menee KAUAN. nyt ei nimittäin ole ollut aikaa kirjotella teille kirjeitä :(

      Poista
  60. Ratsastaako teidän kaverit usein Lillillä ja Voitolla? :D

    VastaaPoista
  61. Hei tiia voitko tehdä mulle sellasen bannerin mun blogiin ku mullaki on blogi lämpimät terveiset voitolle

    VastaaPoista
  62. ookei? Iha hieno oli...

    VastaaPoista
  63. Koitettiin tuota eilen kaverin hevosella ja oli mukava temppu :D onnistu jo kolmannella kerralla ::DD

    VastaaPoista
  64. voisitko joskus pistää postauksen, missä sulla on kypäräkamera ja hyppäät? tää oli just hyvä video!! :D

    VastaaPoista
  65. onks toi otettu teijän kentäl?

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.