Lauantain heppamessut kuvina!

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Jaan nämä kuvatkin nyt kahteen eri postaukseen. Ne ovatkin viimeiset messupostaukset sitten, olisitteko enään edes jaksaneet katsella vidoeoita ja kuvia sieltä? 

Tein muuten eilen Gifboomin, joka on instagramin tapainen sovellus puhelimeen (sen saa ainakin Applen laitteisiin ja Androideihin). Sinne lisäillään kuvien sijaan gifejä, eli liikkuvia kuvia vähän kuin videoita. Kannattaa kokeilla, itse ainakin pidän siitä enemmän kun instagramista! Mut löytää sieltä nimellä tiiavoitto

 Lähdettiin kotoa niin aikaisin, että ehdittäisiin katsomaan Stella Hagelstamin kouluratsastusklinikkaa. Jäätiin katsomaan tätä tuohon kentän laidalle, josta saikin melko hyvin kuvia. Stella osasi puhua todella hyvin ja ilmaisia asiat selkeästi, hepat ja ratsastajat olivat hyviä. Mielestäni, jopa liian hyviä. Olisi ollut kivempaa nähdä enemmän tavallisia tallaajia, joilla olisi ollut isompia ongelmia ratsastuksessa joita sitten olisi voitu korjata.

 
Lauantaina kierreltiin kojut melko pinnallisesti ja oikeastaan vaan kuvailtiin kaikkea kivaa mitä eteen sattui.
 Miksi viime vuonna kun ostettiin hyönteisloimi Voitolle, ei ollut kyseistä loimea tälläisessä kuosissa. Ihana!

 Kuolailin tälläisiä (ja monia muitakin) kisapaitoja. Entinen on kuitenkin ihan hyvä, joten en tarvi uutta mihinkään..

 Ihania Equilinen blingbling huopia. Kuvissa vaan se hienoin blinblingin hohto aina katoaa..

 Pinja ei oikeesti oo mua pitempi..!

 Yritettiin Pinjan kanssa kuvailla kun lapset askarteli noita hevosenkenkiä, nuo vetäjät sitten kysyivät aikamme siinä pyörittyä, että halutteko tekin tehä tälläset!

 Nuo minipintelit oli niin ylisöpöjä ja vielä pinkkinä! Mulle tulee aina kauhee shettiskuume kun nään niitten tavaroita


 Pinjan kanssa mietittiin mitähän meidän valmentajat sanois jos ostettais tollaset suitset
 Ja blingiä huovissa...
 ...sekä kypärässä..

..ja kisatakissa..

...jalustimissa..

  ...ja vielä housuissakin!


 Ennoo koskaan tajunnu että shirellä on oikeesti noin isot jalat!
Ihanaa kun niin monet lukijat tylivat moikkaamaan meitä!

 Muuten hepat käyttäytyivät aika järkevästi jännittävästä ympäristöstä huolimatta, tämä issikka kumminkin päätti juosta kaverinsa kiinni ja ehtiä varmasti ulos

 Esteratsastus(näytös)kilpailu oli vähän tylsä lauantaina. Ehkä vähän liian monta kierrosta ja vähän liian hyviä ratsastajia, kun puomit pysyivät paikallaan, jonka takia arvostelu menetelmä oli vähän tylsä.


Käytiin hotellilla syömässä jonka jälkeen nukkumaan!

Ostin messuilta vain yhden jutun ja sekin oli tarpeellinen. Yksi syy, ettei mitään muuta tarttunut mukaan oli varmaan ruuhka. Messuilla oli mielestäni hyviä tarjouksia mm. viime kauden kingslandin vaatteista. Tääkin untuvatakki oli normaalisti 260e, mutta nyt alennuksessa 180e. Väri on tosi tumman sininen ja koko on xs, joka on unisex vaatteissa melko iso! Joten tuo on tosiaan vähän iso mulle, mutta ei se mitään mahtuupa ainakin vaatteita alle!

82 kommenttia

  1. TEILLÄ OLI AIKA HIENO HOTELLI:) Kiva postaus.

    VastaaPoista
  2. Mukava postaus,
    enkä itseasiassa enää sen seuraavan messupostauksen (joka on tulossa)
    jaksaisi enää lukea hevosmessuilta mitään, kun niitä on ollut melkein
    joka blogissa ja alkanut vähän tympimään :-D

    kuinka pitkiä te ootte?:D

    VastaaPoista
  3. Mikä tuo hotelli oli, jossa majottauduitte?

    VastaaPoista
  4. niissä kisoissa oli mun ratsastuksenopettajan sisko! :D

    VastaaPoista
  5. ostit sä ton kl takin ja kypärän ja satulan en saa yhtää selkoo mitä ostit voitko selittäää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin kl takin, sehän tossa lukee aika selvästi:D Kypärän sain ja satula oli kokeilussa.

      Poista
    2. Saitko kypärän ilmasiks vai miten?

      Poista
  6. musta nää messu postauksen on tosi mielenkiintoisia, koska en ole käynyt messuilla :) meinaan kyllä ensi vuonna mennä! :)

    VastaaPoista
  7. koska banneri kisan "tulokset" tulee ? :)

    VastaaPoista
  8. Kiva postaus :) musta nää messu postauksen on kivoja ja haluaisin lukea niitä lisää :)

    VastaaPoista
  9. Voitko linkata sen sun gifboomin, kun en löydä sitä? siis ihan sen sun sivus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei sitä voi linkata...

      Poista
    2. noku laitan gifboom.com/tiiavoitto ei löydy mitään. se sanoo vaan
      "No Page Found
      You have hit a page that doesn't exist anymore. (404)"

      Poista
    3. Ei voi linkata, koska se on vaan puhelimella ei netissä:)

      Poista
  10. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  11. Tosi kiva postaus ja ihania kuvia! Itse voitin kilpailusta kaksi lippua sinne, mutta en päässyt.

    VastaaPoista
  12. Tää oli tosi kiva, ja tarkkoja kuvia ! (:

    VastaaPoista
  13. Kivoja kuvia! Mä en ite päässy tonne messuille Nii katon mielelläni näitä kuvia ja luen tekstit! :)

    VastaaPoista
  14. Kuvapostaukset on parhaita!

    VastaaPoista
  15. Hienoja kuvia!:)
    Nuo blinbling huovat ja otsapannat on ihania!

    VastaaPoista
  16. Toi untuvatakki on super hyvä ja lämmin, itseltä löytyy se ruskeana muutaman vuoden takaa :-)

    VastaaPoista
  17. oottepas te surullisen näköisinä :-(

    VastaaPoista
  18. Nähtiin kun sovittelit tota takkii ja mietittii ostitko :D Pinja näytti kyllä pidemmältä kun sinä ihan muuallakin kuin tossa kuvassa ;o Kuinka pitkä pinja oikeen sit on?:D Noissa kisoissa istuttiin melkein teidän alapuolella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinja on mua n.4cm lyhyempi ku mitattii äske:D

      Poista
  19. Mikä teiän osote on että voisin lähettää postii.

    VastaaPoista
  20. jäiks nonalta toine kulma piirtämättä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. XDD katos kummaa, lool nona..

      Poista
    2. On se kyllä piirretty, nauroin tolle kuvalle ihan sairaasti :DD Ei se muissa kuvissa näytä yhtään tolta, jotenki hassu toi kuva :DDD

      Poista
    3. lol noloa nona! Hyi vittu ku on rumia kavereita Pinjalla ja Tiialla...ps nona mä nauran sulle ihan sairaasti no ei vaa nätti oooooot <3 :) ja sul ja pinjal ja tiial on ihana blogi! :)

      Poista
    4. Mieti, onko kivaa, jos susta sanottais noin-_-

      Poista
    5. Aikaisempi ano sanoi tuon läpällä, lueppa kaks vikaa lausetta:
      "no ei vaa nätti oooooot <3 :) ja sul ja pinjal ja tiial on ihana blogi! :)"

      Poista
  21. Hyvä postaus! Oliko lauantaina enemmän porukkaa kuin sunnuntaina?

    VastaaPoista
  22. Teille sopis shetu c:

    VastaaPoista
  23. tosi kiva postaus :)

    VastaaPoista
  24. jalustimissa hinta kohdallaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. älä :DD katoin kans samaa et kuka ostaa ton hintaset jalustimet :D

      Poista
    2. Tollasii jalustimii ostaa huippuluokan ratsastajat joille ei kelpaa mitkää perus halvat.. :D, no jos ite ostaisin tollaset niin ei varmaa pysyis puhtaana ymym.. Kyl jälkeepäi harmittais ku tollaset 650e jalustimet ostaa ja parispäiväs noi "blingit timantit" irtoo C:

      Poista
  25. Kivoja kuvia ja kiva postaus! Mun äitillä on toi KL untuvatakki ja oon pitäny sitä muutaman kerran vaikka on hirveen iso mulle, mutta se on tosi lämmin ja ihana! :)

    VastaaPoista
  26. Tunnen noi hevosenkenkä askartelun pitäjät! Ainakin ton blondin joka näkyy tossa kuvassa:)

    VastaaPoista
  27. Moikka! Mulla on semmonen ongelma, että ratsastettaessa mun hevonen pureskelee koko ajan kuolaimia. Sitä on tosi vaikea ratsastaa silloin.. Osaisitko yhtään kertoa mistä se johtuu ja mitä pitäisi tehdä..? Olen itse ajatellut, että onkohan kuolaimissa jotain vikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos hevonen puree kuolainta niin kannattaa ostaa kuparirollarit. niissä on sellaset jutut jotka pyörii, joten niitä ei voi purra. sori kun vastasin tiia sun puolesta. toki tiialla voi olla jotain lisättävää.

      Poista
    2. Eipä mulla oikeen oo muuta lisättävää:)

      Poista
  28. Onko väliä millä muokkausohjelmalla tekee siihen banneri kisaan bannerin? :D

    VastaaPoista
  29. Tee meikkivideo ja myday :)?

    VastaaPoista
  30. Aika hyviä kuvia ja Nonankin blogi tai mikä nyt olikaan ni oli tosi kiva!
    Kuinka vanha Voitto on?
    Kuinka vanha Lilli on?? Käyks Silver vielä kesälaitumilla teillä?
    Kuinka vanha sä tai Pinja oli kun Voitto tuli teille?
    T: SUURI BLOGISI JA VIDEOIDESI FANI!!!!!!!!TEIN SULLE KIRJEEN

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo tideot löytyy täältä blogista helposti, mutta Voitto on 11vuotta ja Lilli 14vuotta. En vielä tiedä tuleeko Silver tänä kesänä:)

      Poista
  31. Onhan niillä shireillä aika isot jalat :D
    Mutta kyllä se painaa ihan kivasti....
    vuosi sitten shire seiso mun varpaitten päällä ja kyllä se tuntu xD

    VastaaPoista
  32. Laitan kirjekuoren sunnuntain postiin, siis huomen. Voitolle tuleekin paaljon sokeria 'Elvi'

    VastaaPoista
  33. Sanot ettei pinja oo pidempi... sulla on kakskytsenttiset vansit (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen pinjaa pidempi, oli ihan pakko mitata se äsken:D Siis molemat paljainjaloin

      Poista
  34. jaa lempäälälaiset ratsukokki päässy kuvii mukaa :) !

    VastaaPoista
  35. millon heii pitäs viimeistään olla lähetetty banneri tohon kisaan?? :D Kun oon tekemässä mutta huomenna luultavimmin ehdin kotiin vasta myöhään illalla / yöllä ja ääääh pitäs vielä säädellä... :D !

    VastaaPoista
  36. Typerää kysyä mutta miten blogin ulkoasua muokataan? Sulla on niin hieno et aattelin kysyy miten teit sen...

    VastaaPoista
  37. Oliko molempinä päivinä sama ohjelma ?

    VastaaPoista
  38. hihii mun kaveri pääs kuvaa :D tos 21. kuvast oi blondi aika etualalla :D se on mun kaveri. lol ooon nolo

    VastaaPoista
  39. Ostin tommoset pienet pintelit sinisinä mun falabellalle :DD Mut käykää kurkkaamassa neito-perho.blogspot.com!!!

    VastaaPoista
  40. hah olin se askartelun vetäjä joka kysy teitä askarteleen ja näyn tossa kuvassakin:D ette sit tullu askarteleen :DD

    VastaaPoista
  41. Toi shire on kai mun kaverin äidin kaverin

    VastaaPoista
  42. Vähän tuo Weston Isolde on ihana! Näin sen myös, koska olin heppamessuilla lauantaina ja näin myös sinut Tiia! Ja Pinjan! TOsta Weston ISoldesta löytyy you tubesta video:))))

    VastaaPoista
  43. tosi kiva postaus ja ihana blogi sulla, ainoo jota luen joka päivä :D ja tosta hyönteisloimesta vaan, et ei se kuosi oo tarkotettu ihanaks, vaan että hyönteiset ei näkis laskeutua tommoseen seeprakuvioiseen ;)

    VastaaPoista
  44. Mä oon tossa kuvassa missä tyttöjä on siinä puuhevosen reessä... Meitä haastateltiin sillo aamulehteen :D Tosi kiva postaus ja upeita kuvia... Näin teiät tuolla :) Olitte yhtä ihania kun ajattelinkin!

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.