Tuuppailua

lauantai 27. huhtikuuta 2013


Jes! Onnistuin aloittamaan viikonlopun eilen hienosti, pitämällä luapuksen, että saatte tänne blogiin tuoreita kuvia. Pinjaa ei kuvaaminen kiinostanut, joten tällä kertaa kameran taakse joutui iskä. Yllättävän hyviä kuvia kun ottaa huomioon, ettei juuri koskaan ole kuvannut.

Siivoilin karsinan ja tarhan nopsaan, sillä talliin meno oli vähän viivästynyt ja kello oli jo seitsemän. Hevosillahan on ruoka kahdeksalta, joten yritetään aina liikuttaa ne kahdeksaan mennessä. Pinja laittoi Lillin tarhassa, mutta Voiton laittaminen vapaan on sen verran vaikeaa, että päätin laittaa sen valmiiksi tuosa katoksessa. Siihen on ihan vartavasten laitettu tuollaiset koukut, johon voi solmia riimunnarut. Voitto vähän kuopi ja muutenkin liikuskeli, mutta muuten oli yllättävän rauhallisesti. Sini vahti Voittoa aina sen aikaa kun kävin hakemassa tallista sisältä satulan, suitset yms.




Voitolla oli ollut edellisenä päivänä vapaa, joten menin melko kevyesti kaikki askel-lajit läpi. Voitto oli melko normaali, ei mikään super hyvä, muttei huonokaan. Se toimi melko kivasti sillä tavalla kun pyysinkin, mutta jotenkin ei kumminkaan ollut ihan täysillä mukana ja muoto oli melko pitkä ja löysä. Pitää nyt rueta ratsastamaan sitä vähän ryhdikkäämmäksi sekä käydä siellä kouluvalmennuksissa kun tuo oma istunta on välillä vähän mitä sattuu. 

Ravissa en juuri tehnyt mitään ihmeellistä, kuten en juuri koskaan. Pitäii keksiä jotain ravitehtäviäkin. Menin siis kahdeksikkoja, voltteja jne. asettelin ulos-sisälle ja tein paljon suunnan vaihdoksia. Laukkaan kumminkin keksin ihan tehtävän. Ennen varsinaista tehtävää kumminkin laukkailin kevyessä istunnassa pari kiekkaa molempiin suuntiin, jonka jälkeen pienet välikäynnit ja varsinaisen tehtävän pariin. Laukkasin pituushalkaisijaa kentän puolen väliin, josta käänsin ensin myötälaukan puolelle voltin sitten kun olin takaisin halkaisijalla vaihdoin laukan ja tein uuden laukan suuntaan voltin. Sitten jatkoin toiseen päätyyn ja siellä lähdin siihen suuntaan mikä laukka mulla oli, eli vaihdoin aina suuntaa. En nyt jaksa piirtää mitään havainnollistavaa kuvaa, mutta jospa te tajuaisitte.


 Laukan jälkeen loppuravit eteen-alas ja sen jälken tielle kävelemään. Kello olikin vain vähän yli kahdeksan, joten hepat sai melko hyvään aikaan ruuat. Iskä toi niille vielä purua ja me annettiin Pinjan kanssa iltaruuat. Sitten heipat hepoille ja tallin ovet kiinni.

 Laitan tähän loppuun vielä uusimpia banneritekeleitäni, mitäs pidätte?









152 kommenttia

  1. Paljonko maksatte noista bannereista ja missä paikassa teette ne ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis enmä maksa niistä mitään? Mutta minulta jos tilaa niin n.4-5euroa ja teen photoshopilla.

      Poista
  2. Tuli mieleen tiia miksi et vastaa kaikkiin kommentteihin? se on huomattavasti mukavampaa kommentoijallekkin kun olet laittanut sen kiitos :) En tarkoita pahalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En vaan ehdi tai ehtisin, jos vetäisin sen ajan jostain muusta sitten pois. Luen kyllä kaikki, mutta vastaan niihin jossa kysytään/koien tarpeelliseksi vastata:)

      Poista
    2. Tänne tulee varmaan moniakymmeniä kommentteja yhteen postaukseen, että en usko, että Tiia jaksaisi alkaa niihin kaikkiin kommentoimaan jotain. Anteeksi Tiia, vastasin vähän niinkuin siun puolesta :D

      Poista
    3. Se on kuitenki kohteliasta vastata kiitos. Yksi sana? Ei voi viedä niin paljon aikaa mielestäni.. no mutta tämä on mun mielipiteeni aisasta. :) Todella outoa jos et oikeasti kerkeä laittaa sitä yhtä sanaa.

      Poista
    4. Olen ihan samaa mieltä ylemmän Anonyymin kanssa. Vastaaminen on kohteliasta ja silloin kommentoijakin saa siitä kommentoinnista irti jotain. En itse enää koskaan jaksa kirjoittaa kommenttia blogiisi, koska aikoinaan, kun jaksoin, ei vastausta tullut koskaan. Vaikka kuinka kehui tai mitä tahansa, niin ei kiitosta. Kommentoinnin koko idea kärsii..

      On tietysti niitäkin, joille kelpaa ajatus siitä, että tietää sinun lukeneen kuitenkin kommentin, mutta itse en lukeudu heihin. Kommentoin lähes jokaiseen toiseen blogiin, mitä luen, koska tiedän, että sieltä tulee vastaus. Eli jatkan keskustelua tai kerron mielipiteeni. Se on kommentoinnin idea!

      Ymmärrän toki, jos ilkeisiin kommentteihin ei vastata tai ne jätetään julkaisematta, mutta omasta mielestäni asiallinen, ystävällinen tai kehuva kommentti ansaitsee vastauksen. :)

      Poista
    5. Joo ja siis tarkotinkin juuri näitä positiivisia ja kehumis kommentteja että niihin olisi kiva saada vastaus.. :) ja se vastaaminen ei ole oikeasti suuri vaiva, vaikka kommentteja on paljon.. yksi sana ei siinä muuta. :)

      Poista
    6. No koitanpas nyt parantaa tapojani:)!

      Poista
    7. Kolmas ano ei se yks sana viekkää aikaa mut vie jos niit on monta kymmentä kirjotettavana

      Poista
    8. se ei mielestäni siltikään vie niin paljoa aikaa etteikö sitä kerkeisi kirjoittaa.

      Poista
    9. Tiia joutuu kirjottaa monta sataa kertaa "kiitos" sillä on vielä muutenkin oma hevonen ja koulu!:)

      Poista
  3. Hienot nuo ylimmät kuvat voitosta!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) Vähän tossa keskimmäisessä meni photoshoppaus överiksi, mutta eise mitään!

      Poista
  4. Aika mitäänsaamattomia noi bannerit, siis ei mitenkään erikoisia tai hienoja, ihan perusmassaa mitä jokainen saa paintilla tehtyä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no mun mielestä noi on tosi kivoja! Mut siis jokasellahan on oma mielipide. Eihän Tiialla välttämättä aika riitä tekemään mitää maailman hienoimpia bannereita :)

      Poista
    2. paintilla ei kyllä ihan tollasta jälkeä saa aikaiseksi :D

      Poista
    3. teeppä paintilla perässä;)

      Poista
    4. heeei otappa silmä käteen ja kato! Miten aattelit paintilla rajata nuo kisateam ratsukot tuohon samaan banneriin ja vääntää kaikki pienen pienet brushit taustalle ja päälle! Tiialta lainaten: teeppä perässä!

      Poista
    5. hei et ehkä ite osaa ja noi on hienoimpia mitä oon tähän mennessä nähnyt.. me.käähankkii elämä.ei tarvii täällä kattoo koska voi taas haukkua. tiian tekemisiä!!!

      Poista
  5. Koska bannerikisan tulokset tulee???

    VastaaPoista
  6. ihana postaus ja tosi hienoja kuvia ttas kerran! :)

    VastaaPoista
  7. Okei no teeppäs sitten ite paintilla perässä ja linkkaa tänne niin katotaan:D ihan tiedoks vaan et photoshopis laatu on 100x parempi XD

    VastaaPoista
  8. eiks oo aika hankalaa mennä koulua noin lyhyillä jalustumilla... ? :O

    VastaaPoista
  9. Noi muut von kivoja paitsi toi Venla`s Wayn banneri

    VastaaPoista
  10. tossa kisateamin bannerissa ainakin tosi huonosti rajatut kuvat... mikset jaksa yrittää muiden bannereissa kun he kerran jo vitosen siitä joutuu maksamaan vähintäänkin? :( aika mitäänsanomattoman näköisiä. tiedän kuitenkin että osaat, mikset jaksa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täysin samaa mieltä! Tiia osaa tehdä hienoja bannereita mutta tuntuu ettei jotenki jaksa... ^.^

      T. Eri ano

      Poista
    2. Eiköhän tärkeintä ole, jos itse asiakas on tyytyväinen.. :)

      Poista
    3. No en kyllä itse olisi tyytyväinen. Paintillakin sais varmaan paremmin rajattua kuvat -.-

      Poista
    4. siis mikä noissa nyt on niin huono en ymmärrä??:DD

      Poista
    5. no katso nyt tota kisateaminkin banneria :D kuvat rajattu vähän sinne päin ja mikä ihme toi valkoinen läntti tuon oikeassa yläreunassa olevan ratsastajan naaman edessä on? :D

      Poista
  11. Kamalan lyhyet jalustimet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. taas pätemässä muiden blogeihin :) voisit hankkia vaikka elämän.

      Poista
    2. kuka tää katja piironen on kun on JOKA IKISESSÄ blogissa pätemässä? Katja vois vaikka ite tehdä kaiken (mitä moittii) perässä ja näyttää onko yhtään sen parempi missään :) Kiitos.

      Poista
    3. Sinua varmaan Katja haittaakin se kun minulla on lyhyet jalustimet.

      Poista
    4. muakin ärsyttää kyseisen ihmisen kommentointi, kun on aina negatiivista, mutta miettikääs, joku kommentoi ainakin omalla nimellään !!!

      Poista
    5. nii ja katja mistäts sinä tiedät ovatko jalustimet lyhyet vai ei ku et ite edes selässä istu, tiialle ne voi olla aivan hyvät!

      Poista
    6. Hahah, ja kaikista hauskinta näissä Katjan kommenteissa on se, että hää itte ei taida olla tarpeeksi pätevä/kokenut tullakseen pätemään yhtään mitään mihinkään :DD

      Poista
    7. Olisipa kiva nähdä tää Katja ratsastamassa, kun on niin pro! Voivit vaikka linkata meille kuvan jossas ratsastat itse täydellisesti! :D millai jaksaakin ihminen vaan valittaa ::D

      Poista
    8. Tuollaisen kommentoinnin (Katjan kommentin) voi lukea ihan helposti ja yksinkertaisesti kateellisuudeksi... :)

      Poista
  12. Onko niillä talvioilla, jotka oli siellä tmpr heppamessuilla kisaamassa niin blogia tai jtn nettisivustoo? :)

    VastaaPoista
  13. kiva kun on pitkästä aikaa tällästä ihan perus postausta!:) ihan kivoja bannereita, mutta yleensä ne on hienompii mitkä on sun omaan blogiin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep peruspostaukset kyllä jääny tekemättä tässä lähiaikoina:D Mun mieletsä mun omat taas ei ikinä onnistu ja kaikkien muitten onnistuu!

      Poista
  14. Kiva postaus, ihana Voitto:) Toi banneri on hieno:) Laitaks seuraaval viikol ne bannerijutut? Joskus pyysit virheitä .. :)

    pitämällä luapuksen
    Pitäii keksiä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Juu laitan 1.5 jälkeen kun sillon se kilpailukin päättyy!

      Poista
  15. miks pinja mennee melkein aina ilmansatulaa ja sie aina satulla? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään juuri koskaan mee satulalla, meen kyllä useemmin kun Pinja, mutta silti. Voitolla on sen verran isot liikeet, et siksi helpompi kumminki mennä satulalla:)

      Poista
  16. Kiva saada uusia ja tuoreita kuvia!:) Ihana voitto!:)

    + ^^liikuttaako se tietä valittajat jotenki miten pitkillä jalkkareilla joku ratsastaa? Jokainen tavallaan, eikö?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep itsekkin mietin sitä, miksi muita häirihtee mun jalkkareiden pituus..:D

      Poista
  17. Onks toi photoshop cs6?
    Ootte kehittyny voiton kanssa ihan sikana! Ja vote on tosi sulonen noissa kuvissa :D

    VastaaPoista
  18. siis ratsastattekste hevoset ennen aamu kaheksaa? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vastaan Tiian puolesta mutta luulenpa tai oikeastaan tiedänpä että Tiia tarkoitti ILTA kahdeksaa :D

      Poista
    2. einyt sentään vaan ilta kahdeksaa:D

      Poista
    3. Mäkin ymmärsin sen aamu kahdeksaks :D

      Poista
  19. Tosi kivoja kuvia, Voittohan liikkuu mukavan näköisesti ! :) Ja noi bannerit on mun mielestä tosi onnistuneita, etenkin toi Keski-Suomen kennelpiirin nuorisojaoston bannu ! Ihanat värit :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:)! Minunkin suosikki on juuri tuo banneri!

      Poista
  20. Kiva postaus, tosi kivoja bannereit.

    VastaaPoista
  21. Kivasti tuo voitto on kuolaimen alla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. öö ei mun mielestä :ooooOosos+????

      Poista
    2. Kyllä se vähän menee, kun niskan pitäisi olla kaulan korkein kohta :D
      Vote on kyllä hieno ja teet sairaan upeita bannereita!

      Poista
  22. Kivoja bannereita muuten mutta melkeim kaikissa oli vihreää väriä ja ite en siitä tykkää! Mutta ei kyllä noi oo mulle tulossakaan :D alin banneri hienoin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itekkän en kyllä oikeen tykkää vihreestä, mutta en saa niistä ilman kesäistä väriä kesäisiä:D

      Poista
  23. Tiia käy sähköpostissas!

    VastaaPoista
  24. Vika banneri on mielestäni hienoin (: !
    Millon tulee videopostausta. ? (;

    VastaaPoista
  25. Anteeksi jos kysyn mutta olen miettinyt jo kauan että missä pesette Lillin ja Voiton kun teillä ei ole pesupaikkaa. ? (:

    VastaaPoista
  26. Toi Jennin blogin banneri on niiii hieno! :) Tuleeks siihen voittajabanneri-postaukseen niinku kymmenen parasta vai?:)

    VastaaPoista
  27. Heips! Mulla olisi susta ja Voitosta parisen vuotta vanhoja kisakuvia Sorsasalolta, voisin lähettää jos tarvitset :)

    Ota yhteyttä:
    http://pomonarkea.blogspot.com/
    pomonarkea@outlook.com

    VastaaPoista
  28. Hienoja banneri juttuja. En itse osaa sellaisia tehdä enkä tiedä edes mistä pitää painaa kun haluu sellasen tehdä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Tässä postauksessa neuvon miten bannereita voi tehdä: http://lillivoitto.blogspot.fi/2012/02/220-nain-teet-yksinkertaisen-bannerin.html

      Poista
  29. Sun blogi on muuttunut jotenkin viime aikoina ihan superhyväksi, vaikka onkin aina ollut tosi kiva niin nyt jotenkin erityisen paljon! :) Niin ja ihan maaaaaailman isoin plussa, kun vastaat kommentteihin. Ilkeät kommentit kannattaa tietty jättää omaan arvoonsa. :) Oletko ajatellut ottaa kommentoinnin hyväksymisen ennen sen ilmestymistä julkiseksi käyttöön?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti ja nyt ainakin toistaiseksi koitan vastailla kaikkiin, katsotaan miten mä jaksan;)

      En ole, koska mua ei nuo ilkeet kommentit juuri haittaa ja se toisi taas ylimääräistä työtä mulle:)

      Poista
  30. Mun makuun liian paljon kuvia noissa bannereissa + joissakin värit on tosi kummalliset. Esim. noi missä on vihreä pohjaväri ja pinkki teksti on aika silmiinpistäviä. Kannattaa harkita vastavärien käyttöä bannereissa, ne nimittäin aika harvoin toimii. Toi vika banneri on musta kivoin, mutta siinäkin tekstin fontti olis voinu olla ehkä eri. Toi nykynen on mun mielestä aika kamala :D Muuten näyttää ihan hyvältä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti asiallisesta mielipiteestä:)

      Poista
    2. Itse asiassa, vastavärit juuri toimivat bannereissa.Vastaväreistä vain pitää valita toinen väri,jota käyttää enemmän,esim. vihreä ja sitten lisää pieniä "yksityiskohtia" (eli tekstin yms.) sen vastaväriä eli punaista.Näin bannerista tulee kiinnostavamman näköinen.:) anteeksi tämä romaani,mutta piti laittaa kun asiasta tiesin jonkin verran:D

      Poista
  31. upeita nuo bannerit oikeasti! :) voisit laittaa tuon vihreän tänne sun blogiin, ite ainakin tykkään siitä enemmän kun nykyisestä:)

    VastaaPoista
  32. Oon miettiny, että miks ratsastat noin pitkällä ohjalla ja könötät? Voitto silti näyttää kivalta ja tyytyväiseltä :) Onnea jatkoon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virheitä joita en saa korjattua tuosta noin vaan pois, ei niiin mitään syytä ole :D Kiitti!

      Poista
  33. ihana toi sun flättärihuopa <3

    VastaaPoista
  34. Voisitko tehdä postauksen siitä miten käytät Photoshopia? Haluisin itekkin opetella sen käyttöä, mutta en ole vielä saanut oikein mitään sen kanssa aikaseksi, joten olis kiva jos viitsisit tehdä siitä postauksen :) Nuo sun tekemät bannerit sillä on nimittäin niin hienoja! :)

    VastaaPoista
  35. Onks teille kesäks tulos joku heppa? Siis niiku Silver oli

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän oli yhdessä postauksessa jo vastaus, mutta siis kai kaksi heppaa tulossa kesälaitumille näillä näkymin.

      Poista
    2. Näillä näkymin tulossa kaksikin heppaa, tosin eri aikoihin:D

      Poista
  36. Miten se maksu sitten tapahtuu? (:oisin vähän kiinnostunut? (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilisiirtona tai postin kautta. Laita säpöä jos kiinostaa enemmän:)

      Poista
  37. mite voitto näyttää joltaki ponilta kolmissa ekoissa kuvissa :D

    VastaaPoista
  38. voiko sen banneri maksun lähettää esim. samalla kun lähettäää teille postia? :) Tosi kivan näkösiä nuo bannerit ja nyt ko tännään sain hyppykuviaki mun hoitopollesta ja musta nii ois kivasti sit kuviiki :D Nooh,, mut ilmottelen sulle sitte säpöön :D Mun mielestä tää blogi on kans muuttunu entistä mukavemmaksi! :) Jotenki tuntuu että panostat tähän nyt enemmän ja turha hössötys on lähteny pois :) Oon ollu tän blogin lukia vasta jotain 3 kuukautta mutta aina ku kirjaudun bloggeriin katon heti että onko sulta tullu uutta postausta ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu voi! Kiva jos ollaan taas menossa parempaan suuntaan:)

      Poista
  39. tosi kivoja bannereita <3

    VastaaPoista
  40. Muuten kun sanoit että sun iskäs otti kuvia ni totta se ainakin oli että ne oli hyviä kuvia! Ja kiva tää jutska:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iskä oli kyllä aika taitava näin ensikertalaiseksi:)

      Poista
  41. Voi, sää teet nii hienoja bannereita, ossaispa itekki tehä nuin hyviä!
    ja tekstissä oli pieniä virheitä, mutta ei haitannut juurikaan..

    Ootsä koskaan laukannut Voitolla takaperin taikka Lillillä?
    Tai ootko tehnyt mitään muutakaan temppuja?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:)

      Ennoo laukannu, mutta seuraavassa postauksessa näytän yhden tempun minkö osaan;)

      Poista
  42. Voikun ihania kuvia! c: Ja Vote taas söpönä. Bannerit ihania ! Oot hyvä tekee bannuja! :)

    VastaaPoista
  43. Millon tai onko jo se voittaja banneri julkastu? itse en ainakaan löytäny vaikka pari postausta aikasemmin sanoit että julkaset sen seuraavassa postauksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta bannerikilpailuun osallistumisaika loppuu vata 1.5, joten sen jälkeen vasta tulee se postaus:)

      Poista
  44. Voisitko tehdä minulle bannerin tai pari??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laita sähköpostia ja lue tarkemmat ohjeet grafiikkapajasta:)

      Poista
  45. Kaatse ylös ja kädet pois sylistä ;) on pitänyt monesti kysyä, että miksi ette talvella pitäneet heppoja samassa tarhassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitolla ja Lillillä on hokit.

      Poista
    2. Juu itsekkin olen nuo virheet huomannut, ärsyttää kun en millään muista korjata niitä yksin ratsastaessani. Kuten Anonyymi jo vastasi niin koska niillä on hokit :)

      Poista
    3. Meijänkin hevosilla hokit ja ovat talvet ja kesät yhdessä :D?

      Poista
    4. Ne ei ehkä potki toisiaan kuten nämä kaksi?

      Poista
  46. Tosi kiva ku välillä näitä "tavallisia" postauksia! :)
    Hienoja noi kaks viimmestä banneria! Ja tää ulkoasu on oikeesti niin upee! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep tavalliset onkin jääneet nyt vähän vähemmälle. Kiva kun tykkäät:)

      Poista
  47. Tosi kivoja bannereita, oot sika taitava! Ja hyviä kuvia, pyydä iskääs vaan useemmin kuvailee! Millon teet kysymyspostausta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti:) Iskä oli kyllä yllättävän hyvä kuvaamaan. En tee varmaan koskaan, kun kysymyksiä tulee ihan liikaa aina:D

      Poista
  48. näis kahes ekas postaukses on ollu kivasti tekstii ja kuvii :) haluisin et ku postaat tulis ihan reilusti sitä tekstii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah oon huono kirjottaa nii siks ei tuu melkee koskaa paljoo tekstii:)

      Poista
  49. Voi että ihmiset osaa olla näköjään tosi rasittavia ja puuttua sun elämään haukkumalla sun bannereita ja antamalla negatiivistä palautetta! :/ Ite tykkään nuista bannereista tosi paljon! (: Vaikka kaikki ei tykkää kaikesta nii vois nuo ihmiset kertoo mielipiteen ihan sievästi (; Voitto menee tosi kivasti sulla nuissa kuvissa (: Ja jos sulla on este penkki nii ei oo ihme jos jalustimet on vähän lyhemmät. Ja jokanenhan ratsii semmosilla jalustimilla joilla haluaa (: tää sun blogi on tosi kiva! :3

    VastaaPoista
  50. esitteletkö jossain vaiheessa niitä muita bannereita mitä sulle lähetettiin siihen kilpailuun? :)

    VastaaPoista
  51. Awww voitto<3:] ja ratsastat hyvin((:

    VastaaPoista
  52. Vika banneri oli ehdottomasti paras <3

    VastaaPoista
  53. Meet hienosti!:) mut sul on kauhee lyhyet jalustimet..;o vissii este mittana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti:) Juu on estjalkkarit ku tykkään mennä tosi lyhyillä!

      Poista
  54. Mitä maksan jos teet mulle bannerin????

    VastaaPoista
  55. Mikä ton tekemäsi numero 2 bannerin blogin osote on? Näyttäpi niin kiinnostavalta ratsukolta... =)

    VastaaPoista
  56. kivoja bannereita ja kiva postaus mut miten oot saanut tähän blogiin noita sivuja tonne ylös esim toi Voitto, Tiia, info, erikoispostaukset, grafiikkapaja, kuukaudenblogi, blogikirppis ja yhteystiedot olis kiva tietää nii voisin laittaa omaan blogiini kans tolleen :) ?



    P.S oikee nimeni ei ole maissi höperö

    VastaaPoista
  57. Voikko tehä mulle bannerin maksan kyl lupaan

    VastaaPoista
  58. mikä ton ylhäältäpäin kuudennen blogin osote on? toi joku melu ja jossu (:

    VastaaPoista
  59. Anteeksi mainosttus, mutta jos joku haluaa käydä osoitteessa ;http://laurajanapsu.blogspot.fi/
    Kiitos ja anteeksi :)

    VastaaPoista

KOMMENTTI JULKAISTAAN VASTA KUN OLEN HYVÄKSYNYT SEN! Vastauksen kommenttiisi saat varmiten kommentoimalla uusimpaan postaukseet. Luen kaikki kommentit, mutta joskus vastaaminen unohtuu, jos kysymys on tullut vanhaan postaukseen!

© Voitto kotiin by tiiavoitto. Design by FCD.